VANHAN TESTAMENTIN TEKSTI:
1. Moos. 28: 10-17
Jaakob lähti Beersebasta ja kulki kohti Harrania. Matkallaan hän jäi auringon laskiessa yöksi erääseen paikkaan, otti siltä paikalta päänalusekseen kiven ja kävi makuulle.
    Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: »Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. Sinun jälkeläisesi tulevat lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset, ja sinun sukusi levittäytyy länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään. Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut.»
    Jaakob heräsi unestaan ja sanoi: »Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä tiennyt sitä.» Pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: »Kuinka pelottavan pyhä tämä paikka onkaan! Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti.»

EVANKELIUMI
Matt. 18: 1-6 (7-9) 10
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?» Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: »Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.   Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.»

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien meidän kanssamme.


Minulla on mukanani kaksi taiteilijoiden maalauksista tehtyä korttia Jaakobin enkeliunesta. Ne ovat nähtävissä tuolla iltakahvilla, -teellä messun jälkeen.
 
Ensimmäisessä kuvassa on virhe, kun katsotaan Vanhan Testamentin tekstiä tarkasti. Siinä on nukkuva Jaakob ja tikapuut taivaaseen asti. Enkelit kulkevat tikapuita myöten taivaasta tänne alas maahan. Kuitenkin tekstissä kerrotaan, että unessaan Jaakob näki enkelit ja ne kulkivat ALHAALTA YLÖS – ja sitten taas tietysti takaisin alas. Jaakobin herätessä Jumala OLI JO hänen vierellään – koko ajan ollut. Toisessa kuvassa enkelit kulkevat molempiin suuntiin.
Minulle tämä yksityiskohta merkitsee paljon. Asia ei olekaan niin, että Jumala ja enkelit ovat siellä taivaassa, mutta ei täällä. Jaakob ei ollut tiennyt, että enkelit ja Jumala onkin jo täällä. Monet ajattelevat: Ymmärrän hyvin, että enkelit varjelevat ihmisiä ja Jumala on läsnä – näiden toisten ihmisten luona, jotka ovat hyviä uskovaisia ja onnistuneita – mutta eivät minun luonani, koska minä en ole sellainen uskonnollinen ihminen enkä hyvä enkä onnistunut ihminen, vaan moni asia on epäonnistunut elämässäni. Miten hän voisi minun vierelläni olla. Mutta Jumala ja enkelit ovat täällä, vaikka meistä ei siltä ensin näytä.

Usko ja yhteys Jumalaan, niin kuin nykyisin sanotaan - interaktiivinen vuorovaikutus – eivät synny meidän kaipauksestamme ja uskonnollisesta etsinnästämme, sillä silloin usko olisi ihmisen työ ja uskon kestävyys olisi meidän varassamme. Siitähän ateistit syyttävätkin uskovia ihmisiä, että usko ja Jumala on vain ihmisen kaipauksen luoma projisio, heijastuma ihmisen toiveista ja haaveista. Jos usko olisi meidän varassamme, niin 

silloin usko sammuisi, kun meidän ajatuksemme sammuu.
usko loppuisi, kun meidän toivomme loppuu.
usko loppuisi, kun meidän voimamme loppuvat.

Usko syntyy Jumalan läheisyydestä, Pyhän Hengen työstä meissä, kun
Ikuinen koskettaa katoavaa,
Jumala koskettaa ihmistä,
Jumala tekee meidät uudeksi.


On kysymys Pyhän Hengen työstä, ei meidän ajatuksistamme eikä meidän viisaudestamme. Luther sanoo tämän selityksessään uskontunnustuksen kolmanteen osaan: ”Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan…” jonka kohta yhdessä lausumme. Hän sanoo kolmannen uskonkappaleen selityksessä:
Minä uskon, että minä en voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä, vaan Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; niin kuin Hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa, varjelee ainoassa oikeassa uskossa; jossa kristikunnassa hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.
Näin on kirjoitettu vanhassa Vähä Katekismuksessa ja myös nykyisessä katekismuksessa.


Paavali kirjoittaa samasta asiasta Efesolaiskirjeen 2:4-8
”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.”


Menen nyt vähän enemmän henkilökohtaiselle alueelle. Jos usko olisi meidän omien ajatustemme ja toiveidemme tuote, eikä Jumalan lahja, niin vaimoni Orvokin usko olisi loppunut siihen, kun hengityskone oli sammutettu klo 3.30 sunnuntaiyönä 18.4.2010 ja hänen sydämensä pysähtyi, tai viimeistään silloin, kun hänet laskettiin kauniissa orvokkien peittämässä arkussaan haudan pohjalle Einon ja Eemilin valkoisten ruusujen saattamana. Se olisi ollut viimeinen piste omatekoiselle uskolle. 

