SUUNNITELMIA HAKEA UUTTA VIRKAA
Perheessämme oli jo kaksi lasta ja ensimmäinen oli parin vuoden perästä menossa kouluun. Totesimme siinä vaiheessa, että jos mietitään viranhakemista muualle, niin tässä ennen lasten kouluvaihetta olisi sopiva aika muuttaa uudelle paikkakunnalle.
Mietittiin maaseudulle muuttamista Helsingistä, sillä pienten lasten kanssa isossa kaupungissa kerrostalossa asumisessa oli omat ongelmansa. Orvokin vanhalla kotiseudulla Yläneellä oli keväällä 1971 haussa pienen Yläneen srk:n kirkkoherranvirka. Siellä oli ollut sotavuosien aikaan kuuluisa runoilijakirkkoherra Jaakko Haavio, joka oli käynyt ilmoittamassa Orvokin äidille puolison kaatumisesta.
Nyt 1960-70 luvulla siellä oli hänen poikansa Antti Haavio, joka oli valittu Raision kirkkoherraksi ja Yläneen virka tuli hakuun. Olimme käyneet tietysti Yläneen kirkolla ja Orvokin isän sankarihaudalla.

NYT KÄVIMME YLÄNEEN PAPPILASSA:

tutustumassa seurakunnan asioihin, pappilaan ja kuulemaan millainen työ ja seurakunta kirkkoherralla olisi.  Seurakunnan väkiluku vähän yli 3000 ja khra ainoa pappi, kanttori ym.
Pappila oli vanhan maalaisseurakunnan tapaan iso, yli 300 neliötä ja toisessa päässä virastohuone ja tärkeä betoninen arkistoholvi kirkonkirjoja varten, jotta ne säilyisivät mahdollisessa tulipalossa.
Pappilan kaikki huoneet olivat suuria, sali yksistään n. 70 neliötä - koska jumalanpalvelusten lisäksi seurat, muut tilaisuudet olivat pappilan salissa. Seurakuntatalot ovat varsin 'myöhäinen' keksintö kirkon historiassa Suomessa. - Maalaisseurakunnissa häät, hautajaiset ym. joihin nykyisin tarvitaan seurakunnan tiloja, olivat kotona maataloissa.

Antti Haavio kertoi, että kun hän tuli sinne kirkkoherraksi, niin hän kiersi kuolinpesien huutokauppoja, joista osti huonekaluja pappilan puolelle eli vähän alle 300 neliötä kalustettavana. Lisäksi oli tilava piharakennus, jossa oli verstashuone ym. ulkotiloja.

Kysyimme millaisia työmahdollisuuksia Orvokilla olisi? Kuulimme, että kyllä paikallisessa keskikoulussa voisi saada musiikin ja voimistelun tuntiopettajan työtä. - Orvokki totesi, että kas vaan, kun hän ei osaa laulaa eikä koskaan ole ollut liikunnallinen urheilija, vaikka kulki kyllä jalkaisin (talvella hangessa kahlaten) monen kilometrin koulumatkan kansakoulussa Kokemäellä.

KAKSI HAKIJAA VIRKAAN
No kuitenkin sitten päädyttiin siihen, että haen Yläneen kirkkoherran virkaa. VIrkaan tuli myös toinen hakija Eero Manninen. Vaalin päivämäärää en enää muista tai pysty tarkistamaan, kesällä oli - koska maaseudulla ihmiset eivät lähteneet lomille muualle, niinkuin kaupungissa. Kirkon kylällä oli kaksi kauppaa ja niinkuin siihen aikaan, pieni Säästöpankin ja Osuuspankin konttori sekä linja-autoaseman baari.
Orvokin äidillä oli tili Säästöpankissa ja hänen käydessä siellä johtaja oli pyytänyt huoneeseensa ja kertonut, että kuulemma vävy on hakenut sitä kirkkoherranvirkaa ja koska pankilla on yhteyksiä eri puolille seurakuntaa, niin he voisivat tukea vävyn valintaa asiakkaittensa kautta.
Kuulemma Osuuspankki oli tehnyt samanlaisen tarjouksen tälle Manniselle.
Orvokin äiti kertoi tästä ja sanoin heti, että tällainen äänien kerääminen on ehdottomasti kiellettyä vaalilaissa enkä voi missään tapauksessa antaa suostumusta siihen.
Vaalisaarnan jälkeen Orvokin äiti oli kutsunut sisärusten perheitä syömään ja sitten lähdimme kotiin.

VAALIN TULOS
Kun vaalin tulos selvisi, niin tämä kilpahakija sai muutaman äänen enemmän ja tuli siis valituksi Yläneen kirkkoherraksi 1972.
Samana kesänä vähän myöhemmin toisella lapsellamme todettiin astma ja lastenlääkäri sanoi, ettei pidä nyt suunnitella ainakaan maaseudulle muuttoa, koska siellä on heinän, viljan ym. kaikenlaista pölyä joten olisi paras asua kaupunkimaisessa ympäristössä. Totesimme hänelle, että 'asia on hoidossa', koska isä ei tullut valituksi maalaisseurakunnan kirkkoherran virkaan.

