Teksti Joh 2:1-11.
1.Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä,
2. Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin.
3. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: "Heillä ei ole viiniä."
4. Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut."
5. Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se."
6. Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan* vetoisia.
7. Jeesus sanoi palvelijoille: "Täyttäkää astiat vedellä", ja he täyttivät ne reunoja myöten.
8. Sitten hän sanoi: "Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle", ja he veivät.
9. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen
10. Ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
11. Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.
HÄÄPARI -90 LUVULTA
Pitkä, valkoinen auto etenee hitaasti kaupungin katuja. Suuri kukkakimppu ja valtavat silkkinauharuusukkeet konepellillä koristavat autoa. Takapuskurissa kolisee narun päässä kaljapurkkeja ja kenkiä. Ihmiset kääntyvät hyväntahtoisesti hymyillen seuraamaan katseellaan kulkuneuvoa. He vilkuttavat sisällä istuville, joita tuskin erottaa takaikkunaa peittävän suuren paperisydämen takaa. Sen keskellä lukee "Just married!" - "Vastanaineet!"
Tämä kuva on kohta päättyvältä 90-luvultamme.
HÄÄPARI 70-80 LUVULTA
Sen sijaan 70 -80 - luvuilla häihin kiinnitettiin paljon vähemmän huomiota. - Kerran odottelin vihkiparia saapuvaksi toimituskappeliin. Ketään sulhaseen ja morsiameen viittaavaa henkilöä ei näkynyt seurakuntatalon edustalla, vaikka kello osoitti jo sovittua aikaa. Sitten läheiseltä halkotarhalta päin käveli farkkuhousuinen mies ja pieneen kesäpaitaan ja shortseihin pukeutunut nainen kappelin ovelle. He tervehtivät. Kysyin heiltä etsivätkö he jotakin ja he vastasivat, että heille oli varattu vihkiaika kappeliin. Menimme sisälle ja vihin heidät.
Näin morsiuspari saattoi tulla vihittäväksi jopa tavallisissa arkivaatteissaan kahden todistajan läsnäollessa ilman morsiuskimppua tai muita tyypillisiä asioita, jotka liitetään häihin.
HÄIDEN UUSI KUKOISTUSKAUSI
Nyt tämän vuosikymmenen alusta häät ovat nousseet uuteen kukoistukseensa. Kaikki apuhenkilöt, bestmanit, kaasot, morsiustytöt ja - pojat on kaivettu jälleen esiin pitkän unohduksen jälkeen. Morsiamen isä tai läheinen miespuolinen sukulainen on löytänyt taas paikkansa morsiamen rinnalla luovuttamassa hänet kirkon käytävällä jännittyneenä odottelevalle sulhaselle. Jokaiselle hääparin ystävälle löytyy tehtävää ja polttareista on tullut lähes hääjuhlien veroinen etukäteistapahtuma, jossa sulhanen ja morsian alistuvat kaikenlaisiin kummallisuuksiin.
Jos mies ja nainen tavallisena arkipäivänä toilailisivat siten, niin heidät kiikutettaisiin pian parin valkotakkisen saattajan kanssa lukkojen taakse.
JUHLAHUMUA
Nykyisin hääjuhliin on valmisteltu tarkka ohjelma. Juhlapaikat koristellaan, pöytäjärjestykset mietitään, istumapaikat merkitään korteilla, hääkakku leikataan salamavalojen räiskyessä ja vahditaan tarkasti, kumpi ehtii polkaista ensin. Välillä leikitään, sitten tanssitaan valssit hääparista alkaen muodostaen erilaiset yhdistelmät sukulaisista, kunnes morsian ryöstetään ja sulhanen suorituksillaan jälleen vapauttaa hänet. Sen jälkeen onkin aika jaella hääkarkit, heittää pikkukimppu ja sukkanauha ja lähteä jälleen matkaan valkoisella avoautolla hääväen hurratessa, anoppien pitsinenäliinojen kostuessa ja naimattomien häävieraiden katsellessa kaihoisina auton perään.
Vihkipari on usein säästänyt vuosikausiakin tätä juhlaa varten tai sitten vanhemmat availevat kukkaron nyörejään ja kaikki ystävät ja tuttavat valjastetaan talkoisiin.
Kaikki eivät järjestä häitään näin suurellisesti. Muutamat haluavat edelleenkin, että heidät vihitään parin todistajan tai muutaman lähimmän omaisen ja ystävän läsnäollessa, mutta silloinkin juhlapukuun sonnustautuneita, usein kirkossa ja häämarssin soidessakin.
