Jaskan logo
Orvokki ja Jaakko Harjuvaara
Koulut ja
työura
Sota
lapset
Puheet, kirjat
haastattelut
SUKU
kuvia/sanoja
Taivaan
kotiin
LAPSET Luonto
ilmasto
Järvenpää
historiaa
Harrastukset
reseptit
Puheita Koulut ja
työura




JAAKON OPISKELUAJAN KUVIA JA KOKEMUKSIA:

YLIOPPILAS 1962



ylioppilas
Valokuvaamo Lahti.

En halunnut ylioppilaskuvaa, mutta kävin jälkikäteen Spes Patriae - kirjaa varten.

* * *

Valkolakki nykyisessä habituksessaan.

vanha valkolakki

'Kellastunut' niikuin kantajansakin :)



LAKKIAISET
1962



RIEMUYLIOPPILAAT 2012
1962
Järvenpään
Yhteiskoulun
ylioppilaat
1962

    
     
    
riemuyot Järvenpään
Lukion
lakkiaisissa
2.6.2012

* * *

ENSIN VÄHÄN TAUSTAA OPISKELUVUOSIEN SIVUSTOLLENI

1. MIKSI KIRJOITAN NÄITÄ?

A) Kun en osaa laulaa, soittaa, säveltää, piirtää, maalata, tehdä varsinaisesti mitään luovaa työskentelyä, niin sitten valokuvaan paljon, jo n. 7-8 vuotiaasta asti laatikkokameralla, sitten 13v iässä ensimmäinen kinofilmikamera,  mustavalkoiset paperikuvat, joita yhdessä veljeni kanssa kotimme 'pimeässä huoneessa' kehitimme, väridiakuvat (n. 5000 kpl), sähköinen kamera ja viimein digikamera ja oman pimiön sijasta Corel Paintshop-kuvankäsittely jne.

B) Kun opin tekemään nettisivuja, niin rupesin yhdistämään kuvia ja tekstejä...ja tässä nyt ollaan.

C) Olen vienyt Orvokin ja minun kotisivustolle Orvokin kuoleman jälkeen 18.4.2010 kokonaan uudistetulla arkkitehtuurilla - pienoiskuva tämänkin sivun yläosan valikosta:
index
vasen orvokinvioletti = ORVOKIN     -    oikea leskenlehdenkeltainen = MINUN

 --> Vein Orvokin elämän ja kuoleman ja kaiken siltä väliltä, lapsuuden ja kouluvuodet, opiskeluaikaa ja sotaorpouden, jota hän vasta eläkkeelle siirryttyään ehti käsittelemään kohtalotovereittensa tavoin Pääkaupunkiseudun Sotaorvot -yhdistyksessä.
- Orvokin ja hänen kohtalotovereidensa sotaorpoudesta löytyy paljon myös www.sotaorvot.fi sivustolta.


D) Kun olen saanut lähes 'kaiken' Orvokin osalta tehtyä, niin olen siirtynyt nyt omalle leskenlehden keltaiselle puolelleni.
- Siellä on työvuosistani, kuvia, saarnoja ym. ja varsinkin Järvenpään ja sukuni historiaa yli 100v ajalta.
- Samoin kouluvuosistani ja lisää löytyy 90v täyttäneen oppikouluni Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Senioriyhdistyksen sivustolla www.jykls.net

--> Nyt olen haukannut melkoisen urakan OPISKELUVUOSIENI SIVUSTON TEKEMISESSÄ:

1. - sellaisena kuin muistan, joitain asioita olen tarkistanut erilaisista lähteistä

2. - sellaisena kuin ne vaikuttaneet opiskeluun, ammattiin valmistumiseen ja työvuosiin .... tänne eläkeaikaan asti.
- Koen eläkeäajan / elämän loppusuoran - upeana näköalapaikkana,
- on aikaa pysähtyä
- katsella rauhassa kokonaisuutena tähän astista elämäänsä.
- voi todeta, MITÄ erilaiset asiat - kipeimmätkin ovat vaikuttaneet elämään.
- MIKSI ne ovat tapahtuneet - > siihen löytyy vastaus yksin Taivaan Isältä ja sen näemme sitten vasta...
 
palapeli
Niilo Tuomenoksa: Valkoiset synnit



SIIS NYT LÄHDETÄÄN LIIKKEELLE:


KOTITAUSTAA
Kotitaustani oli ollut ahdas ja elämänkielteinen uskonnollisissa näkemyksissä ja paljossa muussakin. Löysin Vivamossa rippikoululeirillä kokonaan toisenlaisen lämpimän, avaran, rakastavan, anteeksiantavan ja elämänmyönteisen uskonnollisuuden ja ihmiset - Joh 3:16 pienoisevankeliumin Jumala-kuvan Taivaallisesta Isästämme ja Jeesuksesta.
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.  Joh 3:16


 LUKION ALOTUS
Tullessani lukioon rippikoulun jälkeisenä syksynä, niin lukio oli tietysti vaikeampaa kuin keskikoulu, siinä alkuvaikeuksissa mietin sitten, että käynkö lukiota loppuun vai lähtisinkö Seurakuntaopistolle opiskelemaan nuorisotyön ohjaajaksi. En näistä mietteistäni ollut kertonut mitään kotona, mutta koulussa olin maininnut joillekin kavereilleni välituntijuttelujen aikana. Pastori Pentti Kankaanpään vanhin poika Matti oli samalla luokalla kanssani. Pentti Kankaanpää oli ilahtunut aivan suunnattomasti, kun Vivamon kehotusten mukaisesti olin syksyllä käynyt muutaman muun järvenpääläisen nuoren kanssa ilmoittautumassa pyhäkoulunopettajaksi.

Näissä vaiheissa koittaessani sopeutua lukio-opiskeluun, Matti oli maininnut kotonaan isälleen, että 'Harjuvaaran Jaskakin taitaa lopettaa lukion ja lähteä Opistolle..."
Illalla Pentti Kankaanpää kaarsi autollaan meidän pihaan ja soitti ovikelloa ja sitten sanoi, että oli kuullut tällaista ja ettet kai sinä...
- vanhempani olivat ihan uunoina, kun eivät tienneet mitään (perheessämme puhuttiin hyvin vähän mistään asioista). Siinä sitten juteltiin Pentti Kankaanpään kanssa vähän lisää aiheesta, mutta koitin sanoa Pentille, että minä nyt harkitsen enkä ole sitä päättänyt ja siitä se sitten vähitellen alkoi lutviutua elämä eteenpäin ja koulu samoin.


LUKIOAJAN HARRASTUSTA
Lukion aikana oltiin pidetty teinikiltaa ja käyty laulamassa (minä vain tietysti hiljaa takarivissä) vanhainkodissa ja auttelin jotain mummelia pilkkomalla puita hänelle - mistä myöhemmin Järvenpäähän papin työhön tultuani - sain erityisen suosion vanhainkodin silloisen tiukan johtajattaren Bertta Vuorion silmissä ja meillä sujui hyvin kaikki yhteistyö.

AMMATINVALINTA
Opintojeni - ammattini valinta tapahtui lukion aikana, en osaa yhtään sanoa ajankohtaa, milloin se selvisi, se vain tuntui oikealta ylioppilaskevään koittaessa.
Lukioaikana teinipäivien ym. yhteydessä olin tutustunut mm. Mäkelän Raimoon, Vuorelan Juhoon, Törmän Kariin, Jokirantoihin, Heikki Tervoseen, Maija-Leena Tiaiseen, Orvokkiin... He olivat aktiivisesti mukana kristillisessä teinityössä.
heinola
Teinipäivillä
mukana


EN PÄÄSSYT VAPAAEHTOISEKSI ARMEIJAAN
Olin kirjoittanut ylioppilaaksi keväällä 1962. Pyrin vapaaehtoisena suorittamaan asevelvollisuutta kesäkuussa, mutta suurin osa anoi pääsyä tuohon kesäkuun erään. Olin aloittanut koulun  6-vuotiaana. Lähes kaikki ylioppilaat olivat minua vuoden vanhempia ja heidät otettiin ennen minua, enkä mahtunut siihen kesäkuun erään. Olin yhteydessä esikuntaan ja he sanoivat, että jos haluan suorittaa asevelvollisuuden vapaaehtoisena ennen varsinaisten opintojen alkua, niin kannattaa anoa helmikuun erässä. Silloin on hyvin vähän ylioppilaita tulossa ja saan valita rauhassa aivan minkä joukko-osaston tahansa.
Näin tein ja aloitin teologisessa tiedekunnassa syyslukukaudella 1962 mennäkseni vuoden alussa 1963 armeijaan.

KESÄYLIOPISTOON SEINÄJOELLE
Koska jouduin keskeyttämään teologisen ensimmäisen vuoden opinnot syyslukukauden jälkeen asevelvollisuusvuoden tähden, niin päätin hyödyntää heti 1962 kesäyliopistoa Seinäjoella, jossa oli teologian opiskelijoille sopivia aineita.

LATINAA
Menin latinan alkeiskurssille - koska en ollut koulussa lukenut ja siitä piti suorittaa joko 2 lukukauden kurssi tai sitten kirjoittaa Pro Excercitio koe ennen armeijaan astumista. - Syksyllä yliopistossa keskityin latinaan ja onnistuin kirjoittamaan Pron eli koko latina puolessa vuodessa. (En ole mikään kielilahjakkuus, ennemminkin päinvastoin = ruotsin ehtolaiskurssin kautta keskikoulusta lukioon.) Mutta opettelen aina uutta kieltä lukemalla ääneen kaiken = aivot käsittelevät kahden aistin, näön ja kuulon kautta = kieli 'tarttuu' sekä näköhavainto että kuulohavainnon arkistoon...

SAKSAA
Koulussa olin lukenut pitkän saksan ja siksi kesäyliopistossa latinan rinnalla menin Saksan Pro kurssille, koska pitkän saksan yo-kirjoitusaineisto oli vielä tuoreessa käytössä... ja kirjoitin Pron heinäkuussa kesäyliopiston päättyessä.

Seinäjoella oli ainoana kesäyliopistona teologisia aineita. Seurasin Lakeuden ristin kirkossa vanhempien kurssien opiskelijoiden käytännöllisten harjoitusten kesäkurssin hartauksia ja näytteitä. Joitain heistäkin olin jo tavannut teinipäivillä.

Lakeuden risti

Alvar Aallon piirtämä "Lakeuden Risti" oli upea kirkko keskellä lakeuksia - torni näkyi kauas.
Kävin kerran tornin ristin vaakatasossa olevalla näköalatasanteella, josta näkyi erittäin kauas Etelä-Pohjanmaalle.


Vaikka Alvar Aalto oli maamme kuuluisimpia arkkitehteja, nin akustiikan kohdalla oli ongelmia (niinkuin Finlandia-talossakin). Kirkkosalissa puheääni saarnatuolista tai liturgin osuudet alttarilta eivät kuuluneet penkkeihin hyvin ja äänenvahvistuksen kaiun poistamiseksi kirkon takaseinää oli verhoiltu.

Urkuparvi sisäänkäynnin yläpuolella.

Lakeuden risti

Kovin vanhan värikuvan kellertävä seinäväri on luonnossa valkoista.




Lakeuden risti

(Koska nämä kuvat on skannattu diakuvista, niin muistelen ottaneeni ne kesällä 1960, kun olin Järvenpään seurakunnan lähettämänä Karhumäen Kansanopistolla Lasten Keskuksen viikon mittaisella pyhäkoulusihteerikurssilla ja kurssi teki tutustumisretken Lapualle tuomiokirkkoon ja Seinäjoelle Lakeudun Ristiin.)

AKUSTIIKKAONGELMIEN RATKAISUJA
Saarnatuolin takana oleva seinän osa on 'enkelin siipi', jonka tuli heijastaa ääntä kirkkosaliin. Alttarilla kukkien ruukut on sijoitettu kauniisti alttaripöydän pintaa alemmaksi, jolloin kukat kasvavat kuin suoraan alttarista. Vaikuttava risti ja valkoiset seinät luovat rauhoittavan ja kauniin kokonaisuuden.

Koska saarnaajan ja liturgin puheesta, laulusta oli hyvin vaikea erottaa sanoja, niin viimein oli luotu järjestelmä, jossa jokaisen penkin selustassa oli kolme pientä kaiutinta, päissä ja keskellä. Koska kirkkosali on pitkä, niin äänentoistojärjestelmä oli säädetty siten, että penkin kaiuttimesta tuleva ääni hidastettiin kunkin penkin kohdalla, niin että kaiuttimen ääni ja ilmassa suoraan tuleva ääni kuuluivat samanaikaisesti.
Ylimääräisen kaiun estämiseksi penkkien alapuolella oli pehmusteet, niin ettei ääni kaiu kovan penkin alapinnan ja tiililattian välissä eteenpäin.


OPISKELIJARYHMÄMME
Meitä aloittelevia kristillisten harrastusten opiskelijoita oli useampia, Kari Ikäheimo, Rauno Harjunpää,  Lea Koivusaari, Sirkka-Liisa Pentikäinen (opiskeli kieliä), Tapani Kuoppala, joka olisi halunnut voimistelun opettajaksi, mutta körttisuvun paine oli kova teologian opiskelun suuntaan. Tapio Saraneva, jonka kanssa teimme illalla vapaa-aikana pitkiä kävelyretkiä ja pitkiä, mielenkiintoisia keskusteluja, uskosta, elämästä, filosofiasta ja lähes kaikesta. Tapio oli tutustunut ja sai minutkin innostumaan Egon Friedellin kulttuurihistoriasta. 
Ryhmämme kokoontui välillä omiin seuroihimme mm. Tapani Kuoppalan kotona, jossa tämä kuva otettiin.

seinäjoella
ISOKOKOINEN KUVA

VASEMMALTA: Tapio Saraneva, Jaakko H, Rauno Harjunpää, Marja Lehti, Lea Koivusaari, Raili Kurkela, Johanna Kauppila, Sirkka-Liisa Pentikäinen, Kari Ikäheimo.

Seinäjoen albumin sivuilla:

seinäjoella





seinäjoella

Kari sairastui toisen opintovuoden aikana ja opinnot jäivät sitten. Hän asusteli kotiseudullaan Savossa, pidettiin kirjeitse yhteyttä, joskus soiteltiin. Hän tunnisti hyvin tilanteensa ja sanoi jotenkin näin, että '...hänen elämänsä on nyt tällaista, mutta taivaassa ei enää ole sairautta.'
- Sitten meni pitkä aika, ettei kuulunut mitään. Soitin hänen kotiinsa ja äiti kertoi, että Kari oli saanut flunssan ja sitten nopeasti kuollut - hänen aikansa oli päästä perille taivaan kotiin.
Tästä kuvasta ainakin kolme on jo perillä - ehkä useampikin. Siellä tapaamme toivon mukaan.

Monia muistoja nousee mieleen tuon 1962 kesäyliopiston viikoilta.
Yksi pieni yksityiskohta, johon Pohjanmaan lakeuksiin tottumattomat etelästä tulleet ihmettelimme liittyen uudehkon mustavalkoisen television tuloon.
Pohjalaiset esittelivät meille, ylpeinä, että täälläkin on Simpsiön vuorella tv-masto! Katselimme ihmeissämme: Missä....Simpsiön vuorella...? He näyttivät juuri ja juuri havaittavaa n. '2 cm korkuista' mutkaa horisontin
vaakatasoprofiilissa: "Tuo on Simpsiön vuori, siellä on tv-masto!"


SYYSLUKUKAUSI 1962 YLIOPISTOSSA
Syksyllä kävin keskitetysti latinan Pro-kurssilla, en uskaltanut ajatella, että saisin sen suoritettua puolessa vuodessa, kun en ollut yhtään sanaa lukenut koulussa, mutta yritin ja ihmeekseni se onnistui sittenkin - kiitos Taivaan Isälle!
 
Olin ilmoittautunut myös suorittamaan psykologian approbaturia, mutta muutamien teologian kurssien ja latinan vuoksi ei ollut riittävästi aikaa paneutua ja se jäi.

YLIOPPILASELÄMÄÄN
tutustuin ESO:n osakunnassa ja kristillisisten ylioppilastoimintojen parissa. Päätin hankkia valko-oranssin osakuntanauhan ja sadakseni siihen tarvittavat täydet fuksipisteet työnäni oli olla syyslukukauden aikana määräilta viikossa Eson huoneiston  - Vanhan Ylioppilastalon viereisen uuden talon, silloin elokuvateatteri Bio Bion - yläkerrassa eteisen vaatenaulakon hoitajana ja aika vilkasta oli, koska oli iso osakunta. Vaatenaulakko-lappusysteemi tuli tutuksi. Puolen vuoden homman jälkeen minulle luovutettiin osakuntanauha, jonka kohtalona oli tulla saksituksi kappaleiksi. Löysin ne palaset ja muutaman vuoden ikäinen Petteri-poikamme kertoi, että hän teki niistä "hienoja mitalinauhoja!"

Ylioppilaslakin olin ostanut Pohjois-Espalta Wahlmanin (?) hattukaupasta ja siinä oli sinivalkoinen sisävuori ja 'raivosuomalainen - pieni lyyra'. ESOon kirjauduttuani kävin vaihdattamassa sisävuorenkin oranssivalkoiseksi. Lakki ei ollut järin lämmin ja niinpä itsenäisyyspäivän soihtukulkuessa kannatti laittaa lakin sisään patalappu lämmikkeeksi itsenäisyyspäivän hyisessä tuulessa.


OMAAN ELÄMÄÄN ASTUMINEN
Olin löytänyt 10v iässä isoisäni Tyyne Walfrid Harjuvaaran perheraamatun välistä pudonneen ruutupaperilappusen, johon hän oli kirjoittanut elämänviisauden:

"Jokaisen lapsen pitää muuttaa pois kotoaan ja luoda oma elämänsä."

Kun luin tuon, niin vaikka olin vasta 10v, niin se oli kuin positiivinen salamanvälähdys: "Näin se on - juuri näin!" Ja sitä halusin ja jouduin myös sieltä lapsuudesta asti toteuttamaan, koska isäni ei yleensä koskaan ollut tyytyväinen ratkaisuihini ja valintoihini....

Syyslukukauden kävin vielä Citroen 2 CV:llä , 'keinulaudalla' Hesassa. Veljeni neuvoi, ettei kannattanut yrittää boksia ennen armeijaan menoa hommata muutamaksi kuukaudeksi.
Vapaana liikennevälineiden aikatauluista tulin iltaisin / öisin kotiin siihen aikaan, kun minulle sopi  opiskelujen ja ylioppilaselämän menojen mukaan. Sitten kerran tulin taas joskus klo 01-02 välillä kotiin ja isä istui mörkkinä keittiön pöydän ääressa piimälasinsa kanssa. "Mikäs kotiintuloaika tämä tällainen on?", hän murisi kiukkuisena pöydän takaa.
Katselin ja sanoin hänelle, että kuule: "Se on nyt paras, että sinä menet nyt ja muulloinkin nukkumaan ja minä tulen silloin, kun minulle sopii!"
Sen hän ymmärsi ihme ja kumma eikä enää istunut vahtimassa kulkemisiani.

Olen koettanut soveltaa isoisäni Tyynen elämän perusohjetta myös suhteessani kolmeen lapseemme, jotka jokainen ovat onnistuneet luomaan täysin omanlaisensa elämän. Onnittelut heille! 
Tyynen elämänohje pätee ja on tarpeen, joutuipa elämään lapsuutensa kodin, kotiseudun liepeillä tai vaikka toisella puolella maailmaa. Joku saattaa olla tuhansien kilometrien päässä kodistaan ja silti on sisäisesti irtautumatta ja lähtemättä 'omaan elämäänsä' ratkaisuissaan ja valinnoissaan.



ASEVELVOLLISUUS HÄMEENLINNASSA...

suomenkasarmi
Kuvia Suomen Kasarmilta
20.6.2013


Luokkatoverini Kari Mäkinen oli suositellut  moottoroitua tykistöä, Jääkäripatteristoa Hämeenlinnassa keskellä kaupunkia Suomen kasarmilla. Niin astuin siellä palvelukseen vuoden 1963 alussa.

VANHAT KASARMIT
Siispä inttiin Suomen Kasarmin vanhaan  Venäjän vallan aikaiseen tiilikasarmiin, jossa oli uunilämmitys ja yläkerran tykistöpatterissa ei voinut käyttää siivouksessa vesipesua, koska vesi olisi valunut lattian läpi alakertaan.
Opettelin käytävän seinältä nopeasti arvomerkit ja sotilasarvot, samoin punkan edessä olevalle jakkaralle viikattavien vaatteiden pinkan järjestämisen ja muotoilun hienoksi yhdellä pienellä konstilla ja niin pinkkani ei kaatunut kertaakaan.


ENSIMMÄINEN AAMU INTISSÄ
Tuolloin talvi oli tammikuussa hyvin kylmä -20 -25 astetta . Tiiliuunien lämpö hukkui nopeasti harakoille eikä puita lisätty yöllä, niinkuin teltassa yövyttäessä kipinämikko teki. Oli ensimmäinen yö nukuttu valtavassa kaksoistuvassa, yhteensä n. 40 + 40 miestä samassa salissa. Herättiin hampaat kalisten todellisuuteen enimmillään 329 aamua jäljellä. Ankea hiljaisuus vallitsi heräämisen myötä...silloin yksi huumoriveikko totesi ääneen: "On tää kans' elämää, me palellaan täällä hampaat kalisten ja toiset herää lämpimän lihan päältä siviilissä!" Tilanteen ankeudesta huolimatta hihitys levisi tupaan...!

SOTKUUN
Pian totuttiin kiirehtimään joka paikkaan - odottamaan  - että mitä seuraavaksi tapahtuu. Tehtiin palikkatesti ensimmäisillä oppitunneilla, perehdyttiin ohjesääntöihin ja Intin sotavuosien aikaisissa harmaissa asuissa - pitkä mantteli palvelustakkina syöksyttiin sulkeisharjoituksissa pitkin kasarmialueen hankia ja tietysti kastuttiin, koska vaatetus oli sodan aikaista kuosia - jotain aivan muuta kuin nykyiset palvelusasut.
Kun oli opittu sotilasarvot, niin saatiin lupa käydä illalla Sotkussa mehulla ja munkilla.