SEURAAVA HAKU KESKI-LAHTEEN
Mielessä oli kuitenkin hakeminen vakinaisen papin, kappalaisen virkaan, kun tarvittava pastoraalitutkinto oli. Sitten tuli haettavaksi Keski-Lahden srk:n kappalaisen virka. Totesimme, että Lahti olisi varmasti (tuohon aikaan) paljon pienempi kaupunki kuin Helsinki ym. Niin sitten laitoin hakupaperit Keski-Lahden seurakunnan kappalaisen virkaan. Meitä oli kolme hakijaa, Jukka Paarma ja joku, jonka nimeä en enää tavoita... ja minä. Kun hakemukset käsiteltiin kapitulissa, niin selvisi hakuilmoituksessa ollut virhe: Keski-Lahden srk oli kaksikielinen. Siihen aikaan ruotsinkielisyyteen tarvittiin 50 tai enemmän sellaista srk:n jäsentä, joilla oli ruotsinkieli äidinkielenä, niin srk oli kaksikielinen riippumatta kokonaisväkiluvun suuruudesta.
Tätä ei ollut mainittu hakuilmoituksessa ja meiltä kahdelta puuttui ruotsinkielinen saarnanäyte.

RUOTSINKIELINEN SAARNANÄYTE
Tämän virheen vuoksi Keski-Lahti joutui laittamaan viran uudelleen haettavaksi kaksikielisyysvaatimus  mainittuna ja siitä ilmoituksesta lähti taas uusi hakuaika.
No me molemmat muut hakijat suoritimme tänä aikana ruotsinkielisen saarnanäytteen kapituleissamme ja olimme päteviä hakemaan uudelleen auki julistettua virkaa.
Minulla oli hyvä onni siinä, että täysin kaksikielinen eläkkeellä oleva edellinen esimieheni Huopalahdessa, rovasti Yrjö Winter tarkisti saarnani ruotsinkielen yksityiskohdat ja antoi vielä hyödyllisiä ääntämisohjeita.  Kaikessa tässä meni kuitenkin useampi kuukausi, koska asioita käsiteltiin Tampereen kapitulin istuntoaikataulun mukaisesti jne.

Tässä kului aikaa ja vaikka olimme kumpikin suorittaneet ruotsinkielen tutkinnon, niin emme kumpikaan sitten hakeneet enää jatkossa uudestaan Keski-Lahteen ja valituksi tuli Jukka Paarma.

SEURAAVA HAKU
Olimme edelleen Huopalahdessa ja vanhin lapsemme meni jo syksyllä peruskoulun ensimmäiselle luokalle. Vuoden vaihteen jälkeen kävi ilmi, että Järvenpäässä oli haettavana kappalaisen virka. Mietimme sitä kovasti, sillä kolmas lapsemme oli jo ilmoittanut tulostaan.
Minua oli pari vuotta valmistumiseni jälkeen pyydetty tulemaan Järvenpäähän virallisen apulaisen virkaan, johon ei tarvittu pastoraalitutkintoa.
Vastasin silloin, etten halua tulla, sillä haluan luoda oman työni ja elämäni muualla kuin entisellä kotipaikkakunnallani. Jälleen noudatin isoisäni tärkeätä elämänohjetta:

"Jokaisen lapsen pitää muuttaa pois kotoaan ja luoda oma elämänsä."

Olin lähtenyt opiskelemaan 1962 ja sitä myötä Helsinkiin, asevelvollisuuden suorittaminen, valmistuminen  ja ensimmäiseen työpaikka, jossa Yrjö Winter opasti kaikkiiin papin töihin. Tutustuin hyvään seurakuntaan ja kotiuduimme täysin Helsinkiin ja Orvokki samoin Kannelmäen seurakuntaan. Kaksi lastamme syntyivät Helsingissä ja viihdyimme hyvin.

Nyt tilanne oli sitten toinen - tunsin, että jos tulisin Järvenpäähän, niin olisin aikuistunut rauhassa, perustanut perheen, löytänyt ammattini, ystäväpiirimme kaiken elämämme siellä.

Siksi saatoimme harkita Järvenpään vaihtoehtoa aivan uudesta tilanteesta.  - Totesimme, ettei sinänsä ole ilman muuta mukava muuttaa samalle paikkakunnalle kuin missä vanhempani asuivat, isäni jo toisessa polvessa. - Mutta totesimme, että tilanne  on uusi ja olimme luoneet oman elämämme, jota voisimme sitten jatkaa vaikka Järvenpäässä, jos virka siellä aukeaisi.
Järvenpää - vaikka oli muuttunut poissa ollessani kaupungiksi - olisi aika tavalla 'maaseutua' Helsinkiin verrattuna.
Asuntona olisi Yhteiskoulun vieressä oleva srk:n khra Vallakselle remontoima omakotitalo - pappila, siinä kirkonmäen toisella puolella valtavat isot omenapuut, puutarhaa ym. Kerrostalon jälkeen se oli kuin  ihanneasunto lapsiperheelle.


Mauno Airola oli asunut siinä runsaan vuoden, mutta toivoi nimenomaan kerrostaloasuntoa - Oikokuja 2 valmistui samoissa vaiheissa. - Talo maalattiin näillä Jatta von Konowin valitsemilla väreillä ensimmäisenä kesänä.
Valtavat omenapuut näkyvät oikeassa reunassa.




TUTUSTUMINEN JÄRVENPÄÄN VIRKAAN
Mauno Airola otti meidät vastaan siellä pappilassa, kun kävimme hakuajan aikana tutustumassa seurakuntaan ja keskustelemaan hänen kanssaan tarkemmin. Kun olin ollut  12 vuotta poissa nopeasti muuttuvasta Järvenpäästä, niin kaupunki oli jo siinä ajassa jotain aivan muuta kuin se, josta oli lähtenyt 1962 opiskelemaan.

En tuntenut Manua aikaisemmin. Totesin heti, että hän oli varsinainen herrasmies, huumorintajuinen ja pitkän seurakuntatyön kokemuksen omaava erilaisissa seurakunnissa. Hänen alaisenaan olisi varmasti hyvä tehdä papin työtä.
Orvokille oli myös monenlaisia työmahdollisuuksia. Hän oli jo Helsingistä käsin ollut useaan otteeseen tuntiopettajana Seurakuntaopistolla ja täällä oli kouluja paljon ja lyhyet työmatkat muuallekin ympäristöön.

PERHE KASVAA
Nuorimman lapsen laskettu syntymäaika oli juuri touko-kesäkuun vaihteessa. Toukokuun alusta  tuli voimaan myös pidempi äitiysloma = 7 kk (aikaisemmin 2 kk). Orvokki halusi kerran hoitaa itse 'pitkän ajan' vauvaa ennenkuin etsii töitä. Ensimmäisellä kerralla vauva oli  3 vkon ikäinen, kun työt alkoivat ja toisen kohdalla 4 viikon. - Nykyäidit pyörtyisivät, jos täytyisi tehdä näin.

VIRAN HAKU
Tapana oli, että viranhakuaika päättyi kapitulissa ilmoituksen viimeisenä päivänä klo 12, jolloin piti olla hakemukset jätettynä tuomiokapitulin notaarille virkahuoneessaan.
Hyvin usein hakijat viivyttivät hakemuksen jättämistä sinne viimeiseen mahdolliseen aikaan, jotta näkisivät ketkä hakevat sitä virkaa.
Järvenpäässä oli ollut useita vuosia virallisena apulaisena kurssikaverini Matti Sippo. Kun menin kapitulin aulaan papereitteni kanssa hyvissä ajoin tuntia ennen hakuajan päättymistä, ettei vain bussin tai raitiovaunun aikataulu olisi pettänyt, niin siellä istuimme Matti Sipon kanssa vierekkäin kapitulin aulan sohvalla puolen kahdentoista aikaan.
Hän sanoi, että "Ai sinäkin olet hakemassa. Sinulla on hyvät mahdollisuudet, kun olet sieltä kotoisin jne." Miinä taas sanoin, että "ei siitä paljoakaan etua ole, kun sinä  olet nyt ollut jo monta vuotta virassa ja kaikille tuttu..!" Näin veisteltiin toisillemme mahdollisuuksista.
Nousin ja kävin viemässä notaari Pentti Hölsälle omat paperini ja jäin istumaan siihen sohvalle, että kuulisin sitten klo 12 jälkeen, ketkä kaikki ovat hakeneet sitä virkaa - koska paperit saattoi myös lähettää  postissa kapituliin.

H-HETKI LÄHESTYI
Notaari kävi huoneensa ovella ilmoittamassa: "Hakuaika päättyy 5 minuutin kuluttua!" Matti Sippo nousi, kävi notaarin huoneessa, tuli ja kätteli minua ja toivotti: " Onnea herra kappalaiselle!"
Hämmästyin ja naureskelin, että vaalissahan se vasta selviää. Hän lähti pois ja minä menin kysymään notaarilta, että montako hakijaa ja keitä oli tullut?
Notaari sanoi, että se olet nyt sitten sinä Järvenpään kappalainen, sillä Matti Sippo oltti paperinsa pois eikä muita ollut! Hämmästyin, että miten se on mahdollista. Notaari sanoi, että Sippo ei halua vaalia ja on tehnyt ennenkin sen, että on ottanut paperinsa pois, jos joku toinenkin hakija tulee.

Virka oli ollut jo kerran haettavana ja siihen oli ollut vain yksi hakija. Lain mukaan se piti  julistaa uudestaan haettavaksi, ja jos toisessa haussakin on vain yksi hakija, niin hänet valitaan virkaan ilman vaalitoimitusta.

KAIKKI TAPAHTUI HETKESSÄ
Oli aikamoinen yllätys, että perheelle iso muutos se ratkesi muutamasa minuutissa - ilman vaalia.  Kun olimme vähän epävarmoina Orvokin kanssa jutelleet, että asia tähän virkaan pääsemisestä on lopulta Taivaan Isän johdatuksessa, kun vaalissahan se sitten ratkeaa - ja nyt se oli heti selvä.
Menin bussilla kotiin ja Orvokki kertoi, että Airola jo soitti, onnitteli ja toivotti tervetulleeksi Järvenpäähän ja hän oli ollut yhtä häkeltynyt - että kaikki ratkesi yhdessä hetkessä - kun oli ajateltu, että vaalissa menee muutama kuukausi aikaa.
No, se Jumalan johdatus kyllä kirkastui nopeasti niinkuin kerron Järvenpään kirkon 50v sivustolla heti alussa...

PARI KUUKAUTTA ENNEN
kuin muutto oli edessä, tuli aivan hassu 'paniikki', joka on hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti 'laitostumme' siihen ympäristöön, missä toimimme:
- Teologian opinnoissa siihen aikaan (1960 luvulla) oli varsin vähän käytännön harjoittelua. Olen 1-osassa kertonut 2 kk kesänuorisotyöntekijänä olemisesta.
- Sitten pidemmällä opinnoissa - kerroin käytännöllisten harjoittelujen ajasta Seinäjoen kesäyliopistossa, muutama rippikoulutunti, yksi saarna ja joku hartauspuhe je toisten vastaavien kuuntelua ja yksi opponointi, liturgianäyte jne.
NYKYISIN on erittäin hyvin harjoittelujaksot oikeassa seurakuntatyössä.

