Pyhäinpäivän saarna Järvenpään kirkossa 6.11.1999

Teksti Matt 5:1-12


"Autuutta arjessa"

1. Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen.
2. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
3."Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
5. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
6. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
7. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
8. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
9. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
10. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.
11. "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.
12. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

*****

Armo Teille ja rauha, Häneltä, joka on, joka oli ja joka tuleva on, meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta.

AUTUAS IHMINEN

- Kuka on autuas?

- Kuka voi tulla autuaaksi?

- Millainen on autuas ihminen?

Eräs rippikoululainen kirjoitti vastaukseksi kysymykseen, millainen on mielestäsi uskovainen ihminen: "Sellainen ihminen, joka pitää itseään uskovaisena esiintyy kuin Euroopan omistaja ja sekaantuu kaikkien ihmisten asioihin…."

Tämä oli hänen - murrosikäisen ihmisen - käsitys itseään uskovaisena pitävästä ihmisestä.

Seuraava kysymys rippikoululaisten paperissa oli: "Pidätkö itseäsi uskovaisena ihmisenä."
Ei varmaan tarvitse ihmetellä, miksi hän vastasi yksikantaan: "En pidä."

Tämä suoraan ajatteleva ja ajatuksensa ilmaiseva nuori ei halunnut olla sellainen ihminen kuin hänen mielestään uskova ihminen oli.

AUUTUDEN KAIPAUS
Olen tavannut vuosien varrella lukemattoman monta sellaista ihmistä, jotka sanovat, että kyllä minä uskoisin Jumalaan, mutta kun minä en ole sellainen uskova ihminen tai että minä en ole sellainen ihminen kuin uskovan ihmisen tulisi olla. Samalla heidän sanoissaan kuvastuu syvä halu turvautua ja uskoa Jumalaan, mutta myös pelko, että minä en voi uskoa, kun en ole sellainen kuin uskovan ihmisen tulisi olla.
Heillä on mielessään ristiriitainen käsitys siitä:

- Mitä he itse ovat?

- Millainen heidän mielestään uskova ihminen on?

- Millaisia ihmisiä Jumala rakastaa?

Evankeliumitekstissä Jeesus puhuu autuaista, uskovista, ihmisistä. Hän käyttää heistä Vanhan Testamentin Psalmien ilmaisua, sellaista sanaa, jolla tervehdittiin Jerusalemin temppeliin saapuvia pyhiinvaeltajia. Sillä autuas-sanalla (makarios /kreikkaa = asre/hepreaa) ylistettiin palvelukseen osallistuvan seurakunnan onnea, niitä, jotka olivat löytäneet tiensä temppeliin ja olivat löytäneet turvansa Jumalassa ja Psalmin (84) sanan mukaan "asuivat Herran huoneessa."

Tämänkaltaiset ihmiset olivat autuaita, eniten onniteltavia ihmisiä tässä maailmassa.

Keitä ja millaisia ihmisiä Jeesus sitten tekstissämme sanoo autuaiksi?

Onniteltavien ihmisten, autuaiden, oikein uskovien listassa ovat:

Hengessään köyhät - murheelliset - kärsivälliset - vanhurskautta janoavat ja nälkäiset - armahtavat - puhdassydämiset - rauhantekijät - vanhurskauden tähden vainotut ja herjatut.

Nämä uskovaiset ihmiset ovat vähän erilaisia kuin ne, joita rippikoululainen kuvaili vastauksessaan.

Ei ole kuitenkaan niin tärkeätä se, millaisina me itseämme pidämme. Tärkeämpää on se, millaisena Jeesus pitää meitä.

AUTUUS PERUSTUU ARMOON

Autuus ja uskovaisuus on aina armoa!

Luther sanoo 3. uskonkappaleen = uskontunnustuksen 3. jakson: "Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän" selityksessä:

"Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä;

vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, Valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa;

niin kuin Hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa;

jossa kristikunnassa Hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet Ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän."

Luther sanoi lopuksi: "Tämä on varmasti totta."

Me voimme sanoa lopuksi: "Tämä on varmasti armoa", niin kuin luterilaisten ja katolilaisten yhteisessä julistuksessa todetaan, että ihminen pelastuu yksin uskosta Kristukseen ja yksin armosta.

