
kuva Pekka Harjuvaara
Huopalahden kirkko 1970.

Huopalahden kirkon kellotapuli syksyllä 1970
Huopalahden vapputapahtumassa 1971, Pauliina, keskellä suntio Matti Pasanen Onni Klovnina, oikealla Petteri
Syksyisessä luonnossa kirkon ympärillä lasten kanssa.

Alhaalla vaaleana Vespertietä...



kuva Pekka Harjuvaara
1960 - luvulla
Kirkkosali.
Myöhemmin Kuopion piispana toiminut Eino Sormunen oli nuorena pappina
Helsingin eteläisen alueen pappina. Hän teki itse saarnatuolin sekä
alttaritaulun puisen taustan ja muut alttarin osat.

kuva Jaakko Harjuvaara
ISOKOKOINEN KUVA
Huopalahden
kirkossa oli jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä ainoana
valaistuksena yli 120 elävää kynttilää. Häkellyttävän kaunis valaistus.
Myöhemmin paloturvallisuusmääräykset lopettivat näiden kynttilöiden
käytön. Valokuvasta teettiin lähetystyön hyväksi joulukortti, jonka
tekninen taso on parempi kuin alla olevien kamerakuvien.
* * *
LISÄÄ KYNTTILÄKUVIA SKANNATTUNA
Väripaperikuvien tekninen
taso oli tuohon aikaan erittäin vaatimaton, joten niitä ei saa
paremmaksi:
* * *

Olin
tullut ensin vt.kappalaisen virkaan ja sitten vaalissa Erkki Kaukoranta
valittiin kappalaiseksi - muistaakseni 1.5.1968 lähtien. Siinä
vaiheessa minut siirrettiin virallisen apulaisen virkaan. Erkki oli
mitä parhain työtoveri ja ystävä. Oli vahinko, että hän jäi Yrjö
Winterin jälkeen kirkkoherranvaalissa toiselle sijalle.

Pirkko Väliaholla oli tallesssa tämä pääsiäisajan 1969 ohjelma Huopalahdessa. Kolmistaan Yrjön ja Erkin kanssa hoidettiin
tilaisuuksien papin tehtävät.
Ohjelman PDF-TIEDOSTO
Mutta lisää lähetystyöstä:
LISÄÄ KUVIA KAUkO HÄKKISESTÄ JA HUOPALAHDEN SRK:N LÄHETYSTYÖSTÄ 1968
PDF-TIEDOSTO HAASTATTELUISTA
* * *
SEURAAVA KUVA ON MUUTAMIA VUOSIA MYÖHEMMIN 1970-LUVULLA
toiselle kaudelle matkaansiunaaminen yhdessä puolison Päivi Häkkisen kanssa.
SUURIKOKOINEN KUVA
Päivi ja Kauko Häkkisen matkaansiunaaminen Huopalahden kirkossa keväällä 1970-luvulla, tarkka vuosi ei ole albumissa.
Alttarilla vasemmalta: Ritva Saarikivi-Kakkonen, Erkki Kaukoranta, Matti Hakkarainen kirkkoherra, ??, Jaakko Harjuvaara
* * *
KIRKKOHERRA YRJÖ WINTER ELÄKKEELLE LÄHTÖJUHLASSA 1970
Vasemmalta: Yrjö, Vuokko Saarikivi,
Leena Kuuluvainen, Jaakko Harjuvaara, Erkki Kaukoranta, Taimi
Marttinen, Helmi Tuukkanen ja Eero Verkkapuro.
Vasemmalta: Yrjö, Kannelmäen srk:n
lähetystö khra Veikko Vanha-Perttula, lehtori Orvokki Harjuvaarfa,
kappalainen Pentti Simojoki.
Juhlapäivälliselle menossa ??, Yrjö ja Ella-Lisa, Jaakko ja Orvokki, Eeva Verkkapuro

Ella-Lisaa ja Yrjöä pöytään saattamassa kirkkoneuvon jäsen Jaakko Railonkoski ja lehtori Vuokko Saarikivi.
* * *
Helsingin seurakuntien uusi toimitila ja asuinrakennus Haagan Pappilantie 2
Huopalahden
kirkko Kauppalantieltä kirkon pihaan tultaessa. Aivan vasemmassa
reunassa sakastin ovi, keskellä seurakuntasalin ovi, josta pääsi myös
vasemmalla olevaan kirkkosaliin, srk-sali oikealla siivessä.
Porraskäytävään oli asuntoihin käynti pihan puolelta. Kotimme keittiön
ikkuna oli porraskäytävän oikealla puolella ensimmäinen ikkuna.
Tälle kadulle jätin toisinaan vapaapäivisin autoni parkkiin.
KUVIA LASTEN PÄIVÄKERHOSTA, RETKISTÄ, PUISTOLEIKEISTÄ 1971
Mieluinen puisto!
* * *
PÄIVÄKERHON RETKELLÄ SEURAKUNNAN KESÄKODILLA LOHIRANNASSA
Lohjan lähellä.
TIlausbussilla Lohirantaan
Pauliinalla vihreävalkoinen Marimekon pallopusero
?? ja Petteri omissa puuhissaan...
* * *
PAULIINAN PÄIVÄKERHOJUHLA PAPPILANTIEN SALISSA
Vasemmalta: Jari ?, Pauliina, ??, ??, Sanna Lipponen, ??, lastenohjaaja Anja von Schantz
Kauppalantien kerhohuoneessa päiväkerhon kevätjuhlassa.
Iris Salin piti pienille tytöille balettikoulua Haagassa joulujuhlan esityksestä.
Joku päiväkerhon juhla, eturivissä vasemmalta Petteri, ??, ?? Sanna Lipponen, Pauliina, ??, ??
* * *
* * *
HUOPALAHDEN TYÖVUOSISTANI KERRONTAA OPISKELUVUOSIENI
SIVUSTOLLA
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/jaska_opiskeluajat1.shtml#HUOPALAHTI
* * *
MUTTA ALLA LINKKI
Nostalgiakuviin, kun olen ajellut näillä Huopalahden / Etelä-Haagan tutuilla kaduilla
* * *
JA HAAGAN KIRKON 100-V JUHLISTA
* * *
PALUU Jaakon
työvuosien koontisivulle
PALUU ETUSIVULLE