KÄYTÄNNÖN TYÖHÖN PEREHTYMINEN
tuli eteen ensimmäisessä työpaikassani Huopalahden seurakunnassa. Minulla oli onni / Taivaan Isän hyvä johdatus saada ensimmäiseksi esimiehekseni Yrjö WInter, joka ystävällisesti, taitavasti ja elämänläheisesti opasti jokaisessa eteen tulevassa asiassa niin sielunhoidollista kuin juridista menettelyä, ohjeistoa... Samoin esim. kirkkoherranviraston kokeneet ja pitkäaikaiset kanslistit neuvoivat väestörekisteriasioita.
Elävä elämä toi mitä erikoisempia tilanteita ja ratkaisuja, joissa melkein päivittäin, viikottain tuli uusia asioita eteen. On turha yrittää luetella kaikkia lakiasioita esim. perheoikeuden, lasten syntyperän, tunnustamisen (hoidettiin silloin yleensä papin/khran viraston kautta) uskonnonvapausasioiden ym. kanssa. Kansainväliset avioliittoasiat olivat mitä monimutkaisimpia.
Helsingin srk-yhtymällä oli kaikkien käytössä olevia kirkkoja, toimipaikkoja, hautausmaita eri puolilla ym. jokaisessa omia käytäntöjään.

Arvioin, että suunnilleen kolme vuotta meni, että oppi tietämään ja hoitamaan määrätyt perusasiat, kun osan aikaa vuosilomista joutui toimimaan ja ratkaisemaan asioita yksin. Olin ollut 6 vuotta työssä, kun oli edessä siirtyminen Järvenpään seurakuntaan. Tämän kuuden vuoden aikana oli kertynyt sellainen kokemus, ettei mitään varsinaisesti uutta tullut enää. Oli tullut riittävä lähes kaikkien papin työn asioiden kokemus - käytännön 'ammattitaito'.  

HARKINTAA
Sitten oli edessä siirtyminen kokonaan uuteen seurakuntaan, suuresta yhteistalous seurakuntayhtymästä yksittäistalousseurakuntaan. - Silloin mieleen tuli aivan hassu 'paniikki', mutta siellähän on lähes kaikki toisin ja uutta, miten minä siellä selviän, vieläkö voisi perua, täällä nykyisessä kaikki sujuu jo niin mukavasti jne.
Ihan järkevästi ajatellen totesin TOTESIN, että minä tiedän papin työstä 6v varsin runsaan työmäärän vuoksi jo hyvin paljon. Kastoimme kolme pappia n. 150 lasta vuodessa, enimmäkseen kotikasteita. Etelä-Haagassa oli tavattoman paljon pieniä yksiöitä, kaksioita, kolmioita jo vähemmän tai sitä suurempia asuntoja. Nuoret perheet asuivat pienissä asunnoissa juuri siinä vaiheessa, kun perhe kasvoi, syntyi 1-2 lasta, ehkä kolmas ja sitten muuttivat suurempaan asuntoon...
Mutta Etelä-Haagassa oli myös paljon pienissä asunnoissa eläkeläisiä, vanhuksia, joten hautauksia oli paljon.
Ihmettelin, että miksi joulun jälkeen - maaliskuulle asti hautauksia olikin kaksinkertainen tms. määrä normaalista. Joku diakoniatyöntekijä selitti, että heikkokuntoiset vanhukset jaksoivat sinnitellä - odottaa joulua, koska usein jouluna läheiset muistivat oli joulujuhlia, joulukirkot ym. joita odotettiin...
Joulun jälkeen oli pitkä, pimeä ja monesti siihen aikaan runsasluminen talvi... voimat vähenivät ja loppuivat - kun valoa ja kevättä, kesää oli jossain kaukana edessä.
Siinä oli yksinkertainen syy iäkkäiden ihmisten kuolinlukuihin - ilman mitään koronaa/covid 19 viruksia.

RAUHALLISIN MIELIN ETEENPÄIN
Kun tätä kaikkea mietin, niin totesin, että kyllä sitä voi turvallisin mielin siirtyä toiseen seurakuntaan... on riittävästi pohjaa papin työlle ja ainahan uudessa paikassa oppii lisää.
Elämässä on oltava aina valmis muuttumaan ja kasvamaan tilanteiden mukaan.
 

LÄKSIÄISET HUOPALAHDESTA
Seurakunta järjesti läksiäiseni toukokuun viimeisellä viikolla - muistaakseni tiistai-illan iltakirkon yhteydessä, ensin kirkossa lyhyt tilaisuus ja sitten seurakuntasalin puolella kevyt ilta-ateria. Löysin yhdestä albumista muutamia pokkarikameralla otettuja punertavan ruskehtavia paperikuvia, joita hieman korjailin kuvankäsittelyssä.


Työ jatkui siirryttyäni Järvenpään seurakuntaan kappalaisen virkaan 1.6.1974. Tuossa vaiheessa olin vuoden verran etsinyt uutta työpaikkaa, sillä tyttäremme oli jo mennyt kouluun ja pojallamme oli sama edessä ja kolmaskin lapsemme sitten loppuvuodesta ilmoitti tulostaan. - Eli jos isompia muutoksia elämään = muutto uudelle paikkakunnalle harkitsi, niin se oli hyvä vaihe perheen kannalta.