Miten meistä sitten tulee tällaisia uskovaisia, autuaita, armosta eläviä ihmisiä?

Se on yksinkertaista: Jeesus käski kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen sekä opettaa pitämään kaikki, mitä hän on meidän käskenyt pitää.

KRISTUS KANSSAMME ARJESSA

Paavali jatkaa Roomalaiskirjeen 6:5 "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa."

Kun meidät on kastettu Jeesuksen opetuslapsiksi, niin meidät on kastettu Kristuksen kärsimysten osallisuuteen. Mutta miten köyhä ja janoava ihminen voi olla autuas? Mitä autuutta on hengen köyhyydessä tai murheessa? Ferdinand Mayer kirjoittaa tästä osallisuudesta:

"Onnen päivinä ylhäisten saleissa

en pitänyt tästä tuskan ja kärsimyksen kuvasta,

mutta kärsimys ja tuskakin ovat ihmisen osaa.

Sen tiesi Kristus ja loi pelastuksen ristillä.

Kun katson ristiä, niin taakkani

Pienentyy melkein puoleksi,

Sillä yhden asemesta meitä kärsii kaksi:

Orjantappuroihin kruunattu veljeni tukee minua."

Kristuksen kruunu oli piikkikruunu. Se ei ollut kaunis kiiltokuva, vaan se oli kruunu, jonka piikit painuivat päänahan läpi kallon luihin. Kristus on siis kaikessa meidän kanssamme, niin että esim. huumenuori tai syöpää sairastava, kuoleva ja ahdistunut ihminen voivat löytää hänet ja kokea hänen läsnäolonsa.

Paavali jatkoi vielä Roomalaiskirjeen 6. luvussa:

"4. Haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.

5. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.

8. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan.

9. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen."

Pyhäinpäivä julistaakin meille kasteen armoa, autuuden armoa, uskovaisuuden armoa, olemme tulleet kasteessa, armosta, ilman omia tekojamme autuaiksi, uskovaisiksi. Siinä ei ole mitään meidän ansiotamme.

Ansioksi uskovaisuus ja autuus ei muutu elämän matkan varrellakaan, sillä Jeesus sanoi:

. "Autuaita ovat hengessään köyhät…autuaita murheelliset...autuaita kärsivälliset…autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano…"

JUMALAN ARMOSTA PERILLE PÄÄSSEITÄ

Otan lopuksi esimerkiksi armosta kaksi vaeltajaa, jo kaksi perille päässyttä:

Ensimmäinen on teologian tohtori, teologisen tiedekunnan opettaja ja pappien kasvattaja, piispa Aimo Nikolainen. Hän kertoo muistelmateoksensa loppusanoissa kaikesta, mistä on joutunut taistelemaan elämäntyönsä aikana:

Lopuksi hän toteaa itsensä ahkeraksi luonteeksi, mutta päättää loppusanoissaan tarkastelunsa näin:

"Koko elämäni kannattavaksi kokemukseksi haluaisin korottaa Jumalan johdatuksen ja armon. Päätin jäähyväiskirjeeni Helsingin hiippakunnan papistolle Simo Korpelan armolaulun säkeisiin:

'Jos minut heität , siihen mä jään

Häipyen usvana yön hämärään.

Työni on turhaa, vaivani suotta,

Vaikka mun aikani ois tuhat vuotta.

Mutta Sun armoosi turvautuen,

Uskossa nauttien lämpöä sen

Mullasta nousee painunut pääni,

Pontta ja voimaa mä saan elämääni.'

Nikolainen jatkaa: "Paavalin kirjeiden suomennoksesta olen alleviivannut sen Roomalaiskirjeen lauseen, jossa olen koettanut suomenkieleen siirtää Paavalin tyylille ominaista sanasointuja suosivaa ilmaisua (Room 9:16):

"Ratkaisevaa ei siis ole,
mitä ihminen tahtoo,
tai mitä hän ehtii,
vaan se, että Jumala armahtaa."