INFLUENSSAA JA VARUSKUNTASAIRAALA
iihen aikaan influenssaepidemiat levisivät aina tehokkaasti varuskuntien kautta, lomalaiset toivat pöpöt kotiseudultaan ja lomalle lähtijät veivät uudet sinnikkäät bakteerilajikkeet kotiseuduilleen. Niinpä tuli vietettyä pari viikkoa varuskuntasairaalassa kuumeen kourissa.

Nykyisin tämä sairastamisrundi on kokonaan loppunut, koska varusmiehet ottavat flunssarokotteen ja kutsuntatarkastuksessa käydessään etukäteen terkkarissa tai viimeistään palveluksen alkaessa  - ja sitten vielä väitetään, että rokottaminen ei kannata!



OULUSSA JA HAMINASSA


No, tehdään digiloikka - suoraan aliupseerikouluaikaan. Aikaisemmin Hämeenlinnasta mentiin Lappeenrantaan Karjalan Tykistörykmentin AuK:hon, mutta me olimme ensimmäinen saapumiserä, joka lähti Ouluun Pohjanmaan Tykistörykmentin aliupseerikouluun Intiön kankaalle ja sieltä sitten Haminaan.

intti

Koottu valokuva-albumi
PDF-tiedosto
Hämeenlinna
- Oulu - Hamina
- Hämeenlinna


ruk


aliupseerioppilas
Aliupseerioppilas Harjuvaara Hiukkavaaran harjoitusmaastossa
rynnäkkökivääri kainalossa.


auk
Pohjanmaan Tykistörykmentin
Aliupseerikoulun
vuoden 1963 /
1. kurssin kurssijulkaisu
PDF-tiedosto



Haminasta RUK:n ajalta pari muistoa. Tutustuin mm. Rafael Repoon - valmis pappi - ja paljon myöhemmin tavattiin vielä huonetovereina Kirkon Koulutuskeskuksen Raamattuteologian kurssimatkalla Israelissa ja Egyptissä, ensimmäinen matkani siellä ja Rafael moninkertaisena matkalaisena opasti hienosti käytännön asioissa.

KHRA HJALMAR ANDSTÉN
Haminassa srk piti raamattupiiriä upseerioppilaille ja monesti piiriä johti legendaarinen persoonallisuus, kirkkoherra Hjalmar = Jammu Andstén - isänmaallisuuden perikuva talvisodan hengessä. Hän aina puhui siitä, miten vihollinen tulee idästä jne.... joku sitten kysäisi häneltä kokeeksi, että "eikö se vihollinen koskaan sitten tule lännestä?"
Jammu mietti hetken ja vastasi sitten: "Kyllä se tietysti saattaa koukata sieltäkin!"

Olimme 1. adventin jumalanpalveluksessa Haminan kirkossa. Hjalmar Andsten oli liturgina ja aloitti palveluksen: "Meillä on nyt suuri juhla, adventti alkaa ja ryssäkin on antanut meidän olla rauhassa vuoden verran vihollisen hyökkäyksiltä!"

Jumalanpalveluksen lopussa oli lapsen kaste ja seurasimme vielä sen kirkon parvelta. Kun kaste oli päättynyt, niin Rafael Repo sanoi, että "...no, menihän se nyt vähän sinnepäin niinkuin käsikirjassakin!"
Joskus piiriämme oli vetämässä maallikkosaarnaaja Reino Kyllästinen.

ruk113
Reserviupseeri-
koulun kurssin 113
Kenttätykistö-

patterin osuus
PDF-tiedosto

        ruk113 Kurssin 113
Kokelassohlon
PDF-tiedosto


KOKELASAIKANA - VARUSMIESPAPPIKURSSILLA
Haminasta palattiin kokelaina takaisin perusyksikköön Jääkäripatteristoon. Teologian ylioppilaana ja  kokelaana minut lähetettiin ensin kuitenkin varusmiespappikurssille Helsinkiin - majoitus oli entisessä Autokomppaniassa Mechelininkadun varrella, kurssi pääesikunnan kirkollisasiain toimistolla. Kurssin jälkeen Suomen Kasarmille kokelasmajoitukseen aivan pääkadun varrella olevaan tiilikerrostaloon, jossa oli omat sisäänkäynnit niinkuin asuinkerrostalossa ja majoitus omissa huoneissa = entisissä asunnoissa.

Vie hiiri kuvan päälle, niin näet numerot ja kuvan alta nimet. 


Veli Toukomies (1), Jouko Kyyrö (2),  Rafael Repo (3), Timo Paukkunen (4), ? ? (5) Arto Vuorenoja (6), sotilaspastori Esko Honkavaara (7), Matti Hyrck (8), kenttärovasti Yrjö Massa (9), Jaakko ? (10), kenttärovasti Kalervo Korpinen (11), Tapani Kuoppala (12), sotilaspastori Seppo Lavi (13), ? ? (14), Timo Totro (15), Pentti Simojoki (16), Pentti Liukkonen  (17),  Seppo Leveelahti (18), Leif Fredriksson  (19), Tapani Selin (20), Seppo Seesjärvi (21), Olle Eriksson (22), ? ? (23), Ossi Ylipekkala (25), ? ? (26), ? ? (27), Vesa Junttila (28), Jaakko Harjuvaara (29).


VARUSMIESPAPPINA
Toimin Suomen Kasarmilla varusmiespappina Linnankasarmilla olevan kenttärovastin, muistaakseni Aarre Nenyen (?) apuna ja hänen kanssaan toimivan valmiin papin, Pentti Simojoen alaisena.
Pentin kanssa tavattiin seuraavan kerran Kannelmäessä, jossa hän oli kappalaisena, kun minä olin lehtorin, Orvokin äitiyslomasijaisena - toinen mies teol.yo, joka hoiti naisteologin virkaa Suomen kirkossa. Se ensimmäinen oli Jokirannan Pekka, joka hoiti Liisin virkaa Oulunkylässä.

Juteltiin Pentin kanssa asevelvollisuuden suorittamisesta ja panin merkille jälleen, että perheellisenä asevelvollisuuden suorittaminen ei ole mitään herkkua, kun vaimo ja lapset ja palkkatyö odottivat kotiseudulla ja täytyi pitää 'vuoden tauko' ammattityössään. - Siksi olin päättänyt käydä opintojen alussa armeijan.
Itse asiassa paras aika asevelvollisuuden suorittamiseen olisi '12v iässä', olisi jännää juosta metsässä yötä myöten, majoittua teltoissa ja oppia kaikki pyssyt käsiaseista haupitseihin asti - ja kuulla 'vanhojen' kiertävät tarinat armeija-ajan ihmeellisyyksistä.

Tehtäväalueeseeni kuuluivat myös läheisen Poltinahon varuskunta-alue ja lisäksi Panssariprikaatin alue Parolassa.

SOTILASHUUMORIA
Enää pari pientä juttua Hämeenlinnasta: Päävartiossa putkakeskusteluja käydessäni juttelin pidätettyjen arestilaisten lisäksi vartiossa olevien varusmiesten kanssa. Vaikka Suomen kasarmi oli keskellä kaupunkia, niin jokaisella siviilillä piti olla kulkulupa - kantahenkilökunnan perheenjäsenilläkin päästäkseen vartiomiehen luvalla portista kasarmialueelle.
Armeijan kieltä käyttäkseni, eräs 'kapiaisen muija' ajoi kadulta polkupyörällä portille ja varusmies huusi: "kulkulupa" ja asettui tielle, mutta muija vain huusi takaisin, etten minä sellaista tarvitse ja ohitti vartiomiehen, joka huusi SEIS! Varusmies otti aseensa ja ohjesäännön mukaan, kun ei pysähtynyt, niin ampui ja kovat olivat piipussa ja osui rouvaa '
onneksi vain' takapuoleen jne... varusmies ei tietenkään saanut siitä mitään rangaistusta, vaan esimiesten kiitokset, koska toimi täysin ohjeiden mukaan - mutta upseerin rouva varmaan alkoi kantaa kulkulupaa mukanaan.

SIVIILIIN
Lähtöä edeltävänä viimeisenä iltana kokelasmajoitukseen tuli päivystävä upseeri ja olin harvoja, jotka olivat silloin alkuillasta paikalla - eikä iltalomalla kaupungilla. Päivystävä upseeri sanoi, että upseerikerholla on vielä yksi tehtävä minulle. Menin sinne ja kerhon emäntä antoi minulle suuren pahvin, johon minä laskin ja tekstasin kerhon koko alkoholivalikoiman erikseen hinnat jokaisen lajin paukuille 1,2....10 asti. Se oli varusmiespapin viimeinen virkatehtävä.

Viimeisenä palveluspäivänä - siviiliin siirtymispäivämäärällä kokelaat ylennettiin vänrikeiksi. Pari päivää ennen sitä käytiin läheisessä valokuvaamossa otattamassa 'vänrikki-passikuva'. Kuvaamossa oli valmiina asetakki vänrikin kauluslaatoilla varustettuna ja upseerin koppalakki:

vänrikki

Olin ruvennut pitämään käytännön työstäni, iltahartauksia, putkakeskusteluja, ihmisten tapaamisia, joulukirkko varuskunnassa jne. ja kaikki piti kirjoittaa puhtaaksi ja toimittaa kenttärovastille. Siksi mietin vielä hetken, että jäisinkö syksyyn asti 'kesävänskäksi' kenttärovastin apulaisena. Totesin kuitenkin, että kesken opintovuoden kevät-syyslukukaudet haukannut asevelvollisuusaika vei niin paljon opintovuosista, että heti siviiliin ja kevätlukukaudeksi 1964 jatkamaan opintoja.



KAHDEN VUOSIKURSSIN VÄLISSÄ

Kun menin jatkamaan opintoja kevätlukukaudella 1964, niin se kurssi, jolla olin aloittanut, oli jo toisen vuoden kurssia ja nämä nykyiset olivat taas aloittaneet viime syksynä. Jäin 'kahden kurssin väliin', mistä johtuu, etten valmistuttuani käynyt kummankaan kurssin kurssikokouksissa, koska en ollut ehtinyt kotiutua kunnolla kummallekaan. Kolmannella opintovuodella oli enää hyvin vähän yhteisiä luentoja...ja jokainen jatkoi valintojensa mukaan itsenäistä opiskeluaan, seminaareja ja töitään ilman yhteistä kurssia.

Kun oli 30 vai oliko 40v kurssin alkamisen juhla ja tuli kutsu, niin ajattelin, että jos nyt tuonne menisin.... ja olin jo ilmoittautumassa, mutta huomasin, että ystävyyssseurakuntavieraat Unkarista tulivat juuri tuona viikonvaihteena Järvenpäähän - ja niin se jäi sitten sekin kurssikokouskerta ;)

JÄLLEEN SEINÄJOELLE
Saadakseni menetettyä opintoaikaa kurottua kiinni, menin kevätlukukauden päättyessä jälleen 1964 Seinäjoen kesäyliopistoon, nyt lukemaan hepreaa ja kreikkaa, koska nekin olivat uusia kieliä eikä minun ollut kannattanut aloittaa niiden alkeita ensimmäisellä syyslukukaudella - hyödyin enemmän latinan selvittämisestä pois kerralla.
Tänä toisena kesänäni 1964 tutustuin mm. Simo Saloon ja Aimo Rikalaan... ja muutamaan muuhun.

Ensimmäisenä kesänä 1962 olin asunut Koulukadun päässä kauempana keskustasta ja kämppäkaverina oli eräs hippi, joka saapui iltayöstä jostain festareilta kesäyliopistoon ja vietti ensimmäisen yön oksentamassa krapulaansa vuokraemäntämme vessassa. Meillä oli ihan hyvät keskustelut  ja kämppäkaveruus hänen kanssaan.

ASUNTO KESKUSTASSA
Nyt toisella kerralla asuin yksinäni erään vapaakirkollisen tädin asunnon sivuhuoneessa ja vapaakirkko oli kadun toisella puolella keskustassa. kävin siellä välillä kuuntelemassa heidän kokouksiaan.

Syömässä kävimme opiskelun lounastauolla paikallisen S-kaupan yläkerran ravintolassa, jossa mainostettiin edullista lounasruokaa. Annos oli suurella lautasella toisessa reunassa pari lusikallista perunasalaattia ja lautasen keskellä pari ruipeloa nakkia ja leipäsiivu ja voinappi ja lasi maitoa.
Nautimme minimalistista annosta ja joku ehdotti, että katsotaanko, mitä tarjoilija sanoo, kun kysymme: "Neiti, voisimmeko saada puolikasannoksen?" Mutta jo ajatus tästä kysymyksestä ja arvailu vastauksesta nauratti niin, ettei kukaan pystynyt vakavalla naamalla sitä kysymystä testaamaan käytännössä!

JUHANNUKSEN VIETTOA
Kesäyliopisto jatkui kesäkuun loppuun asti. Juhannuksena oli kolme päivää vapaata. Monet lähtivät käymään kotonaan. Meitä jäi muutamia ja mietittiin, että mitä tehdään juhannuksena?
Rikalan Aimon kanssa päätimme käydä katsomassa Oulaisissa olevia - muistaakseni esikois- lestadiolaisten (?) kesäjuhlia.
Siihen aikaan opiskelijat liftasivat yleisesti - niinkuin asevelvollisetkin asepuvussa - ylioppilaat yo-lakki päässä - jotta kummankin ryhmän tunnusmerkit vakuuttivat kyytiin ottavalle kuljettajalle, ettei olla mitään epämääräisiä vaeltajia.

LIFTAUSMATKA
Siis Aimon kanssa laitettiin yo-lakit päähän ja lähdettiin liftaamaan kohti Oulaista, en muista tarkasti mutta 2 vaihtoehtoa oli:

- joko Lapua - Kauhava - Uusikarlepyy - Kokkola - Kannus - Ylivieska - Oulainen
tai jos etsittiin isompaa valtatietä, niin:
- Vaasa - Uusikaarlepyy - jne... Muistini mukaan lähdettiin juhannuspäivänä matkaan. Liikennettä ei tuohon aikaan ollut kovin vilkkaasti emmekä ehtineet ennen yötä perille ja jossain Kannuksen jälkeen Ylivieskan tienoilla alkoi vähän sataa tihuuttaa ja yöksi katselimme jonkun heinäladon tien varresta koitimme kaivautua vähän lämpimään heinien sisään nukkumaan muutamaksi tunniksi.

PERILLÄ OULAISISSA JA PALUUMATKALLE
Aamulla oli vähän enemmän autoja liikkeellä. Niinpä olimme vihdoin perillä Oulaisissa joskus sunnuntain aamupäivällä. Ehdittin muutama tunti katsella juhlia ja todettiin, että pitää lähteä liftaamaan takaisin kohti Seinäjokea. Iltapäivällä jossain vaiheessa pääsimme ihme ja kumma lähelle Seinäjokea, ehkä Vaasaan tms. yhdessä autossa, pienehkö punainen henkilöauto - merkkiä en muista.

Ajattelimme, että meillepä kävi hyvin. Kuljettaja ja etupenkillä istuva olivat juhannuksen vietosta palaavia jutuista päätellen kauppamatkustajia.  Sitten huomasimme myös, että kuljettaja oli nauttinut juhannusjuomia ja niitä oli matkaeväänäkin. Joivat lisää matkan edistyessä ja seurasimme tilanteen kehittymistä sieltä takapenkiltä käsin.

ALKOHOLI JA AUTONAJO
Olivat ihan ystävällisiä ja koitimme jutella kaikenlaista heidän kanssaan. Matka eteni, mutta matkajuomat alkoivat vaikuttaa ja kuskin ajokyky alkoi olla hallitsematonta. Varovasti tästä päihtyneenä ajamisesta kysyimme, mutta eihän alkoholisti koskaan ole juonut niin, etteikö pystyisi hyvin ajamaan tms.
Mitä pidemmälle matka meni, niin mutkissa vauhtia alkoi olla vaarallisen kovaa. Aimon kanssa pelkäsimme ojaan päätymistä tms.
Puhuimme heille, että haluisimme jäädä tässä tienoilla pois kyydistä, mutta kuski ei halunnut hiljentää,  hänhän ajoi ihan hyvin mielestään. Matka jatkui ja luimme hartaat rukoukset mielissämme moneen kertaan - en muista koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen pelänneeni autossa niin kauheasti kuin tuossa kyydissä.

Varmaan olivat suojelusenkelit asialla, kun emme kuitenkaan joutuneet onnettomuuteen. Jossain sitten vähän isommalla paikalla, lähestyessämme jo Seinäjokea saimme heidät uskomaan, että 'olemme jo perillä' ja pysähtyivät, nousimme kyydistä ja kiittelimme heitä - ja Taivaan Isää varjeluksesta.

Siitä sitten jollain muulla kyydillä pääsimme lopulta takaisin Seinäjoelle. -  Sellainen oli juhannusmatkamme 'hengellisille kesäjuhlille'! - Ainakin hengellisyys merkitsi vilkasta rukouselämää paluumatkalla. :D


KESÄYLIOPISTOSSA VIELÄ KAHTENA KESÄNÄ  1966  ja TENTTI 1967   
Koska Seinäjoen kesäyliopisto merkitsi paljon teologian opinnoissani, niin tässä kerron jo ne kesät peräkkäin...: 

KESÄ 1966
Olimme menneet Orvokin kanssa naimisiin vuoden viimeisenä päivänä 1965. Keväällä Orvokki alkoi odottaa esikoistamme ja ylipitkät työpäivät / -illat Uuden tien Tomitussihteerinä olivat mahdottomia. Hän Iopetti sen työn ja kesällä suomensi norjankielisen Carl Sundbyn romaanin "Äitinsä poika".


MINÄ OPISKELIN - ORVOKKI KÄÄNSI KIRJAA
Asuimme kesäkuun Seinäjoella erään perheen alivuokralaisina heidän omakotitalonsa yläkerrassa. Perheen isäntä rakenteli upeita kaappikelloja, joita mielellään esitteli meillekin. Orvokki käänsi kirjaa ja minä olin päivät käytännöllisissä harjoituksissa, joilla saattoi suorittaa kuukaudessa toisen - kahden lukukauden mittaisista käytännöllisistä harjoituksista. Niitä johti teol.lis. Yrjö Knuutila eli YLLI! Hän muisti talvikausien käytännöllisten harjoitusten sielunhoitokonferenssien pitäjänä lähes kaikki opiskelijat. Nähdessään Orvokin tulevan minua vastaan harjoituspäivän päättyessä, niin Yllin silmät alkoivat loistaa ja hän muisti hyvin "tämän Violan... joka oli ollut niin aktiivinen hänen luennoillaan".
ooto opiskelu
Orvokin opiskelutilanteiden
kuvia

Ylli oli aina kiinnostunut opiskelijoiden seurustelusuhteista ja oli taas innoissaan, kun "tämä Viola onkin löytänyt teologian ylippilaan ja ... katsoi Orvokin äitiysmekkoa.... ja tämä pieni ruusunnuppukin jo on tulossa..." :)

Käytännöllisten harjoitusten 'homileettiset', hartaus-, saarna- ja jumalanpalvelus näytteet pidettiin tavattoman kauniissa Alvar Aallon suunnittelemassa Lakeuden Ristin - kirkossa (kuvat edellä) ja olivat avoimia myös paikkakuntalaisille.
'Katekeettiset' näytteet, rippikoulua pidimme seurakunnan normaalissa rippikoulussa, kukin vuorollamme tuntimme. Rippikoululaisilla oli vaihtelua, kun luokan takaa tuli aina uusi opettaja pitämään tuntia.
Sitten käytiin päivän lopussa keskustelut, opponoinnit ryhmän kesken.

Kurssimme sai myös 'rippikoulutodistukset', joihin keräsimme ryhmämme nimikirjoitukset toisillemme muistoksi:

seinäjoella



seinäjoella



seinäjoella

Melkein jokaisen nimen takaa muistista löytyy vielä jonkinlainen henkilöhahmo ;)


OIlessani ensimmäisenä kesän 1962 lukemassa saksaa ja latinaa, kävin usein Lakeuden Ristissä kuuntelemassa sen kesän käytännöllisten harjoitusten hartauksia. Muistelen siellä olleen mm. Heikki Tervosen, johon olin tutustunut Hyvinkään teinipäivillä lukiovuosinani.


NELJÄS KERTA SEINÄJOELLA KESÄLLÄ 1967
 Meillä oli silloin jo vuoden vanha esikoinen, ja piti kiirehtiä valmistumistani. Asuimme 'lehtorin kaksiossa' Kannelmäessä ja olimme eläneet Orvokin palkalla. Papin asunto oli 3-4 huonetta ja tietysti kaksi palkkaa olisi tarpeen tuossa vaiheessa.
Laskin miten paljon minulta vielä puuttui opinnoista, että voisin valmistua ja saada pappisvihkimyksen ja viran ja saisimme isomman asunnon. Laskin puuttuvat tentit, tenttipäivät ja valmistumispubliikkien päivämäärät ja pappisvihkimysten ajankohdat = tammikuu ja kesäkuu.
Totesin, että jos hyödynnän kaikki mahdollisuudet tenttipäiviin Seinäjoen kesäyliopiston tenttipäivän kanssa ja tietysti myös gradun tekeminen... niin on pieni mahdolllisuus, että valmistuisin joulukuun 1967  publiikissa ja saisin pappisvihkimyksen tammikuussa 1968.
Jos myöhästyisin tuosta aikataulusta, niin seuraava mahdollisuus olisi vasta syksyllä 1968.

Niin sitten lukemaan vauhdilla keväällä ja kesäkuussa Seinäjoella olin vain runsaan vuorokauden, että ehdin edellisenä päivänä kirjautua kesäyliopiston opiskelijaksi ja tentti toisena päivänä ja kotiin Helsinkiin. Näin sain kesälle yhden tentin - siihen aikaan ei ollut kesätenttejä yliopistolla.

Tentin tulokset kävin sitten professorin vastaanotolla kuulemassa kesäkuun lopussa ja saamassa merkinnän opintokirjaan. Dogmatiikan tentin otti vastaan prof. Osmo Tiililä. Hän oli lukenut 1,5 v aikaisemmin Uusi Tie - lehdestä meidän hääilmoituksemme ja lähettänyt kauniin onnittelun meille.

tiililän onnittelu

Nyt oli hänen yliopisto-opettajauransa viimeinen professorivastaanotto ennen eläkkeelle siirtymistä. Tentin kirjaamisen jälkeen hän vielä kyseli minulta perheestämme, johon silloin oli syntynyt Pauliina-tytär. Keskustelimme hetken aikaa ja sitten tämä ystävällinen ja jo väsynyt professori lähetti terveisiä perheelle, lähdimme kumpikin koteihimme hänen vastaanottohuoneestaan hiljaisen yliopiston käytäviä pitkin...ulos sateen tuoksuiseen kesäiltaan.  - Se oli ainutkertainen hetki.

* * *

SIIRRYTÄÄN TAKAISIN asevelvollisuuden jälkeisen 1964 vuoden alkuun.

1964 MUKAAN KRISTILLISEEN YLIOPPILASTYÖHÖN
Olin ollut jo syksyllä 1962 puoli vuotta mukana kristillisessä ylioppilastyössä teiniaikoina tutustumieni vanhempien opiskelijoiden mukana. Kun taas jatkoin opiskeluja, niin ohjauduin hyvin yksinkertaisesti heidän joukkoonsa jälleen. 
Kaikki puhuivat minulle yhdestä papista, Olavi Peltolasta, joka tuntui olevan heille hyvin tärkeä johtaja, Suomen Raamattuopiston / Ev.lut.Sisälähetyssäätiön työntekijä.
En ollut koskaan käynyt Raamattuopistolla Kauniaisissa, koska olin tottunut Vivamoon ja siellä löytänyt ystäväpiirin. Kävin myös välillä Ylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen - YKY / Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto ( SKY) toimipisteessä keskustassa... mikähän se osoite mahtoi olla - Mannerheimintie 5 (?). Siellä oli myös nuoria opiskelijoita, joita tunsin teinipäiviltä tms. sekä vanhempia 'isoisia'.

arvokki yky


Orvokin albumista vuosilta 1964 - 1965


arvokki yky


Niin sitten olin mukana tuossa Raamattuopiston opiskelijatyössä ja vähitellen tuossa nk. X-ryhmässä, jossa oli em. tuttuja vanhempia opiskelijoita ja osallistuin erilaisiin yhteisiin asioihin. Raamattuopistolla järjestettiin syyskuun ja tammikuun alussa 'ylioppilaskurssi', josta kehittyi varmaan nykyiset 'teologipäivät'.  Kävin näillä kursseilla aluksi päiväseltään ja myöhemmin majoittuenkin.

Koska Raamattuopisto ja Sisälähetyssäätiö olivat syntyneet herätyksen keskellä, jonka suurin vaikuttaja  on ollut ymmärtääkseni rovasti Urho Muroma, niin opiskelijaryhmäkin sai muistaakseni kerran vierailla hänen kotonaan ja hän vielä tuohon aikaan oli yhdellä (?) ylioppilaskurssilla puhujana.

Löysin albumistani muutamia kuvia vuodelta 1966... automme rekisterinumerosta päätellen.

kauniainen

Luentojen välisellä tauolla Sinikka Turunen "Ankkuri", Mauri Tolvanen ? ja Pekka Ahonen


kauniainen

Seppo Marjamäki, Veli Toukomies, Ilpo Perttilä ja Liisa Naakka

Lehtijuttu tästä kuvien aikaisesta ylioppilaskurssista tuonnempana sivulla.


braqqe

Tapio ja Anja Bragge




Löytyi myös pari kuvaa luennoitsijoistakin:

tiililä

Professori Osmo Tiililä




norjalainen

Norjalainen luennoitsija - Gudmund Vinskej?


Palataan kuvista vuoteen 1964:

YLIOPPILASKURSSILLA
Ylioppilaskurssilla piti olla aina joku opiskelija 'isäntänä', jonka tehtävä oli katsoa, että kaikki aikataulut pysyvät, ilmoitella erilaiset asiat, huolehtia tarvittavat välineet ja muu paikoilleen jne.
Minua oli ehdotettu yhden ylioppilaskurssin isännäksi ja lupauduin uutena ihmisenä siihen. Tutustuin Marja-Terttu Tolamoon, teol.kand Helli Rantalaan, teol.tri Uuras Saarnivaaraan, pastori Eino Honkaseen, Martti Häkkiseen, matkasihteeri Lasse Välisaloon, joka asui ja oli mukana seurakuntatyössä ensimmäisen työseurakuntani Huopalahden alueella.
Helli Rantalalta opin mielestäni kauneimman ruokarukouksen:

Jeesuksen nimeen käymme kauniisti pöytään,
sielt' Herran Sanan päält' meit' syömäst' juomast' löytään.
Me siitä hyvän saamme, vaan saakoon kiitoksen
pöydän Herra suur', ain' nimeen Jeesuksen.
Amen

Ollessani isäntänä sillä kurssilla, niin tietysti  näki Raamattuopiston toimintaa sisältä päin. Huomiota kiinnitti, että Olavi Peltola usein ilkeili Marja-Terttu Tolamolle ja se tuntui pahalta. Olin vielä nuori uskossa ja olin oppinut, että meidän tulee koittaa elää niinkuin Jeesus on opettanut, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niinkuin itseämme.
Kun sitten näin tämän ilkeilyn toistuvan, niin sanoin kerran siinä kurssin aikana Marja-Tertulle ja Olaville, että minulla olisi vähän asiaa heille. Sovittiin aika, jolloin tavataan. He tulivat ja kysyivät, että mitä minulla oli mielessä. Sanoin, että olen täällä ensimmäistä kertaa tehtävissä ja minusta Olavi tahallaan on ilkeä ja kiusaa Marja-Terttua... siinä sitten vaihdettiin vielä muutama sana varmaan siitä, mistä minä näin olin päätellyt ja sanoin sitten, että ei minulla muuta ollut mielessä ja että varmaan heidän olisi hyvä jutella keskenään ja lähdin pois.

Myöhemmin sitten Olavi Peltola tuli keskustelemaan kanssani ja kysyin jotain, että selvisikö asia ja hän mutisi siihen jotain, että no kun se Marja-Terttu on sellainen...
Myöhemmin seuratessani Olavi Peltolan edesottamuksia, niin mieleen tuli lähinnä sisään rakentunut naisvihamielisyys tai naisen pelko... ja naisen mielipide ei voinut olla 'pätevä' miehen mielipiteen rinnalla.


OLAVI PELTOLA RYHMÄN JOHTAJANA
Olen tottunut auttamaan ja toimimaan missä, tarvitaan ja voin ja niin sitten olin jonkin vuoden mukana tässä ylioppilasryhmän toiminnassa. Koska ryhmällä ei ollut yhtään palkattua työntekijää, niin päivystin pari tuntia päivittäin Pohjois-Rautatienkadun Sisälähetyssäätiön huoneistossa ylioppilastyön käytössä olleessa huoneessa, jossa oli puhelin, josta sai yhteyden ylioppilastoimintaan.

Ihmettelin välillä joitakin asioita ja kävin läpi niitä mielessäni. Huomasin, että ryhmässä on hyvin voimakas sisäinen hierarkia, jossa johtajan osan on itselleen ottanut Olavi Peltola. Vähitellen alkoi hahmottua se hengellinen ja henkinen ilmapiiri, periaatteet, valtajärjestelmä ja suhteet, joilla ryhmä toimi.

USKOONTULO?
Koska oli kysymys nk. herätyskristillisyydestä, jossa on tavoitteena, että ihminen tulee selkeästi uskoon ja mielellään vielä määrätynlaisen kaavan kautta, niin olin hyvin hämmästynyt, kun Olavi Peltola kertoi jotain omasta opiskeluajastaan ja etsimisestään ja sitten sanoi, että hän ei ole koskaan tullut uskoon, vaikka olisi halunnut ja kävi erilaisissa kokouksissa, mutta ei koskaan löytänyt tai kohdannut tätä uskoontuloa. (Näin hän kertoi myöhemmin muistelmateoksessaankin.)

KUTSUMUS JOHTAJAKSI
Mutta hän sanoi, ettei se häntä vaivaa ja mutta hän on erittäin kiinnostunut ja häntä innostavat nämä 'suuret hengelliset johtajat', mm. John Wesley, Charles Finney, Smith Wigglesworth ym. Hän sanoi, että hän on saanut tehtäväkseen tällaisen suuren johtajan tehtävän. Hän kertoi myös, miten hän yhdessä pastori Martti Kaipaisen kanssa on perustanut yhdistyksen "Herätys Helsinkiin", koska se tulee heidän kauttaan.

Mietin jo silloin, että ei Jumala anna meidän käskystämme ja päätöksestämme tänne herätystä, että me voimme sitä pyytää, mutta Hän toimii niinkuin hyväksi näkee ja meidän tulee pyytää sitä, että ymmärtäisimme toimia niinkuin Jumala tahtoo.
Jumala ei ole meidän komennettavissamme eikä anna kunniaansa kenellekään toiselle, niinkuin Isä Meidän - rukouksen alussa rukoillaan, "tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa" ja lopussa "sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia, iankaikkisesti!  "

JOHTAJASYNDROOMA
Hänen periaatteensa omasta johtajakutsumuksestaan näkyi käytännössä, niin, että  aina, kun jossain päin syntyi hengellistä liikehdintää - hengellistä herätystä, niin *hänen* piti sanojensa mukaan mennä ohjaamaan sitä, koska muuten se on vaarallista ja menee väärään, jos hän ei sitä ohjaa.
Niihin aikoihin mm. Helsingin Raamattukoulusta valmistunut Lassi Stenman oli pidetty puhuja opiskelijatilaisuuksissa, joissa oli hengellistä herätystä opiskelijoiden keskuudessa.  Muistan sen Jumalan läsnäolon ja rakkauden viestin, joka Lassin julistuksessa oli. Olavi Peltola näki jälleen vaaroja, jonka tähden hänen pitää ruveta ohjailemaan sitä liikehdintää.
Muutaman kerran Lassin kanssa keskusteltiin siitä kovasta ajattelusta, joka Olavilla oli... ja miten se linja  karkotti ihmisiä, jotka tulivat etsimään evankeliumia, rauhaa sieluunsa ja vastausta Jumalalta  hengelliseen etsintäänsä.

Minulle tuli välillä ajatus jo tuolloin,  että hänellä olisi ollut hyötyä hakeutua opiskeluvaiheissaan terapiaan. - Olin jo unohtanut nuo mietteeni, mutta kuin luin hänen elämäkertansa, niin taas vuosikymmenten jälkeen tuo sama ajatus terapian tarpeesta palasi mieleen.
Nimittäin elämäkertakirjassa selvisi myös, että hän oli isätön sotaorpo. Koska Orvokki oli sotaorpo ja hänen kanssaan hoidin ensin 3v ajan www.sotaorvot.fi sivustoa ja sitten yksin hänen kuolemansa jälkeen 9 vuotta, niin olen tavannut satoja sotaorpoja ja tallentanut heidän elämänvaiheitaan ja kohtaloitaan nettiin ja kuunnellut heidän isättömän ja toisilla myös äidittömän elämäntaipaleensa syvää tuskaa, niin ymmärsin myös, mistä syvät pelot kumpuavat ja terapia olisi ollut niissä hyväksi avuksi.

Jokainen sotaorpo kantoi sisimmässään puuttuvan isän ikuista traumaa ja kipua. Monille puuttuva isä oli myös 'puuttuva' Jumala, ja lapsi kokee isän (tai äidin kuoleman) hylkäämisenä ja hyvin usein, tämä kokemus heijastuu myös Jumala-suhteeseen, poissaolevana, vaikenevana, hylkäävänä Jumalana. Sellaisen Jumalan löytäminen ja kohtaaminen merkitsee aina omien pelkojensa ja niiden lähteiden kohtaamista. Ihmisen sielu on herkkä, mutta myös hyvin johdomukainen ja looginen, jos uskaltautuu kuulemaan simpänsä viestiä ja tunteita. Niissä tilanteissa turvallinen ihmissuhde tai terapeutti saattoi auttaa pelkojen kohtaamiseen ja ymmärtämiseen.
Oli myös sellaisia sotaorpoja, jotka sanoivat, ettei heitä ole koskaan  haitannut heidän kohtalonsa... ja monet heistä kulkivat ihmissuhteissa suunnilleen kuin 'norsu porsliinikaupassa'.
Yhä uudestaan olen todennut syvän viisauden jostain löytämässäni ajatuksessa, että "Ihmistä ei voi koskaan vahingoittaa se mitä hän tietää, mutta se voi vahingoittaa, mitä hän ei tiedä."

VALLANKÄYTTÖ
X-ryhmässä johtaminen ja vallankäyttö toteutui niin, että jokaisen piti keskustella ja asettua, tulla johtajan, Olavi Peltolan vaikutuspiiriin... antautua hänen johdattavakseen ja sai siitä kiitokseksi 'luotettava' ja 'meidän mies - meikäläinen' statuksen.  Yleensä nimenomaan mies, koska perusepäluottamus ja aliarvostus naisia kohtaan oli ilmeinen. Naiset kelpasivat kyllä tekemään töitä ja toimimaan - mutta miesten ohjauksessa - osa naisista saattoi myös halutakin sitä. 

Kun tulin uutena mukaan, niin toiset rupesivat kysymään minulta, että olenko keskustellut Olavi Peltolan kanssa, kun hän on niin viisas ja pitää kuunnella häntä. Sanoin, etten ole, mutta kun sitten uutena niissä piireissä olin ja sitä usein toistettiin, niin sitten koitin päästä keskusteluun hänen kanssaan, mutta hänelle ei koskaan sopinut. Kerran hän sitten sanoi yhden tilaisuuden jälkeen, että kävelee kotiinsa ja voi keskustella ....ja käveltiin, mutta mitään avointa keskustelua ei sillä systeemillä ollut - eikä minulla sitä paitsi ollut tarvettakaan.

En myöskään välittänyt siitä, etten kuulunut hänen hyväksymiinsä ihmisiin, koska pidin tärkeänä, että jokainen ajattelee omilla aivoillaan ja sydämellään ja kulkee sitä tietä, jota kokee Jumalan haluavana johdattaa. OIin löytänyt Hänet jo rippikoululeirillä Vivamossa ja joutunut kulkemaan ja selvittelemään monia asioita elämässäni, uskossa, Jumalan johdatuksessa, ihmissielun ja elämän jäsentämisessä ja kasvussa. Yksi monista tärkeistä Raamatunkohdista on elämäni eri vaiheissa ollut mm.

Ja toisaalta Paavalin sanat ja rukous puolestamme Filippiläiskirje 1:6 "Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä"
ja myöhemmin Paavalin jatko: 7-11. "Minulla on täysi syy ajatella teistä kaikista näin, sillä te olette minun sydämessäni, ja olenpa vankilassa tai puolustamassa ja vahvistamassa evankeliumia, te kaikki olette osallisia samasta armosta kuin minä. Jumala on todistajani, että minä kaipaan teitä kaikkia ja rakastan teitä hellästi, niin kuin Kristus Jeesus teitä rakastaa.  Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus."


USKONTOPSYKOLOGINEN NÄKÖKULMA
Oman elämäntaipaleen, kohtaloiden, vaiheiden keskellä kasvaminen, joissa olin joutunut 'vaistonvaraisesti' toimimaan ja ratkaisemaan asioita, avautui 1990-luvun alussa Göteborgissa pohjoismaisessa "Elämänikäisen oppimisen" seminaarissa lisää näkökulmaa.
Kirkon Kasvatuksen Keskus lähetti sinne ryhmän suomalaisia työntekijöitä tuomaan suomalaisten näkökulmaa ja vastaavasti tutustumaan muiden pohjoismaiden elämänikäisen kasvun näkökulmia. Tein seminaarissa muistiinpanot parin tutkijan näkemyksistä ihmisen uskontopsykologisesta kehityksestä. Ne avasivat paljon oman elämäni historiaa ja seurakunnan aikuistyössä antoivat 'työkaluja' elämän ja uskon jäsentämiseen.

uskon kehitys
http://jaakkoharjuvaara.
net/uskon_kehitys.pdf

Mielestäni  Olavi Peltola oli johtajuutensa keskellä kuitenkin pelokas, epäitsenäinen ja horjuva persoona. Hän ei kestänyt olla yksin - aina oli oltava 'oma kuuliainen ja ihaileva kannattajajoukko' ympärillä.

Sairasvuoteenkin äärelle piti kerätä aina joukko uskollisia ihailijoita, jotka sanoivat, että kun on niin hurskas ja hyvä, että sairaanakin jaksaa huolehtia 'Jumalan valtakunnasta'. Ihmettelin sitä, että miten hänen perheensä, vaimo Ritva ja poika ja tytär kestävät nämä uskollisten joukot vielä kotonakin.
Kerran minutkin oli kutsuttu sinne selkäsairaan sängyn ympärille suunnittelemaan taas jotain strategiaa.... Oltiin istuttu pienessä makuuhuoneessa jo tunti tai pari, kun vaimo Ritva tuli itkevä poika sylissään sisään ja sanoi, että "Olavi, nyt pitää kyllä viedä poika korvaklinikalle, kun hän on niin kipeä!"...
Sanoin, että "lähden mielelläni viemään, sillä minulla pieni vanha automme tuolla kadun varressa parkissa" - koin mahdollisuuden vihdoin tehdä jotain hyödyllistä.

KORVAKLINIKALLA
Ritva ilahtui ja puki korvasärkyisen pojan ja lähdettiin Korvaklinikalle. Siellä ystävällinen hoitaja tuli vastaan ja sanoi, että "Onpas siinä isänsä näköinen poika!" Ritva vastasi iloisesti, että "Niin on, mutta  - tämä ei kuitenkaan ole isä, vaan kuljettaja!"
Hoitaja totesi nopeasti, että "no sehän oli hyvä tms", ja hoiti hommaansa edelleen. Poika sai avun ja sitten vein heidät kotiin ja lähdin itsekin kotiin.

Kerran viimeisenä työvuotenani ennen eläköitymistä minulle kävin kun tuolle hoitajalle: Olettaa jotain muuta kuin mitä todellisuus oli.
Srk-talon käytävällä tuli tutunnäköisiä keski-ikäisiä ihmisiä vastaan ja muistelin tuntevani heidät, kun olin käynyt onnittelemassa heidän isäänsä. Tervehdin ja kysyin, että "No, mitäs sille isoisälle kuuluu?" He tuijottivat minua hetken ja sanoivat: "Sinähän hautasit hänet vuosi sitten!"  Sen jälkeen päätin, etten oleta tai muista mitään.... !


VALLANKÄYTÖN KEINOJA
Pelolla on aina hallittu joukkoja. Totuin siihen, miten Olavi Peltola hyvin useissa yhteyksissä pelotteli joukkoja leimaamalla eri ihmisiä, työntekijöitä, tutkijoita, kirkon myös siinä samalla ... 'niin vaarallisiksi....' estääkseen ihmisiä tutustumasta tai luottamasta eri tavalla ajatteleviin tai uskoviin... kuin 'raamatullisen' tms. linjan teologit, opettajat.

Näiden auktoriteetti taas lähti siitä, että nämä 'raamatulliset' tms. taustavoimat 'tiesivät kuin Jumala hyvän ja pahan...' ja he päättivät, kuka on oikeastaan uskovainen tai ainakin 'raamatullinen' ja luotettava. Sen jälkeen kritiikittömästi uskottiin / piti uskoa, mitä he opettivat. Ratkaisevaa ei ollut asian sisältö, vaan se, kuka sen sanoo. Tämä kävi monesti ilmi keskusteluissa.
Jos joku asia/näkemys oli ollut esillä jonkun muun esittämänä, sitä ei noteerattu mitenkään tai se oli väärin. MUTTA, kun sen sanoi joku 'raamatullinen' guru, C.Stacey Woods, Wisslöff, tms. hyväksytty luennoitsija, niin "... voi miten hyvin sanottu..., ajatella".

Eräs viisas on sanonut, että "Jeesus on totuus, mutta  minä en ole Jeesus!" Tämä auttaisi syvempään ymmärtämiseen ja nöyryyteen erilaisten suuntausten keskellä.


USKO OMAAN TÄYDELLISYYTEEN
Tällä ajattelulla läpi vietynä myös monet hyödylliset, hyvät ja oikeat näkemykset torjuttiin, jos niiden esittäjä heidän mielestään oli erehtynyt / väärässä yhdessä asiassa, niin sen jälkeen ei saanut luottaa mihinkään, mitä tällainen ihminen esittää. Tästä syntyi 'älylllinen epärehellisyys' erilaisten asioiden ja näkemysten kohtaamiseen.
Olen todennut lukemattomia kertoja, että älylllinen epärehellisyys ja usko ovat huono yhdistelmä, sillä Jeesus sanoi Joh 8:32 "Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Ja Paavali sanoi  2 Kor 13:8. "Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta." - uusi käännös 'taistelemme sen puolesta'.


KRITIIKIN TORJUMINEN KIERTOTEITSE
Jos Olavi Peltola sai kritiikkiä jossain julistus/opetus tms. tilanteessa, niin varmaan koki auktoriteettinsa ja johtaja-asemansa olevan vaarassa, kun joku, tai vielä pahempi jos jokin ryhmä, isompi joukko olisi eri mieltä hänen kanssaan. Silloin hän aloitti valtansa palauttamisen ja arvostelijoiden nujertamisen  hurskastelun linjalla, ".... voi minua surkeata Olavi Peltolaa, minä olen niin kurja syntinen, voi minua, kun minä..." = tapa, jota itsekeskeiset ihmiset käyttävät yhtenä vallankäytön muotona, ja saavat yleensä aikaan reaktion: "No, älähän nyt ja kyllähän sinä olet oikein hyvä ja voi sentään, älä nyt noin sano...." ja jos oikein onnistuu tempussaan, niin ihailijat jatkavat "voi voi, kun sinä olet niin nöyrä, kun noin sanot" - ja sitten kaikki kritiikki tai asiallinen arviointi, näkemyksistä keskustelu on lakaistu syrjään ja iconi voi nauttia samaa palvontaa edelleen.
Fiksummat toisinajattelijat ja kysyjät totesivat asiallisen keskustelun mahdottomaksi ja vähän kerrassaan tekivät omat johtopäätöksensä ja niinpä sitten 'entisten viidesläisten suurin herätysliike' kasvoi koko ajan.