MUUTTOPÄIVÄ
Orvokki lähti Kätilöopistolle synnyttämään Samulia, lääkäri halusi hänet sinne sisään, koska oli seurattavia asioita ja oli parempi olla jo siellä - oli torstai-ilta.
Perjantaiaamuna oli klo 8 Pauliinan 1.luokan kevätjuhla Kylänevan koululla ja aamulla lähdettiin sinne yhdessä Petterin kanssa.
Muuttomiehet oli sovittu Victor Ekiltä silloin perjantaina aamusta lastaamaan muuttokuormaa. Lauantai oli siihen aikaan pyhäpäivä - helluntain valmistuspäivä.
Tulimme vähän klo 9 jälkeen koululta kevätjuhlasta. Neljä muuttomiestä istui olohuoneen sohvalla - osa tavaroistamme oli vielä pakkaamatta. Miehet sanoivat, että tämä on lyhyt päivä = aattopäivä eikä näitä ehditä viedä, että pitää siirtää seuraavalle viikolle!

Silloin minua suututti ja sanoin, että nyt siitä kantamaan autoon huonekaluja ja hommiin! Vähän mutisten rupesivat töihin. Minä pakkasin loput tavarat laatikoihin ja he veivät autoon ja jätin siivoukseen seuraavan viikon alkuun, koska uusi pappi - Mika Viljanen - ei muuttanut heti sinne.
Miehet kuormasivat auton ja minä lähdin Pauliinan ja Petterin kanssa omalla autolla Järvenpäähän Kirkkotie 1.

Sitten muuttoauto peruutti pihaan ja miehet kantoivat tavarat sisään... ja sanoin, että kiitos ja lähettäkää laskunne. Ja KELLO 14 kaikki oli selvää, kun he valittelivat, että menee ylitöiksi ja pitää siirtää seuraavalle viikolle.

UUTEEN KOTIIN ASETTUMINEN
Olimme muuttaneet sen verran usein tähän mennessä, että järjestys oli selvä:

1. lasten sängyt petataan valmiiksi ja sitten aikuisten, niin että kaikki pääsevät illalla nukkumaan.
2. seuraavaksi keittiön kaappeihin astioita, ruokailuvälineet ja jääkaappiin tarvittavat ruuat ja pakastin paikoilleen, niin että voidaan syödä.
Ensimmäinen ateria syötiin muuton pahvilaatikot pöytinä - hyvin se sujui ruokailu näinkin.
3. Sen jälkeen pidetään hengähdystaukoa ja seuraavina päivinä vähän kerrassaan järjestellään huonekaluja, aletaan purkaa laatikoista tavaroita paikoilleen komeroihin ja kaappeihin jne.
- Ei tarvitse kiirehtiä, kun kaikki on perillä.

Järvenpään srk:n ensimmäinen diakonissa, Helmi Piirainen oli lukenut Viikkouutisten haastattelusta, että Orvokki on Kätilöopistolla ja isommat lapset minun kanssani... ja niin sisar Helmi soitti ovikelloa ja tuli auttamaan tavaroiden purkamisessa.
Muistin, miten lapsuudessa, kun meistä lapsista joku sairastui vähän vakavammin, niin soitettiin sisar Helmille, joka tuli katsomaan ja totesi, että tauti on ohimenevää - tai sanoi, että nyt täytyy lääkärin tulla käymään. Siihen aikaan kunnanlääkärit tekivät myös kotikäyntejä.
Helluntaina = sunnuntaina, minulla oli tulosaarna jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen kahvit Vanhankirkon salissa. (Uusi srk-talo valmistui vasta 1983). 



Joitakin kuvia tulojuhlasta kirkkokahvilla... kesken vielä



Alttarilla vasemmalta khra Mauno Airola, lääninrovasti MattiKorppi-Tommola, piispa Aimo T.Nikolainen, emerituskhra Yrjö Winter/Huopalahti, kappalainen Erkki Kaukoranta/Huopalahti. Kuva Keski-Uusimaa

Lehtileikkeet Tuusulanjärven Viikkouutiset

Työaloinani olivat pyhäkoulutyö ja diakoniatyöstä piirit ja diakoniatyön johtokunta (Mauno Airola - hoiti laitokset). Tietysti toimituksia kasteet, vihkimiset, hautaukset, rippikoulua, jumalanpalveluksia niinkuin papin työ oli.

Kerron tästä 34 vuoden työjaksostani - eläkkeelle asti joitakin olennaisia asioita, koska toivon saavani tämän valmiiksi niinkauan kuin muisti vielä jotenkin toimii.
Olen kiitollinen kaikista näistä työvuosista niin seurakunnalle kuin työtovereilleni ja kaikille yhteistyökumppaneille Järvenpäässä, Suomessa ja ystävyysseurakunnissa. Nuo kiitokset ovat luettavissa eläkkeelle siirtymisen juhlan päätöspuheessani:




SIIS LÄHDETÄÄN LIIKKEELLE:

Järvenpäässä seurakuntalaiset olivat olleet aina hyvin aktiivisia toimijoita. Ollessaan osa Tuusulan seurakuntaa, niin Tuusulalla ei ollut Järvenpään kylässä minkäänlaista seurakunnan toimitilaa:

Kirkkoon piti mennä Tuusulaan, omin neuvoin, autoja ei ollut paljon, oli käveltävä tai kesällä polkupyörällä ja talvella potkukelkalla, ehkä hevosella. Julkista liikennettä = linja-autolla oli hyvin vähän, koska Järvenpäästä kuljettiin junalla etelään Helsinkiin tai pohjoiseen Riihimäki...

