Kun ajoin läpi kirkkaan keväisen päivän kohti pohjoista, auringonlaskua, kuuntelin autossa Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen levyjä ja sieltä alkoivat soida mielessä sanat: "...minä rakastan pohjoista maata..." ja sitä laulua kuunnellessa ymmärsin myös miksi Samuli ja Kati perheineen ovat halunneet muuttaa Kainuunkylään Ylitorniolle.

RAKASTAN TÄTÄ MAATA   Minä rakastan tätä maata, se on karu ja kaunis niin. Minä rakastan tätä maata meren saarilta tunturiin. Minä rakastan pohjoista maata, kesän loistoa häikäisevää. Sanoin kuvata en sitä saata, Sitä sydän vain ymmärtää.   Minä rakastan tätä maata, syksyn hehkua kirpeää. Minä rakastan tätä maata, kun on sielussa routa ja jää. Ja kun puhkeaa sinisiin tähtiin kevään huumassa hohtava maa, sitä unohda en mitä nähtiin, tahdon kiitoksen kohottaa. Minä rakastan tätä maata, kädenjälkiä ihmisten. Minä rakastan tätä maata, ikiaikojen lauluja sen. Minä rakastan hiljaista maata, jossa soi metsän yksinäisyys, ikihongissa laulava tuuli, suven kirkkaus, yön hämäryys.   Katso, sinä elät, 2007

* * *

Rekkojen kanssa oli hyvä ajaa jonossa samaa 80 km/h nopeutta. Olin perillä klo 00.45.


Poikien kanssa oli sovittu, että torstaina tulevat herättelemään minut aamuvarhaisella.
Keväinen aamuaurinko paistoi keittiöön Einon ja Eemilin aamupalalla ennen kouluun ja esikouluun lähtöä.




Lähtiessä vähän ihmeteltiin isoa pakettiautoa.





Pihasta on matkaa n. 200 m Väystäjän tien risteykseen, josta bussi noutaa koululaiset.
Lumet olivat täältäkin sulaneet.