Tämän maan itsenäisyys on turvattu sotavuosina ja sen hinnan maksoivat sankarivainajat, sodassa kuolleet miehet ja naiset, joille emme voi henkilökohtaisesti sanoa kiitostamme. Voimme osoittaa vain kunnioituksemme heidän elämäntyölleen hoitamalla tätä maata mahdollisimman hyvin. Voimme sanoa kiitoksemme heidän puolisoilleen, sotaleskille ja heidän lapsilleen, sotaorvoille, jotka ovat perheenjäseninä kantaneet henkilökohtaisesti tämän menetyksen. Kun mies oli kaatunut sodassa, niin perhe sai ylipäälliköltä tämän A 4 kokoisen tervehdyksen:
Valitettavan usein siihen aikaan juhlalliset sanat olivat ainoa tuki ja rohkaisu surun ja käytännön elämän päälle kaatuvien vaikeuksien keskellä.
Sodasta hengissä selvinneinä, mutta vapauden hinnan maksoivat omalla ruumiillaan vammojaan kantaen ja niistä kärsien sotainvalidit. Heidän menetyksensä ovat olleet näkyvä, heitä ja heidän perheidensä jokapäiväistä elämää vaikeuttavia.
Sodan kautta maamme vapauden hinnan maksoitte myös te, hyvät veteraanit. Teidän edustajanne kirjoitti itse joukostanne, että ”te olette 2000-luvun väestön keskellä poikkeukselliseksi käyvä ihmisryhmä…Lähes kaikilla veteraaneilla on lähtemättömänä sodan sielullinen taakka, jota ei ole koskaan purettu… Viisi vuotta suurvallan armeijan uhkan, keskitysten ja sen koko armeijan voimalla yksinomaan Suomea vastaan kohdistettujen hyökkäysten alla tuli yrittää vihollisen tappamalla säilyttää oma henkensä…tämä kokemus on niin kouraiseva henkinen syvähoito ja myllytys, että se ei sielun pohjalta lähde koskaan. Läpi koko elämän se on ollut hoitamaton sielun vamma…Kaikki eivät sitä kestäneet. Jotkut murtuivat jo rintamassa. Jotkut murtuivat jälkeenpäin. Yleensä veteraanit ovat kestäneet. Tämä veteraanien kantama henkinen taakka, jollei psyykkinen invaliditeetti niin ainakin sielun arpi, on osa yhteisen itsenäisyytemme ja vapautemme hintaa…Veteraanit eivät vain käyneet sodassa, he jäivät kantamaan vapautemme hintaa läpi elämänsä…” Sitä hintaa on kantanut sielussaan ja sisällään myös aina veteraanin perhe, sillä yhden perheen jäsenen sisäistä kuormaa kantaa koko perhe.
Teille me kaikki voimme sanoa kunnioittavan kiitoksemme.
Viime kuukausina ovat nousseet esiin myös rintamalta paenneiden kohtalo. Heidän kohdallaan on asiakirjoissa maininta, ”…ei haudata sankarihautaan…”. He ovat kuitenkin samalla tavalla sodan, vapautemme hinnan uhreja, koska he menettivät terveytensä ja sielun kuorma mursi elämän kestokyvyn. Hekin menettivät henkensä maamme vapauden hintana ja heidän omaisensa saivat kestää saman menetyksen ja usein vielä vailla toisten hyväksymistä ja tukea. Rauha kuuluu myös heidän muistolleen ja lohdutus heidän omaisilleen.
Sotavuodet ovat kansamme kohdalla kuin suuren kiven putoaminen veteen. Putouksen ja kiven vajoamisen aikaansaamat aallot ovat lähteneet renkaana leviämään joka puolelle ympärille, saavuttaen aivan jokaisen.
Kiitos kuuluu kaikille, jotka tätä yhteistä kohtaloa ovat eläneet.
Teille, hyvät tämän ajan lapset ja nuoret, partiolaiset ja teidän ikäluokallenne haluan sanoa erityisesti muutaman sanan.
Maamme itsenäisyys ei ole vain raskaan kuorman kantamista. Itsenäisyyspäivä ei ole vain vaikeiden muistojen muistelemista. Itsenäisyyspäivällä on teille lapset ja nuoret tärkeä viesti:
Hyvät lapset ja nuoret: Teitä on rakastettu, teidän puolestanne on taisteltu, kuoltu ja kannettu sodan arvet ja seuraukset joka päivä ja yö halki elämän. Teille on annettu vapaa isänmaa.
Vanha veteraani sanoi sairasvuoteeltaan koskettavasti: ”Sieltä rintamaltahan nämä taudit tulivat. Vaikka olisin tiennyt silloin, että saan nämä taudit vanhana, niin olisin silti mennyt sinne rintamalle…”
Hyvät lapset ja nuoret: Teitä ja tätä maata on rakastettu!
Hyvät lapset ja nuoret: Kun teitä ja tätä maata on rakastettu, niin teidän tehtävänne on vuorostanne rakastaa ja hoitaa tätä maata, niin että voitte jättää sen taas omille lapsillenne ja tuleville sukupolville.
Jumala siunatkoon ja varjelkoon teitä ja meitä jokaista ja rakasta isänmaatamme.
Jaakko
Harjuvaara