Hengellisen ja henkisen väkivallan rakentamisessa ja käyttämisessä on useita keinoja.

AGRESSIIVISUUS
Yksi suurista viisauksista on, että "Suurin viha maailmassa on tietämättömyyden viha tietämistä kohtaan!" Tähän vihaan perustuvat itsevaltiuden maiden esim. Pohjois-Korean, Venäjän, Turkin ja nyt myös Trumpin ja hänen kannattajiensa 'Amerikan' vain yhdenlaisten ajatusten ja tarkoitusperien kapea ja väkivaltainen ylläpitäminen ja median, rajojen, ym. sulkeminen.
Halutaan estää tiedon kulku ja ymmärryksen laajeneminen  ja halutaan vaihtaan vapaasti ajattelevat virkamiehet, toimittajat, tutkijat ja leimataan julkisesti leimaaminen netissä tai tai suljetaan vankilaan ja sijoitetaan 'omat miehet' heidän tilalleen.

Aivan sama viha ja toisinajattelijoiden leimaaminen ja poissulkeminen ja valitun joukon kokoaminen tapahtuu uskonnollisissa järjestöissä tai herätysliikkeissä tai nykyisin joissain kirkon suuntauksissa. Sen taakse vedetään auktoriteeteiksi 'Jumala itse ja hänen Sanansa' - mutta, omalla rajatulla tavalla tulkittuna sekä myös 'herätysliikeperinne' tai kun halutaan naamioida se, niin käytetään termiä 'perinteinen kristinuskon tulkinta', kun katsotaan, että meidän ryhmämme on 'oikeata kristinuskoa' tai 'edustamme oikeata todellista kristillistä kirkkoa' ja näillä ilmaisuilla koitetaan kiskaista matto muiden jalkojen alta. Samalla myös annetaan itselle lupa olla kuulematta ja kuuntelematta ja miettimättä, mitä toiset sanovat ja ajattelevat. Tai mitä uudessa Raamatun käännöksessä sanotaan tai mitä joku teologi on kirjoittanut tai tehnyt.


TULKINTA
Ei osata lukea Uudesta Testamentista, että Jeesus usein käytti sanontaa fariseusten kanssa keskustellessaan... Mooses sanoi teille, mutta minä sanon teille... eli Jeesus ei kumonnut Mooseksen/Vanhan Testamentin sanoja, mutta Jeesus TULKITSI ne oman aikansa tilanteen mukaisesti. Mekään emme voi kääntää aikaa taaksepäin ja elää Jeesuksen ajan yhteiskunnassa, vaan me elämme nyt kohta jo 2020 v j.Kr aikaa, keskellä sen tietämystä, yhteiskuntaa ja niikuin on tapana sanoa 'globaalia' maailmaa ja miettiä se, että mitä tänään Mooseksen / Vanhan Testamentin ja myös Uuden Testamentin sanat ja ajatukset merkitsevät.

Jesajalla on 55:8-11 aikahistoriaan sitomattomat hyvät sanat Jumalasta:
"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.
Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän."

Jumala on iankaikkinen ja toimii jokaisessa ajassa. Meidän ihmisten pitää myös osata elää nöyrässä ja kunnioittavassa yhteydessä Jumalaan - tässä ajassa - eikä yrittää elää 2000 tai 4000 vuotta aikaisemmassa ajassa.

Taivaallisen Isän piikkiin laitetaan aikamoinen röykkiö meidän ihmisten tekosiamme ja tulkintojamme ja linjanvetojamme. Onneksi Hän on suurempi eikä siitä kaadu (ks. ed). Muuten olisi kristikunta maan päältä kadonnut jo toistatuhatta vuotta sitten.


VALLANKÄYTÖSSÄ
on ydin juuri siinä, että unohdetaan nöyryys ja arka tunto Jumalan sanan edessä.
Otetaan valta ja tulkinta omiin käsiin... omitaan itselle se *ainoa oikea tulkinta* ja julistetaan muut vääräksi. Sielunvihollinen on hyvin tyytyväinen tästä kaikesta, sillä se *petti* ihmisen 1.Moos 1 :4 - 6
 "Ei, ette te kuole.  Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan....puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä." 

Kun sielunvihollisen tehtävä on yrittää pitää ihminen erossa Jumalasta, niin jos se ei onnistu saamaan ihmistä suoraan hylkäämään Jumala, kääntämään selkänsä Jumalalle, niin se sensijaan houkutteli ihmisen rikkomaan Jumalan tahdon ja 'ottamaan omiin käsiinsä jumalallisen oikeuden ja 'tulemaan Jumalan kaltaiseksi ....ja tietämään hyvä ja pahan' = ruveta itse omaksi Jumalakseen.

Kaiken tämän Jeesus varoitti sanomalla vuorisaarnassa:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'  Matt 7:21-23

Paavali on hyvin samoilla linjoilla Jeesuksen kanssa:
Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun. " 2.Kor 11:13-15

Tuntuu siltä, että tässä älyllisen epärehellisyyden ja vallan käytön asiassa sielunvihollinen on onnistunut paremmin kuin hyvin.

En kuulunut tietenkään sisimpään ryhmään, mutta kerran olin mukana yhdessä neuvottelussa Lähetysseurassa, jossa oli ilmeisesti tarkoitus etsiä perusteluja ajatukselle oman uuden lähetysseuran perustamisesta. Panin mm. silloin merkille, että tarkoituksena ei ollut kohdata rehellisesti ja aidosti vuorovaikutuksessa lähetystyön asioita, vaan neuvotteluun lähdettiin, koska haluttiin todistella oma ennakkoasenne oikeaksi ja toinen väärässä olevaksi ja siitä jäi tuntuma älyllisen epärehellisyyden käytöstä välineenä omien tarpeiden tukemiseen.

Vanha viisaus on, että "Sitä saa, mitä tilaa!" ja olen todennut, että "Joskus Jumala antaa ihmiselle sitä, mitä ihminen pyytää."

- - - - -

Palataan periaatteellisesta käsittelystä jälleen opiskeluvuosiini

MUKANA YLIOPPILASPOLITIIKASSA

hyy ehdokkaat

Oli tulossa 1965 Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan (HYY) edustajiston vaali ja pidettiin tärkeänä että kristillisen ylioppilastoiminnan parista olisi ehdokkaita mukana. Meitä oli tuolloin kolme, joiden yhteistä mainoslehtistä jaettiin. Tietysti oli muitakin muilla listoilla.
Hannu Hartala tästä Järvenpään naapurista Keravalta oli yksi - tutustuin häneen vasta Helsingissä opiskelujen myötä.
Simo Salon kanssa tunnettiin jo sieltä Seinäjoen kesäyliopistosta. En enää muista
muista miten sijoituttiin vaalissa... vanhemmiten tämä muisti jne.

Omalta kohdaltani onnistuin pääsemään läpi ja jonkun vaaliliittojen matematiikan mukaan minulle tuli paikka edustajiston lisäksi yleisvaliokunnassa.  Siellä käsiteltiin tuolloin mm.  uuden asuntolan Domuksen rakentamista ym. hankkeita ei  rakennusteknisten vaan tilatarvekysymysten ym. näkökulmasta.  Puheenjohtajana oli Martti Lujanen, jonka äiti oli tiedekunnan notaarina ja kirjasi merkintöjä opintokirjoihimme. (Orvokin teol.kand tutkinnon merkintä löytyy hänen opintokirjastaan.)  Martin isä - oli myös Martti ja oli kaatunut sodassa Martin syntymän tienoissa...ja Martin isoisä oli  aikanaan hyvin tunnettu teologi Feliks Lujanen - oli jo kuollut, julkaisi muutamia teologisia kirjoja.  Hänet mainitsen myös laudaturtyössäni, toimi kristillisessä ylioppilastyössä aikanaan.
Jäseniä yleisvaliokunnassa  olivat mm. Paavo Lipponen, Osmo Vesikansa ... - en enää muuttojen jälkeen löydä mitään papereita siltä ajalta.
Edustajistossa olivat Alec Aalto, puheenjohtajissa Antero Jyränki, ja muitakin...   myöhemmin eturivin poliitikoita, toimittajia, diplomaatteja jne.

hyy ehdokkaat

JASKAN PARAS YSTÄVÄ
2-puolisen vaaliesitteen toiselle puolelle olen näköjään kirjoittanut omistuskirjoituksen Orvokille: "Jaskan parhaalle ystävälle"
Tämä määrittely oli se, mikä muodostui pitkän yhteisen asioiden keskustelemisen, elämän, kuoleman ja kaiken mahdollisen siltä väliltä keskustelun myötä, joka syveni sitä enemmän mitä pitempään olimme puhuneet ja puhuneet ja puhuneet .
Se tapahtui näin:

Olin tavannut jo lukiovuosinani teinipäivien ym. yhteydessä X-ryhmän vanhempia opiskelijoita. Muistan, miten teinipäivillä Nurmijärvellä lienee ensimmäisen kerran tapasin Orvokin isoisten ryhmässä. Kiinnitin heti huomioni hänen iloiseen, välittömään persoonaansa. Koska nämä isoiset olivat monta vuotta itseäni vanhempia (siinä lukioiässä ne vuodet tuntuivat todella pitkiltä), niin tuntui siltä, että he olivat 'tavoittamattoman' kaukana.
Sitten opiskelemaan tullessani syksyllä 1962 tapasin uudessa elämäntilanteessa X-ryhmän jäseniä ja oltiin jo lähempänä toisiamme, opiskelutovereita, vaikka ikäeroa oli muutama vuosi. Välillä olin vuoden 1963 asevelvollisuutta suorittamassa ja sinä aikana ei juurikaan tavattu. Mutta sen jälkeen yhteydenpito jatkui.

Raimo Mäkelä oli valmistunut ja vihitty papiksi Vanhankirkon seurakuntaan 1963 vuoden lopulla ja sen jälkeen lähti armeijaan Suomen Kasarmille, kun minä lopetin oman armeijassa oloni.
Orvokki valmistui publiikissa 22. helmikuuta 1964. Olin jo siviilissä ja läsnä viemässä omat kukkani ja Raimon pyynnöstä hänen onnittelukirjansa Orvokille. En muista, että paikalla olisi ollut ketään muita häntä onnittelemassa. 

Orvokki oli ollut opiskelun loppuvuodet 1962-1963 tuomiorovasti Ensio Kuulan pyynnöstä Alppilan srk:n naisteologina ja sen päättyessä 1964-1965 Hänet oli valittu Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton naissihteeriksi.  Tämä oli X-ryhmälle kauhistus, että joku on yhteydessä 'vihollisjärjestöön'. Näissä vaiheissa Olavi Peltola oli heittänyt Orvokin ulos X-ryhmästä johtajan toteamuksella, että " hänellä on ryhmässä 12 jäsentä niinkuin Jeesuksella oli apostoleita, mutta yksi niistä oli Juudas ja se olet sinä Orvokki!" - Tuo tilanne antoi Olavi Peltolalle hyvän mahdollisuuden purkaa epäluottamuksensa ja vihansa ihmiseen ja varsinkin vielä naiseen, joka ajattelee omilla aivoillaan eikä alistu hänen henkiseen ja hengelliseen vallankäyttöönsä.
Raimo Mäkelä ei ollut tuossa kokouksessa.

 

SYVÄSTI TRAUMAUTTAVA KOKEMUS - AIKAISEMMAT TRAUMAT AKTIVOIDEN
Sen pahempaa ei olisi Orvokille kukaan voinut tuossa elämänvaiheessa tehdä. Orvokki oli sotaorpo isän kaatuessa talvisodassa, kun Orvokki oli 1,5 v ikäinen, ei mitään muistikuvaa, vain 1 kirje ja valokuva. Hänen äitinsä vei hänet sisarensa perheeseen 3,5 vuotiaana ja äiti lähti yöllä sieltä salaa pois, niin ettei Orvokki tiennyt jäävänsä sinne - äiti hylkäsi tyttärensä - myöhemmin Orvokki ymmärsi äidin ahdingon jäädessään yksin 5 lapsen kanssa...ks.alh.
Tädin ja mummon perheessä hänellä ei ollut juurikaan sijaa - ei ollut omaa kotia, isää, äitiä, joutui eroon myös sisaruksistaan. Orvokki otti 11v iässä vastuun elämästään, tulevaisuudestaan taloudellisesti ja sisällöllisesti , pyrki salaa oppikouluun ja kävi ylioppilaaksi ja lähti omaan elämään.
Löysin Orvokin albumista liikuttavat kuvat lähdöstä sieltä Satakunnasta Helsinkiin, opiskelemaan, omaan elämäänsä, johon päästäkseen hän oli 11vuotiaana ottanut päämäärän ja taistellut tähän asti. Nyt se alkaa:
lähtö
Orvokki lähdössä
opiskelemaan Helsinkiin

boksikaverinsa
Jatan kanssa
syksyllä 1958



X-ryhmä oli hänelle opiskelemaan tultuaan usean vuoden ajan hänen elämänsä ensimmäinen läheinen yhteisö, johon hän kuului ja 'kotiutui' ja jossa hänellä oli hyvä olla ja toimia ja teki paljon vapaaehtoistöitä toimien sihteerinä ym.  - Palaan tähän myöhemmin lisää...


YHTEYDENPITOMME JATKUI JA SYVENI
Armeija-aikani jälkeen 1964 pidettiin yhä enemmän Orvokin kanssa yhteyttä. Juteltiin tilaisuuksien tms. yhteydessä, mutta kun keskustelu jäi kesken, niin sitten jatkettiin puhelimessa. Helsingissä oli Helsingin Puhelinyhdistyksellä tuolloin paikallistaksa, eli yhdistyksen omalla alueella puhelulla oli kiinteä hinta, olisiko ollut 2 mk (?) kerta täysin puhelun kestosta riippumatta, vaikka olisi puhunut vuorokauden tai kaksi samaa puhelua.

HPY:n järjestely oli loistava meille. Kun toinen soitti, niin jätettiin välillä puhelin vain pöydälle, käytiin hakemassa syömistä ja juomista välillä tms.... ja taksa oli vain sen yhden hinnan. Ei ihme, että isäni rupesi valittamaan, että kun Jaakkoa ei saa puhelimella kiinni, kun se on aina varattu.

Kun toinen tuli luennoilta tai kirjastolta tai töistä, niin soitti, kunnes toinen vastasi ja sitten jatkettiin keskustelua. Tällainen jatkuva pitkä - etenevä keskustelu on mahdollista ihmisten välillä vain silloin, kun heidän välillään vallitsee avoin, kunnioittava ja rehellinen yhteys, jossa voidaan keskustella kaikesta ja kuunnella, jakaa asioita kaikesta ihmiselämässä.
Näin meni kevätlukukausi 1964. Kesällä olin jälleen kesäyliopistossa ks. edellä.


YLIOPPILASKOKOUS 1964 RUOTSISSA RANSÄTERISSÄ GEIJERSKOLAN KANSANKORKEAKOULULLA
Pohjoismaissa oli nk. raamatullisia yloppilaskokouksia, joihin tuli ylioppilaita Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Yleisen kokouksen jälkeen oli jonkin päivän mittaiset johtajapäivät yhdistysten vastuunkantajille.
Orvokki oli ollut niissä mukana jo 1962 Norjassa, tässä yksi kuva Gövikenissä (?) på ledardagarna:

1962 ledardagarna
Vasemmalta: Agne Nordlander (?), Orvokki sivusta, ??, ??, Raimo Mäkelä, Kimmo Juutilainen, selin ilmeisesti Torsten Josephsson.


Mutta nyt 1964 Ransäterissa:
Ylioppilaslähetyksessä järjesteltiin yhteismatkaa tähän kokoukseen - muistaakseni elokuussa.
Koska Orvokki oli ollut mukana näissä pohjoismaisissa kokouksissa, niin vaikka hän oli SKY:ssa työssä, hän ilmoittautui mukaan tälle ryhmämatkalle, koska siellä oli tuttuja aikaisemmilta vuosilta. Muutamille Ylioppilaslähetyksessä tuli probleema, koska Orvokki oli heitetty ulos 'harhaoppisena ja epäluotettavana', niin jos hän tulee tälle matkalle, hän voi tuoda vaarallisia vaikutteita ryhmän opiskelijajäsenille.
Hallitus mietti asiaa ja päätti, että minä toimin matkanjohtajana, mutta Raimo Mäkelä lähtee vahtimaan Orvokkia, niin etteivät osanottajat saa huonoja vaikutteita hänestä.
(SKY oli ollut mukana aikaisemmin myös mukana näissä yhteyksissä. Lisää gradussani...)

LAIVAMATKA TURUSTA NORTÄLJEEN
Niin sitten ryhmä lähtijöitä kokoontui ilmoitettuna aikaan illan suussa Turun satamaan. Minä liftasin Porista käsin (kerron myöhemmin lisää miksi sieltä) satamaan. Vaikka olin varannut reippaasti aikaa liftaamiseen, niin jouduin odottamaan useamman tunnin kyytiä Säkylästä - Turkuun. Viimein kyyti järjestyi.

Siihen aikaan opiskelijat matkustivat aina kansimatkustajina. Kellään ollut varaa maksaa hyttiä yön yli matkalle. Laivoilla oli myös kansisalonkeja, joissa oli tuolit niinkuin 'linja-autossa', korkea selkänoja ja ehkä saattoi hiukan kallistaa selkänojaa, nukkumista varten.
Koska paljon puhuimme puhelimessa joka päivä ja usein yöhönkin pitkään, niin istuttiin Orvokin kanssa vieretysten kansisalongissa. Puhuimme jälleen ummet ja lammet ja meillä oli kauhean hauskaa. Välillä nauroimme ja käkätimme kippurassa hyville jutuille ja toiset mulkoilivat, kun koittivat ruveta nukkumaan kansisalongissa.
Lopulta siirryimme ulos kannelle, kun oli kaunis ja lämmin elokuun iltayö. Siellä jatkoimme keskustelujamme rauhassa tyynehkön meren loiskeessa kesäyön hämärässä eikä kukaan häiriintynyt keskustelustamme. Silloin sitten kysyin Orvokilta keskustelujemme joistakin seikoista johtuen, että "......onko hän menossa kihloihin?"
Orvokki vastasi, että "......on yksi sellainen kiharapäinen". Vastasin hänelle pokkana, että vai niin, "...on meitä tässä muitakin kiharapäisiä!" ja sitten naurettiin taas ja jatkettiin keskustelua johonkin ehkä klo 3 asti aamuyöhön ja sen jälkeen nukuttiin kannen puupenkillä makuupusseissa muutama tunti ja kömmittiin aamupalalle laivan Cafeteriaan, mihin jo muutamat muutkin retkeläiset olivat tulleet aamupalalle. Laiva saapui joskus n. 9 tienoissa satamaan ja sieltä siirryttiin junaan.


PYSYVÄN YHTEYDEN SYVENTYMINEN
Tuon öisen keskustelun aikana aukesi sellainen taso, joka lujitti yhteytemme / ystävyytemme niin, että kun elämän kokonaisperspektiivistä sitä katselen, niin jonkun kysyessä, että no mikäs teidät on liittänyt yhteen, niin olemme vastanneet, että "olemme ruotsinlaivatuttavuus', vaikka olimme sitä ennen keskustelleet ties kuinka paljon jo n. vuoden verran puhelimessa ym. ja jakaneet paljon asioita.

Niinpä sitten ihan itsestään Ylioppilaslähetyksen hallituksen suunnittelema tilanne muuttui: Raimo johti matkaa ja minä pidin huolta Orvokista.

Orvokki uskaltautui kanssani purkamaan sen syvimmän trauman, kun Olavi Peltola oli heittänyt hänet ulos X-ryhmästä ks. edellä Olin sen tapahtuessa ollut asevelvollisuutta suorittamassa ja kuulin vain jälkikäteen siitä.
Sanoin silloin hänelle, että vaikka hän ei enää ole sen ryhmän jäsen, eikä varmasti voisi ollakaan, niin ei ketään saa loukata sillä tavalla. Sanoin, että me puhumme tämän asian selväksi Olavin kanssa ja hänen on pyydettävä anteeksi käytöstään.

Niin sitten parin seuraavan päivänä aikana menimme Olavin luokse ja sanoimme, että meillä on asiaa hänelle. Hän suostui keskusteluun ja muistaakseni siinä oli joku muukin paikalla, kun hän niin halusi. Sitten ihan yksinkertaisesti otettiin asia esille ja sanoin, että hänen on pyydettävä sitä anteeksi Orvokilta...muistan vieläkin hyvin selvästi, että kun hän kuuli tämän, niin se oli kova paikka, hän synkistyi silmin nähden....sitten hän myönsi vastentahtoisesti sen ja sanoi, että "Kyllä minä sen vielä anteeksi pyydän Orvokilta, mutta en vielä!" Ihmettelimme tätä vastausta, mutta eihän ketään voi pakottaa, vaan anteeksipyytäminen on toista vastaan rikkoneen itse tehtävä.
Totesimme sitten, että keskustelu on päättynyt tähän - hän tunnusti asian, mutta ei halunnut vielä pyytää anteeksi??

- - - - -
Kerron asian jatkon....: Sitä anteeksipyyntöä ei koskaan tapahtunut. Noin 30v myöhemmin Järvenpäässä oli Kylväjän läheteiksi lähdössä seurakuntalaiset, Pentti ja Marja-Kaarina Marttilan perhe ollessani kirkkoherrana.  Varmaan jossain 1990-luvun vaiheessa valmistellessaan lähtöään heidän kanssaan sovittiin, että kotiseurakunnassa oli heidän lähtöönsä saakka kerran kuukaudessa Kylväjän Raamattutunti. Kylväjä jatkoi tätä sitten heidän lähdettyään. Näin erään kerran ohjelmassa, että Olavi Peltola tulee puhujaksi.

