Tammikuulla minulta kysyttiin, että Neulomaseuralla on kaikki muut kevään
kokoontumispaikat varattuna, mutta huhtikuulle ei ole löytynyt - sopisiko minulle, että olisi meillä.
Vastasin heti, että oikein hyvin... - sillä muistin heti kokouksen 13v sitten 15.4.2010.
Tässä on sen kokouksen sivu vieraskirjastamme:
Kolmen päivän kuluttua - sunnuntaiyönä Orvokki sai kutsun taivaankotiin:
- Hän oli sairastanut jo pitkään
aivoverenkierron häiriöitä ja epilepsiaa. Olin monta kertaa vienyt hänet ambulanssilla ja miettinyt, että
tullaanko vielä takaisin. Hän lähti silloin viimeisen kerran ja hänen toivomuksensa oli, että jos jotain
isoa ja vaikeata tapahtuu, niin hänen täytyy antaa lähteä eikä saa viivyttää. Kaikki tapahtui hänen
toivomuksensa mukaan.
- Lisäksi hänellä oli viimeisen vuoden aikana hyvin nopeasti edennyt verenkierrollinen muistisairaus - jota
ei voinut lääkitä ja Orvokki sai lähteä vielä 'elämän keskeltä' - kun äitini sairasti 10 vuotta eikä parina viimeisenä
vuonnaan tuntenut edes minuakaan.
- Koska Orvokilla oli paljon tuttuja, ystäviä, opiskelijoita, työtovereita eri puolilla
Suomea, tein heti koonnin hänen Taivaankotiin lähdöstään ja siihen liittyvistä tapahtumista.
|
Orvokin Taivaankotiin sivulle
|
Tämän kokouksen aiheena oli "Ukrainalaisten avustaminen ja vapaaehtoistyö Tuusulassa".
Carita Ljungberg kertoi seikkaperäisesti työn käynnistymisestä, organisoinnista,
vapaaehtoisista tekijöistä ja miten ukrainalaiset itse ovat myös ottaneet vastuuta
ja työ on kehittynyt ja kasvanut. Monet neulomaseuralaiset olivat osallistuneet tähän työhön
ja kertoivat kokemuksistaan.
Samalla tuli esiin se piirre, että ihmiset työntävät 'avustamiseen' käyttökelvotonta
tavaraa jota avustusjärjestelmä ei voi jakaa ja se aiheuttaa vain vaivaa tekijöille.
Hyvä ohje olisi esim. että vain sellaista tavaraa, mitä itsekin käyttäisi tai kokonaan
uutta ja käyttökelpoista.
* * *
NEULOMASEURAA KOSKEVAA AINEISTOA ORVOKIN JA JAAKON SIVUSTOLLA: