PYHÄINPÄIVÄNÄ 2010 - ELÄMÄN PORTIT

Pyhäinpäivänä 2010 - elämän portilla!

Vuosi sitten 31.10.2009 kävimme Orvokin kanssa viemässä hänen isänsä haudalle Yläneen kirkon vierelle ja äidin haudalle Säkylän hautausmaalle kanervat talvea varten. Lähtiessämme äidin haudalta Orvokki käveli edellä hautausmaan käytävää, avasi rautaportin, katseli valtatien liikennettä ja lähti autollemme. Tulin muutaman askeleen perässä ja otin kuvan tuosta portista ja Orvokista astumassa avatusta portista edelläni. Oli vain jotenkin sellainen tunne, että tästä otan nyt kuvan ja se piti näpätä yhdessä hetkessä - Orvokki ei edes huomannut, että otin sen.

Kun Orvokki oli puoli vuotta sitten huhtikuun 18. päivä lähtenyt Taivaan kotiin sieltä Meilahden päivystysosaston vuoteelta, tämä kuva nousi mieleeni jonkun ajan kuluttua. Hän kulki jo silloin kuin ennakolta avatusta portista, jättäen hautausmaan taakseen ja astuen eteenpäin.

Tarkistin digikuvista muistikortilta, että olimme käyneet 41 minuuttia aikaisemmin Yläneen kirkon sankarihaudalla viemässä Orvokin isän haudalle kanervan. Tästä 1782 Michael Piimäsen piirtämän ja yläneläisten talonpoikien rakentaman kirkon portista oli keväällä 1940 sunnuntaina huhtikuun 14. päivänä kannettu Eino Erik Teinin arkku kirkon kuoriin yhdessä kolmen sankarivainajan kanssa. Viides siunattiin poissaolevana.

* * *

Siunauksen jälkeen arkut kannettiin kirkon viereen pari kuukautta aikaisemmin perustetulle sankarihautapaikalle. Sinne oli haudattu jo talvisodan alkupuolella kaatuneiden yläneläisten nuorten miesten arkut. Nyt laskettiin taas muutama arkku lisää 4 suojeluskuntalaisen ampuessa kivääreillä kunnialaukaukset korkeuteen.

Orvokin äiti oli viikkoa aikaisemmin kirjoittanut 7.4.1940 miehensä sisarelle kutsukirjeen veljen sankarihautajaisiin:

...minua on nyt kohdannut raskas suru, sillä olen saanut antaa kalleimpani isänmaan hyväksi, joka kyllä on hyvin raskas ja kohtalokas kohta minunkin elämässäni. Mutta lapsiemme tähden koitan kestää, vaikka se tuntuukin aivan mahdottomalta. Ilmoitan sinulle, että rakkaan miesvainajani sankarihautaus on Yläneellä 14. pvn siis ensi sunnuntaina klo 1 iltapäivällä ja toivon mitä hartaammin, että tulisit tekemään tämän viimeisen palvelluksen veljellesi.

Tule lauantaina, sillä ei pyhänä enää kerkiä, kun täältä on niin pitkä matka kirkolle.

Tervehtien Aili Teini

* * *

Myöhemmin Orvokki kulki samasta raskaasta valurautaportista isänsä haudalle ja ihaili aina professori Jussi Vikaisen veistämää sankaripatsasta.

Vanhasta albumista löytyi kuva 1950-luvulta, kun Orvokin vanhempi sisar Tuulikki on käymässä isän haudalla. Tuolloin ei vielä ollut nykyisiä kivilaattoja jokaiselle sankarivainajalle.

Myöhemmin kävimme Einon haudalla yhdessä Orvokin ja joskus hänen äitinsä Ailin kanssa, koska hänellä ei ollut itsellään autoa.

Orvokin kuoleman jälkeen kävin ensimmäisen kerran toukokuussa 2010 Yläneen hautausmaalla. Olin tulossa Turusta serkkuni pojan häistä lauantai-iltana ja olin sopinut, että menen Orvokin vajaa vuosi aikaisemmin kuolleen Marjatta-serkun lesken Alpon ja heidän poikansa Jounin luokse yöksi. Kello alkoi olla jo paljon, mutta halusin poiketa Einon haudalla. Kävelin yksin hiljakseen tuosta samasta raskaasta, mutta kauniista valurautaportista sankarihaudalle. Tuttu kivilaatta löytyi käytävän päästä.

Kumarruin kiven äärelle, silitin sitä hiljaa kädelläni ja kuiskasin: Nyt sinä Eino olet saanut tyttäresi Orvokin sinne luoksesi niinkuin ainoassa ja viimeisessä kirjeessäsi näille pienokaisillesi sanoit:

"...En pelkää kuolemaa – joka edessäni häämöittää tällä kerralla, sillä Joulun Sankari on syntini sovittanut ja sen tähden aina kun tämä kirje teille iloista Joulua toivottaa, muistakaa, että kerran luona Herran tavataan.

Rakas Einonne teitä tervehtien... "

Nyt tämä toiveesi on Orvokin kohdalla toteutunut. Kyllikki ja Annikki sinne ovat jo vuosia sitten tulleet luoksesi. Nyt oli Orvokin vuoro.

* * *

LISÄYS 8.11.2016 - Nyt neljäs, Orvokin vanhempi sisar Tuulikki on päässyt Taivaan kotiin tiistaina 8.11.2016 - tytär Anne ilmoitti Ruotsista äidin kuolemasta.

* * *

ALKUPERÄINEN TEKSTI JATKUU: Minulla oli kamera mukanani. Huomasin Einon kiven edessä olevan laattakäytävän kivien välistä kasvaneen sitkeän orvokin.

Välillä koen, että seinämä nykyisen ja tulevaisen välillä on hyvin ohut - mutta se on kuitenkin ylittämätön ja kaukana, niin kauan, kunnes meidän kunkin aika koittaa ja meidät kutsutaan.

* * *

Elokuun alussa avattiin Anna-Maija Rissasen taidenäyttely Järvenpää-talolla ala-aulan näyttelytilassa. Olin jo talvella käynyt ihailemassa Anna-Maijan töitä naapurissamme Taidetalolla. Tulin vakuuttuneeksi jo silloin, että hän on nuoresta iästään huolimatta löytänyt Belgiassa käymänsä taidekorkeakoulun kautta oman persoonallisen ja vahvasti luovan tyylinsä. Siksi lähdin odottavin mielin tähän elokuisen näyttelyn avajaisiin. Näyttelyn aihe oli "Matkalla". Kaikki työt liittyivät tavalla tai toisella tähän Matkalla-teemaan. Otin teosten esittelylistan ja lähdin kiertämään näyttelytilaa. Lähes ensimmäisenä oli päätyseinällä iso kuva kahdesta kallioreunasta, joiden välissä oli vaalen usvan peittämä, näkymättömissä oleva laakso, jota ei voinut ylittää.

Tuijotin tätä työtä - kahta kalliota, joiden välissä oli usvan peittämä ylittämätön kuilu. Sen vahva viesti meni suoraan sydämeni pohjaan asti. Täytyi ponnistella, että pysyi seisaallaan ja hiljaa työn äärellä. Siinähän on minun sielunmaisemani kokonaisuudessaan. Orvokki ja minä olemme eri puolilla valoisan usvan peittämän kuilun erottaessa meidät toisistamme... Seisoin kauan yksin - onneksi ei vierelle tullut sillä hetkellä muita - ennenkuin pystyin siirtymään katselemaan muita töitä.
Palasin vielä pari kertaa tämän työn äärelle ennenkuin lähdin pois ja aina se vei minut yhtä voimakkaasti mukaansa...

Anna-Maija Rissasen matkalla -näyttelyssä

Myöhemmin kuulin, että Anna-Maija oli maalannut kokonaisen vuoden tätä työtään.