Juteltiin Orvokin kanssa ja päätettiin, että aikaa on nyt kulunut ja kutsutaan Olavi iltakahville / teelle sen luennon jälkeen, jotta voitaisiin kohdata rauhassa ja toivon mukaan saada asiat kuntoon. Olavi tuli sitten yhdessä Ritvan kanssa kotiimme sinä iltana ja heti eteisessä toivottaessamme heidät tervetulleeksi, hän sanoi painokkaasti, että "menneistä asioista ei sitten puhuta mitään!"
No ei ketään voi väkisin pakottaa puhumaan ja niin sitten juotiin iltateetä / kahvia ja käytiin 'small talkia'... 'No mutta kyllä aikaa on kulunut nopeasti... ja miten isoja lapset, lapsen lapset ovat ja mitä he tekevät jne...' ja se oli siinä.

Orvokki siirtyi taivaan kotiin su 18.4.2010 klo 3.30,   -  eikä Raamattu kerro, että siellä vielä pyydeltäsiin mitään anteeksi.
lähtö
Orvokin taivaan kotiin
sivustolle

1. - 12. alasivua
Alasivuun 4. tarvitaan:
käyttäjätunnus =        salainen
salasana          =         6xUg*5/  

Siihen aikaan 2 pienintä lastenlasta 5 v ja 8 v ovat nyt murrosiän jälkeen toivoneet, että se sivu on laitettu salattuun hakemistoon - ei siksi, etteikö siellä voisi jokainen halutessaan käydä katsomassa sivustoa ja lukemassa sen, vaan siksi, että Googlen tms. hakukoneet eivät voi *levittää* niitä kuvia - koska hakukoneet eivät pääse siihen hakemistoon.
Sillä sivustolla on tämän tekohetkellä 21 393 kävijää = eniten erillisellä alasivulla, kun Orvokin ja minun yhteisen sivustomme etusivulla on  63 881 kävijää / 27.11.2019

- - - - -

PALUUMATKALLA
Palataan ylioppilaskokoukseen Ransäteriin. Kokous jatkui ja samoin johtajapäivät ja palattiin Helsinkiin, mutta Orvokin lähdettyä varsinaisen kokouksen jälkeen Helsinkiin, niin johtajapäivät ja paluumatka olivat vähän tylsiä.
Nortäljestä - Turkuun laivalla oltiin tietysti taas kansimatkustajina. Olavi Peltolalla oli hytti. Sitten jotkut opiskelijat tulivat sanomaan, että Olavi Peltola haluaa mahdollisimman monta sinne hyttiin yöksi, niin että nyt pitää lähteä sinne. Ihmettelin sitä, mutta menin sitten ja lopulta hytti oli aivan täyteen ahdettu. Olavi rupesi nukkumaan sinne yläsänkyyn ja sanoi jättävänsä vielä pyjaman lisäksi jotkut housut jalkaansa, kun 'on niin vaarallista, että täällä on sekä tyttöjä että poikia ja täytyy olla varovainen...'
En ymmärtänyt, että jos tämä oli niin vaarallista, että opiskelijat ovat täysissä pukeissaan makuupusseissaan - yksi alasängyllä ja me muut kuin 'sillit suolassa' lattialla?? Jos kerran on niin vaarallista, niin miksi hän sitten halusi ahtaa porukkaa sinne hyttiinsä?
Tuli jälleen se ajatus, että hän ei kestä yksin olemista, vaan aina pitää olla joukko, lauma kannattajia ympärillään? Yksin olemisessa on se puoli, että silloin on pakko tutustua itseensä ja sisimpäänsä ja olla myös kahden Jumalan kanssa.
Olin kuitenkin kuuliaisesti johtajan käskiessä tullut sinne, vaikka ajatus oli kummallinen ja hankaloitti yömatkaa laivalla. Ahtaassa hytissä oli kuuma, ja heti kun tuntui, että porukka nukkui, keräsin hiljaa makuupussini ja lähdin raikkaaseen ilmaan kannelle yöksi.


NORDISK SÅNG
Löysin hyllystämme vielä Orvokin punakantisen "Nordisk Sång " - laulukirjan, joka oli käytössä pohjoismaisissa kokouksissa. Siinä oli pohjoismaisilla kielillä hengellisiä lauluja ja -virsiä.

nordisk sång



nordisk sång




nordisk sång

Orvokki käytti joskus itsestään 'nimeä' Ville  - hän lopetti, kun oli keskustellut Santalan Riston kanssa.



Otan tähän vielä itselleni rakkaimman laulun tästä laulukirjasta:

nordisk sång

youtube
Youtube-linkki
klikkaa


nordisk sång Edellä olevat sivut ja
täydellinen aakkostettu sisällysluettelo,
josta näkyvät myös
suomenkieliset
laulut ja virret
PDF-tiedostona




SYKSY SAAPUI
Opiskelut, luentoja, tenttejä,  jatkuivat syyslukukaudella 1964. Minut oli valittu myös Ylioppilaslähetyksen hallitukseen ja Orvokki sanoi aina, että pysy sinä siellä äläkä välitä, että he heittivät hänet ulos.
Olin myös Pro Fide-lehden toimituskunnassa ja ylioppilasseuroja ja aktioita suunnittelemassa.

Joitakin ohjelmia pdf-tiedostoina opiskeluajoilta löytyi arkistostani ja nyt aikajärjestyksessä taulukossa:

1964 syksy 1964
syksyn ohjelma



1966
aktio kevät 1966
aktio keväällä



1967
keväohjelma 1967
kevään ohjelma
kevätaktio1967
aktio keväällä
1967kesä
kesän ohjelma
syksy1967
syksyn ohjelma
1968
keät 1968
kevään ohjelma
kevät 1968
aktio keväällä
kesä1968
kesän ohjelma
syksy1968
syksyn ohjelma

Tuossa ovat kaikki löytämäni ohjelmat 1964-1968, mutta alla oleva teksti etenee 'vuosi vuodelta'.


OPISKELIJAN ARKEA
Syksy 1964 sujui sitten opintojen ja kristillisen ylioppilastyön merkeissä ja Orvokin ja minun ystävyyden jatkuessa ja syventyessä kertomani mukaisesti.

VUODEN 1965 VAIHEITA
Tämä vuosi sisälsi monia asioita, menin mm. 2 kertaa kihloihin ja kerran naimisiin.

Ensimmäinen kihlaus oli tammikuussa. Sen tarinan historia on juuri kuin 'Murphyn laki', joka määrittelee jotenkin tähän tapaan - versioita on monia - mm. että "Jos joku asia voi mennä pieleen, niin se menee pahimmalla mahdollisella tavalla. Ja jos joku asia ei voi mennä pieleen, niin se siitä huolimatta menee pieleen." 
Ja niin tässä tapauksessa oli ja sen vaiheissa tapahtuivat lähes kaikki mahdolliset virheet:

1. Kenenkään ei pidä puuttua  toisten ihmisten asioiden järjestelemiseen.
-  Minun puoleltani tätä seurusteluae ei olisi alkanut ollenkaan, mutta Vivamon leireillä  '1-? valopäätä' isosten joukosta päätti ruveta järjestelemään toisten ihmisten asioita. He päättivät luoda jonkinlaisen romanssin poikasen minun ja erään toisen välillä siellä. Yleensä koitan olla ystävällinen ihmisille ja niin sitten lopulta suostuin heidän järjestämäänsä treffeihin ja sen jälkeen sitten olisi pitänyt peruuttaa, mutta näillä järjestelijöillä oli paljon vaikutusvaltaa enkä osannut pitää varaani.

2. Jos joku asia lähtee alusta lähtien väärälle raiteelle, niin pitäisi olla riittävästi energiaa pysäyttää eteneminen ja siirtyä kokonaan toiselle raiteelle.
- Koska asuimme kaukana toisistamme, niin jonkinlainen 'etäkontakti' riippui elämänmatkassa mukana jossain taka-alalla, eräänlaisesta velvollisuuden tunteesta koittaen olla aiheuttamatta toiselle osapuolelle pettymystä ja pahaa mieltä. - Jos olisimme olleet samalla paikkakunnalla, niin se olisi loppunut nopeasti, koska olisi selvinnyt, että tämä ei toimi.
Niin se etäkontakti oli jotenkin olemassa ja tässä viime vaiheessa 1964 - 1965 sitten kävi jälleen Murphyn lain tapaan:

3. Jos joku asia ei toimi, niin sen sijaan, että katsottaisiin totuutta silmiin ja tehtäisiin realistinen tilannearvio ja ratkaisut, niin koitetaan epätoivoisesti hehkuttaa lisää ja saada toimimaton yhteys toimimaan. Tässä tapauksessa se 'hehkutus' merkitsi sitten kihloihin menoa.

Orvokin kanssa olimme parhaita ystäviä eikä meillä ollut mitään ajatuksia tai suunnitelmia yhteisestä tulevaisuudesta - Orvokki sanoi aina, että koska oli minua 5,5 v vanhempi, niin hänellä oli ilman muuta ajatus, etteihän meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta puolisoina.
Tuohon aikaan 1960-luvulla oli yleinen mielipide, että avioliitossa miehen pitää olla aina vanhempi puolisoaan.

Orvokki ei ollut siis ¨'kilpailija', mutta vasta hänen kauttaan minulle selvisi, miten syvä, syvenevä ja merkittävä voi olla kahden ihmisen välinen yhteys, luottamus, avoimuus, sielujen sukulaisuuus samalla, kun kumpikin on kuitenkin oma itsensä ja erilainen monin osin - elämänkokemukset ja historiat erilaisia. Sitä ei voi oikein kuvailla, sen voi vain elää todeksi.
Minulla ei ollut kotonani ollut sellaista 'mallia', jossa olisin voinut ymmärtää puolisoiden välisen syvän, molemminpuolisen vuorovaikutuksen.
Olin nähnyt vanhemman veljeni solmivan onnellisen avioliiton ja toisaalta se herätti toiveita, että jos minäkin...

Olin toisinaan keskusteluissamme Orvokin kanssa sivunneet tätä monivuotista etätuttavuutta. Kun kerroin Orvokille käyneeni solmimassa kihlauksen, niin hän onnitteli ja toivotti tervetulleeksi käymään, jos morsiameni käy Helsingissä. Niin hän sitten kerran kävikin ja poikkesimme Orvokin luona kahvilla ja kakulla. Kun olin saattanut hänet junalle - tuli mieleeni, että kakkua jäi vielä jäljelle ja soitin Orvokille, että voisin tulla jatkamaan kahvin juonnin ja kakun merkeissä...

Loppukevään 1965 aikana minulle alkoi hahmottua todellisuus ja uskallus katsoa asioita niinkuin ne ovat. Totesin, että pitkä ja mutkikas etäsuhde ei ollut muuttunut miksikään 'kihlaushehkutuksen' jälkeenkään, eikä voinut olla se 'onnellisen avioliiton' mahdollisuus, minkä olin veljeni kohdalla nähnyt. Siinä mielessä vanhanaikainen kihlausaika - jolloin tutustutaan vähän enemmän kummankin puolen perheeseen, sukuun jne... on hyödyllinen, koska silloin ollaan vielä vaiheessa, josta voidaan peruuttaa suunnitelmat.

Kun jonkun alitajunnassa olevan totuuden uskaltaa katsoa, niin saa työkalut itselleen tehdä ratkaisuja. Totesin, että minun on oltava rehellinen ja purkaa kihlaus, koska sillä ei ollut edellytyksiä johtaa mihinkään hyvään lopputulokseen ... tai alkuun miten vain. Yhteistä pohjaa ei ollut.

Olin Korpilahdella kesätyöntekijänä (myöhemmmin lisää tästä kesätyöstä) ja helluntaipyhät olivat siihen aikaan lauantai ja sunnuntai. Nuorilla ei ollut silloin toimintaa. Pyysin kesätyöpaikkani kirkkoherralta luvan pitää ne vapaana ja kerroin syyn, miksi tarvitsen vapaan. Kirkkoherra kuunteli ja kyseli, että 'miten on eletty' ja kerroin ja hän sanoi, että no kyllähän sen sitten voi purkaa, jos on varma ja sain luvan lähteä.
Palattuani tältä matkalta totesin, että olin löytänyt itseni ja elämäni ja seisoin lujalla pohjalla. Siinä toteutui jälleen viisaus:
"Ihmistä ei voi koskaan vahingoittaa se, mitä hän tietää, mutta se voi vahingoittaa, mitä ei tiedä - tai ei halua tietää!"

- - - - -

Jatketaan nyt tästä kesätyöpaikasta...

KESÄNUORISOTYÖNTEKIJÄNÄ KORPILAHDELLA
Luultavasti kurssitoverini Risto Ahonen - Korpilahdelta kotoisin - kertoi, että heidän seurakunnassaan on kahden kuukauden kesänuorisotyöntekijän paikka auki. Minulla puuttui opintojen 'seurakuntaharjoittelu', palkallisessa työsuhteessa, vaikka olin vuosikaudet ollut mukana monella tavalla. Hain kesätyöpaikkaa ja  tulin valituksi ja niin toukokuun viimeisinä päivinä piti lähteä Korpilahdelle, jossa en ollut koskaan käynyt.

Lähtöä edeltävänä päivänä oli tehtävä vielä monistamalla uusi painos piskelijatyön piirissä käytetystä lauluvihkosesta 'Hallelujalaulut', joka oli Ylioppilaslähetyksessä käytössä. Se oli eräänlainen "Sinisen Laulukirjan' esiaste.
Käytössä ollut ensimmäinen monistepainos oli lopussa ja olin luvannut jossain vaiheessa Orvokin kanssa yhdessä kirjoittaa vahakset ja huolehtia uuden painoksen monistamisen ja kokoamisen. Siinä olikin hommaa suunnitella ne A6 kokoiseksi vihkoseksi aakkosjärjestykseen ja tietenkin kaksipuolisena monistuksena paperin säästämiseksi: saada oikea säkeet ja laulut lopullisessa taitossa ja niittauksessa oikeille paikoilleen.
Tuli kiire hoitaa vielä ennen kesätyöhön lähtöä tehdä se. Kirjoitimme vahakset, monistimme, niittasimme jne.... ja saimme tehtyä Orvokin työpaikan, SKY:n toimiston koneilla. Oli pakko saada valmiiksi, kun seuraavana päivänä oli lähtö Keski-Suomeen. Toukokuun aamuaurinko nousi jo valaisemaan maisemaa, kun työ oli valmis.

hallelujalaulut

Hyllystä löytyi vielä kolme kappaletta ja skannasin nostalgian merkeissä vihkosen
45 laulun sanat aakkosjärjestyksessä klikkaa - pdf

- Sinänsä opiskelijaelämässä monet kirjalliset tehtävät, esitelmät ym, valmistuivat lähes aina aamuyön tunteina.


LIFTATEN MATKAAN
Matka Keski-Suomeen tehtiin taas liftaten ylioppilaslakki päässä. Orvokin boksikaveri Jatta Niittymäki oli töissä psykologina Jyväskylässä Kinkomaan sairaalassa ja Orvokki lähti samaa matkaa Jyväskylään käymään hänen luonaan. Liftausmatka sujui kohtalaisen hyvin, koska 4-tie on paljon liikennöity. Tuntemattomien kuljettajien kanssa syntyi toisinaan mielenkiintoisia keskusteluja ja joskus vielä laulettiin joku hengelllinen laulu kiitokseksi matkan lähestyessä loppuaan.
Jämsässä minä jäin pois kyydistä ja lähdin liftaamaan kohti Korpilahtea Orvokin jatkaessa Jyväskylään.


PERILLÄ KORPILAHDESSA
Kirkkoherrana oli kappalaisesta kirkkoherraksi valittu Eino Ojanen. Kirkkoherralla oli iso siihen aikaan nykyaikainen pappila järven rannalla. Khran asunnon toisesta päästä johti ovi kirkkoherranvirastoon ja virastosta taas edelleen apupapin asuntoon. Se oli hyvä ratkaisu kesätyöntekijälle, joka sai asunnokseen yhden huoneen papin asunnosta ja tietysti kylpyhuoneen ja keittiön käyttöoikeus ja oli vielä parveke järvelle päin. Virastoon ja apupapin asuntoon oli erillinen sisäänkäynti toisessa päässä.

Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, oli vain lankapuhelimet ja kaupunkeja lukuunottamatta oli käsivälitteiset keskukset - näin Korpilahdellakin.
Sain käyttää viraston kiinni ollessa iltaisin viraston puhelinta ja koska keskus mittasi tarkasti puhelun ajan ja hinnan riippuen oliko lähipuhelu vai tilattu/välitetty kaukopuhelu, niin minun piti jokaisen puhelun jälkeen kysyä sen hinta ja kirjata ylös listaan päivämäärä, kelloaika ja puhelun kesto ja kuukauden lopussa lasku vähennettiin palkastani.

Orvokki oli pitämässä SKY:n rippikoululeirejä, jonka toiminnan kirkossa ensimmäisten joukossa oli SKY:ssa aloittanut mm. Irja Kilpeläinen.

teiniharju
Orvokki oli
Teiniharjulla
ja
Merikarvialla


Teiniharjulla hän kirjoitteli minulle öisin kirjeitä, koska siellä ei ollut puhelinta hänen käytössään.Tätä kirjoittaessani löysin vielä kansionkin, jossa kirjeenvaihtomme on tallella. En nyt rupea sitä lukemaan uudestaan - muutoin sivustoni 'ei valmistu koskaan', jos sukellan aina jonkin yksittäisen tilanteen muistoihin.

YHTEYDENPITOA
Orvokilla oli erittäin kaunis ja selkeä käsiala. Minulla taas niin onneton käsiala, että Orvokki sanoi myöhemmin, että "jos olisin kirjoittanut hänelle kirjeet käsin, hän ei olisi uskaltanut mennä kanssani naimisiin." MUTTA minä olin saanut yo-lahjaksi matkakirjoituskoneen ja menin heti ensimmäisenä syksynä 1962 opintojen alkaessa  Helsingin Konekirjoituskouluun siinä Mikonkadun ja Kaisaniemenkadun kulmassa 5.kerroksessa. Siellä oli mahdollista käydä 10-sormijärjestelmän kurssia maksaen jokaisen erillisen kerran samalla - eikä koko kurssin hintaa. Lopetin puolessa välissä, kun olin saavuttanut 10-sormijärjestelmässä n. 3500 merkin /puolessa tunnissa nopeuden. Se oli tosi viisas ratkaisu, josta olen ollut kiitollinen niin opiskeluaikani, työvuosinani ja nyt vielä eläkkeelläkin, kun naputtelen atk-sivuja 10-sormijärjestelmällä.

PUHELIN ON VERRATON
Merikarvialla oli puhelin eikä tarvinnut kirjoittaa kirjeitä. Minä soitin Korpilahden kirkkoherranvirastosta iltaisin töistä palattuani, kun virastossa oli hiljaista.
Puhelinkeskuksen hoitajan piti ilmoittaa 3 minuutin välein ajan kulumisesta. Kun keskus avasi linjan, niin sen kuuli, koska hänen pöydällään oleva kello alkoi tikittää kuuluvasti linjalla. Kun kellon tikitys rupesi kuulumaan aina välillä - eikä ollut aikailmoituksen paikka - niin sanoin hänelle, 'kiitos me selviämme kahdestaan.." ;)
Kun hän ilmoitti 3 minuutin kulumisista, kiitin ja sanoin, että 'meille riittää puolen tunnin välein ilmoitus'. 
Koska puhelumme olivat pitkiä ja maksoivat tietysti paljon, niin Merikarvialla levisi huhu, että 'se naisteologi seurustelee Korpilahdelta kotoisin olevan rikkaan maanviljelijän kanssa, koska sillä on varaa puhua niin pitkiä puheluita.' :D  - Sentraalisantrahan oli usein paikkakunnan 'tietolähde' niinkuin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa oli aina rooli keskuksenhoitajalle.
Sain palkkaa 400 markkaa / kk ja siitä meni puhelinkuluihin n. 200 mk / kk ja lopulla sitten maksoin ruokani ym.


KESÄTYÖTÄ
Työni sisältö oli pitää nuotioiltoja kansakouluilla eri puolilla olevaa laajaa Korpilahden pitäjää. Iltoihin saattoi kuulua osana myös lentopalloa, jos koulun yhteydessä oli urheilu- tai pallokenttä. Ja lopuksi oli aina iltahartaus. 
Siihen aikaan 'joka kylällä oli kansakoulu', jossa oli 1-2 opettajaa ja ainakin toinen heistä - usein myös aviopareja - asui koulun yhteydessä olevassa opettajan asunnossa.
Opettajat olivat usein ilahtuneita, kun koululla tapahtui jotain kesäaikaan, sillä koulun yhteydessä ei ollut monestikaan paljoa asutusta, vaan oppilaat tulivat lähiseudulta maataloista.
Koska heillä kesäaikaan kävi harvoin vieraita koululla, niin jotkut kutsuivat kahville tai syömään ja juttelivat kuulumisia ja kyselivät, miten ja miksi olin lähtenyt opiskelemaan teologiaa ja sitä kautta keskustelut siirtyivät välillä syvemmälle elämän ja uskon aiheisiin. Joskus lämmittivät vielä saunankin. Kesäloma oli pitkä eikä ollut paljoa tapahtumia.
Kerran ilta siinä vierähti mukavasti ja alkoi kova sade ja opettaja sanoi, että hänen vaimonsa on matkoilla ja voin yöpyä heillä, ettei tarvitse ajaa sateessa parikymmentä kilometriä. Hän lisäsi, että hän nukkuu sitten vaimonsa sängyssä ja antaa omansa minulle, sillä hänestä olisi outoa, jos joku vieras mies nukkuisi samassa sängyssä kuin hänen vaimonsa. :D Tapasin heidät yhdessä myöhemmin jossain srk:n kokkojuhlassa tms... ja rouvakin esittäytyi ja nauroi vieläkin miehensä kommenteille.
Opettajien asuntoon kuuluvat puutarhat oli yleensä erinomaisesti hoidettuna ja he mielellään esittelivät niitä vieraalle.

SPEDESHOW
Mustavalkoinen televisio oli uusi tuohon aikaan. Opin nopeasti kantapään kautta, että sinä (tiistai?) iltana  ei kannattanut järjestää yhtään mitään!

