Ensin kiinnitettiin turvavaljaat Jaskalle, Nikolle, Anttonille ja Lauralle.
Vesa ilmottautui vapaaehtoisesti kuvaajaksi ja János oli sponsori.
Sitten opeteltiin turvavaljaiden ja
kiinnitysten käyttö matalalla vaijeriradalla. Molemmat turvasilmukat
piti kiinnittää ylempään vaijeriin ja liikkuminen tapahtui alempaa
vaijeria myöten. Käsillä pidettiin kiinni ylemmästä vaijerista.
Liukuvaijeriosuudessa kiinnitettiin vyöstä roikkuva rissa vaijeriin ja
toisella kädellä pidettiin kiinni rissan yläpuolelta varoen, etteivät
sormet osu vaijeriin.
Kiinnityskoukku piti avata ja sulkea yhdellä kädellä.
Sitten noustiin alimmalle metrin korkeudessa olevalle tasolle
Antton oppi heti.
Laura seuraa ison veljen mallin mukaan.
Niko menee kuin vanha tekijä.
Laura valmistautuu liukurataan rissan avulla.
Ja hyvin se sujuukin toimitsijan varmistaessa liikkeellelähdön.
Sitten alavaijeri muuttui yksittäin heiluviksi jalansijoiksi. Jos harppasi suoraan joka toiselle, pääsi ripeämmin etenemään.
Ja loppu sujuikin seuraavassa välissä jo helposti.
Antton pysyi hyvin, vaikka rullat saattoivat pyörähtää jalan alla. Selviäisi hyvin tukinuitossa.
Laura siirtää tottuneesti turvakoukkua esteen toiselle puolelle.
Seuraavalla etapilla piti heilauttaa itsensä käsien varassa uudelle etapille.
Pääsihän sinne, mutta helpompi olisi ollut ottaa köydestä ylempää kiinni.
Laura ohittaa tottuneesti esteet.
Antton nauttii liukuradan vauhdista.
Laura selvitti 'tukkilaiskisan' loppuun.
Niko odotti vuoroaan 'tukkilaiskisaan'.
Liukurataosuus oli lepoa.
Antton hallitsi hyvin vaikeatkin kohdat.
Hiihtäjän käsivoimat olivat tarpeen.
Tämä oli jo helpompaa, hyppiä heiluvilla vaakatason puolapuilla.
Lauran vuoro nauttia vauhdista.
Niko taiteili pätkittäisen 'tukkilaiskisan'.
Maalivahdin lihasten hallinnasta on hyötyä.
Ja eteni ketterästi miten päin vain.
Käy se näinkin.
Niko vauhdissa ja kuvaajan kamera seuraa taitavasti kohdetta.
Korkein lähtölava viimeisenä.
Olin kuulemma puistossa vanhin vierailija, joka oli kiipeillyt radan ylintä tasoa myöten.
Laura valmiina lähtöön ja Antton perässä viimeiselle korkeimmalle liukuradalle.
Ja sitten vauhdilla alas.
Hurjapäinen kirkkoherra rohkaisi mielensä...
... aivan ilman turvavaljaita!!!
Kysyin Vesalta, että mitähän äiti ajattelisi, jos tietäisi miten lapset roikkuivat yläilmoissa?
Vesan mielestä jos Elina olisi ollut paikalla, tämä olisi kiipeillyt ensimmäisenä siellä aivan ylhäällä.
* * *
Henkilökunta oli hyvin ystävällistä ja opasti tarkoin jokaisen vaiheen.
Radan kiinnitykset, puiden suojaukset ja rakennelmat oli tehty huolellisesti ja siististi luontoa säästäen.
Köszönöm szépen!
* * *
Tämän jälkeen maistui päivällinen viereisessä ravintolassa.
Kiinnityskoukku piti avata ja sulkea yhdellä kädellä.
Sitten noustiin alimmalle metrin korkeudessa olevalle tasolle
Antton oppi heti.
