MONIEN TAPAHTUMIEN KUUKAUSI
Joulukuu on voimakas kuukausi. Syksy on ollut pitkä, pimenevät illat, sateiset säät, lehdet putoavat, siirrytään vain pimeämpää ja talvea kohden. Marraskuussa vain syvenee syksyn hämärä. Tulee joulukuu. Se on meille suomalaisille pimeän pohjolan kansalle jo, vaikka valoisuus vain vähenee, niin kuitenkin voimakkaiden elämysten ja asioiden VAHVA kuukausi.

1 KYNTTILÄ
Ensimmäisen tuikahduksen tuo 1.ADVENTTISUNNUNTAI: hoosianna lauletaan, sytytetään se ensimmäinen kynttilä niistä 4:stä kynttilästä. Jotain vilahtaa jo valoa, vaikka ulkona vain pimenee ja päivä lyhenee. Sitten tulee yksi voimakas ja VAHVA pyhäpäivä = itsenäisyyspäivä. Se koskettaa syvältä jokaista suomalaista ja yhä enemmän myös Suomeen/maahan muuttanuttakin.

ITSENÄISYYSPÄIVÄN PARAATI
Koin sen hyvin voimakkaasti, kun olin muutama vuosi sitten vielä työssä ollessani kutsuttuna valtakunnallisen itsenäisyydenpäivän paraatin vastaanottajajoukkoon Lohjalla.
Ensin oli katselmus urheilukentällä ja paraatijoukot ilmoitettiin komentaja Kaskealalle. Hän tarkasti joukot, oli lyhyt kenttäjumalanpalvelus ja sen jälkeen kutsuvieraat siirtyivät vastaanottaman joukkojen ohimarssin viereisen valtatien varteen. Joukot lähestyivät osasto toisensa jälkeen. Moottoroidut yksiköt tulivat, miehistönkuljetusvaunuja – Paseja – komensi aina ohjaamon kattoluukusta seisova vaununjohtaja. Katse oikeaan päin – huomio! Vaunussa olevien päät kääntyivät kohti paraatin vastaanottajia – ennen kaikkea puolustusvoimien komentajaa.

SUOMALAINEN SOTILAS
Silloin huomasin äkkiä, että yhtä vaunua komensi musta mies, afrikkalainen samanlaisessa maastopuvussa kuin valkoiset aseveljensä muissa vaunuissa. Hän oli maahanmuuttaja, joka oli sitoutunut puolustamaan uuden kotimaansa itsenäisyyttä, rauhaa ja koskemattomuutta. Sen näyn jälkeen näin myös maahanmuuttajassa suomalaisen – ihonväristä riippumatta.

70v ITSENÄISYYTTÄ
Tämän vuoden itsenäisyyspäivä on ollut erityisen merkityksellinen meille suomalaisille, koska on 70 vuotta talvisodan syttymisestä. Artikkelit, uutiset, ajankohtaisohjelmat ovat kertoneet ajasta 70 v sitten. Kun Ylen TV haastatteli elossa olevia veteraaneja ja keräsi heiltä muistitietoa talteen kymmeniä tunteja. Nämä toimittajat ja kuvaajat, jotka kiersivät veteraanien luona, sanoivat, että puhuttelevinta heille oli, että erittäin monet haastatelluista – olivat liikutettuja siitä, että heiltä kyseltiin ja kerättiin näitä talvi- ja jatkosodan elämänvaiheita ja kokemuksia. Monet sanoivat, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun he uskalsivat ja lähtivät kertomaan niistä päivistä ja vuosista kenellekään.

ITSENÄISYYSPÄIVÄN YLLÄTYS PERHEELLEMME
Meidän perheellemme tämä itsenäisyyspäivä toi koskettavan yllätyksen, josta emme tienneet mitään etukäteen. Menimme tavalliseen tapaan partiolaisten ja veteraanijärjestöjen lipunnostoon kirkonmäelle. Siellä näimme, että kun lippua nostamassa on kaksi partiolaista, niin toinen heistä olikin poikamme Samulin vanhempi 8v Eino -partiolainen.
Yhdessä varttuneemman partiolaisen kanssa he nostivat lipun korkealle salkoon liehumaan iloisesti joulukuisessa harmaassa säässä. Talvisodan alkamisen merkkivuoden tähden oli veteraanijärjestöjen ja partiolaisten lippujen lisäksi myös kaksi vartiomiestä kiväärit olalla valkoisissa lumipuvuissa kunniavartiossa vapaan maamme lipunnostossa. Tätä näkyä katsellessani minun mieleni valtasi kiitollisuus siitä, että Orvokin isä, Eino Teini, joka talvisodan viimeisinä päivinä antoi henkensä maamme itsenäisyyden puolesta, ei ollut kuollut turhaan.

ISOVAARIN UHRI
Hänen uhrinsa tähden hänen tyttärenpojanpoikansa Eino nosti nyt luottavaisin, turvallisin ja iloisin mielin itsenäisen kotimaansa lipun salkoon liehumaan.  Olen seurannut sivusta sitä, mitä hänen uhrinsa vuoksi hänen puolisonsa ja 5 lastaan ovat joutuneet elämään ilman puolisoa ja isää, miten elämä on ollut toisenlaista kuin kukaan olisi voinut ajatella. Miten yksi hetki muutti kaiken.

