Evankeliumi 1.vsk. Matt. 5: 1–12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

* * * *

Vaikka se puhuu meidän autuudestamme, niin se johdattaa meidät Jumalan pyhyyden äärelle. Pyhäinpäivä kertoo, ettei pyhyytemme eikä autuutemme ole meistä lähtöisin, vaan Jumalasta. Meillä on vain: hengellistä köyhyyttä, murhetta, kärsimystä, vanhurskauden nälkää ja janoa, meitä vainotaan, meistä valehdellaan pahaa… jne.

Autuaaksi julistuksilla Jeesus rikkoi kaiken ihmiskeskeisen ansiohurskauden. Jeesus lupaa ansiottomille, kaikessa puutteellisille seuraajilleen pelastuksen - heidän köyhyydestään huolimatta.

Köyhyys, murhe, nälkä ja jano ja vainottuna oleminen eivät ole ansioita, jotka toisivat meille oikeutuksen autuuteen, autuuden takeita, vaan tuskallisia ja ahdistavia elämäntilanteita, niin arki- tai pyhäpäivän tai yön ja päivän todellisuutta.

Ja näistä: murheista, köyhyydestä, nälästä ja janosta huolimatta Jeesus julistaa, yksin oman sovitustekonsa tähden köyhät, murheelliset, nälkäiset, vainotut autuaiksi.

• köyhä = ptookhos = toinen UT:n käyttämästä köyhä sanasta. Tämä on se voimakkaampi. Se heikompi merkityksinen sana tarkoittaa sellaista, joka on niin köyhä, että hänen on pakko itse tehdä työtä, kun ei muuten selviä. Ptookhos on sen sijaan niin köyhä, että hän ei pysty edes työntekoon ansaitsemaan elatustaan, vaan hän voi vain kerjätä.
• hengessään köyhä = too pneumati on hyvin vaikea sana käännettäväksi. Aikaisempi käännös oli "hengellisesti köyhä", mutta tämä uusi käännös on parempi "hengessään köyhä". Se tarkoittanee, että = ihminen on syvimmässä olemuksessaan, ei vain hengityksessään, vaan kuolemattomassa sielussaan, koko persoonaltaan, syvimmiltään köyhä = suomalainen alemmuudentunto = minusta ei ole mihinkään.
• murehtia, surra
= pentheoo = kaikkein voimakkain surua ilmaiseva sana kreikan kielessä. Sanaa käytetään usein kuvaamaan surua, valitushuutoja vainajan jälkeen. Kun ihminen on saanut kuulla läheisen ihmisen kuolemasta ja surun, menetyksen, ikävän ja kaipauksen viiltävä tuska tunkeutuu sydämeen ja usein aivan konkreettisesti ihminen parahtaa tuskallista suruaan ja purkautuva itku puistattaa hänen koko olemustaan ja hän lysähtää konkreettisesti kasaan surussaan. Tällaisesta murheesta on kysymys.
• Se ei siis merkitse äänetöntä, hillittyä surua tai raskasmielisyyttä, vaan kiihkeää tuskaa, joka pääsee kuuluviin ja näkyviin kyyneleinä ja ihmisen koko käytöksessä. "Suru, joka ottaa ihmisen niin valtaansa, että sitä ei voi salata. (Trench)
• Näin murheellinen ihminen ei todellakaan koe millään tavalla olevansa autuas = iäisesti onnellinen, onniteltava.

Pyhäinpäivän "kaunis sanainen" kuin runon muotoon puettu evankeliumi muistuttaa konkreettisesti ja kouriin tuntuvasti meitä siitä, että meillä ei ole mitään autuasta tai autuutta aiheuttavaa itsellämme, mutta "me uskomme Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan ja Jeesuksen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä…."

Me siis tuskassamme ja puutteessamme yhdymme uskontunnustukseen, kun meillä ei ole mitään tuotavana, ei mitään, mihin voisimme vedota - ei mitään muuta kuin Kolmiyhteinen Jumala, se mitä Hän on tehnyt Luojana, mitä hän on tehnyt Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhänä Henkenä Kristusta kirkastaen ja köyhän Puolustajana toimien, vierellä seisojana, kun kaikki muut ovat jättäneet.

Näin meillä on jäljellä vain 2 tunnustusta:

• synnintunnustus
, jossa me puramme sydämemme ja pohjattoman köyhyytemme ja avuttomuutemme Jumalan eteen ja sen jälkeen
• uskontunnustus
, jossa vetoamme Kolmiyhteiseen Jumalaan.

Näiden kahden tunnustuksen, synnin tunnustuksen ja uskon tunnustuksen jälkeen meille sanotaan alttarilta: "Tulkaa sillä kaikki on valmistettu!" - kaikki se, mitä me emme ole koskaan saaneet valmiiksi elämässämme, kaikki se on valmistettu, sen on toinen valmistanut - sen on Kristus valmistanut, kun hän sanoi tuolla alttarin päällä olevalla ristillään sanat: "Se on täytetty" Ja liturgi kutsuu Jumalan valtuuttamana meitä ehtoollispöytään: 'Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä."

Pyhäinpäivänä elämme tavallista todellisempana yhteyttä kuolleisiin rakkaisiin, joita kaipaamme. Me tiedämme heidän elämänsä murheet, surut, janon ja nälän, sen kaipauksen, jonka keskellä he elivät.

Pyhäinpäivä muistuttaa meille, että heidän kohdallaan autuaaksi julistukset ovat todellisuutta eikä enää ole jälkeäkään murheista, köyhyydestä tai kärsimyksistä. Sen vuoksi veisaamme yhdessä pyhäinpäivän virrestä 142:5-7

5. Jo täällä tuskassa ja vaivassa soi kaukaa voitonvirsi taivaasta.
Se antaa meille voimaa Herrassa. Halleluja!

6. Niin koittaa päivä uusi, loistava, kun Herraa saapuu kirkkaudessa
ja pyhät liittyy pyhiin taivaassa. Halleluja!

7. Ja valtamerten ääriltä ja maan he käyvät juhlaan arvaamattomaan.
Soi Jumalalle kiitos ainiaan. Halleluja!

* * * * *
Saarnasivulle


Orvokin ja Jaakon kotisivulle