AILI
EEVA MARIA TEINI
os. MATTILA
27.12.1912 - 8.1.1990
eli 77 vuotta 12 päivää
MUMMUN
SIUNAUS
lauantaina 20.1.1990 Säkylän kirkossa
Rakkaat ystävät!
Olemme kokoontuneet saattamaan Aili Teinin haudan lepoon, viimeiseen
leposijaan tässä ajassa. Tämä on sanonta, jota olemme usein tottuneet
käyttämään. Aili Teinin kohdalla tämä sanonta pitää hyvin
todenmukaisesti paikkansa. Vaikka hänellä ei ollut ikää vielä
tavattoman paljoa - 77 vuotta - eläväthän monet paljon vanhemmaksikin,
niin hänen elämänsä 77 vuotta pitivät sisällään paljon työtä ja
vaivannäköä. Sen vuoksi tuntuu luonnolliselta puhua hänen kohdallaan
haudan levosta viimeisenä leposijana tässä ajassa. Elämää kun emme
pysty jatkamaan enempää kuin meidän elinaikamme on. Kyllä mummu jo sen
itsekin tajusi ja tiesi, kun hän sairauden edetessä muutaman kerran
sanoi väsyneenä, että hänen aikansa olisi jo päästä pois täältä.
Rauhallisena hän viime päivinään odotti lähtöänsä. Mieli lähti jo tästä
päivästä ja tästä hetkestä irtautumaan. Elintoiminnot vähenivät
hiljalleen ja ajatus siirtyi yhä enemmän varhaisiin elinvuosiin ja
asioihin ennen elämän lopullista sammumista.
Ihmiselämän päättyminen hiljaa ja rauhallisesti on aina yhtä vakava,
luonnollinen, mutta ainutkertaisella tavalla jokaista koskettava asia.
Se hiljentää mielen. Se nostaa esiin ajatukset ja tunteet vuosien ja
vuosikymmenien takaa, koko siltä elämänajalta, jonka olemme saaneet
elää yhdessä läheistemme kanssa. Hyvästijättö ei ole vain kohtaamista
ennen kuoleman tuloa, vaan se on yhteisten elämänmuistojen ja
tapahtumien uudelleen elämistä. Toisaalta niistä voidaan luopua, ja
toisaalta ne saadaan tallettaa mielessä. Silloin ne jäävät elämään,
vaikka läheistä ihmistä ei enää tavatakaan tämän elämän aikana. Tämä
kaikki tekee kipeätä sisimmässämme. Sitä, miksi elämässä on niin paljon
kipeitä asioita, emme tiedä.
Erään asian haluan vielä tuoda mieleemme mummun kohdalta, asian, joka
kosketti lukemattomia suomalaisia naisia ja erityisesti myös mummun
elämän varhaisia vuosia. Me olemme viime syksyn aikana kuulleet niin
kovin paljon puhuttavan talvisodan viidenkymmenen vuoden takaisista
muistoista. On puhuttu talvisodan nopeasta päättymisestä silloin, josta
kohta on taas päättymisestäkin 50 vuotta. Näin voidaan sanoa niiden
kohdalta, jotka jäivät taistelukentälle sekä niiden kohdalta, jotka
pääsivät sieltä palaamaan kotiin. Heidän sotansa päättyi silloin, mutta
sotaleskien kohdalla, jotka menettivät puolisonsa, talvisota ei
päättynyt 13.3. 50 vuotta sitten, vaan oikeastaan vasta silloin se
alkoi. Näin oli mummunkin kohdalla. Mummu ei valittanut juuri koskaan,
hän taisteli elämän taistelunsa itse eteenpäin äidin osassa. Vasta
myöhäisessa vaiheessa eläkevuosien aikana hänen elämänsä oli vähän
helpompaa. On mielestäni hyvin kaunista ja kunnioitettavaa, että näistä
elämän vaiheista Jaakko Haavio on kirjoittanut katkelman kirjaansa:
"Ajalla vaaran, vaivan". Se katkelma on pysyvänä
kunnioituksena suomalaisen perheen talvisodalle. Mummun talvisota
jatkui itse asiassa läpi hänen elämänsä, mutta nyt on mummun talvisota
päättynyt. Hänen sotansa on sodittu loppuun. On tullut levon ja rauhan
aika tässäkin mielessä. Mummu siunataan viimeiseen leposijaansa täällä
ajassa.
Vanhempi polvi teistä muistaa, että kun sota oli päättynyt, ajateltiin
ja aprikoitiin mielessä aina: "Kestääkö rauha? Tuleeko vielä sota?
Miten kauan tämä rauhantila jatkuu? Mummun kohdalla voidaan todeta
runon sanoin:
On taisto
tauonnut
on tullut ilta
on pursi irronnut maan laiturilta
vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.
|
*
* *
Meidän
on hyvä muistaa Raamatun sana, jonka kuulimme edellä. Jeesus sanoo:
"Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Älköön Teidän sydämenne olko
murheellinen älköönkä peljätkö. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun."Joh
14:1-2.
Jumala on valmistanut meitä jokaista varten asuinsijan taivaaseen. Se
on asuinsija, jossa ei ole enää mitään tuskaa, ei vaivaa, ei sairautta
tai kipua eikä muutosta. Sen rauha ei enää pääty milloinkaan. Jeesus
Kristus tuli maailmaan sovittaakseen meidän syyllisyytemme
ristinkuolemallaan. Jumala herätti hänet kuolleista. Sen vuoksi hänen
ristinsä ja ylösnousemuksensa ovat meille vakuutena siitä asuinsijasta
ja että Jumala rakastaa meitä. Jumalan sana ja sakramentit viitoittavat
meille tietä ja ohjaavat meitä hänen yhteyteensä. Jeesus sanoi
opetuslapsilleen: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa, älköön
teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Uskokaa Jumalaan
ja uskokaa minuun."
Näissä sanoissa ja monissa muissakin Raamattu antaa meille turvallisen
ja lujan pohjan, jonka varaan me saamme laskea elämämme ja luottaa
Jumalaan.
Tähän Jumalaan uskoen ja armoon luottaen me nyt nousemme siunaamaan
Aili Teinin haudan lepoon.
