ILTAHARTAUS TI 26.11.2002

Iltahetki on meille usein päivän tapahtumien läpi käymistä. Kiireinen rytmi alkaa rauhoittua. On aikaa miettiä päivän tapahtumia. Miten päivä on mennyt? Mitä on tapahtunut? Miten olen selvinnyt tästä päivästä?

Joku voi todeta tyytyväisenä: Tämä päivä meni hyvin. Onnistuin niissä asioissa, joita olin suunnitellut tekeväni. Voimani riittivät hyvin tähän päivään ja on ihan mukava ajatella jo huomistakin. Jos voit näin ajatella, niin ole rauhassa iloinen ja kiitollinen. Onnistuminen elämässä on sallittua ja Taivaan Isä pitää monella tavalla huolta lapsistaan.

Moni joutuu kuitenkin toteamaan, että kaikki on mennyt toisin kuin olin aamulla suunnitellut. Ei ole ehtinyt tehdä juuri mitään niistä asioista, jotka oli ajatellut aamulla hoitavansa. Ei ollut tavannut niitä ihmisiä, joita oli ajatellut tavoittaa.

Ei jaksanut saattaa loppuun keskeneräisiä töitä eikä aloittaa uusia asioita.

Tyytyväisyyden sijasta vähän masentunut ja voimaton olo valtaa usein mielen. Mitähän hyötyä tästäkin päivästä oli?

Iltarukouskin tahtoo unohtua tai loppua kesken, kun väsymys ja uni painaa silmiä ja vie tajunnan.

Tällaisissa ajatuksissa ollessani eteeni tuli kerran Luukkaan evankeliumin 18 luvun ensimmäinen jae. Siinä Luukas kertoo miten Jeesus halusi opettaa seuraajilleen, että heidän "tulee aina rukoilla, koskaan lannistumatta."

Elämän todellisuus kertoo enemmän lannistumisesta, väsymisestä, samojen vaikeiden asioiden ympärillä pyörimisestä. Oliko kysymys todella siitä, että Jeesus vaatii meitä rukoilemaan "aina ja lannistumatta" . Vanhempi käännös sanoi vielä: "heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä." Miten on mahdollista rukoilla lannistumatta ja väsymättä? Mistä voi saada voimia tuollaiseen rukoukseen. Pakottaako Jeesus väsynyttä ihmistä vielä rukoilemaankin aina.

Siksi tutkin keikan kielen "lannistumista" kuvaavaa sanaa vähän tarkemmin.

Sanasta "väsymättä" ja "lannistumatta" löytyi mielenkiintoinen näkökulma.

Sanan kantaosa tarkoittaa "huonoa" ja "pahaa". Sen merkitystä vahvistaa ja syventää vielä (ek -) etuliite. Lannistuminen ja väsyminen ei tarkoita voimien loppumista, vaan luovuttamista, siis syvimmiltään itsensä huonoksi ja pahaksi tuntemista. Se ei merkitsekään väsymätöntä ja luonnotonta ponnistelua, jossa uhmataan 'luonnonlakeja' eli yksinkertaisia tosiasioita ihmisen voimavarojen rajallisuudesta.

Se ei merkitse ensisijaisesti jatkuvaa, tauotonta rukousta, vaan on kysymys itsetunnon säilyttämisestä - vaikka rukousta ei tunnuta taivaassa kuultavan.

Vaikka niissä asioissa, joiden puolesta rukoilemme, ei tapahdukaan muutosta? Vaikka koemme olevamme heikkoja ja huonoja rukoilijoita, niin meidän ei tarvitse menettää toivoamme ja menettää itsetuntoamme.

Saamme elää iloisella ja rohkealla mielellä. Emme ole huonoja ja pahoja, vaikka rukouksen vastaus viipyy. Se johtuu meistä riippumattomista syistä, jotka Jumala yksin tietää. Me saamme rukoilla päivittäin samojen asioiden puolesta iloisin ja rohkein mielin. Meidän huonoutemme ei tee tyhjäksi Jumalan uskollisuutta ja rakkautta meitä kohtaan. Hänen armonsa ja rakkautensa pysyy, vaikka emme ole sen arvoisia.

Meidän ei tarvitse vastata siitä, miten rukouksemme kuullaan, miten siihen vastataan. Se on yksin Jeesuksen käsissä. Hän päättää, miten hän vastaa ja mitä hän tekee ja millä miten hän puuttuu asioihin. Rukous ei enää ole raskas velvollisuus, jossa meidän uskomme ja luottamuksemme horjuu sen varassa, mitä näemme tapahtuvan tai olevan tapahtumatta. Me saamme levätä rukoillessamme. Me saamme laskea rukousaiheemme Jeesuksen käsiin. Saamme luottaa hänen armoonsa ja rakkauteensa.

Järvenpään seurakunnan 50v juhlakirjassa "Näkyjä ja näkijöitä" on koottuna monien lasten ja nuorten rukouksia. Peruskoulun 5.luokkalainen Tea kertoo iltarukouksestaan näin: