Orvokin hauta ja hautakivi

ORVOKIN HAUTA JA HAUTAKIVI

Kirkossa siunauksen yhteydessä lasketut kukat vietiin Orvokin haudalle.

Myöhemmin haudan peittämisen jälkeen hautausmaan työntekijät levittivät kukat kummun ylle ja hautakiveä odoteltaessa haudalla oli vain kaunis valkoinen risti, jossa oli kohoteipillä Orvokin nimi. Äitienpäivä oli kahden viikon kuluttua.

Eino ja Eemil toivat oman korttinsa ja oranssin äitienpäiväkukkansa Orvokille. Minä toin kirkkaanpunaisen pikkuruusun. Molemmat kukkivat haudalla melkein koko kesän.

Äitienpäivän aikaan

Lapset toivoivat, että nauhat ja kortit kukista otetaan talteen. Keräsin eräänä iltana ne kaikki, pesin nauhat, puhdistin kortit, kuivasin ne, silitin ja ompelin nauhaparit yhteen. Ne ovat kaikki tallella yhdessä adressien ja korttien kanssa. Välillä otamme ne esille, katselemme ja luemme niitä.

Keväällä riitti pitkään kosteutta ja melko viileää ilmaa. Viimein kukat korjattiin pois haudalta ja siihen kylvettiin uusi nurmikko.

Kävin usein kesäillan hämärtyvässä hiljaisuudessa kastelemassa kukkasia.

* * *

Hautakiven valinta kesti pitkään. Katselimme lasten kanssa netissä olevia hautakiviliikkeen malleja. Lopuksi kävelin muutaman kerran hautausmaalla katsellen ja katsellen lukemattoman määrän hautamuistomerkkejä. Vähitellen silmiini alkoi hahmottua mielikuva Orvokin hautakivestä. Siihen laitetaan tuollainen lyhty, nimi kirjoitetaan tuonkaltaisilla kohokirjaimilla. Syntymä- ja kuolinaika tarvitaan - niin ja Orvokilla tulee tietenkin o.s. Teini. Kiven pohjavärin halusin vaalean. Sellainen malli löytyikin hautaustoimiston kuvastosta ja he pyysivät kiviliikettä lähettämään vielä mallilaatan kiven väristä. Sen nimi oli "vaalea labrador". Pauliinalla oli vaaleita labradorin noutaja -koiria. Ne olivat lempeitä perhekoiria ja niitä silitellessään Orvokki ensimmäisen kerran lakkasi pelkäämästä koiria. Tämä kivilaji oli sopiva hänen hautakiveensä. Näin eräällä haudalla tästä kivilajista vielä sinertävän sävyn. Pyysin varmuuden vuoksi Maijaa mukaani hautausmaalle katsomaan, voisiko tällaisen sävyn saada siihen kiveen. Hän lupasi liittää tämän toivomuksen tilaukseen.

* * *

Sotaorpologo, joka oli ensimmäisen kerran käytössä Helsingin Sanomissa ja Keski-Uusimaassa sotaorvon kuolinilmoituksen yhteydessä, piti saada valettua pronssiin ja kiinnittää tulevaan hautakiveen. Hautaustoimistosta otettiin yhteys pronssilogojen valimoon. Siellä oli valettu veteraanien, lottien, sotainvalidien ym. logot. He pyysivät minua lähettämään kuvatiedostot sotaorpologosta, lupasivat valmistaa sen ja lähettää hyväksyttäväksi minulle. Aikaa kului ja muutaman viikon perästä pronssilogo oli valmiina:

Niin sain koottua hautaustoimistossa hänen kanssaan tietokoneen näytölle hahmotelman kivestä kaikkine yksityiskohtineen. Mutta yksi asia vielä puuttui. Halusin kiveen sellaisen Raamatunlauseen, joka oli luonteenomainen Orvokille. Hän oli pitänyt lukemattomia saarnoja ja puheita. Niissä oli jokaisessa oma tekstinsä joko kirkkovuoden ajan mukaan käsikirjasta tai tilaisuuden aiheesta johtuen. Mistään ei tullut mieleeni kuitenkaan sellaista raamatunjaetta, joka olisi luonteenomainen Orvokille.
Muistin, miten olin päättänyt toukokuussa Orvokin puolesta pitämäni kaatuneitten muistopäivän saarnan Ilmestyskirjan sanoihin: "Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet." Ilm 7:17
- Siinä se oli! Tämä kaiverretaan Orvokin kiveen. Nyt oli luonnos valmis ja tilaus voitiin lähettää kiviveistämöön.

* * *

Kiven valmistuminen kesti pari kuukautta. Joka päivä se oli mielessä. Kotona olin siirtänyt olohuoneen pöydällä olleen Orvokin ja hänen isänsä kuvan, Serafim Sarovilaisen kuvan ja lasienkelin olohuoneen piirongin päälle. Siellä ne saavat olla aina. Orvokki oli löytänyt tämän piirongin serkkunsa Marjatan miehen, Alpon etsintätyön tuloksena. Olimme käyneet katsomassa sitä omistajansa varastossa Kokemäellä. Se oli Orvokille mieluinen. Piironki maksettiin, tuli kuljetuksessa meille ja edelleen entisöijälle ja lopulta päätyi olohuoneeseemme. Orvokki rakasti tällaisia vanhoja piironkeja, joissa oli isoja laatikoita pöytäliinoja ym. varten sekä pieniä laatikoita muistoesineille, valokuville ja lasten korteille.

Orvokin kuvaa saatoin katsella näin olohuoneessa ja usein istunkin sohvalla hiljaa, annan katseen levätä näissä kuvissa ja mielikuvat kulkevat omaa tietään elämän uudessa vaiheessa - on paljon ajateltavaa ja ajatukset etsivät uusia uria samalla kun ne kulkevat vuosien takaisia polkujaan.

Kun menen yläkertaan, niin Orvokin kuva jää sinne olohuoneen piirongin päälle. Sitten katselin makuuhuoneen peilipöytää. Vanhemmillani oli ollut kaksi peilipöytää, toinen isäni äidin perua ja se meni veljeni pojalle ja tämä äitini peilipöytä tuli meille. Tämä oli todennäköisesti vanhempieni ensimmäisessä yhteisessä kodissa. Se oli ollut ensin tummaksi petsattua puuta. Jossain vaiheessa he olivat maalanneet sen kermanväriseksi, jollaisena muistan sen lapsuusvuosiltani. Ensimmäisenä kesänä eläkkeelle jäätyäni olin puhdistanut sen vanhasta maalista ja maalannut uudestaan kokonaan valkoiseksi. Peilipöydän olin siivonnut Orvokin kuoleman jälkeen, jotta unkarilaiset vieraat saattoivat majoittua hautajaisten aikaan makuuhuoneeseemme.
Nyt peilipöydän päällinen oli melko tyhjä.
Menin Tiimariin ja löysin kokovalkoiset valokuvakehykset. Tulostin uuden ison kuvan Orvokista, laitoin sen näihin valkoisiin kehyksiin ja sijoitin peilipöydän päälle.

Se tarvitsi kuitenkin oman valon illan ja yön hämärässä. Kävin Kierrätysmyllyssä katselemassa ja sieltä löytyi pienen pieni lampunjalusta. Tein siihen valkoisesta paperiarkista pehmentävän varjostimen. Nyt saatoin katsella sängyssä illalla Orvokin kuvaa kuunnellessani Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen musiikkia tai herätessäni aamulla uuteen päivään ja miettiessäni, miten tämä uusi päivä ja uusi vaihe etenee.

Keräilin peilipöydän laatikoista Orvokin silmälasit ja asettelin ne peilipöydän vasemmalle puolelle lasten kuvien ja enkelin viereen. Lasten valokuva on usean vuoden takaa, sillä se oli Orvokilla ensimmäisellä polkupyörämatkallaan pyörän ohjaustankoon kiinnitetyn karttalaukun muovin sisässä aina nähtävissä. Oikealla puolella on Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen levyt.

