JÄRVENPÄÄN KIRKON 50V-JUHLAPÄIVÄ
su 2.12.2018
Mikael Koivisto Luukaksen tukena adventtikynttilän sytytyksessä
Virsi 13:1
"Nyt sytytämme kynttilän,
se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta,
seimessä nukkuvaa."
Tekstinluku Eemeli Peltonen
Jesaja 62:10-12
"Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle,
valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet,
kohottakaa lippu merkiksi kansoille!
Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut:
- Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu,
hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.
Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa, Herran lunastamat,
ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki, Kaupunki, jota ei hylätä."
Tekstinluku Markus Laitila
Roomalaiskirje 13:11-14
"Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta,
sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia.
Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa.
Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein.
Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään,
ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen.
Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne,
niin että annatte sen haluille vallan."

Emerituspiispa Eero Huovinen
Piispa Eero Huovisen saarnan voi lukea Järvenpään seurakunnan sivustolla:
http://www.jarvenpaanseurakunta.fi/etusivu/juhlasaarna-2018-12-02-eero-huovinen
Muistokynttilöiden - 'kuolleiden kiitos' - sytytys Jaakko Suokas
"Sua kohti Herrani", Canzonetta Nova ja Kirkkokuoro joht. Toni Hintsala
Esirukous Esko Lappalainen, Kaisa Ikävalko ja Jouko Porkka.
Messun lopuksi Herran siunaus liturgi Vesa Koivisto, urkuri Heikki Ruokonen
* * *
Illalla klo 18 oli Prima Vistan juhlakonsertti
Täpötäysi kirkko
Konsertin musiikki kuin "etukäteiskäynti taivaassa" - sydämellinen kiitos!
* * *
JÄRVENPÄÄN
SEURAKUNNAN SIVULLE
Jaakon eläkeajan seurakuntakuvien koontisivulle