Näin edesmennyt piispa kirjoitti elämänsä loppuvaiheissa elämäkertansa päätökseksi Jumalan armosta.

Toisen - Jumalan armosta jo perille päässeen kulkijan - elämäkerran päätöksen kirjoittaa ruotsalainen merimiespappina pitkään toiminut Malte Blaxhult. Hän kertoo eräästä maanmiehestään, vanhasta ruotsalaisesta, otsikolla:

"YHDENNELLÄTOISTA HETKELLÄ

Maailman kaikissa suurkaupungeissa on slummikorttelinsa. Lämpimissä maissa nämä alueet havaitsee helpommin, koska ne käsittävät vain vähäisistä kelmuista ja laudoista kyhättyjä majoja. Useissa tapauksissa ihmiset syntyvä, kasvavat ja kuolevat niin, etteivät he eläessään siirry omalta slummiltaan etäämmälle. Joskus heitä joutuu tällaisiin oloihin pelkästä sattumasta. Useimmille slummien kasvateille on yhteistä se, että he ovat kadottaneet luottamuksen yhteiskuntaan, lähimmäisiin, Jumalaan ja lopulta itseensäkin.

Eräässä suuressa satamakaupungissa on joen varressa eräänlainen ei-kenenkään maa, jonne on kerääntynyt miehiä maailman kaikilta kolkilta. Useimmat heistä ovat vaikeasti alkoholisteja ja tämän sairauden kaikkien seurausilmiöiden uhreja. Koska maasta puuttuu vapaa sairaanhoito ja kaikesta on maksettava vapaaehtoiset sairasvakuutukset, miehet ovat käytännöllisesti katsoen kokonaan tällaista huoltoa vailla. Lisävaivana heillä on vanhuus ja ruumiillinen sairaus.

Omia maanmiehiämme elää paljon tällaisissa oloissa ympäri maailmaa. Yhtä sellaista kutsuttiin nimellä "The Old Swede" - vanha ruotsalainen. Hänen kotinsa oli kyhätty muovikelmuista ja vanerilevyistä, ja huonekaluina olivat heinällä ja villaflokilla täytetyt säkit. Muuna sisustuksena tyhjät pullot. Ruokaa hän sai eräältä katoliselta nunnalta ja paikalliselta merimieskirkolta. Hän oli menehtymässä tautiin, joka todennäköisesti oli syöpää, mutta ei mistään hinnasta halunnut lähteä muualle alueelta, jossa oli elänyt yli 20 vuotta.

Kun merimiespappi istui hänen luonaan odottelemassa saapuvia laivoja, käytiin monesti pitkiä yökeskusteluja. Usein vanhus kertoi lapsuudestaan ja äidistään, joka oli hänen muistoissaan kuin enkeli. Yhä uudestaan hän päätyi toteamaan, miten hän oli eläessään yrittänyt yhtä ja toista, mutta kaikki oli epäonnistunut.

Elämänsä viimeisenä yönä tämä vanha ruotsalainen kertoi:

Kello oli jo 4.30 lauantaiaamuna, ja pappi istui vanhuksen käsikourassaan ja luki hänelle viimeistä säkeistöä ruotsalaisen virsikirjan virrestä 184:

"Viimein kun mun sydämeni
särkyy, lausun kiitokseni:
kiitos kasteen armosta,
Isän rakkaudesta."

Kun pappi oli lukenut säkeistön loppuun, hän tunsi pari kevyttä painallusta kättään vasten, sitten seurasi korahdus, ja papin tehtävänä oli vain sulkea vanhuksen silmät ja rukoilla hänen sielunsa puolesta. Vavahduttavan lähellä kuuluivat sinä hetkenä sanat, jotka Jeesus lausui ristiltä katuvalle ryövärille:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani Paratiisissa."
(Malte Blaxhult: Pientä suolaista pärskettä ss.14-15, Kirjaneliö 1974)

Jeesus sanoi: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen."

 

* * * * * *

Paluu:
Orvokin ja Jaakon kotisivulle
Saarnasivulle

Sivulla on käyty 7.11.1999 lähtien 110 kertaa ja
1.2.2003 lähtien

kertaa.

Viimeisin päivitys 1.2.2003