Katselen joka päivä täältä vasemmalta - alhaalta oikealle ylös - sumun ja autereen verhoamalle kalliolle. Mieleeni nousevat usein Psalmin 61:3 sanat: "Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta."

Orvokki on jo viety turvaan sinne kalliolle. Minulle ja meille jokaiselle on sama lupaus voimassa. Saamme luottaa, että vaikka elämä kuljettaisi meitä miten syvässä laaksossa - tai niinkuin vanha kansa sanoi: 'murheen alhossa' - niin meidät viedään perille kalliolle, jolle emme itse jaksa nousta.

Psalmeissa verrataan usein Jumalaa kallioon, turvakallioon, perustaan, Ps 40:3-4 "Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan."

Jeesuskin kehotti rakentamaan kalliolle eikä hiekalle. Hän sanoi myös opetuslapsi Pietarille, että tämä tulee olemaan 'kallio', jolle hän perustaa seurakuntansa. Jeesus sanoi sen tietäen jo silloin, että tämä Pietari (petra = kallio kreikan kielellä) tulee kolmesti hänet kieltämään. Jeesus tietää ja tuntee meidät jokaisen, mutta hän luottaa meihin ja laskee rohkeasti meidän varaamme monia asioita ja ihmisiä. Kun me väsymme tai meidän rakennelmamme pettävät, niin Hän nostaa meidät yhä uudestaan turvakalliolle, joka on meille liian korkea. Joku viisas on sanonut, että 'kalliolla seisova voi horjua, mutta kallio ei horju.' Meistä ihmisistä tuntuu tosinaan elämässä kuitenkin, että 'kalliotkin horjuvat'. Sen vuoksi on hyvä muistaa Jesajan kirjan 55:10 lupaus, "Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." Jälleen vanha kansa puki tämän saman virren 270 sanoihin

"...Enkö suurta auttajaani ylistäisi hartaasti!
Pohjatonta laupeutta lapsilleen hän osoittaa,
Isän sydän armahtaa täynnä pelkkää rakkautta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan."

* * *

Eräs ystävä lähetti minulle Orvokin lähdettyä Taivaan kotiin tervehdyksenä kuvan kotonaan kasvavasta "Vaeltava iiris" - liljasta. Hän oli hoitanut sitä 11 vuotta ja sitten yhtenä keväisenä yönä hän palasi matkalta kotiinsa. Vaeltava iiris puhkesi sinä yönä kukkaan, joka kesti 3 tuntia ja sitten se oli ohitse. Lyhyt hetki oli vuosikymmenten täyttymys.

* * *

Pyhäinpäivän kynttilät syttyvät haudoilla luoden valoaan marraskuun iltaan. Niiden liekit tuikkivat lämpimästi ja viestivät elämän matkasta, portille, joka meille avataan ensimmäisen kerran, kun synnymme tähän maailmaan ja saamme lahjaksi elämämme. Sitten se portti avautuu ja käymme siitä iankaikkiseen elämään.

* * *

Me lähdimme liikkeelle vuosi sitten Säkylän hautausmaan portilta Orvokin astuessa siitä:

Kun olen katsellut tuota porttikuvaa paljon, niin sen jälkeen mieleeni on noussut vielä yksi kuva portista, jonka haluan näyttää Sinulle tämän pyhäinpäivän illan 2010 viimeisenä porttina:

"Tänään etäältä katsomme maata, jonne murheemme katoaa.

Vaikka silmämme nähdä ei saata lepo jossakin odottaa.

Missä loimuaa hohde liekin, vasten tuulta se nostaa jo pään.

Kivun kautta jos matkamme viekin, Kristus lohduttaa lempeydellään."

Anna-Mari Kaskinen

* * *

Kuvien ja sanojen sivulle

Etusivulle

Orvokin isän sivulle

Orvokin Taivaan kotiin sivulle

sivu päivitetty 6.11.2010