SUOMALAINEN LUONTO
Matkat kirkonkylältä sivukylille olivat 15-20 km jopa enemmänkin ja tiet kulkivat erittäin kauniita metsäisiä, mäkisiä ja välillä järvien rantoja kiertäviä Keski-Suomalaisia maisemia. Putkilahdelle mentiin kaunis lossimatkakin Päijänteen toiselle rannalle.
Kun Järvenpää on hyvin tasaista Uuttamaata ja harvassa järviä, niin siellä Korpilahdella ihastuin tähän suomalaiseen kesämaisemaan, niinkuin Keski-Suomen kotiseutulaulussa lauletaan:
Männikkömetsät ja rantojen raidat, laaksojen liepeillä koivikkohaat.
Ah, polut korpia kiertävät kaidat, kukkivat kummut ja mansikkamaat!
Keitele vehmas ja Päijänne jylhä, kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen.
Vuorien huippujen kauneus jylhä....

sanat Martti Korpilahti

TYÖMATKAT
Nuorisotyöntekijällä oli käytössään matkoihin polkupyörä, NSU-mopedi, joka valitettavasti lakkoili välillä. Polkupyörällä matka olisi ollut (peruspyörä ilman vaihteita) todella saavutus polkea illansuussa edestakaisin yhteensä n. 40 km ja välillä pitää nuorten nuotioilta.

Risto Ahosen isä toimi nuorisosihteerin virassa Korpilahdella. Hänellä oli Moskvitsh - auto, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta oli NSU-mopon reistaillessa korvaamaton apu kulkemisiin. Ahosen perhe ja eräs maanviljelijä Lauri (?) Pietilä ja opettajavaimonsa Elsa olivat kovin ystävällisiä ja heiltä sai paikkakunnalla ensimmäistä kertaa olevana paljon tarpeellista paikallista tietämystä.

Pietilän isäntä lainasi minulle kerran Datsun Bluebirdinsä, että kävin pikimmiltään pari vapaapäivää yhdistäen katsomassa Orvokkia Juvalla Hiekkaniemessä, jossa hän piti Helsingin Raamattukoulun rippikoululeiriä.
Samoin Orvokin liftatessa katsomaan minua, Pietilät ystävällisesti majoittivat Orvokin.
Orvokki liftasi sateisen päivän Korpilahdelle ja olin kertonut ruustinnalle, että naisteologi Orvokki Teini tulee käymään - ja ruustinna oli tietysti heti varmistanut, missä Orvokki yöpyy?
Orvokki soitti sateisena päivänä märkänä anorakissa ja farkuissa pappilan ovikelloa, jolloin ruustinna oli tuijottanut ja kysynyt jotenkin tähän tapaan: 'Kuka te olette?' ja tuli kertomaan, että joku sateen kastelema farkuissa oleva nainen kysyy minua ulko-ovella... ja vastasin, että "hyvä, hän on varmaan teologian maisteri Orvokki Teini!" :)

LÖYLYKILPAILU
Välillä pidin muutaman lasten/nuorten/poikien leirin joko telttamajoituksessa Saakoskella ja toisen leirin yhdellä vanhalla käytöstä poistetulla kansakoululla, jossa leirin pojat päättivät haastaa minut saunassa löylykilpailuun. Olin sen verran kokematon, etten tajunnut sitä, että heidän olisi pitänyt ehdottomasti antaa voittaa kilpailu, koska se olisi ollut heille tärkeä itsetunnon kohotus, voittaa johtajansa.

Päätin, että jos ne pysyvät lauteilla, niin kyllä minäkin ja hammasta purren istuin elämäni ensimmäisessä löylykilpailussa - ja viimeisessä. Lopulta pojat ihmeissään lähtivät lauteilta yksi toisensa jälkeen. Kun minä sitten tulin sieltä ulos, niin käsivarret olivat tulipunaiset ja vielä seuraavana päivänäkin arat ensimmäisen asteen palovamman jäljiltä, mutta niinhän se on että 'tyhmyydestä sakotetaan.'

Kun kirkkoherra Eino Ojanen lähti lomalle ja Herättäjäjuhlille, niin hänen sijaisenaan oli koulun uskonnonopettaja, vanhoillislestadiolainen Hannes Torkki.

- - - - -

SYKSYKSI HELSINKIIN
Kesä kului nopeasti ja syksyllä opinnot jatkuivat Helsingissä. En ole löytänyt vielä opintokirjaani, josta olisi helppo vähän katsella, mitä on tehnyt lukukausina. Olen sen kyllä nähnyt jossain ja on tallella odottamassa tavaroiden, paperien, valokuvien, kansioiden, kirjojen selvittelyä, lajittelua ja järjestämistä, jonka aloitin Orvokin kuoleman jälkeen hänen papereidensa ja kansioidensa parissa ja sitä ennen jo isäni jäljeltä...

ELÄMÄ ETENI
opiskeluni merkeissä ja Orvokin työssä SKY:ssa. Nyt oli mukava, kun ei ollut iltaisin enää sentraalisantraa laskemassa minuutteja, vaan HPY:n paikallistaksa ja hyvä kuuluvuus. Aito vuorovaikutus kasvaa ja syvenee ja elää. Vanhempani arvasivat, kun eivät puhelimella pystyneet tavoittamaan, että jotakin elämässäni on tapahtumassa. Niin sitten kerran poiketessani Järvenpäässä kerroin, että olen löytänyt hyvän ystävän ja he toivottivat meidät käymään luonaan.
Joskus syys-lokakuulla sitten poikkesimme yhdessä Järvenpäässä ja oli hyvä heidänkin tutustua Orvokkiin.

IHANA OIVALLUS
Joulukuun alkupäivinä kerran Orvokin kanssa jutellessamme minulle valkeni - muistan sen hyvin selvästi:
"...hetkinen, mehän tunnemme Orvokin kanssa toisemme nyt hyvin syvästi, kaipaamme jatkuvasti toistemme seuraa, asioiden menneisyyden, tämän päivän ja tulevaisuuden asioiden jakamista ja meillä on hyvä olla yhdessä...miksi siis jatkaisimme enää näin, mehän voimme mennä naimisiin, eikä tarvitse enää soitella tuntikaupalla ja pitää kahta kotia...!"

Tämä oivallus tuli selkeänä ja siksi voimakkaana löytönä, kun emme olleet sieltä Ruotsin laivalta asti koskaan ajatelleet avioliittoa... olimme parhaita ystäviä yhä syvemmin.
Oivalluksen saadessani olin silloin käymässä Orvokin luona taas kahvilla, kun tämä valkeni minulle ja keskeytin sen hetken keskustelumme ja sanoin Orvokille: "Minä menen sinun kanssasi naimisiin!" Orvokki hämmästyi ja sitten jatkoimme tästä aiheesta...... ja olimme lopulta yhtä mieltä.

IKÄERO
Orvokki sanoi, ettei ikäeromme tähden ollut ajatellut mitään avioliittomahdollisuutta, sen ajan asenteiden mukaisesti. Kun silloin tällöin saimme 'kuittausta' ikäerosta, niin meillä oli pari vakiovastausta:
"Orvokki sanoi, että minkäs hän sille voi, että kelpaa nuoremmallekin!"
Minä taas totesin, että "Minkäs minä sille voin, että olen näin varhaiskypsä!"

Lisäksi vanha viisas esimieheni Yrjö Winter sanoi ihan muussa yhteydessä tärkeän toteamuksen:
"Nuoruus ei ole ikäkausi - vaan ominaisuus"!
Toimii yleensäkin meillä ihmiselämässä.

ELÄMÄN LOPPUSUORALLA
Kun valitsin kukkaseni Orvokin arkulle hänen hautajaisiinsa, hautaustoimiston tuttu virkailija kysyi, että mitä kirjoitetaan nauhoihin? Vastasin hänelle aivan spontaanisti enempää miettimättä, että ei kirjoiteta mitään, minulla on siihen omat sanani.
Virkailija tuijotti ihmeissään ja sanoi, että tehdään niin ja tuot sitten itse ne sinne kirkkoon.
Kiteytin niihin sanoihin täältä opiskeluvuosiltani kaiken aina siihen saakka, kun ambulanssi vei hänet iltayöllä viimeisen kerran, jonne en päässyt mukaan saattamaan, koska 5 ja 8 vuotiaat lapsenlapset olivat luonani yökylässä...

Myöhemmin Orvokki onkin sanonut minulle, etten ole koskaan kosinut häntä ja kysynyt, että tahtooko hän mennä kanssani naimisiin? Olen vain ilmoittanut, että menen hänen kanssaan naimisiin. :D 
Olen siihen aina vastannut, ettei hän myöskään torjunut 'ilmoitustani'.
Häittemme sivulla kerron, että Martti E.Miettisen kysyessä meiltä vihkikaavan mukaisesti ...tahdotko ottaa..., niin Orvokki vastasi: "Tahdon."
Minä vastasin, "Otan". :D
(sivun linkki on myöhemmin täällä)


KÄYNTI JÄRVENPÄÄSSÄ
En muista tarkasti, oliko samana iltana, vai seuraavana, kun soitin sitten isälleni sen verran jännittyneenä, että esittelin itseni: "Hei täällä on Harjuvaaran Jaska ja soitin sitä, että me menemme Orvokin kanssa naimisiin!" Isäni hämmästyi hiukan ja kertoi samalla äidilleni ja pyysivät meidät illalla kahville. Niin menimme ja heillä oli jostain ruusut hankittuna ja kakkua...ja sanoivat, että kyllä  he syksyllä sitä jotenkin jo arvelivat meidän käydessämme siellä...

AIKATAULU
Olemme Orvokin kanssa olleet niin halutessamme nopeita liikkeissämme ja minä olisin halunnut, että meidät vihitään jo ennen joulua, sillä halusin viettää joulun yhdessä, mutta kun siihen aikaan kuulutusaika 7 vrk alettiin laskea vasta siitä sunnuntaina lukemisesta, vaikka kuulutus olisi tehty kirkkoherranvirastossa jo edellisenä maanantaina, niin totesimme että kuulutussunnuntai ja joulunpyhät laskettuna tuon kaavan mukaan eivät mahdollistaneet vihkimistä ennen joulua.
Niin päätimme sitten, että meidät vihitään uudenvuoden aattona 31.12.1965. Ja rupesimme suunnittelemaan asioita tästä näkökulmasta.

KIHLAUS
Sitten muistimme, että - hetkinen - meidänhän pitää mennä kihloihin...niinkuin on tapana ennen avioliiton solmimista, olimme niin innoissamme uuden lehden kääntymisestä elämässämme pitkän ystävyyden jälkeen.
Niin sitten kävimme 11.12.1965 Orvokin ruokatunnin aikana Oskar Lindroosin liikkeessä ostamassa sormukset ja minä annoin entisen sormukseni osamaksuksi.
Sormukset saatuamme menimme tapamme mukaan syömään Kolmen Sepän lounasravintolaan Marskin kenkäkaupan yläkerrassa .... kadun risteyksessä. Mietimme, että miten hoidamme sormusten vaihdon, koska halusimme ne sormeemme, kun Orvokki menee takaisin työpaikalleen. Meillä oli tuolla lounastunneilla tavatessamme aina niin paljon hauskaa juteltavaa, että lähipöydissä oli silloin tällöin seurattu rakastavaisten ruokailua.
Niin sitten 'romanttisesti' vaihdoimme sormukset Kolmen Sepän pöydän alla - siis vain kädet pöydän alla - :D ja ne kiiltelivät uusina ruokailun loppuajan... ja meillä oli hauskaa - ehkä naapuripöydissäkin ruokailevilla, että kaikkea se rakkaus teettää?

Orvokki meni sitten työpaikalleen SKY:oon ja asia oli siellä huomattu.
Minulla oli Ylioppilaslähetyksen yhteiset joulukahvit tms... kokoontuminen Pohjois-Rautatienkadun huoneistolla ja siellä asia myös huomattiin... ja joku yhteisissä työryhmissä ollut nainen totesi happamasti jotenkin 'jaa, ne on toiset, joiden kanssa tehdään töitä ja toiset, joiden kanssa mennään kihloihin/seurustellaan'.

JÄRKEÄ TARVITAAN
Näissä aviopuolison valinnan kysymyksissä on syytä käyttää tervettä tuntemusta ja rehellistä tunteiden ja tosiasioiden tarkastelua, sillä jossain vaiheessa ainakin viisi naisopiskelijaa oli 'saanut profetian Herralta, että eräs tietty naimaton miesopiskelija on Jumalan tarkoittama puoliso hänelle'.
Paavalihan kehottaa kyllä profetoimaan, mutta toisten pitää arvostella, arvioida (diakrinoo) sisältö ja omat tunteet oli varmasti tulkittu 'Jumalan ääneksi', kun ei Jumala voinut tarkoittaa tätä miestä viiden naisen puolisoksi samalla kertaa.


HÄÄPUKU
Orvokki muisti, että hänen kotiseudullaan Kokemäellä oli yksi ompelija Kosken Saima, joka saattaisi ehtiä vielä ehtiä ommella hääpuvun. Käytiin valitsemassa kaunis valkokuvioinen kangas ja sitten ajettiin ensin Yläneellä Orvokin äidin luona 'pyytämässä Orvokin kättä'. Kun esitin tämän pyynnön Aili Teinille, niin hän vastasi, "Että kyllä se vaan soppii, vaikka eihän Orvokki paljon ole täällä ollutkaan..." Päätimme kuitenkin luoda mahdollisimman normaalit suhteet hänen kanssaan.
Sitten ajettiin Kokemäelle ja Risteellä poikettiin ompelijan luona Hän otti mitat ja lupasi joulun jälkeisellä viikolla valmistuvan. Ja niin tuli aikatauluun vielä joulun jälkeen yhden päivän ajo edestakaisin Kokemäellä


KUULUTUKSET
haettiin Kallion seurakunnasta, koska Orvokin Käenkujan 4 B asunto oli Kallion aluetta. Muistelen kirkkoherranvirastossa kuulutuksemme hoitaneen Eestistä tms. tulleen papin Aatami Kuortin (?), joka huomatessaan, että olemme molemmat teologeja, selvästi lyhensi kuulutuspareille valmistelemaansa keskustelua ja siirtyi toivottamaan meille Jumalan siunausta suunnitelmillemme.

Olimme toivottaneet vanhempani tervetulleeksi silloin Kallion kirkkoon ja he halusivat tarjota meille Hospizissa kirkon jälkeen kuuliaisaterian ja äiti toi 5 kpl käsipyyhkeitä kuuliaislahjana.
Em. kiireet, järjestelyt ja välttämättömät opintoihin liittyvät viimeiset sen lukukauden asiat olivat valvottaneet niin paljon, että minua rupesi huimaamaan siellä kirkossa. Istuimme ylhäällä parvella ja kävin ehtoolliselle mennessämme hetkisen haukkaamassa happea ulko-ovella... ja Orvokki nauroi, että 'ottaapa tämä sinulla koville, kun meinaat pyörtyä kuuliaisia luettaessa' :D

JOULUNVIETTO
Joulunpyhät olisin halunnut viettää Orvokin kanssa Helsingissä, mutta Orvokki pelkäsi, että vanhempani pahastuisivat, ettemme tule sinne heidän luokseen - jo avioliiton alkuvaiheissa - ja suostuin sitten lopulta siihen, että mentiin Järvenpäähän.
Myöhemmin pidin sitten pääni itseni ja meidän tähtemme, kun varmaan jossain vaiheessa olen kertonut isoisäni Tyyne Walfridin elämänohjeesta:
"Jokaisen lapsen pitää muuttaa pois kotoa ja luoda oma elämänsä."

Ja tätä olen joutunut lähes joka vaiheessa toteuttamaan, sillä isäni aina ajatteli ja halusi jotain muuta ja yritti määrätä toisin kuin minkä minä ja sitten myöhemmin Orvokin kanssa valitsimme ja toteutimme ja ne olivat hyviä ratkaisuja.

Isäni moitti minua naimisiin mentyämme ja perheen kasvaessa, että tein kotitöitä, laitoin ruokaa, siivosin, hoidin lapsia - kun Orvokki oli työssä, minä opiskelin ja kumpikin teimme kaikkea mitä kulloinkin tarvittiin perheen eteenpäin pääsemiseksi ilman päiväkoteja, päivähoitoa, kun opiskelijalla ja papeilla ja lehtoreilla ei ollut 1960-luvulla mitään viikkovapaapäiviä ja yhden viikkovapaan tultua, tietysti viikonloppuisin töitä jne...

Isäni esitys elämämme järjestämiseksi esikoisen syntymän vuoksi oli, että Orvokin pitää 'jäädä kotiin hoitamaan lasta' (vaikka hänellä oli virka ja palkka perheen taloudessa) ja minun pitää ottaa joku 'toimi' - ansaitakseni perheelle toimeentuloa (vaikka oli opiskelut loppusuoralla). Totesin hänelle jälleen  kertaalleen, että me hoidamme itse asiamme ja tuo ajatteluhan oli jostain 100-vuoden takaisista asenteista lähtöisin. :D

ELÄMÄ OPETTAA, JOS EI MUUTA, NIIN HILJAA KULKEMAAN
Kun sitten 30 v myöhemmin äitini oli pitkälle dementoitunut ja poikkesin vanhempieni luona, niin isä alkoi heti laittaa kahvia ja tekemään 'huushollia', koska äiti ei pystynyt... en kysynyt häneltä, että miksi hän nyt on ruvennut tekemään naisten töitä...?, kun näin, millaista hänellä on elää dementoituneen puolison kanssa, joka on muuttunut aivan toisenlaiseksi, ei edes tuntenut aviomiestään... ja jonka muuttumista hän kuitenkaan halunnut myöntää eikä hakea apua äidin tilanteeseen.

Vihkimisestä ja häistä on oma sivusto, jonka tein jo Orvokin kuolinvuonna 2010 surutyöni edetessä:

hääkuva
Kokosin Orvokin ja minun häistämme kuvia ja joitakin ajatuksia omalle sivulleen...
Häätilaisuuden jälkeen Orvokin sukulaiset olivat vielä vähän aikaa luonamme - olivat jo meillä, kun 'kannoin Orvokin kynnyksen yli...' :)

Vihkipappinamme oli kouluneuvos Martti E.Miettinen, joka oli varsin kärkevä kirjoituksissaan, mutta pitkän kristityn taipaleen kulkijana hänellä oli myös herkkä puoli, jonka tähden häntä pyysimme ja hän ymmärsi esim. Orvokin sotaorvon elämänvaiheiden 'ikuisen isänikävän' ja hoiti lämmöllä ja kauniisti vihkimisen.

Kun sanoin, että olimme tarvittaessa nopeita käänteissämme, niin Orvokki summasi, että tunsimme monta vuotta, seurustelimme 3 päivää, olimme kihloissa 11 päivää ja sitten meidät vihittiin.


UUSI TIE LEHTI
Vuonna 1964  oli perustettu Uusi Tie - lehti, jonka näytenumero ilmestyi 29.10.1964 jota jota ruvettiin julkaisemaan kerran viikossa vuoden 1965 alusta alkaen. Näytenumeron päätoimittajana oli Martti Kaipainen ja toimituskunnassa Martti Häkkinen, Martti Kaipainen, Elja Penttilä, Pentti Rajala, Arvo Silventoinen ja Hannu Väliaho.

Tammikuun ensimmäisessä numerossa 8.1.1965 ilmoitettiin, että poikkeuksellisesti seuraava numero tulee 18.1.1965 ja sen jälkeen joka viikko ja päätoimittajaksi oli siirtynyt khra Elja Penttilä Sääksmäeltä, joka ei tietenkään sieltä käsin ja työnsä vuoksi pystynyt enempää osallistumaan toimitustyöhön, mutta hänestä oli saatu 'kirkollinen keulakuva' niitä varten, jotka miettivät lehden roolia ja sisältöä ja Helsingissä varsinaiset vallankäyttäjät voivat toimia niinkuin halusivat.

TOIMITUSSIHTEERI
Sen ensimmäinen toimitussihteeri/toimittaja oli kurssikaverini Per-Olof Malk. Hänet oli siihen pyydetty ainoana, joka suostui mahdottomaan tehtävään:
- kerran viikossa ilmestyvän lehden ainoaksi toimittajaksi, lehden, jolla ei ollut uutena mitään kanavia valmiina toimimassa, vaan kaikki piti luoda alusta asti. Oli tietysti joitakin perustamassa olleita henkilöitä, jotka kirjoittivat joitain asioita ja toimittivat varmaan jonkun kuvankin, mutta säännöllisesti viikottain ilmestyvä lehti vaatii säännöllisen avustajakunnan ja toimivat yhteydet erilaisiin lähteisiin ja yhteistyökumppaneihin.
Per-Olof selvisi tästä mahdottomasta tehtävästä 'hengissä' sen vuoden 1965, mutta oli ilmoittanut, että on pakko ruveta jatkamaan opintojaan perheen ohella.
Lehdellä oli taas kova työ etsiä seuraavaa toimitussihteeriä ainoan työntekijän hommaan, josta jokainen vähänkin lehtityötä tunteva tiesi, että on selviämisen äärirajoilla oleva tehtävä.

ORVOKKI TOIMITUSSIHTEERIKSI
Orvokki siirtyi pois Suomen Kristillisestä Ylioppilasliitosta 1965. Hän oli tullut opiskelemaan 1958 ja opiskelijatyön vuodet alkoivat olla jo takanapäin uudessa elämänvaiheessamme ja hän etsi uutta työtä. Hän oli kääntänyt kirjoja Norjan kielestä, toiminut X-ryhmän sihteerinä ja tehnyt paljon muutakin kirjallista toimintaa ja työskenteli nopeasti. Jostain syystä sitten häneltä kysyttiin, ottaisiko työn vastaan? (En valitettavasti muista tarkempia yksityiskohtia.)

