Kävin Riihimäen
Taidemuseossa "Feodorovin Jumalanäiti ja muita ikoneja" -
näyttelyssä, joka oli kauniisti ja asiantuntevasti rakennettu.
Taidemuseo sijaitsee Temppelikatu 8 osoitteessa. Sieltä pois
lähtiessäni kävelin Temppelikatua ylös Kirkkomäelle ja sen jälkeen
kaunista nupukivikatua puutaloalueen halki rautatieasemalle.
Kirkkaassa keväisessä auringonpaisteessa reitillä oli lähes
henkeäsalpaavan kauniita näkymiä, kauniita pieniä pihoja, hyvin
hoidettuja, maalattuja persoonallisia puutaloja, puutarhoja. Olen
kulkenut Porvoon ja Rauman vanhoilla puutaloalueilla, mutta jollain
tavalla nämä näkymät olivat ainutlaatuisia. Olen käynyt useita kertoja
Riihimäellä, mutta en tiennyt, että näin kaunis ja ehyt vanha
puutaloalue on aivan 'muutaman askeleen päässä' rautatieasemalta,
kaupungin keskustassa.
Toivon, että näiden kuvien mukana voit kävellä yhdessä kanssani tämän
alueen halki:

Kirkko on rakennettu 1905 ja nykyinen asu on vuodelta 1927.
Skeittaajat nauttivat kirkon parkkipaikalla lämpimästä kevätpäivästä.
* * *
SEURAAVAT KUVAT:
Rautatienpuisto on vanhinta Riihimäkeä,
osa taloista on 1800-luvulta. Alue oli määrä 1960-luvulla
saneerata ja laittaa sinne betonilaatikoita, mutta onneksi se ei
tapahtunut. VR luopui taloista n. 1970-luvulla ja sinne muutti väkeä,
joka remontoi talot onnistuneesti. Alueen halkaisee Riihimäen
ensimmäinen kivetty tie, Maantie –nimeltään. Se johti kylän halki
Hausjärveltä Lopelle. - (Kiitokset kotiseututiedoista Kalervo
Huttuselle!)
VR:n entisiä asuntoja.
Entinen Rautatien koulu, jossa oli sekä suomen- että ruotsinkielinen
osasto.
Nykyään kaupungin päivätoimintakeskus vanhuksille.
VR:n entisiä asuntoja.
VR:n entisiä asuntoja.
VR:n entisiä asuntoja.
Pihanäkymä.
Entinen asemapäällikön talo.
Asuinrakennus.
Entinen asemapäällikön talo.
Entinen apteekki, joka oli Hausjärven pitäjän ensimmäinen apteekki.
Asema-aukio häämöttää jo mäen alla kadun päässä.
Tämä ja seuraavat kuvat entinen rautatielääkäri Reino Virtasen talo.
Vielä silmäys taaksepäin...ennen asema-aukiolle astumista.
Kevään hohtavan keltaiset tulppaanit tervehtivät asemalle tulijoita.
* * *
Kuvien
ja tekstien sivulle
* * *
Paluu Orvokin ja
Jaakon etusivulle