Nyt tilanne oli aivan toisin. Se usko oli alkanut Jumalan Pyhän Hengen työn vaikutuksesta jo täällä elämässä ja jatkuu nyt sairaudesta ja ruumiin tai mielen kivuista ja synnistä vapaana Jumalan luona, niin kuin virren sanat muistuttavat ”…maan multa ei armoa peitä…” ja Jumala on pyyhkinyt kaikki kyyneleet hänen silmistään.

Anna-Mari Kaskinen kirjoittaa kuvailee sitä sattuvasti:

”…taivaaseen lensit valoa päin. Huoneeseen yksin pimeään jäin. Siivin haavoittunein sinä lensit luo Jumalan. …Valossa kylpee Jumalan maa Jokainen siivet eheät saa Sinä taivaaseen lensit Jo siellä odotetaan.”

Mikä oli tärkein asia Jumalan lupauksessa Jaakobille hänen herättyään todellisuuteen? Se oli luottamus Jumalaan, hän ei hylkää:
”…Minä en hylkää sinua…Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut.»”

Hylkääminen on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Se vaurioittaa eniten ihmistä. Jeesus huusi ristillä viimeisimpänä kärsimyksessään: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!”
Jumala ei koskaan hylkää meitä, sillä hän hylkäsi Jeesuksen, jotta voi ottaa meidät syntiset yhteyteensä ja avata sylinsä meille ja sulkea meidät rakkauteensa.


Niin kuin tänään on todettu, on enkelien ja lasten päivä. Jeesus asetti lapsen uskon esimerkiksi. Jeesus ei asettanut lapsellisuutta esimerkilliseksi, vaan ainakin yhtenä asiana sen, miten lapsi ottaa lahjan vastaan. Kun lapselle antaa lahjan, hän vastaanottaa sen iloisena ja kiitollisin mielin. Kaappaa onnellisena oikein syliinsä – tämä on minulle, tämä on minun. Ei lapsi rupea estelemään, ei nyt sentään, ei tarvitse, enhän minä. Ottakaamme lapsesta oppia Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen vastaanottamisesta.
Nettipappina toimiessani työssä ollessani, usein se viimeisin kysymys – se pelottavin, jonka uskalsi anonyyminä lähettää ja kysyä netissä : Onko Jumala hyljännyt minut? Voinko pelastua vai joudunko kadotukseen?

Kun tätä kysymystä monen kohdalla sitten käytiin läpi vähän pidemmälle, niin aina takaa löytyi elämästä jossain vaiheessa aina tärkeässä ja merkittävässä ihmissuhteessa hyljätyksi tuleminen – joko lapsena tai sitten syvässä ihmissuhteessa myöhemmässä vaiheessa. Se hylkäämiskokemus toi aina myös polttavan kysymyksen hylkääkö Jumalakin minut? Eikö Jumala rakastakaan minua.
Se kysymys kummitteli mielessä, päivän touhujen keskellä se painettiin mielessä taka-alalle. Mutta illan hiljetessä tai yön pitkinä tunteina se alkoi painaa mieltä niin, että se oli pakko purkaa netissä papille. Sitä ei enää jaksanut kantaa yksin. 


Jeesuksen sana ristillä hylkäämisestä, kreikan kielessä ”enkataleipoo” merkitsee: jättää, jäädä jälkeen, olla vailla, puuttua.
Sen vuoksi Jumalan lupaus Jaakobille, ettei hylkää tätä, on niin ratkaisevan tärkeä.
Pietari käyttää Apostolien tekojen 2.luvun helluntaipuheessaan sitä samaa sanaa, kun lainaa Psalmin 16:8-11 sanoja: ”Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju. Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.”


Vaikka Jumala vaikuttaa uskon ja lahjoittaa meille armon eikä meitä hylkää, niin me ihmiset olemme hyvin heikkoja ja hauraita. Me menemme välillä rikki ja meidän elämämme ja toivomme ja turvallisuutemme horjuu. Paavali kirjoittaa samasta asiasta 2.Kor 4:7 ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”

Meidän ei siis tarvitse pelätä, vaikka me olemme heikkoja, kuin tällaisia särkyviä ja viallisia saviastioita, niin että elämä menee välillä sirpaleiksi. Raamatun mukaan, sirpaleita ei heitetä pois. Jumala kerää sirpaleet ja tekee niistä taas uuden astian ja eheyttää meidät.
Sen vuoksi Paavali jatkaakin 2.Kor 4:8-10 ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.”


Jeesus kysyi aina ihmiseltä, joka tuli hänen luokseen, ’mitä tahdot, että minä tekisin sinulle?”
Koska täällä kirkossa on paljon vanhoja tuttuja, niin muistan, miten varmaan yli 20v sitten minulla oli rukoussunnuntain jumalanpalveluksessa saarna. Olin kutsunut Åströmien perheen mukaan saarnaan keskustelemaan rukouksesta ja sen merkityksestä heille. En muista, mitä Risto ja Taru kertoivat. Varmaan Taru sanoi jotain siitä, että kun oikein hartaasti ja pitkään rukoilee, niin jossain vaiheessa Jumala myös vastaa omalla tavallaan. Jarkko oli silloin 9-vuotias. En tiedä muistaako hän itse nyt, mitä hän vastasi, kun kysyin, että mitä rukous sinulle merkitsee. Mutta minä muistan aina, mitä 9-vuotias sanoi minulle: ”Saan kertoa Jeesukselle kaikki salaisimmat asiani!” 