Tilaisuuksia oli Seurojentalolla, kouluilla, pienempiä kodeissa. Sen vuoksi järvenpääläiset perustivat Seurakuntataloyhdistyksen ja rakensivat oman seurakuntatalon. Se oli paikkakunnan yhteisen ponnistuksen tulos, valmistui juuri ennen talvisotaa niin, että saatiin ikkunalasit paikoilleen marraskuussa ennen lumen tuloa. Näistä molemmista on lisää:

Vanhankirkon historiaa - pdf

YHDISTÄVÄ - AKTIIVINEN TOIMIJA
Järvenpäässä siis seurakunta on ollut laajasti kaikkia yhdistävä tekijä, aktiivisuus ja omatoimisuus oli leimaa-antavaa, suoranaista jatkoa yhteisen seurakuntatalon rakentamisponnisteluista. Silloin tehtiin työtä ja varoja kerättiin Seurakuntatalon rakentamiseen.


SEURAKUNTATALON JÄLKEEN
Luonteva jatkoa aktiiviselle toiminnalle olivat diakoniapiirit, joissa kokoonnuttiin yhteen ja kerättiin varoja myyjäisillä diakoniatyön tarpeisiin. Seurakunnan alkuvuosina diakoniapiirejä oli lukuisia ja niissä jäseniä n. 150.



Kaikessa toiminnassa on myös taipumus urautua. Pienryhmissä se merkitsee, että uusien jäsenten mukaan tuleminen on vaikeata.

PIENRYHMÄ TOIMINNAN RAKENTEESTA

Tätä kuvaa hyvin kaavio
Se kuvaa pienryhmää ihmisten laajassa VERKOSTOSSA.

Ryhmä muodostuu: 1. johtajan keräämästä / ympärille keräytyneistä jäsenistä
2. ryhmän aihepiiristä, aihesisällöstä

Ryhmän toiminnalla voi olla erilaisia tavoitteita, mutta ryhmädynamiikka on kaikissa sama. Johtaja, tutuiksi tulleet jäsenet ja aihesisällöt ovat kaikkia yhdistävä ja elämän arkeen vaikuttava tekijä.
Kun uusi tulokas pyrkii ryhmään, siinä olevat jäsenet kokevat tulokkaan epävarmuustekijänä. Nykyiset jäsenet alkavat hylkiä uusia tulokkaita.

Minulla oli työalanani diakoniapiirit ja myöhemmin laajeni aikuistyöhön.
Koska seurakunnalla oli tiivis yhteistyö SKSK:n - Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskuksen kanssa, he pyysivät muutaman vuoden kuluttua Kristillinen Kasvatus 6/1988 lehteen

PROSESSIKUVAUKSEN vuosien mittaisesta muutoksesta, jonka koitan kertoa lyhyesti...




Kokonaiskuva /LÄHTÖTILANNE: - mitä on kirkon/seurakunnan aikuiskasvatus = ?

Miten aikuiset ihmiset - kohtaavat kirkon - seurakunnan sanoman - Jumalan."
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä" (Saarnaaja 3:11)
Yksi vastaus löytyi uudenlaisen seurakunnan yhteydenottotapahtuman ja pienryhmätoiminnan kautta.







KERRON MITÄ TÄMÄN JÄLKEEN TAPAHTUI:

Saksassa oli kokeiltu uudenlaista kokonaista kaupunkia koskevaa tapahtumaa:
Siihen kuului näkyvä joukkotiedotus "Se löytyi" ja sen jälkeen soitettiin kaikkiin koteihin, kyseltiin olivatko nähneet tuon aiheen ja haluavatko keskustella siitä lisää? ...
Kansan Raamattuseura etsi uusia toimintatapoja ja järjesti tutustumismatkan Saksaan. Mauno Airola ja kirkkovaltuutettu ja julistusjohtokunnan (aikuistyö) puheenjohtaja Liisa Tuovinen kysyivät olisinko valmis lähtemään virkamatkalle Saksaan tutustumaan uudenlaiseen toimintaan. Kirkkoneuvostossa he ehdottivat, että minut aikuistyöstä vastaavana lähetettäisiin tuonne koulutukseen. Kirkkoneuvosto päätti, että seurakunta ei kustanna matkaa eikä työaikaa ole mahdollista käyttää siihen.
Ei siinä mitään ihmeellistä, hallintoelimet tekevät päätöksiä parhaansa mukaan.
Mutta neuvosto erehtyi kirjaamaan pykälään, että.... "Jaakko Harjuvaara saa vuosilomallaan omalla kustannuksellaan käydä tuolla Saksan koulutuksessa." - Eivät tulleet ajatelleeksi, että neuvostolla ei ole oikeutta puuttua siihen, miten työntekijä käyttää aikansa ja rahansa vuosilomallaan - ja kirjata se pöytäkirjaansa! :D

Taustatietoa:

Vaikka Mauno Airola oli kasvanut Punkaharjulla 1930-40 luvulla maalaispappilassa - jolloin seurakuntatyö oli pienessä maalaispitäjässä hyvin erilaista kuin 1970-luvulla kasvavassa kaupunkiseurakunnassa Järvenpäässä, niin hän oli ennakkoluuloton ja luova, uusia ihmisläheisiä työtapoja ja seurakunnan toimintoja edistävä ja niihin aina kannustava esimies. (Hänen isänsäkin oli omana aikanaan merkittävä toimija ja uutta luova, kun hän tuli juuri perustetun Punkaharjun srk:n ensimmäiseksi kirkkoherraksi ja 'rakensi' seurakunnan alusta alkaen.) Perhetyön kouluttaja Liisa Tuovinen oli miehensä arkkitehti Pentin kanssa muuttaneet Järvenpäähän ja rakentaneet kauniin kodin Loutin kaupunginosaan ja Raamatun ohjeen mukaisesti..."Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne." Jer 29:7 - toimineet niin kaupungin kuin Liisa myös erityisesti monissa seurakunnan luottamustoimissa antaen laajan kokemuksensa, ennakkoluulottoman ja uusia asioita luovan osaamisensa seurakunnan toimintaan ja hallintoon.