On huomattu, että ihmiselämä on usein yksitoikkoista, ja avioliiton solmimisesta halutaan tehdä arjesta poikkeava juhla, joka muistetaan pitkän aikaa jälkeenpäin.
KOLMAS PÄIVÄ
He tulivat Kaanaan häihin suositun juutalaisen tavan mukaan ‘kolmantena päivänä’. Nyt ei ollut kuitenkaan kysymys viikon mittaisista suurista juhlista, johon osa väkeä tuli kesken juhlaviikkoa, vaan juutalaiset valitsivat mielellään viikon kolmannen eli tiistaipäivän hääpäiväksi. Luomiskertomuksessa nimittäin kolmannen päivän kohdalla mainitaan Jumalan todenneen muista päivistä poiketen kaksi kertaa luomistyöstään:
"Ja niin oli hyvä." Tulkittiin, että Jumala antoi hyväksymisensä kummallekin erikseen, sulhaselle ja morsiamelle. Sen vuoksi katsottiin, että tiistai oli erityisen siunauksellinen viikonpäivä häiden viettämiseen.
JUHLIEN NOLO TILANNE
Kaanaan seudulla köyhyys oli tavallista. Päivän hääparikaan ei ollut varakasta väkeä, sillä Jeesuksen äiti Maria totesi yht’äkkiä, että juhlien juomat olivat loppumassa. Maria oli hienotunteinen ja käytännöllinen perheenäiti. Hän mietti, mitä tehdä, jotta nolo tilanne ei pilaisi ystäväperheen juhlia.
Maria aprikoi pystyisikö hänen poikansa Jeesus auttamaan perhettä?
JEESUKSEN AINUTLAATUISUUS
Jeesus oli kyllä ollut alusta lähtien poikkeuksellinen lapsi. - Ensin enkeli oli ilmestynyt ja kertonut Marialle, että hän tulee synnyttämään pojan, vaikka ei ollutkaan vielä elänyt yhdessä sulhasensa Joosefin kanssa. - Lisäksi pojalle piti antaa syntymänsä jälkeen kahdeksantena päivänä nimeksi Jeesus, sillä enkelin ilmoituksen mukaan "Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen … ja hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." Luuk 1:32
Jeesuksen syntyessä oli hämärään talliin tullut kiihtyneitä paimenia. He kertoivat enkeli-ilmestyksestä. Jonkin päivän kuluttua oli samaan talliin tullut kaukaa Eufrat ja Tigris -virtojen maista maasta mahtavia miehiä. He saapuivat loistavissa vaatteissaan paljon palvelusväkeä mukanaan. Tultuaan he halusivat kumartua lapsen seimen edessä ja antoivat kuninkaallisia lahjoja vauvalle (lapselle).
LUVATTU MESSIAS
Kun Maria kävi myöhemmin Joosefin ja vauvan kanssa Jerusalemin temppelissä, eräs vanha pappi Simeon oli halunnut ottaa hänen poikansa syliinsä. Ihmeellinen valo oli loistanut harmaapäisen vanhuksen kasvoilta hänen saadessaan lapsen käsivarsilleen. Liikuttuneena vanhus oli ylistänyt Jumalaa sanoen:
29.- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.
30. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
31. jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Temppelissä oli paikalla ollut toinenkin vanhus, yli 100-vuotias naisprofeetta Hanna. Hän eli yötäpäivää temppelissä eikä lähtenyt sieltä pois, vaan paastosi ja rukoili. Nyt hänkin tuli Marian ja Joosefin luokse ja lapsen nähdessään "…hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta." (Luuk 2:38)
Maria oli lähtenyt temppelistä miettien lukemattomia kertoja kaikkea sitä, mitä hänen pojastaan oli sanottu.
Nyt - 30 vuotta myöhemmin - Maria havahtui mietteistään. Hän päätti sittenkin pyytää Jeesusta auttamaan ystäväperhettä heidän kotinsa juhlassa. Maria meni Jeesuksen luokse ja kertoi, että viini on loppunut.
- Jeesus vastasi hänelle: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut." -
Maria hätkähti torjuvaa vastausta, mutta neuvoi palvelijoita kuitenkin tekemään sen, mitä Jeesus heille sanoisi.
Aika kului. Vieraat odottelivat jo lisää juotavaa. - Maria mietti, oliko hän kuitenkin ollut väärässä, kun meni pyytämään Jeesusta apuun.
