Orvokin virkaansiunaaminen
jumalanpalveluksessa talvella 1976.
Vasemmalta: kirkkoneuvoston
vpj. Arne Graeffe , khra Mauno Airola, kappalainen Jaakko, perheneuvoja
Sirkka Kekki
* * *
Hän toimi mm.
lapsityössä, rippikoulutyössä, koulujen yhteyshenkilönä, perhetyössä,
tiedotustyössä, ym. Perhetyössä hän aloitti ätilapsikerho-toiminnan
yhdessä Irma Lehtosen ja muutaman muun äidin kanssa. Äitien kerhon
yhteydessä oli lapsille oma kerhonsa, josta vastasivat lastenohjaajat.
Toiminnan tarpeellisuutta epäiltiin kovasti.
Kun kerhossa oli kahvi ja pulla ja lapsille mehut tarjoiluna
kokoontumisen aikana, niin miehinen talousjohto kiinnitti huomiota
kahvikuluihin ja paheksui sitä, että tarjotaan 'ilmaiset kahvit ja
äidit tulevat vain sen tarjoilun vuoksi.' Kupilla kahvia ja
pullasiivulla oli todella suuri merkitys äideille, jotka olivat kaikki
nk. kotiäitejä, äitiyslomalla ym. ja he sanoivat, että 'on ihana, kun
kerran viikossa he saavat istua pöytään, jossa on joku muu keittänyt
heille kahvin.' Lyhyen alkuhartauden jälkeen sitten juotiin se kahvi ja
vilkas keskustelu alkoi ja jatkui loppuun asti ja jotkut äidit
kertoivat, että kotimatkankin he kulkivat mahdollisimman hitaasti,
jotta saattoi vielä keskustella kerhossa tapaamiensa ihmisten kanssa ja
joiden kanssa oli kotimatka samaan suuntaan.
Orvokki oli kerännyt jäsenten toivomia keskusteluaiheita kutakin kertaa
varten. Sitten hän keräili aineistoa sen aiheen alustukseksi ja usein
kotona sanoi, että mitähän tästä kerrasta tulee, kun on niin vähän
alustukseen asioita. - Sitten hän säännöllisesti palasi kerhosta ja
sanoi, ettei ehtinyt kuin pari lausetta alustusta, kun äidit alkoivat
puhua niin vilkkaasti siitä, ettei hänen seuraavia asioitaan siitä
aiheesta ehditty enää käsitellä - sillä osanottajilla oli syvä
keskustelun ja yhteyden tarve toisiin samassa elämäntilanteessa eläviin
aikuisiin. Kotona mies lähti aamulla töihin, äiti jäi hoitamaan lapsia
ja kotia.
Tarjoilun kohdalla kävi niin, että eräässä kerhopaikassa kahvin kanssa
oli suuret ja runsaat kinkkuleikkelevoileivät ym. pullan lisäksi ja
tämän pisteen äitilapsikerhojen tarjoilukuluista talousjohto huomautti
ja Orvokki selvitti 'pullalinjan' tarjoilun valmistajalle. Ilmeisesti
tämä ei oikein pitänyt huomautuksesta, koska jatkossa oli sovitusti
pullaa, mutta siivut oli leikattu niin ohuiksi, että niistä 'paistoi
päivä läpi', mikä nauratti äitejä.
Ei siis ole ihme, että kerhot saavuttivat
nopeasti suuren suosion ja yhdestä Vanhankirkon salissa aloitetusta
kerhosta ne levisivät Laurilaan ja Jamppaan, muuttuivat nimeltään
perhekerhoiksi ja niiden parissa on nykyisin satoja
osanottajia.
Kun Jamppaan valmistui uusi kerhohuoneisto Rekikadun kerrostalon
alakertaan, sen piti olla sovitusti määrättynä päivämääränä
kunnossa toiminnan alkamista varten. Ehkä kävimme sitä edellisenä
iltana katsomassa ja totesimme Orvokin kanssa, että se oli siivoamatta
rakennustyön jäljiltä eikä kait kahvinkeittäjästäkään ollut tietoa.