Orvokilla oli vähän sama tilanne kuin Per-Olofilla, että tehtävään ei ollut toistaiseksi saatu ketään toista. Orvokki mietti tajuten tehtävän vaatimukset. Sitten hän päätti suostua siihen - varmaan koska oli tottunut jo nuoresta lähtien lähes ylivoimaisiin haasteisiin elämässä.
Muistan kuinka kävimme yhdessä Iso Roobertinkatu 3-5 D 46 Helsinki, Nuorisolähetyksen toimi- ja kokoustilassa, jonka yksi huone - keittiö oli toimitussihteerin työhuoneena Ja Per-Olof esitteli hänelle viimeisinä työpäivinään toimitussihteerin työtä. Muistan miten Per-Olofin äänessä kuvastui hieman osaaottava ja melkein säälivä vivahde, että tässä on tämä ja täältä löytyvät nämä jne...., kun hän tiesi käytännössä, millainen ruljanssi se homma oli :)


VUOSI 1966
Vuoden 1966 ensimmäisessä numerossa oli etusivulta alkaava Raimo Mäkelän kirjoitus "Jumala etsii hedelmää":

ut etusivu raimo mäkelä

Kirjoitus jatkuu takasivulla, mutta siellä on niin monipalstainen, ettei onnistu kuvatiedostona tähän, mutta voit lukea alla olevan pienennetyn kuvan alla oleva pdf-tiedostolinkkiä

mäkelä kokonaan

PDF-MUODOSSA SUURENNETTAVISSA LUETTAVAKSI
https://www.jaakkoharjuvaara.net/JASKA/1966_ut_makela_kokonaan.pdf

Koska lehti ilmestyi joulun jälkeiseen aikaan, niin kuvituksena oli käytetty Tuomaanristiä, joka on minun ottamani kuva, mutta kuvaajan nimeä ei ole. Annoin sen Orvokin käyttöön, koska lehti tarvitsee luettavuuden ja hyvän layoutin vuoksi kuvia. - Eikä lehdellä ollut vielä varsinaista omaa kuva-arkistoa.

Tuon viimeisen sivun artikkelin oikeassa reunassa = aivan sivun viimeisessä alakulmassa oli tällainen pikkuilmoitus:
meidankesken

Tieto oli varmaan siksi, että Martti E.Miettinen oli lehden toimituskunnassa?

UT:N VALOKUVAAJANA
Nimittäin tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minun nimeni mainittiin Uusi Tie-lehdessä. Kun näin sen paineen, mikä toimitussihteerillä oli tekstien ja kuvien keräämisessä, niin sanoin Orvokille, että voisin auttaa häntä valokuvilla, koska olin lapsuudesta saakka kuvannut paljon ja myöhemmin sitten itse kehittänyt ja valmistanut kuvat.
Nuorisolähetyksen tiloissa WC:ssä oli kuvien tekemiseen tarvittava välineistö - ehkä toin omani kotoa... ja Uuden Tien käytössä oli kamera salamavalolaitteineen.
Hannu Väliaho kertoi, että UT:llä ei ollut juuri mitään omaisuutta. Kirjoituskonekin oli lainassa. Siihen oli dymoteipillä laitettu viesti: "Jos kone ököttää, paina Tab-näppäintä" (ököttää = on jumissa).


LUPA  HELTISI
Orvokki esitti asian toimituskunnalle ja koska olin Olavi Peltolan  ja Martti Kaipaisen 'pannaan julistama' ja epäluotettava ja vaarallinen, niin toimituskunta päätti, että saan UT:n välineillä kuvata ja valmistaa kuvia ja tarvikkeita voi hankkia lisää Bögelundin (?) valokuvausliikkeestä Pohjois-Esplanadilla, mutta minun nimeäni ei saa missään mainita lehdessä ei edes kuvaajana, koska se on vahingoksi lehdelle.

Niin sitten opiskelun ohella kuvasin ja tein kuvia, jotta saatoin helpottaa toimitussihteerin työtaakkaa, kun Orvokki monesti kävi joissakin tilaisuuksissa, päivillä, jotta saattoi kirjoittaa kokousselostuksia ja keväällä kävimme yhdessä Orvokki haastattelemassa ja minä kuvaamassa äskettäin valittua Tampereen piispaa, Erkki Kansanahoa.


TOIMITUSKUNNAN KOKOUS 19.1.1966
Vieraskirjassamme oli kuva ja nimikirjoitukset toimituskunnan kokouksesta kodissamme:

Uuden Tien toimituskunta

Vasemmalta Arvo Silventoinen, Martti Kaipainen, Hannu Väliaho, Juhani Lindgren, Martti E.Miettinen ja vähän Orvokin kädet ja papereita ja selin Martti Häkkinen.

Uuden Tien toimituskunta

  Pirkko Ikonen ja Gunnel Kull olivat tilauksia, kortistoja ym. hoitamassa.



Uuden Tien toimituskunta

Ritva Peltola oli aina tavattoman ystävällinen ja sydämellinen ihminen ja kutsuimme myös hänet samassa yhteydessä Erja-tyttären kanssa uuteen kotiimme.
- Ritva kävi myös lasten kanssa onnittelemassa ja siunausta toivottamassa esikoisemme syntymän jälkeen 1.12.1966 niin sydämellisellä tavalla - 'koko elämän ajan', että halusin sen tähän, sillä siunaus koskettaa tekstiä lukiessa sydämessä vielä 54 vuotta myöhemmin...loppuun asti 

ritva





YLIOPPILASLÄHETYKSEN HALLITUS 31.1.1966
Pari viikkoa myöhemmin olimme kutsuneet Ylioppilaslähetyksen hallituksen kotiimme kokousta pitämään:

yol hallitus

Vasemmalta Yrjö K. Lehtonen, Antti Linkola, Stig-Olof Fernström, Arno Toivanen, Kari Törmä, Anja Sainio, Ritva Uosukainen, ja selin Veikko Sahla, Ilpo Perttilä istui näköjään sivummalla tai ei ollut paikalla kuvan ottamishetkellä.

yol hallitus



VAPPUJUHLAKOMITEA 24.3.1966
Vieraskirjastamme löytyi myös Ylioppilaslähetyksen vappujuhlan 30.4.l966 Bergvikin kartanossa (?) järjestelykomitean kirjaus:

vappujuhlakomitea


TÄMÄN JAKSON LOPPUKEVÄT JA KESÄ 1966 SEINÄJOEN KESÄYLIOPISTOSSA
OLEN KERTONUT ALKUPUOLELLA SEINÄJOEN NELJÄN KESÄN YHTEYDESSÄ
PÄÄSET LUKEMAAN TUOTA KOHTAA TÄTÄ LINKKIÄ KLIKATEN
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/jaska_opiskeluajat.shtml#SEINAJOKI1966

Linkki avautuu UUTEEN ikkunaan - sen osuuden katsottuasi voit SULKEA avautuneen välilehden ja olet jälkeen tällä sivulla tässä samassa kohdassa jatkamassa heinäkuulta kohti syksyä 1966.

* * *

HEINÄKUUN 1966 LAHDEN YLIOPPILASKOKOUKSESTA
leikekirjani kertomaa

lahti 1966


SANA-LEHDEN ARTIKKELI YLIOPPILASKURSSISTA

Leikekirjastani löytyi myös Nuorten Sanan 29.9.1966 juttu kuvan kanssa (kuva oli valokuvana jo sivuston alussa)  syyskuun alussa 1966 olleelta Ylioppilaskurssilta otsikolla "Työllä on kiire" .

yo-kurssi

Suurempi kokoinen -
tekstinen pdf-tiedosto

Artikkelin lopussa ovat nimikirjaimet J.H., mutta minulla ei ole muistikuvaa, olisinko ollut kirjoittaja, voi yhtä hyvin olla joku muukin, mutta kuva on minun ottamani.


KANNELMÄESSÄ SYKSYSTÄ 1966
Kesän aikana Orvokki etsi työmahdollisuuksia syksystä, kun kirjan käännös oli valmistunut.

Hän kuuli kurssitoveriltaan Paula Mäkipetäykseltä, että tämä on Huopalahdesta erotetun uudehkon Kannelmäen srk:n naisteologina ja siirtymässä uskonnonopettajaksi. Paula oli keskustellut seuraajastaan kirkollisten asioiden hoitajan Aarre Ailaksen kanssa kirkkoneuvostoa varten... ja käytiin tapaamassa yhdessä Ailasta kirkkoherranvirastossa. Tietysti kerrottiin, että Orvokilla on edessään lokakuussa äitiysloma, mutta minä voin hoitaa sen tehtävät sijaisena ja Orvokki palaisi taas joulukuusta työhön.


Kirkkoneuvosto oli hyvin perhemyönteinen. Orvokki valittiin Kannelmäen lehtoriksi syyskuun alusta ja samalla käsittelivät äitiysloman ja sijaisuuden. Orvokki jäi 2 kk äitiyslomalle lokakuun alkupäivinä, ilmeisesti 5. päivä, koska vauvan laskettu aika oli 19.10. - tosin hän syntyi vasta 26.10.
Olimme onnistuneet saamaan asunnoksi 'naistelogin kaksion' Pajupillintie 28 B 14 seurakuntien talosta ja pääsimme muuttamaan tuon lasketun ajan jo tultua. 

Kun laskettu aika oli jo mennyt, niin Orvokki koitti nostella raskaita muuttotavaroita ja käydä vielä uuden kerrostalomme saunassa, koska kaikkien tällaisten toimien tekemisestä varoitettiin, että voivat käynnistää synnytyksen, mutta se tapahtui vasta muutama päivä myöhemmin.


NAISTEOLOGIN VIRANSIJAISENA
Minä hoidin teologian ylioppilaana naisteologin viransijaisuutta äitiysloman ajan. Kannelmäen kirkkoneuvosto oli hyvin perhemyönteinen niinkuin sanoin, sillä koska opiskelin, niin Orvokki oli ainoa, joka toi palkkatuloja perheeseen ja minulla oli sitten sijaisen palkka äitiysloman ajan (huom. vain 2 kk äitiysloma - vrt. 2000-lukua, nykyiset äidit pyörtyisivät...!) lisäksi sijaisena sain helposti tiedot Orvokilta keskeneräisistä työasioista sijaisuutta hoitaakseni.


ENSIMMÄINEN RIPPIKOULUNI
En ollut pitänyt opettajana vielä yhtään rippikoulua lukuunottamatta muutamaa tuntia käytännöllisissä harjoituksissa Seinäjoen kesäyliopistossa.
Kannelmäen seurakunnassa oli naisteologilla pienehkö ryhmä, 14 nuorta,  Vakkatie 27 - omakotitalon siiven kerhohuoneessa, jossa jonain iltana kokoontui ompeluseura ja sunnuntaisin pyhäkoulu.
Ompeluseuran vuoksi siihen huoneessa leijaili aina sumpin haju. Ryhmä oli sen kokoinen, että yhtenä kertana kutsuin sen kotiimme kaksiomme olohuoneeseen vähän erilaiseen kertaan:

rippikoulu

Kristinopin asiat ym. opetustunnit kuluivat niin, että aineisto oli nopeasti käsitelty ja vielä olisi ollut aikaa. Myöhemmin mitä useampia rippikouluja oli pitänyt, niin opetusaineisto laajeni niin ja monipuolistui, että joutui aina karsimaan paljon pois, jotta ehti käsitellä pääasioita iltarippikoulun 1,5 tunnissa, josta 15 min meni aloitukseen, 15 min kontaktin luomiseen ja mielenkiinnon herättämiseen, n. 15-25 min korkeintaan saattoi opettaa jotain uutta, koska nuoret olivat olleet jo koulussa ja sitten 17 aikaan taas rippikouluun.
Joskus rippikoulun opettaja tunsi itsensä 'taikuriksi', kun piti kahdessa illassa/kerrassa opettaa havainnollisesti, mielenkiintoisesti koko Raamattu, sanoma, sisältö (Vanha Testamentti + Uusi Testamentti), aihe, jota opetetaan pari lukukautta tai useampia kursseja työntekijäkoulutuksessa :)

Ryhmän konfirmaatiokuva löytyy työvuosieni rippikoulujen koontisivulla:
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/jaakko_rippikoulut.shtml#VAKKATIE



Vieraskirjastamme löytyy Ylioppilaslähetyksen hallituksen kokous vauvan syntymän jälkeen ja päivämäärät kertovat, että peräkkäisinä iltoina olivat rippikoulu - nämä molemmat - joten vieraita on käynyt kotonamme ryhmiä ja tämän lisäksi sitten muita tuttuja. Ilmeisesti onnelliset vanhemmat halusivat esitellä mahdollisimman monelle ensimmäisen pienokaisemme.

yol hallitus




  RISTIÄISET

Rovasti Risto Santala kävi kastamassa Pauliina Orvokin 21.11.1966

pau ristiäiset

Oli helppo pyytää Ristoa kastamaan, sillä Orvokki tunsi Santalat jo viimeisiltä opiskeluvuosiltaan Norjasta kerätessään aineistoa Hallesbytä käsittelevään laudatur-työhönsä sekä Akademikermöte'ssä.

norja
Orvokki kesällä 1962 Norjassa, Oslossa keräsi aineistoa Ole Hallesbystä
laudaturtyöhön.

                
norja Nordisk Akademiker- möte
17.-25.7.1962 Ljungskile

On hyvin ymmärrettävää, että minulla tämän syksyn 1966 aikana opiskelut eivät saaneet kovin paljoa aikaa - eivätkä edenneet.


KEVÄTKAUSI 1967
Nyt täytyi ruveta työstämään opintoja perheen ohella. Koska mitään lasten päivähoitoa ei ollut, niin minä hoiden Pauliinaa ja Orvokki oli töissä ja sitten taas vaihdettiin ja sain niin paljon aikaiseksi, että pääaineeni käytännöllisen teologian seminaarityön sain tehtyä. Martti Parvio oli professori ja apulaisprofessorina Jouko Sihvo. Seminaarityö oli tietysti jo osa laudaturtyön suunnitelmaa ja olin keskustellut Parvion ja Sihvon kanssa, että tekisin muutoksessa olevasta kristillisestä ylioppilasliikkeestä laudaturtyöni ja sen aiheeksi hahmoteltiin Kristillinen Ylioppilasliike toisen maailmansodan jälkeen 1944 - 1964, koska tuolloin perustettiin Ylioppilaslähetys. Tutkimuksellisesti tuo loppuajankohta oli ehkä hiukan lähellä 'tekoaikaa', mutta todettiin, että se on hyvä päättää tuohon uuden järjestön perustamiseen.

Rinnakkain opiskelujen ja perheen kanssa olin mukana edelleen Ylioppilaslähetyksen toiminnassa ja vieraskirjasta löytyi aktiotoimikunnan helmikuulla kokous kotonamme Kannelmäessä:

aktiokomitea

Aktion ohjelma oli jo tuolla taulukossa, mutta tässä lukemisen helpottamiseksi

aktio
pdf-muodossa klikkaa


Tänä keväänä - 4.4.1967 valmistui jo edellä kertomani seminaarityöni. Sen kertomien vaiheiden vuoksi se oli jo esillä vuoden 1964 kohdalla ja nyt tässä uudelleen.


Leikekirjasta löytyi keväältä 1967 Kyriirin = Kauppakorkean oppilaskunnan lehti.

Sen haastattelun teksti kertoo hyvin selvästi sitä, miten 'ainoa oikeassa oleva' ylioppilastyö oli Ylioppilaslähetyksen toimesta tapahtuvaa ja sen mukaisesti sitten toimivat myös yhteydetkin.

kyriiri

Palstojen lukumäärästä johtuen teksti on pientä, mutta
voit klikata suurikokoisen
pdf-tliedoston




Vieraskirjamme mukaan Ylioppilaslähetyksen hallitus kokoontui myös toukokuulla 1967 kodissamme

aktiokomitea

Koska edellinen vuosi 1966 oli ollut niin monien muutosten vuosi, tein laskelmaa paperille, että mitä suorituksia vielä puuttuu, miten on tenttipäiviä ja mahdollisuuksia lukea ja tässä mielessä hyödynsin tuon edellä kerrotun 1967 Seinäjoen kesäyliopiston teologian kesätentin.
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/jaska_opiskeluajat.shtml#KESA1967 (Linkki avautuu uuteen ikkunaan. Jos katsot sen, niin voit sulkea ikkunan ja olet takaisin tällä kohdalla.)

TIUKALLE MENEE
Tuohon aikaan ei ollut yliopistolla kesätoimintaa niinkuin nykyisin. Kun tämän laskelman olin tehnyt, niin se näytti, että olisi mahdollisuutta valmistua 1967 joulukuun publiikkiin, mutta laudaturtyölle jäi aikaa syksyllä vain muutama kuukausi.
Syksyn alussa toinen lapsemme ilmoitteli tulostaan ja silloin otin tavoitteeksi, että joulukuun publiikkiin, jolloin oli mahdollista saada pappisvihkimys tammikuussa 1968 ja saada papin asunto Helsingin seurakunnissa, joka oli 3-4 huonetta nykyisen kaksion sijasta nelihenkiselle perheelle.

TIIVISTÄ OPISKELUA
Syksyn alusta haimme, ja saimme lastenhoitajaksi erään kosmetologiopiskelijan Eeva-Liisan, jonka koulutunnit päättyivät klo 12 ja sen jälkeen hän klo 13 mennessä tuli meille hoitamaan Pauliinaa siihen saakka, kunnes illalla jompikumpi Orvokki tai minä tultiin kotiin.

eeva-liisa

Minä lähdin Valtionarkistoon tutkimaan lähdemateriaalia, koko SKY:n arkisto oli siirretty sinne ja palasin arkiston sulkeutuessa illalla. Valtion arkisto oli siinä Suomen Pankin vieressä rauhallinen, kaunis rakennus.


YLIOPPILASTYÖN PARISSA
Edellä löysin kansioistani erilaisia ohjelmia, merkintöjä vieraskirjasta kokouksista, joissa olin mukana perheen ja opintojen ohella. Uuden Tien yhteydessä minut oli jo tuomittu vaarallisena ja epäluotettavana  ihmisenä ja nimeäkään ei saanut näkyä missään.
Jännitteitä oli myös Ylioppilaslähetyksen hallituksessa, kun selailen muutamia tallella olevia muistiinpanoja kevään ja kesän ajalta, niin kesäkuussa oli 13.6.1967 hallituksen kokouksessa oli yksi asia, jossa oli erilaisia näkemyksiä ja siitä oli äänestetty, mutta ilmeisesti tulos ei ollut kaikkien mieleinen ja se päätettiin äänestää uudestaan syksyllä.
 
Henkisen ja hengellisen väkivallan periaatteeseenhan kuuluu se, että on vain yksi oikea mielipide, jonka määrätyt johtajat tietävät ja mitään muita ajatuksia ja näkemyksiä ei voi olla eikä saa olla ja niitä pitää vastustaa ja taistella. Uskolla omaan erehtymättömyyteen on vaikea sopeutua äänestyksiin ym. demokratian menettelyihin.


RATKAISEVA YLIOPPILASLÄHETYKSEN HALLITUKSEN KOKOUS
Ylioppilaslähetyksen hallituksella oli kokous 13.9.1967, jossa kesäkuun äänestys uusittiin. Olin kirjoittanut muistiinpanoihin ennen äänestystä:  "..yksi lähti pois, koska ei kestänyt painetta."
Sitten asiasta äänestettiin ja tulos oli 6 - 4 ja ehdottamani ratkaisu hävisi.  Sen jälkeen olin kirjoittanut, "...Pekka sanoi mulle, ettei ole huolestunut, koska se (4 tulos) oli vain minun yksityishenkilön mielipide."
Äänestys haluttiin tulkita yhden ihmisen syyllistämiseksi = minun. Kuten edellä sanoin oikeaoppisten vaikeudesta ja haluttomuudesta ymmärtää demokratiaa.

Tämän jälkeen muistiinpanoni päättyvät, sillä tilanne jatkui niin, että kun minä oli toista näkökantaa ehdottaneena syyllinen 3 äänestäjän kannanottoon, niin Pekka jatkoi puheenvuoroaan ja sanoi minulle: "...kun minä olen niin epäluotettava...".
Vastasin hänelle, että "Merkitseekö tämä sitä, että minun pitää lähteä pois tästä hallituksesta?"
Pekka vastasi, että "Kyllä."
Minä nousin ja keräsin paperini salkkuuni ja sanoin, että "Hyvä on, minä lähden nyt sitten!"

Otin eteisestä takkini mukaani ja lähdin ulos lämpimän syysauringon paisteiselle Vuorimiehenkadulle. Kokous oli Vapaan Evankeliumisäätiön /Riitta Pätiälän huoneistossa Tähtitorninkadun ja Kasarmikadun kulmassa. 
Mieleeni tuli kadulla, että kylläpäs sitä nopeasti ja kevyesti heitetään ihminen ulos 'oikeiden uskovien' joukosta.


ELÄKÖÖN VAPAUS
Sitten auringon lämpö ja kirkkaus, maiseman kauneus tuntui hyväilevän olemustani kävellessäni kohti meren rantaa. Tuntui rauhalliselta ja hyvältä. Totesin iloisena ja helpottuneena, että voin nyt hengittää rauhassa, voin ajatella vapaasti, sillä kukaan ei kyttää minua eikä vahdi, että olenko oikea uskovainen tai oikeilla linjoilla hänen/heidän mielestään.

Tätä on kristityn vapaus, josta Paavali kirjoitti Gal 5:1 "Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen." - Voin toimia ja elää niinkuin oikeaksi ymmärrän suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiini, voin käyttää järkeäni ja ymmärrystäni, havaintojani niin Raamatun sanasta kuin ympäröivästä maailmasta - ei tarvitse ahtautua tietynlaiseen kuplaan.

Silloin tiesin, että tilanteen tuomitsevasta ja exlusiivisesta lopputuloksesta huolimatta minulle on käynyt hyvin ja olin kiitollinen Jumalalle siitä, että hän on kaiken läpi johdattanut minut tähän vaiheeseen. (Lopussa kerron vielä lisää tästä huomiosta vuosikymmeniä myöhemmin - keväällä 2018.)

SOITIN ORVOKILLE
ja kerroin, mitä minulle oli tapahtunut. Orvokki oli ensin aivan pelästänyt, koska - olivat heittäneet hänet ulos aikaisemmin, ja se oli syvästi aktivoinut hänen lapsuuden ja nuoruuden hylkäämisen traumansa. Minulla  oli turvallisempi elämän pohja. Kun Orvokki oli varmistunut, että voin hyvin, minun on hyvä olla vapaana ja iloisena, niin hän ei ollut enää huolissaan, totesi vain, että jaaha, niin siinä siis taas kävi.