Välietappina olevan puun ympäri
mentäessä piti ensin siirtää ja kiinnittää toinen turvaköysi puun
toiselle puolelle ja sen jälkeen vasta toinen samalle puolelle. Kuvassa
Antton on kiinnittää liukua varten rissan vielä kolmanneksi vaijeriin.
Laura seuraa ison veljen mallin mukaan.
Niko menee kuin vanha tekijä.
Jätin seuraavan tason väliin ja kiipesin
suoraan korkeimmalle radalle. Toimitsija ihmetteli ja kysyi aionko
mennä suoraan sinne. Vastasin, että olen koko lapsuuteni kiipeillyt
puissa, joten se on hyvin tuttua.
Lapsena leikimme pihapuissa hippaa siten, että ei saanut laskeutua
maahan, vaan edetä puusta puuhun oksistoja myöten ja yhdessä välissä
oli kaksi köyttä, koska oksistot eivät ulottuneet toisiinsa. Samoin
tavoite oli, että jokaisen pihassamme kasvavan puun latvaan piti
kiivetä ilman tikapuita. Tämä piha sijaitsee Mannilantien ja rautatien
välissä Invan oppilaitosten naapurina ja siinä talossa toimi myöhemmin
englantilainen leikkikoulu. Talo täyttää sata vuotta 2013 ja teen siitä
sivuston siihen mennessä.
Jalkojen alla oleva vaijeri vaihteli
vaikeustasoaan. Tämä leveä lautamalli oli tietysti helpoin.
Laura valmistautuu liukurataan rissan avulla.
Ja hyvin se sujuukin toimitsijan varmistaessa liikkeellelähdön.
Sitten alavaijeri muuttui yksittäin heiluviksi jalansijoiksi. Jos harppasi suoraan joka toiselle, pääsi ripeämmin etenemään.
Ja loppu sujuikin seuraavassa välissä jo helposti.
Antton pysyi hyvin, vaikka rullat saattoivat pyörähtää jalan alla. Selviäisi hyvin tukinuitossa.
Laura siirtää tottuneesti turvakoukkua esteen toiselle puolelle.
Seuraavalla etapilla piti heilauttaa itsensä käsien varassa uudelle etapille.
Pääsihän sinne, mutta helpompi olisi ollut ottaa köydestä ylempää kiinni.
Laura ohittaa tottuneesti esteet.
Antton nauttii liukuradan vauhdista.
Laura selvitti 'tukkilaiskisan' loppuun.
Niko odotti vuoroaan 'tukkilaiskisaan'.
Liukurataosuus oli lepoa.
Antton hallitsi hyvin vaikeatkin kohdat.
Hiihtäjän käsivoimat olivat tarpeen.
Tämä oli jo helpompaa, hyppiä heiluvilla vaakatason puolapuilla.
Lauran vuoro nauttia vauhdista.
Niko taiteili pätkittäisen 'tukkilaiskisan'.
Maalivahdin lihasten hallinnasta on hyötyä.
Ja eteni ketterästi miten päin vain.
Käy se näinkin.
Niko vauhdissa ja kuvaajan kamera seuraa taitavasti kohdetta.
Korkein lähtölava viimeisenä.
Olin kuulemma puistossa vanhin vierailija, joka oli kiipeillyt radan ylintä tasoa myöten.
Laura valmiina lähtöön ja Antton perässä viimeiselle korkeimmalle liukuradalle.
Ja sitten vauhdilla alas.
Hurjapäinen kirkkoherra rohkaisi mielensä...
... aivan ilman turvavaljaita!!!
Kysyin Vesalta, että mitähän äiti ajattelisi, jos tietäisi miten lapset roikkuivat yläilmoissa?
Vesan mielestä jos Elina olisi ollut paikalla, tämä olisi kiipeillyt ensimmäisenä siellä aivan ylhäällä.
* * *
Henkilökunta oli hyvin ystävällistä ja opasti tarkoin jokaisen vaiheen.
Radan kiinnitykset, puiden suojaukset ja rakennelmat oli tehty huolellisesti ja siististi luontoa säästäen.
Köszönöm szépen!
* * *
Tämän jälkeen maistui päivällinen viereisessä ravintolassa.
* * *