Edellä olevassa on hyvin tiiviisti 'pähkinänkuoressa' kerrottu SE LÖYTYI -tapahtuman :
1. - KÄYNNISTÄMINEN - REKRYTOINTI, n. 100 vapaaehtoisen seurakuntalaisen (käytän mieluummin sanaa 'seurakuntalainen' enkä 'maallikko'), viimeksi mainittu jotenkin korostaa viranhaltijan ja seurakuntalaisen eroa, kun Uusi Testamentti/PAAVALI käyttää selkeätä kuvaa:
Seurakunta on 'Kristuksen ruumis - jossa Kristus on pää ja seurakuntalaiset ovat jäseniä, täydellinen yhteys - samaa pään ohjaamaa elämää' - eikä jäsen voi sanoa toiselle, ettei sinua tarvita ja minä olen tärkeämpi kuin sinä... Kannattaa lukea Paavalin opetus suoraan Raamatusta -> 1.Kor 12:1-31

2. - ASENTEIDEN MUUTOS yhteisessä koulutuksessa - KAIKKIA kutsuttiin - kukin oli tervetullut yhteisiin tehtäviin suuntautumisensa ja kiinnostuksensa mukaisesti. Yhteisessä koulutuksessa tutustuttiin toisiinsa ja tapahtuman sisältöön ja erilaisiin tehtäviin... jokaiselle löytyi hänelle luontainen tehtävä.

3. - ILO JA TYYTYVÄISYYS - monet ilahtuivat, että seurakunnan jäsenille on tarjolla erilaisia vastuullisia tehtäviä - ilman työntekijän 'valvontaa, kontrollia' = avainasia LUOTTAMUS! - vrt. -> yksi Kristuksen ruumis - jossa Jeesus on pää ja me (kaikki työntekijät ja seurakuntalaiset) pään ohjauksessa jäseninä monenlaisissa tehtävissä ilman arvojärjestystä - kaikkia tarvitaan, jotta ruumis on elävä ja toimiva .

Nyt kerron muutamia käytännön tilanteita tuosta tapahtumasta. Niitä olisi paljon - vain muutamia.

PUHELIN SOITOISTA:

Etelä-Suomen alueella oli silloin Helsingin Puhelinyhdistys, jolla oli puhelinluettelot yksinoikeutena jotta julkisesti näkyvistä numeroista saataisiin tulostettua paikkakuntakohtaisesti numerotiedot kunkin seurakunnan käyttöön... oli ensin vaikeuksia saada sopimusta. Silloinen Helsingin piispa Aimo T.Nikolainen teki virkakäynnin HPY:n vuorineuvosten luona ja kaikki järjestyi.

Tapahtuman TIEDOTUS oli kattava koko paikkakunnalla ja ihmiset tiesivät odottaa soittoa seurakunnasta. Soitot tapahtuivat seurakunnan tai yhteistyökumppaneiden toimisto- tms. tiloista = usea soittaja aina yhdessä pisteessä. Paikalla oli lisäksi päivystäjä/tukihenkilö, jonka puoleen saattoi kääntyä, jos tuli joku ongelma eteen tai keskustelu oli ollut sillä tavalla raskas, että oli hyvä vähän hengähtää ja päivystäjällä oli myös srk:n keittiön kahvi/tee korissa välipalaa tauolle.
Kaikki listat ja materiaalit olivat vain siellä yhteisessä soittopaikassa käytössä. - Kodeista ei soitettu. Vain siinä tapauksessa, että vastaaja halusi keskustella parempaan aikaan tai lisää myöhemmin, niin soittaja saattoi käydä jatkokeskustelun kotoaan.

SOITON SISÄLTÖ oli selkeä - pohjakaavio: - esittäytyminen...kuka olen , seurakunnasta
- on yhteydenottotapahtuma 'Se löytyi' - oletteko kuulleet
- muutama sana sisällöstä, jos vastaaja ei ollut kuullut tai lukenut aineistossa erilaisten ihmisten kertomuksia, haastatteluja liittyen elämään ja yhteyteen Jumalaan, seurakuntaan ym.
- mitä mieltä olette...
- AINA edettiin ihmisen oman valinnan, vastauksen mukaisesti, kunnioittava asiakaslähtöinen tapa
- lopuksi kysyttiin myös halukkuutta osallistua tapahtuman jatkoryhmiin tai muuhun seurakunnan toimintaan

JOKAISESTA SOITOSTA täytettiin yksinkertainen kortti, johon kirjattiin ajankohta, soittajan nimi ja toivotut jatkoyhteydet,
- halusi pienryhmään, ryhmän laji, sopivat ajankohdat ym. (helpotti jatkoryhmien järjestelyjä)
- palautetta seurakunnalle jollekin työmuodolle tms.
- jatkossa uusi yhteydenottopyyntö
Olin vapautettu muista srk-työn tehtävistä toimituksia lukuunottamatta tuon kevätkauden, ei ollut ketään työalasihteeriä tms. 'aikuistyöntoimistona' palveli Puutalon alakerran eteisen nurkkakaappi. Kortit koottiin joka ilta Puutalolle ja niiden pohjalta rupesin sitten muodostamaan ryhmiä ym. jatkotoimia. Oli luvattu, että ryhmät käynnistyvät 2-3 vkon sisällä ja heihin otetaan yhteyttä. - Ryhmiä syntyi n.50. Suurin osa raamattu-keskustelupiirejä, oli myös 'elämänkatsomuksellisia keskusteluryhmiä', perhepiirejä ja lisäksi toivomuksia osallistua johonkin olemassa olevaan toimintoon.