Niinpä seuraavana aamuna menimme aikaisin Rekikadulle, Orvokki
valmisteli kerhoa ja minä siivosin huoneiston ja keittelin kahvia ym.,
jotta homma saatiin lehti-ilmoitusten mukaisesti pyörimään ja äidit
olivat tyytyväisiä.
Vielä yksi Orvokin kertoma varhainen muisto äitilapsikerhojen
yhteiseltä retkeltä kevättalvella Leiriniemeen. Retkelle oli
ilmoittautuminen, mutta kun tilausbussi pysähtyi sovituille pysäkeille,
niin pysäkiltä tuli aina vain lisää aikuisia ja lapsia ahkioineen ym.
tavaroineen eikä heitä voinut tietenkään jättää pysäkille. Siihen
aikaan bussit eivät olleet niin tiukkoja vain istumapaikoilla
sallituista matkustajista. Niinpä bussi oli täyteen ahdettu, monta
lasta yhdellä penkillä, jotkut käytävillä tavaroiden ja ahkioiden
kanssa. Kun oli saavuttu Ohkolan kylään, niin srk:n emäntänä toiminut
Eila Kallio (- hänen miehensä oli suntio Eero Kallio ja he asuivat
ensin Vanhankirkon alakerrassa ja sittemmin nykyisen srk-talon kohdalla
olleessa entisessä Junnilan omakotitalossa) totesi, että hänen
varaamansa ruokatarvikkeet makkarasoppaa varten eivät riittäneet.
Siellä Ohkolan kylässä oli yksi kyläkauppa ja sen nähdessään Eila sanoi
Orvokille, että pysäytäpä bussi, niin poikkean kaupassa ja Eila kävi
ostamassa lisää perunoita, makkaralenkkejä ja juureksia keittoon ja
niin kaikki saivat keittoa.
Ensimmäisellä
perhekerholla
oli tiiviit yhteydet nimikkolähetteinä Ambomaalla olevaan Erikssonin
perheeseen. Äiti Ciso (Christine) Eriksson pyysi lähettämään apua mm.
eräälle afrikkalaiselle äidille, jonka mies kuoli ja äiti jäi yksin
lasten kanssa. Paikallisen tavan mukaan aviomiehen kuoleman jälkeen
miehen sukulaiset veivät kodista kaiken tarpeellisen irtaimiston, joka
katsottiin miehen omaisuudeksi. Ciso kirjoitti avun tarpeesta Orvokille
ja tietoa levitettiin seurakunnassa. Afrikkalaisen
yksinhuoltajaäidin lapset tarvitsivat kengistä ja
vaatteista lähtien apua. Äitilapsikerhot keräsivät yhdessä toisten
kanssa ja lähettivät pyydettyä apua Ambomaalle Oniipaan.
Ei ollut
internettiä,
kännyköitä tms. meidän aikamme viestimiä. Ciso lähetti kuitenkin
äänikirjeitä, joista yksi on
kuunneltavissa mp3-tiedostona.
Takarivissä:
??, ??, ??, ??, Tauno Lindroos? Keskirivissä:
??, ??, Mauno Airola khra konfirmoi, Orvokki ryhmän opettaja, ??, ?? Istumassa:
??, Heikki Riihimäki, ??, ??, ??, ??
* * *
Naisteologien
ja myöhemmin lehtoreiden asema kirkon työntekijöinä muuttui vähitellen
kohti naispappeutta. Yksi vaihe oli se, kun lehtorit saivat luvan
konfirmoida omat rippikoululaisensa eikä enää tarvinnut rippikoulun
päättyessä pyytää jotain pappia hoitamaan konfirmaation, vaikka lehtori
oli saman koulutuksen saaneena teologina ollut rippikouluryhmän
vastuullinen opettaja. Samassa yhteydessä lehtorit saivat myös oikeuden
olla avustamassa ehtoollisen jaossa eikä heidän tarvinnut istua kirkon
penkissä katsomassa, kun papit jakoivat ehtoollista heidän
rippikoululaisilleen. Ensimmäisen kerran Orvokilla oli oikeus
Järvenpään seurakunnassa työssä ollessaan hoitaa näin pitämänsä
syysrippikoulun konfirmaatio kirkossa 26.11.1978. Tätä ennen hän oli
pitänyt kymmeniä rippikouluja aikaisempina työvuosinaan.