En tiedä kuinka moni teistä on käynyt Helsingissä Kannelmäen kirkossa, joka on tehty sementistä ja valmistunut samana vuonna kuin Järvenpään kirkkokin. Sen kirkon kattorakenne muodostuu neljästä ylöspäin nousevasta ja kapenevasta sementtikaistasta, jotka huipulla nojaavat toisiinsa ja niiden välillä on kaksi ristissä olevaa sementtipalkkia, jotka tukevat kattorakenteen siellä ylhäällä.
Orvokki oli työssä Kannelmäen seurakunnassa avioliittomme alkuvaiheessa. Ensimmäinen lapsemme, tytär Pauliina oli n. 2-vuotias, kun olimme eräässä jumalanpalveluksessa. Istuimme etupenkissä, niin kuin tänään täällä kirkossakin pyydettiin lapsia asettumaan, jotta näkisivät hyvin. Pauliina liikkui hieman siinä penkin edessä. Sitten hän asettui makaamaan selälleen lattialle ja katseli ylös korkealle kirkon kattoon. Hän huomasi siellä ristissä olevat sementtipalkit ja alkoi kädellä osoitella niitä, halusi näyttää äidille ja isälle ja kuiskasi, että tuolla ylhäällä on ja viittoili sinne. Silloin vieressä istuva täti hermostui, alkoi sihistä meille, että ottakaa se lapsi pois sieltä, ei siinä saa olla lattialla ja pitää istua kunnolla penkillä… Vähän aikaa sitä sähinää kuuntelimme. Sitten meistä toinen otti pari askelta ja nosti Pauliinan syliimme penkkiin. Pauliina oli loukkaantunut tädin moitteista, katseli häntä ja sanoi meille: ”Tuo täti ei huomannut ollenkaan Jeesuksen ristiä!”


Täti kiinnitti huomion uskonnollisuuteen, tapoihin, ulkoisiin merkkeihin, mutta ei uskoon. Pauliina katseli sen sijaan Jeesuksen ristiä.
Ihmisen uskontopsykologisen kehityksen tutkijat ovat todenneet, että ”usko tulee ennen uskonnollisuutta”. Siis ennen kuin me opimme oikean uskonnollisuuden, uskonnolliset tavat tai muodot, niin me valitsemme uskomme kohteen. Koska meidän elämämme on Jumalan kädestä lähtöisin, niin hänen läsnäolonsa havaitessamme me vaistomaisesti haluamme turvautua häneen. Uskalla siis ihan sellaisena kuin olet, panna koko luottamuksesi Jumalan varaan ja turvautua ja ripustautua oikein kaksin käsin hänen armoonsa ja rakkauteensa. Kyllä ne muut asiat järjestyvät ja alkavat hahmottua aikaa myöten uskon syventyessä ja Jumalan Hengen tehdessä työtään sinussa.
Samaiset uskontotutkijat, joita lainasin, ovat sanoneet, että aikuisen ihmisen kohdalla itse asiassa tämä interaktiivinen vuorovaikutussuhde Jumalan kanssa on elämän mittainen kipuilu ja työstäminen siinä, että miten tämä minun elämäni vaakatason todellisuus, varhaisemmat vaiheet, tämä hetki ja tulevakin kohtaavat pystysuorasta suunnasta Jumalan todellisuuden ja läsnäolon, miten ne jäsentyvät yhteen ja mitä tässä kaikessa merkitsevät ja toimivat Jumalan rakkaus, johdatus ja anteeksiantamus. Luota siihen, että Hän ei hylkää sinua.

HÄN OHITSE EI KULJE 1.Hän ohitse ei kulje, ei ketään hylkää Hän. Jo pimeyden halki Hän löytää itkevän. "Ei syytä Hän, ei soimaa. Hän kohtaa särkyneen. Ja parantava rauha käy köyhään sydämeen." 2. Niin täynnä rakkautta tuo hahmo nöyrä on, on Hänen kasvoillansa vain valo suunnaton. "Hän tuntee ahdistuksen, hän kivun ymmärtää. Me kaiken voimme kestää, kun vierelle Hän jää" 3. Ei poistu täältä tuska, ei kärsimysten yö, vaan kaaoksenkin alla Jumalan sydän lyö. "Hän hallitsee jo aikaa, se kerran katkeaa, ja silloin keskellämme on uusi taivas, maa” Anna-Mari Kaskinen