PARI asiaa. Tauolla eräs soittaja sanoi:"Tämähän on ihmeellistä - me tavalliset seurakuntalaiset soitamme koteihin ja keskustelemme ihmisten kanssa eivätkä vain papit tai muut työntekijät!"
Siinä kuvastui ilo ja luottamus, jonka vapaaehtoistyöntekijä koki, srk luottaa meihin jäseniinsä. Lisäksi - puheluissa vastaaja kohtasi toisen seurakuntalaisen - lähimmäinen lähimmäisen.
HUOM! Pappia, työntekijää jännitetään - on helpompi puhua toiselle lähimmäiselle. PALAAN TÄHÄN ryhmien yhteydessä.

- Tämä satojen, satojen yhteydenotto soittojen urakka - oli mahdollista vain n. 50 soittajan työn kautta - aikaa niihin käytettiin muistaakseni 2-3 viikkoa. Jotkut olivat ottaneet talvilomansa tuohon aikaan.


* * *

(HUOM! Samalla teemalla V 2022 'Se Löytyi' - tapahtuma
oli perusteissaan ERILAINEN ... palataan tähän myöhemmin.)

* * *

JATKOTOIMET - PIENRYHMÄT

Jatkotoivomuksia oli n. 500, joista suurin määrä ilmoittautui pienryhmiin... jonkun verran srk:n muuhun toimintaan. Pienryhmistä suurin määrä oli
- n.30 raamattu/keskusteluryhmiä, joille oli valmiina 6-8? kerran aineisto
- muutama elämänkatsomuksellinen keskusteluryhmä, jotka itse sopivat käsiteltävät aiheet
- 5-6 perhepiiriä, jotka kokoontuivat lapset ja vanhemmat yhdessä... ja tietysti osan aikaa aikuiset keskenään ja lapsilla omaa toimintaa

RYHMÄNJOHTAJAKOULUTUS

Moni jännitti, että onko hänestä pienryhmän johtajaksi ja osa oli sitä mieltä, että kiinnostaa, mutta ei uskalla. Muodostettiin systeemi, että jokaisella ryhmällä oli johtaja ja apujohtaja - ainahan saattoi johtajalle tulla jokin este tai sairastuu tms. ja on silloin toinen käytettävissä.
Lisäksi apujohtaja oli johtajalle 'turvallinen - tuttu vieressä istuja' uusien ihmisten ryhmässä. Moni mielellään rupesi apujohtajaksi 'kun ei tarvitse puhua mitään' :).
Kaikessa toiminnassa on hyvä ja hyödyllinen asia muistaa...jokainen ihminen - varsinkin suomalainen . on arka ja kaipaa turvallista yhteyttä ja luottamusta kasvokkain ryhmässä (somessa voidaan 'huudella' mitä tahansa). Ryhmänjohtajat kysyivät, että mitä teemme... kun sinne tulee uusia ja tuntemattomia ihmisiä??
Vastasin: Sanokaa kaikille ystävällisesti päivää - toivottakaa tervetulleeksi... JA ÄLKÄÄ TIETÄKÖ vastauksia heidän kaikkiin kysymyksiinsä!!

Selitin, että kun suomalainen lähtee mukaan ryhmään keskustelemaan, niin hänellä on monia kysymyksiä mielessään, MUTTA ihminen on arka - eikä uskalla kysyä niitä syvemmällä olevia kysymyksiä... vaan testaa turvallisuutta kysymällä haastaviakin aiheita... ja jos hän saa täydellisen vastauksen... niin hän ei kysy enempää... jos ensimmäiset kysymyksensä otetaan myönteisesti, hyväksyvästi, ystävällisesti vastaan... - mutta ei ruveta vastaamaan...niin hän huomaa, että voi kysyä lisää... ja alkaa vähitellen hyväksyvän ja turvallisen ilmapiirin keskellä avata lisää syvemmällä olevia arempia mutta sitä tärkeämpiä kysymyksiä.

TÄHÄN LIITTYY seurakuntalaisen ja työntekijän rooli:

Nimittäin kun otin yhteyksiä ryhmiin ilmoittautuneisiin ja kerroin milloin ja missä ryhmä kokoontuu, niin hyvin MONI kysyi: "Onko siellä johtajana pappi?' Kerroin, että ei ole, meillä seurakuntalaiset on koulutettu ryhmänjohtajiksi!
Yllättävän moni sanoi: 'No sitten minä menen siihen ryhmään!'
Miksi tämä 'pelko' papin tms. olemisesta ryhmässä? Papin läsnäolo merkitsi sitä, että kun on ammatti-ihminen niin minun pitää osata keskustella oikein, esittää oikeita mielipiteitä - en hallitse sanastoa ja oikeita termejä ym. En ole mitenkään valmis - tarpeeksi hyvä.
HUOM! Kerron 40v sitten tapahtumista ja tilanteista = kokonainen sukupolvi sitten!
- TOISTAN, suomalainen ihminen on pohjimmiltaan arka livenä ryhmässä. Suomalaisessa mielenlaadussa on alemmuudentunnetta jossain syvällä, lapsia kasvatettiin vielä 60v sitten usein 'häpeällä', lapset hiljaa aikuisten läsnäollessa jne... - onneksi näissä asioissa uusilla sukupolvilla on uudenlaista aikakautta ja asenteita.