Koska Orvokin äidillä oli 5 lasta, joista nuorin poika parin viikon ikäinen, niin häntä oli ollut naapurin Lyyti auttamassa lasten hoidossa. Tieto nuorimman pojan syntymästä ei ollut ehtinyt rintamalle eikä sieltä myöskään tieto isän kaatumisesta. Lyyti oli kertonut, että Orvokin äiti odotteli miestään ja lasten isää palaamaan kotiin sodasta rauhan tultua. Kun äiti oli nähnyt ikkunasta miehensä sijasta kirkkoherran tulevan tietä myöten, hän tuupertui tajuttomana mökin lattialle. - Lyytin tytär kertoi tämän Orvokille Helsingin Sanomissa olleen haastattelun jälkeen.
Orvokin isä antoi kerralla oman uhrinsa ja on siellä, "missä ei ole enää kipua eikä tuskaa."
Puoliso ja lapset ovat antaneet uhrinsa joka päivä sen jälkeen eläessään ilman puolisoa ja isää sodan jälkeen. Kun hautasin Orvokin äidin, sanoin, että hänen talvisotansa päättyi vasta silloin.

En ole oikea henkilö puhumaan tästä enempää ja se on jo toisen tilaisuuden aihe – Orvokki on siitä jotain kertonutkin eräässä rotarykokouksessa – ja Kauko – veli omassa esitelmässään. Tiivistän vain sen mitä tuo Einon lipunnosto toi mieleen:

TIETO JA TUNNEKUORMA
Ympyrä on nyt sulkeutunut, puoliso, lapset, lastenlapset ovat kantaneet sielussaan, kukin omalla tavallaan sodan, sankarivainajien kuoleman, sotaleskeyden ja orpouden seurauksena tulleita asioita, mutta tämä 4.polven 8 vuotias – tietää kyllä mitä isovaarille on tapahtunut, mutta hän on jo niin etäällä niistä vuosikymmenistä, että hän voi kulkea tietään jo iloisin ja vapain mielin eteenpäin vapaana niistä tunnelasteista ja kuormista, mitkä edelliset polvet ovat kantaneet. Hän ei kanna enää tuota tunnekuormaa sisällään.
Koin Einon lipunnoston myötä, että uhri oli kantanut hedelmän, ympyrä oli sulkeutunut ja UUSI AIKA ON ALKANUT hänen myötään. Siksi mielen täytti myös syvä ja hiljainen kiitollisuus Taivaallista Isää kohtaan, että hän on pitänyt huolen elämästä, elämän eteenpäin menemisestä kaiken tämän keskellä ja uusi aika on koittanut ja avautunut uudelle nousevalle sukupolvelle.

EINON AJATUS 8v
Orvokki kertoi sitten autossa kotimatkalla pikku Einolle, miten tärkeä se hänen lipunnostonsa oli meille, kun isovaari Einon uhri tämän maan itsenäisyyden hyväksi ei ollut turha, ja hän sai vetää itsenäisen maan puhtaan valkoisen siniristilipun salkoon, eikä sellaista punalippua. Eino, joka on tällainen filosofiprofessori, sanoi, että niin, siis olisi ollut ikävä ommella yhteen siihen se toinen lippu. Sitten hän mietti ja sanoi: ”Niin ajatella, ja kun minä olen vielä samanniminen ja samaa sukuakin!”

JOULU JOKAISELLE
Entä sitten joulu? Jouluna se pieni valo, joka alkoi ensimmäisestä adventtisunnuntaista, paloi itsenäisyyspäivänä kahtena kynttilänä ikkunalla pimeässä illassa, kasvoi sitten vielä 3. ja nyt edessä olevan 4. adventtisunnuntain kautta täyteen valoon: Enkelien ylimaallinen kirkkaus siellä Betlehemin kedolla valaisi huikaisevan loiston koko maailman ylle. Huomaa, se iloinen viesti ei tullut sinne hallitsijoiden keskelle, Herodeksen palatsiin, vaan kylmällä ja sateisella kedolla työskenteleville paimenille, tavallisille ihmisille siellä, missä he elävät arkeaan ja toimivat.

Eräs puhuja kiteytti joulun ihmeen aamuhartaudessa tähän toteamukseen:
”Tartun siihen toivoon, että Jumala on, ei tarvitse toista odottaa!”
Jumala on meidän kanssamme Jeesuksessa. Tästä ilosta ne paimenet myös lähtivät seimeltä palatessaan kertomaan. Hän on tullut ihmiseksi, ihmiselämän kipuun ja taisteluihin, elämän arkeen.

Luen päätökseksi jouluevankeliumin Luuk 2:1-20. Anna sen sanojen kulkea läpi elämäsi vuosien ja vuosikymmenten, niiden kaikkien joulujen riippumatta siitä millaisia ne sitten ovat olleetkaan.  

1. Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. 2. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 3. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. 4. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. 5. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 6. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7. ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. 8. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. 9. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, 10. mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. 11. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. 12. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." 13. Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: 14.  - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. 15. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." 16. He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. 17. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. 18. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. 19. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. 20. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.