500 LITRAA VIINIÄ
Talon oven vieressä oli kuusi suurta kivistä vesiastiaa heidän juutalaisia pesutapojaan varten. Niissä oli yhteensä n. 500 litraa vettä. - Aika kului. Sitten Jeesus kääntyi neuvottomien ja hämillään olevien palvelijoiden puoleen ja antoi yllättävän käskyn viedä suurista vesiastioista juotavaa pitojen valvojalle maistettavaksi. Palvelijat tottelivat häntä ja ihmeissään täyttivät juomaruukkunsa ja veivät ne (pitojen) valvojalle.
Hämmästynyt valvoja haetti sulhasen paikalle ja oli närkästynyt tälle. Hän oli halunnut valvoa, että juhlat sujuivat hyvin ja nyt sulhanen olikin säästänyt tapojen vastaisesti hyvän viinin vasta lopussa käytettäväksi.
YSTÄVÄPERHEEN ARMAHTAMINEN
Maria huokaisi syvään helpotuksesta. - Jos tarjottavat juomat olisivat loppuneet kesken, kaikille olisi paljastunut, että koti oli liian köyhä varautuakseen kaikkien vieraiden vastaanottamiseen. - Nyt juhlat kuitenkin saattoivat jatkua onnellisesti eteenpäin eikä morsiusparin tarvinnut hävetä hääjuhliensa järjestelyjä. Häävieraat olivat tyytyväisiä. Jeesus ja hänen äitinsä ja opetuslapsensa tiesivät, mitä oli tapahtunut. Opetuslapset tulivat vakuuttuneiksi siitä, että Jeesus on Jumalan Poika.
Jeesus ei ollut aikaisemmin tehnyt vielä ainuttakaan ihmetekoa, joista hänet oli mahdollista tunnistaa Jumalan Pojaksi. Ystäväperheen köyhyys ja uhkaava julkinen häpeä, sai kuitenkin Jeesuksen liikkeelle. Jeesus tunsi perheen ahdistuksen niin syvästi, että hän halusi auttaa tätä perhettä heidän vaikeuksissaan.
KOTI - ELÄMÄMME PERUSYKSIKKÖ
Koti on meidän elämämme perusyksikkö. Kodista me ammennamme ensimmäiset vaikutteemme toisista ihmisistä, sisäistämme miehen ja naisen mallin persoonallemme jne. Sen vuoksi on luonnollista, että Jeesus aloitti julkisen toimintansa nimenomaan kodin piirissä. Hänelle on tärkeätä, millaiset häät perhe voi viettää, miten perhe pääsee elämän alkuun. Hänelle on tärkeätä, että perheen jäsenten välit toimivat ja perhe selviää elämässä eteenpäin.
ARKIPÄIVÄN JEESUS
Meillä on helposti romantisoiva ja liian hengellinen kuvitelma Jeesuksesta. Hän oli vain muutaman viikon tai korkeintaan muutaman kuukauden ikäinen, kun hän joutui vanhempiensa kanssa lähtemään vuosien ajaksi pakolaiseksi. He kulkivat monta sataa kilometriä Siinain autiomaan halki Egyptiin jalan, ehkä aasilla, päivän helteessä ja yön kylmyydessä, - villieläinten ja rosvojen keskellä. Jeesus tietää pakolaisperheen tunteet, mielialat ja kysymykset.
Jeesus tietää, mitä on elää ja kasvaa kodissa ja Hän tietää kodin, ilmapiirin, kodin ihmissuhteet, lapsen ja nuoren kasvukivut ja itsenäistymisen kriisit.
- Jeesus tuntee kaikenlaiset kodit ja kaikenlaiset perheet, vanhat, uudet, entiset ja uusperheet.
TAKAISIN KOTIIN
Evankeliumeissa kerrotaan, että kun Jeesus oli vapauttanut erään miehen pahoista hengistä ja mies pyysi saada jäädä Jeesuksen seuraan, niin 19. "…Jeesus ei siihen suostunut vaan sanoi hänelle: "Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Herra on armossaan sinulle tehnyt." Mark 5:19
Jeesus lähetti parantamansa ja muuttuneen miehen kotiinsa, läheisten ihmistensä luokse. Jeesus halusi yhdistää perheen jäsenet toisiinsa, kun perheen isä oli eristetty perheestään elämäntilanteensa vuoksi.
PERHE JA KRIISIT
Jeesus haluaa torjua perhettä ja kotia uhkaavat vaarat. Jos, - tarkoitan tietysti kun, - koska jokainen perhe joutuu kriiseihin jossain vaiheessa, siis kun perhe joutuu kriisiin, niin Jeesus haluaa auttaa perhettä sen vaikeuksissa. Perheenjäsenten omat voimat eivät ehkä riitä kriisien selvittämiseen.