* * *

Kaavin Kivi lähetti elokuun alussa kirjeen, että hautakivi toimitetaan viikolla 34. Keskiviikkoaamuna 25.8. soitin kiviliikkeeseen. Sain kuulla, että kivi on tiistaina tuotu haudalle. Autoni oli sanonut irti lopullisesti käyttösopimuksensa. Hyppäsin nopeasti pyörän selkään ja ajoin hautausmaalle. Hautakivi oli juuri sellainen vaalean sinertävä kuin olimme toivoneetkin. Nyt se oli paikallaan. Sen eteen oli laitettu kirkkaanpunaiset kukat. Hauta ja sen kukkaset ovat kuitenkin minun hoidossani. Ajoin takaisin kukkakauppaan ja etsin valkoiset kukat keskelle ja lisäksi löytyivät vaalean siniset 'enkelikellot' nimiset reunakukkaset. Ajoin nopeasti takaisin hautausmaalle, pyysin leveän laudan avukseni, jotta voin uutta nurmikkoa pilaamatta vaihtaa kukat näihin uusiin. Ukkonen kolisteli jo lähistöllä. Uudet kukkaset oli nyt istutettu ja nyt kaikki oli valmiina, vielä kynttilä kiven sisällä olevaan lyhtyyn luomaan lämmintä valoaan kivessä. Ensimmäiset sadepisarat putoilivat. Ajoin iloisin mielin kotiin siirtämään tietokoneelle uudesta kivestä ottamani kuvat ja lähettämään ne lapsille katsottavaksi.

- (lisätty 12.5.2011)
Keskustelin Kaavin Kivi -liikkeen kanssa sotaorpojen pronssilogoasiasta 12.5.2011. Tulin lopuksi kysyneeksi, että mistä Orvokin hautakiven sinertävä kivilaji on peräisin. Sain kuulla iloiseksi hämmästyksekseni, että se on Norjan vuonoilta louhittua kiveä. Sen koskettavampaa asiaa ei voinut enää kuulla tässä vuoden kuluttua Orvokin kuolemasta.
Orvokki rakasti Norjaa, sen tuntureita ja vuonoja. Hän oli kerran kouluaikanaan palkintomatkalla muutaman suomalaisen koululaisen ryhmässä, joka vieraili Norjassa. Lisäksi hän oli Norjassa keräämässä aineistoa laudaturtyöhönsä norjalaisesta teologista Ole Hallesbystä ja asui silloin Oslossa muutaman kuukauden. - Kävimme useilla telttamatkoilla Norjassa ja Orvokki rakasti niitä vuonoja ja tunturiteitä. Yhtenä kesänä vuokrasimme viikoksi kesämökin erään vuonon rannalta.
Aivan viimeisenä vuonnaan Orvokki sanoi, että haluaisi vielä kerran käydä Norjassa. - Nyt Norjan vuonojen kivi suojaa hänen leposijaansa. - Kiitos Taivaan Isälle tästä johdatuksesta.

Orvokin hautakivi syksyisenä päivänä.

Hautausmaan työntekijöistä Paavo pysähtyi kanssani kiven äärelle. Hän katseli sotaorpologoa, sanoi sen olevan kuin koru. Kerroin, että ensimmäisen kerran Suomessa tämä pronssilogo on sotaorvon hautakivessä. Kerroin lisäksi, että Kaatuneitten omaisten liitto ilmeisesti ostaa logon valumuotin minulta ja sen jälkeen kaikkien sotaorpojen on mahdollista hankkia se hautakiveen, omaansa tai läheisensä.
- (lisäys 13.5.2011 Kaatuneitten omaisten liitto ei ottanut tätä logoa, koska heillä on jo toisenlainen ja nyt välitän itse tämän logon kaikille sotaorvoille ja provisio 5 €/kpl menee Pääkaupunkiseudun Sotaorpo-yhdistykselle http://www.sotaorvot.fi/pronssilogo.html)

Illalla Eino ja Eemil kävivät isän ja äidin kanssa katsomassa Ooton uutta hautakiveä. "Hei, siellä on Jaskalta vain syntymäaika", ihmettelivät pojat.

1. Kätes Jeesus siunaten hiljaa
Yli kehtoni laskeutuu:
Orastarhasi kalleinta viljaa
Kätes hoidossa kaunistuu

2. Kätes Jeesus siunaten kantain
Mua seuraa matkalla maan
Ja jos lankean anteeksi antain,
Suot alkaa mun uudestaan.

3. Kätes Jeesus lohtua tuotti,
kun tuska rintaani söi.
Olin lapsi mi isähän luotti
Ja kotihin ikävöi.

4. Kätes Jeesus siunaten hiljaa
Yli hautani laskeutuu:
Sinun tarhasi kalleinta viljaa
Ikikesähän valmistuu

Siionin Kannel N:o 456

* * *

PALUU Orvokin Taivaan kotiin - sivustolle

Viimeisin päivitys 13.5.2011