Sen vuoksi Jumala on antanut meille Perheasiainneuvottelukeskukset, perheneuvolat, erilaiset asiantuntijatahot, jotta perhe voi kohdata kriisivaiheensa ja ristiriitansa näiden tahojen tukemana.
Entä mitä Jeesuksella on annettavana kaikille niille perheille, jotka ovat hajonneet monien ristipaineiden ja ihmiselämän lukemattomien kriisien keskellä? Mitä annettavaa hänellä on avioero- tai viikonloppuisille, eronneille äideille, tai kotinsa menettäneille lapsille?
Jeesus sanoi, että "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
13. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." Matt 9:1-13
Hän avaa uudelleen alkamisen armon, jossa sirpaleista voidaan rakentaa uutta. Jeesukselle on tuotavana sovitus ja anteeksiantamus. -
SIRPALEISTA UUTTA
Meidän ihmisten välillä vallitsevat usein viha, kauna, katkeruus ja kylmyys. Jeesus on kuitenkin kantanut kaiken sen omassa sielussaan ruumiissaan ristin puulle ja tuo sovituksen. Hän on valmis ottamaan vastaan meidän vihamme ja kaunaisuutemme, jotta me löydämme anteeksiantamuksen ja ilon.
Hän on ollut särjetty, jotta me särkyneet ihmiset voimme eheytyä ja parantua haavoistamme, jotka aikaisemmin niin läheiset ihmiset ovat meihin vaikeissa eroprosesseissa lyöneet. Hän oli Jumalan hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jotta me voisimme hyljätyiksi tullessamme löytää hänet, joka ymmärtää meitä ja on meidän kanssamme yksinäisyydessämme.
MEIDÄN MAHDOLLISUUTEMME
Me emme voi tehdä perheen hyväksi ihmetekoja niin kuin Jeesus. - Meidän tulee tehdä niitä asioita, joita me ymmärrämme ja osaamme. - Me osaamme - tai ainakin voimme opetella - puhumaan, - kertomaan tunteistamme, ajatuksistamme, peloistamme ja toiveistamme. Me voimme katsoa totuutta silmiin rehellisesti. Me voimme myös pyytää anteeksi ja antaa anteeksi.
Maria kertoi Jeesukselle ystäväperheen hädästä ja ahdingosta. Rukous on myös niitä asioita, mitä me voimme tehdä. Sen jälkeen Jumala päättää, mitä hän tekee, sillä me emme hallitse Jumalaa. Me voimme vain odottaa ja toivoa ja ottaa vastaan Jumalan kädestä sen, mitä sitten tapahtuukin.
Mutta Jeesus ymmärtää myös jokaista perheetöntä perhettä ja ihmistä. Hän sanoi: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?"49. Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. 50. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
SUURIN ONNI - RAKKAUS
Elämän suurin onni ei ole perhe, vaan rakkaus. On sekä rakkaudettomia perheitä ja toisaalta perheettömiä ihmisiä, jotka ovat löytäneet rakkauden merkityksen elämässään ja voivat osoittaa rakkautta ja saada rakkautta ihmissuhteissaan työssään, kodissaan, ystäväpiirissään, seurakunnan toiminnassa jne. Lähimmäispalvelun ja saattohoidon ihmiset auttavat ja saattavat lukemattomia sellaisia ihmisiä, joilla ei ole perheenjäseniä, joiden kesken voisi jakaa kohtalonsa.
JEESUS JA MINUN PERHEENI?
Millainen mielikuva Sinulla on Jeesuksesta? Mitä ajattelet hänen antavan Sinulle tai perheellesi, tai missä asioissa Sinä tai perheesi tarvitsette Jeesuksen apua ja voimia?
RAKKAUTTA ARJESSA
Työhuoneeni pöydällä on n. 10 cm kanttiinsa oleva karhea ja käsittelemätön harmaasta graniitista lohkaistu kivikuutio. Sen keskellä on matala pyöreä reikä, johon mahtuu yksi tuikkukynttilä. Sain sen eräältä avioparilta, jotka pitkällisen ja kipeän avioliittokriisinsä jälkeen löysivät yhdessä tien eteenpäin. Harmaa kivikuutio ja keskellä tuikkiva pieni kynttilänliekki puhuttelevat minua joka kerta, kun katselen niitä. Minusta siinä on kuva harmaan arkisesta avioliitosta, jossa kuitenkin kylmänkin kiven keskellä tuikkii lämmin tuli.
Viimeisin päivitys 1.2.2003