GRADUN TEKEMISTÄ
Olin päässyt kiinni gradun aineiston tutkimiseen ja kokoamiseen. Tieto toisen lapsemme tulosta antoi lisää pontta työhön Valtionarkiston uumenissa, keräämään muita lähteitä ja joitain haastatteluja. Täytyy tehdä kaikki, minkä voi, että saisin sen valmiiksi ajoissa.


UUSI KAMPITUS YLIOPPILASLÄHETYKSEN HALLITUKSELTA
Kesken gradun työstämisen, sain ilmoituksen, että Ylioppilaslähetyksen hallitus on 15.11.1967 kieltänyt minulta = varapuheenjohtajaltaan,  pöytäkirjojen käyttämisen laudaturtyön lähdeaineistona. 
Vaikka Pekka Jokiranta oli käskenyt minun poistua hallituksen kokouksesta, niin juridisesti yhdistyksen kokous valitsee hallituksen jäsenet ja tarvittaessa myös erottaa. Mutta säännöt ja lait eivät sido mielestään oikeassa olevia. Samoin heidän mielestään on oikeus vihata ja purkaa vihaa toisinajattelevia kohtaan, sillä lähteiden käyttökielto oli häikäilemätön teko minua kohtaan, kun kaikki tiesivät, että koetan perhetilanteemme tähden saada gradun nopeasti valmiiksi ja tutkintoni samoin.
Tuosta päivämäärästä oli vähän yli 3 viikkoa aikaa työn jättämiseen tarkastajille.


PROFESSORI YMMÄRSI
Menin professori Parvion luokse ja kerroin tilanteen ja miksi Ylioppilaslähetyksen hallitus kohtelee minua tällä tavalla. Sanoin myös, että minulla on muistiinpanot niistä kokouksista, joiden päätöksiä joudun käyttämään lähteinä, nootteina. Kysyin voinko poikkeuksellisesti käyttää niitä. Parvio kuunteli tarkasti sanoi, että tilanne on erikoinen, mutta koska olen ollut niissä kokouksissa läsnä ja minulla on muistiinpanot, niin voin käyttää niitä, mutta minun pitää selvittää syy niiden käyttöön työni tekstissä - ja siksi tässä on sivuilta 75 ja 76 nootit tästä asiasta:

nootit

Perustelu oli tekaistu ja 'puskaradion' kautta kuulin, että niitä ei haluttu antaa tutkimuksen lähteiksi, koska sieltä saattaisi paljastua jotain sellaista, joka on vahingollista heille ja heidän maineelleen. Tämä perustelu oli sitä ihmeellisempi, kun on ollaan 'oikeita uskovaisia, raamatullisia ja esimerkillisiä' ja muut ovat väärässä. Jos kerran ollaan oikeita ja raamatullisia ym. niin siinä nyt ei pitäisi silloin olla mitään  salattavaa.

(TÄMÄ TOTUUS-käsitys on aika ongelmallinen, sillä nyt eläkevuosinani minulta pyydettiin 'viidennen. liikkeen historiaa varten Orvokin muistiinpanoja, kun 'pitäisi tarkistaa, ettei siellä ole mitään vahingollista'.
Ihmettelin että oli pokkaa kaiken tämän jälkeen pyytää niitä minulta. Sanoin, kun esim. Raimo Mäkelän väitöskirja oli niissä tienoissa valmistunut, että mitähän Raimo olisi pitänyt siitä, että kesken hänen väitöskirjaansa Norjasta olisi ilmoitettu, että lähteitä ei anneta tutkimukseen? En saanut vastausta tähän.
Sanoin, että kunhan aika menee ja 'arkistojeni' järjestely etenee, niin voin kyllä antaa ne oikeille tutkijoille, mutta en sensuuriryhmälle. :D )

RAJATON PERSOONA
Laillista pöytäkirjanotetta ei ollut. Ihmettelin, että oikeustieteilijä, puheenjohtaja allekirjoitti tällaisen ilmoituksen. Lisäksi se oli henkilökohtaisesti suunnattu minua kohtaan, koska opiskelutoverilleni ja hallituksen jäsenelle Ilpo Perttilälle ne luovutettiin.
Laittoman menettelyn ja toimenpiteen oikeutti tämä vakaumus... ' te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan...' ja jälleen asetuttiin lakien ja kaiken logiikan yläpuolelle. Joskus puhutaan 'rajattomasta persoonallisuudesta yksilön kohdalla, mutta tämä 'rajaton' ilmaisu kuvaa määrätyissä tilanteissa myös suljettua ryhmää ja sen toimintaa.

Luulisin, että laillisen pöytäkirjanotteen kirjoittamisen esti ilmeisesti se, että ehkä kaikki kokouksen päätöksen tehneistä hallituksen jäsenistä eivät kehdanneet antaa nimeänsä näkyviin tuohon päätökseen. Koko asia olisi ollut yhdistyksen lailliselle jäsenkokoukselle mielenkiintoinen asia ratkaistavaksi?


NOOTIN SAAMINEN SISÄLÄHETYSSÄÄTIÖN HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJASTA
Kaoottista tilannetta, mikä vallitsi tämän ylioppilaslähetyksen, Uuden Tien ja Kansanlähetyksen toiminnan ympärillä kohtasin taas erikoisella tavalla. Tarvitsin graduun nootin milloin Sisälähetyssäätiön hallitus oli virallisesti päättänyt ruveta järjestämään ylioppilaskursseja Raamattuopistolla. Tämä nootti täytyi saada em. hallituksen pöytäkirjasta. 
Soitin säätiön hallituksen sihteerille - rovasti Yrjö Nummelle. Kerroin tutkimuksestani ja tämän nootin tarpeellisuudesta. Hän kieltäytyi ensin ja sanoi, ettei niitä pöytäkirjoja saa tutkia. Selvitin hänelle, että jos näin on, niin minun ei tarvitse nähdä sitä pöytäkirjaa, mutta hänen täytyy kertoa minulle sen kokouksen päivämäärä ja pykälän numero.

ERIKOINEN TILANNE
Silloin hän suostui, että tulen tapaamaan häntä hänen kotiinsa. Tilanne oli avain uskomaton:
- Hän avasi minulle oven, vei minut istumaan olohuoneen oven pielessä olevalle tuolille ja kielsi likkumasta siitä mihinkään.
- Hän meni isohkon olohuoneen vastapäiseen nurkkaan, selin minuun ja piti papereita nurkkaa kohden, etten minä vain vahingossa voisi nähdä huoneen toiselta puolelta sitä ja sitten ilmoitti minulle päivämäärät ja pykälien numerot muistiinpanoistaan.

nootit slsl


Sihteeri Yrjö Nummen erikoinen käyttäytyminen selittyy osittain sillä kohulla, mika Sisälähetyssäätiön sisällä oli syksyn alussa tapahtunut, kun sen omat työntekijät olivat olleet perustamassa Kansanlähetystä ja Uusi Tie -lehteä ja samalla nauttineet palkkaa Sisälähetyssäätiöltä ja toimineet osittain sitä vastaan.


kotimaa




kotimaa


kotimaa

Siis näiden prosessien jälkeen olin lähestynyt hallituksen sihteeriä, tiedustellen päätöksiä, jotka liittyivät mm. edellä mainittuihin henkilöihin. Siltä pohjalta voi jotenkin ymmärtää, että hän oli kovin hermostunut, mikä purkautui reippaaseen ylireagointiin.
Se osoittaa, miten raskaita ja vaikeita riidat, valtataistelut ja henkilösuhteet voivat olla kristillisissä yhteisöissä.


GRADUN KIRJOITTAMINEN
Kun tutkittavan asian aineisto oli koossa ja professorin kanssa oli käyty läpi tutkimussuunnitelma, dispositio, sain luvan ruveta kirjoittamaan gradua puhtaaksi.

Asuimme kaksiossa. Laitoimme illalla tyttäremme nukkumaan kaksion makuuhuoneeseen. Sitten olohuoneessa minä kirjoitin gradun käsikirjoitusta toisella koneella ja Orvokki kirjoitti toisella koneella puhtaaksi sitä mukaa kuin sai minulta valmiita arkkeja. Käsikirjoituksessa oli mahdollista tehdä viimeisiä korjauksia, päällevetoa, poistoja ym... sen mukaan kuin asian sisältö, kieliasu ym. vaativat ja sitten näiden muutosten - käsinkirjoitettujen korjausten, merkintöjen, yhdistelemisten ym. jälkeen oli puhtaaksikirjoitus, jolloin stilisoitu teksti kirjoitettiin lopulliseen muotoonsa.

TIUKAN AIKATAULUN HYÖTY
Vaikka aikataulu oli tiukka, niin huomasin, että gradu kannattaa koittaa keskittää aineiston keräämisen jälkeen mahdollisimman tiiviiksi jaksoksi, jolloin aineisto on aktiivimuistissa ja alitajuntakin järjestää ja yhdistelee sitä prosessin aikana. - Huomasin, että jopa tässäkin ajassa joutui jotain asioita tarkistamaan materiaalipinoistaan alkuvaiheesta.
Monet tekivät gradua pitkän aikaa vähän kerrassaan - välillä opiskellen muuta. Siinä joutuu käyttämään paljon aikaa palauttaakseen muistiin varhaisempia muistiinpanoja ym. ja työ etenee taas hitaammin.

ENTISAJAN TEKSTINKÄSITTELY
Nykyisenä tietokoneiden ja tekstinkäsittelyn aikana, on vaikea - lähes mahdotonta - kuvitella tällaista neljän kappaleen kirjoittamista tavallisella kirjoituskoneella - kalkkeeripapereiden / hiilipapereiden kanssa.
Kirjoituskoneeseen kierrettiin sisään neljä paperia ja niiden jokaisen välissä oli kalkkeeripaperi. Päällimmäiseen paperiin tuli selkein kirjoitus, sitten näppäimen 'isku' teki alla oleviin papereihin hieman himmeämmän jäljen ja JOS teki lyöntivirheen, niin piti pyörittää kirjoituskoneen telalla paperia takaperin ulospäin, niin että konekirjoituskumilla sai hangattua virhelyönnin jokaisesta arkista pois ja sitten paperit käännettiin takaisin sille kohdalle ja lyötiin oikea kirjain/numero sille kohdalle.
Korjaaminen oli tavattoman hidasta.

Näin syntyi vähintään 3 kappaletta samalla kertaa
2 = professorille ja toiselle lukijalle (opettajalle)
1 = itselle
lisäksi yhden = 4. olin ajatellut antaa Ylioppilaslähetykselle, mutta tällä kertaa en tietenkään antanut, koska he tekivät kaikkensa estääkseen minun työni valmistumisen. En tarvinnut sitä itse ja kävin luovuttamassa sen Kansan Raamattuseuran johtaja Mauri Tiilikaiselle / heidän samoihin aikoihin käynnistyneelle ylioppilastyölleen, jos sieltä vaikka löytäisivät jotain varteenotettavia seikkoja kristillisen ylioppilastyön sodanjälkeisistä vaiheista.

TYÖ VALMISTUI
Edellä kuvatulla tavalla gradu valmistui ilta- ja yöaikaan Orvokin toimiessa puhtaaksikirjoittajana. Gradun valmiit kappaleet täytyi käyttää kirjapainossa, sitomossa, jossa erilliset arkit nidottiin pahvikansiin.
Aika kirjansitojalle piti varata etukäteen. Varsinainen sidonta heidän koneillaan niitaten kesti hetken ja valmistui odottaessa. Kireän aikataulun vuoksi olin varannut sitomisen ajan viimeiseen mahdolliseen hetkeen klo 8 aamuksi, jolloin työn 2 kpl piti jättää klo 10 (?) yliopistolle.

Minulla ei ollut autoa käytössä ja niinpä vasta bussissa sitomosta yliopistolle, ehdin ensimmäisen kerran lukea kerralla läpi valmiin työn. Työn laajuus oli määritelty max 100 sivuun. Kun luin, huomasin, että joitain kappaleita oli jätetty pois = jotain yksityiskohtaa ei kerrottu hyvin perusteellisesti, sen ydin selvisi jo pienemmällä määrällä kappaleita.
Tulin kotiin ja sanoin Orvokille, että " puhtaaksikirjoitusvaiheessa olit jättänyt pois sen tai tämän kappaleen...?" Orvokki sanoi, että "no kun se olisi tullut muuten liian pitkäksi!" :D


TYÖN ARVOSTELU

arvostelu

Työn lukijoina olivat prof. Martti Parvio/käytännöllinen teologia ja prof. Mikko Juva/kirkkohistoria. Mikko Juva sanoi, että hän oli valmis hyväksymään sen myös kirkkohistorian laudatur-arvosanan työksi = kelpasi kahteen aineeseen.


Minulla oli kuitenkin kirkkohistoriasta tentittynä vain approbatur. Jos haluaisin sen laudatur-arvosanan nk. sivulaudaturin kirkkohistoriasta, minun olisi pitänyt tenttiä kirkkohistorian perusteos

Kirkkohistoria I-III. Tekijä: Hjalmar Holmqvist. WSOY. 1928-1932.
Lundin yliopiston kirkkohistorian ja symboliikan professori Hjalmar Holmqvistin kolmiosainen kirkkohistoria, jonka ensimmäinen osa käsittelee Vanhaa aikaa ja Keskiaikaa (noin vuodesta 30 vuoteen 1517), toinen osa Uutta aikaa (vuodesta 1517 vuoteen 1800) ja kolmas osa Uusinta aikaa ja nykyaikaa (1800-luvulta 1910-luvun loppuun). Teoksissa henkilöhakemistot.

Tämä oli yleisen kirkkohistorian perusteos tuohon aikaan. Approbaturia varten riitti normaalitekstillä painettujen osien tenttiminen ja korkeampaa arvosanaa varten piti tentissä hallita myös petiitillä kirjoitetut laajat tiedot. Yleensä opiskelijat 'koittivat kepillä jäätä' ja ilmoittautuivat tenttimään laajat tiedot, jos olisi sattunut sopivat kysymykset, joihin olisi pystynyt vastaamaan vaativamman tason mukaisesti, mutta jos ei niin sitten sai kuitenkin sen approbatur arvosanan.

'KIERTÄVÄ OPISKELIJALEGENDA'
Tuo tentti oli varsin vaativa - laaja aineisto. Monet lukivat sitä hyvin pitkään... Kerrotaan 'kaupunkilegendaa' vai olisiko parempi ilmaus 'opiskelijalegendaa', että eräs lahjakas naisopiskelija luki 2 viikossa 'Holkkarit' ja meni tenttiin ja sai kolmosen laudaturin tiedoilla. Sen jälkeen hän oli mennyt leikkikalukauppaan ja ostanut kaikilla rahoillaan leluja ja ruvennut leikkimään niillä ja jatkaa vieläkin - ellei ole kuollut?

HOLMQVISTIN TENTTINI
Koska en ollut ajatellut muuta laudaturia kuin käytännöllisen teologian, niin ilmoittaudun tenttiin vain approbtur-arvosanaa varten.
Kun menin tentin jälkeen  hakemaan merkintää opintokirjaan, kun listassa oli, että on hyväksytty, niin prof. Kauko Pirinen sanoi, että näillä tiedoilla olisi saanut cumlauden, mutta koska olitte ilmoittautuneet aprobaturia varten, niin kirjoitan teille sen tason merkinnän. :)


JATKOKSI KERRON
Saman tien, että kun olin jo työssä Huopalahdessa, niin ajattelin, että voisihan sitä korottaa tuon kirkkohistorian, koska työni olisi kelvannut siihenkin. Tuohon aikaan 1960-70 luvun vaihteessa papeilla ei ollut viikkovapaata. Khra saattoi vuosiloman lisäksi antaa 3 kertaa 5 pv jakson vapaata henkilökohtaisista syistä vuoden aikana.
Anoin khraYrjö Winteriltä 1 jakso vai olisiko ollut 2 jaksoa, hoidin lapset ja luin Holkkareita korotustenttiä varten. Sitten menin tenttiin ja istuin Yliopiston ala-aulassa niissä tuoleissa, joissa oli alaspäin kaartuva leveä nahkainen istuinosa siinä sisääntuloaulan seinustalla. Odottelin tentin alkua ja mietin, että "jos nyt reputan sen tentin, jonka olen jo kerran suorittanut, niin sehän on täysi vitsi..."

Niinpä sitten nousin ja lähdin takaisin Rautatieasemalle ja sähköjunalla Huopalahteen. Orvokki kysyi, että miksi sinä näin pian tulit? Sanoin, etten kestäisi sitä, että reputan jo kertaalleen suorittamani tentin.... ja 'tieteellinen ura on muita kuin minua varten...ja nostan hattua kaikille, jotka sen uran suorittavat!" :D



KIRKKOHISTORIAN SEMINAARI
Olin käynyt siinä sivussa jo kirkkohistorian seminaarin ja seminaarityönä olin tehnyt lyhyen koonnin Huopalahden seurakunnan synnystä, jonka Etelä Haagassa asuva serkkuni mies halusi Haaga-seuran käyttöön. Sinänsä mielenkiintoinen historia Haagan Kauppalasta Helsingin kaupunginosaksi ja Huopalahden seurakunnasta, josta jaettiin Pitäjänmäen, Munkkiniemen, Munkkivuoren, Pohjois-Haagan ja Kannelmäen seurakunnat ensimmäisen esimieheni rov. Yrjö Winterin aikana.
Nyt jo Pohjois-Haaga ja Huopalahti on yhdistetty Haagan seurakunnaksi ja Huopalahden kirkko, jonka alttarikalustuksen - myöhemmin piispa Eino Sormunen oli veistänyt itse.


JATKETAAN VALMISTUMISEN JA PAPPISVIHKIMYKSEN AIKAAN:

ONNELLINEN PÄIVÄ  - se onnistui sittenkin....Kotimaa-lehden leike kertoo:

kotimaa


KAPITULIN PAPPISTUTKINTO
Helsingin piispana oli professori Aarre Lauha, jota Ylioppilaslähetys & co olivat paljon moittineet liberaaliteologian esimerkkinä ja Olavi Peltolan kiihkeitä sanoja lainatakseni 'Lauha on niin vaarallinen, kun hän on vielä niin ystävällinenkin, ettei kukaan huomaa, miten vaarallinen hän on!" (kerroin aikaisemmin pelolla joukkojen hallitsemisesta).

TUOMIOROVASTI KUULA
Tuomiorovastina oli Ensio Kuula, joka teki koko elämäntyönsä Helsingissä ja kertoi meille, miten oli pitämässä Katajanokan vankilassa jumalanpalvelusta ja aloitti sen toteamuksella, että "on ilo nähdä rippikoulupoikansa näin suurella joukolla sanan kuulossa."

Mikko Heikka oli kanssani samassa pappistutkinnossa. Siihen kuului mm. lyhyt raamatuntulkinta ennakolta saadusta tekstistä asessorin kuunnellessa ja arvioidessa. Mikko piti omaa raamatuntulkintaansa ja viittasi välillä kreikankielisen alkutekstin johonkin sanaan ja käänsi sen myös suomeksi.
Kuula kuunteli ja sivusta huomasin pienen vilahduksen hänen silmäkulmassaan, kun hän kysyi Mikolta. "Kandidaatti Heikka, kummalle te ajattelitte pitävänne tämän raamatuntulkinnan, seurakunnalle kirkossa vai meille täällä tuomiokapitulissa?" Mikko mietti nopeasti ja vastasi: "Herra tuomiorovasti, täällä tuomiokapitulissa!"
Silloin Kuula jatkoi: "Vai niin, no siinä tapauksessa te olisitte voineet jättää kääntämättä suomeksi  ne kreikan kielen sanat!"  ;)

PIISPA LAUHA
Aarre Lauha keskusteli sitten meidän vihittävien kanssa, että minkälaisia suunnitelmia meillä on papin työssä eteenpäin? Kun hän tuli minun kohdallani, niin sanoin Lauhalle, että "olen opiskeluaikoinani ollut aika paljon mukana näissä kristillisissä yhdistyksissä, mutta nyt olen päättänyt palvella tätä jumalatonta ja luopunutta kirkkoa koko elämäni!"
Piispan leuka loksahti auki ja hän totesi: "Jaaha, jaaha, no tuota, tuota, tämähän on mukava kuulla!"


NYKYPÄIVÄN NÄKÖKULMASTA
Tässä yhteydessä on hyvä tehdä hyppäys tänne eläkeaikaan ja Facebookiin. Kun lasteni kehotuksesta liityin sinne joku vuosi eläkkeelle siirtymiseni jälkeen, niin vieläkin samat tahot, jotka olivat minut tuominneet ja heittäneet ulos ym... Kävivät jälleen facessa kimppuuni, kyllästytti, ajattelin, että jään pois, mutta sitten totesin mielessäni, etten heidän tähden jää pois.
Jos heille ei sovi eikä heidän kristillisyyden näkemykseensä ja rauhaansa, että olen siellä, niin se on heidän ongelmansa - ei minun.
Ei ollut myöskään mitään syytä provosoitua heidän painostuksestaan ja syytöksistään enkä jatkanut keskustelua heidän kanssaan, VAIN yhden kommentin kirjoitin:

KOLME ASIAA
" Minulla on tässä elämänvaiheessani kolme asiaa, joista voin hyvällä omalla tunnolla todeta, etten kadu niitä:
1. AMMATINVALINTANI pappina tässä kirkossa. Olen jo siirtynyt eläkkeelle ja siksi voin todeta, mitä valintani on elämässäni merkinnyt - ei tarvitse katua!

2. PUOLISON VALINTANI. Olen saattanut hänet jo haudan lepoon - taivasmatkalle 44 vuoden avioliiton
(= 16 179 päivää, 12 tuntia ja 32 minuuttia) jälkeen ja siksi tiedän, mitä avioliittomme on ollut alusta loppuun asti - ei tarvitse katua!

3. USKONVAKAUMUKSENI ja koska elämä on jo loppusuoralla - niin alkaa näyttää siltä, ettei tätäkään tarvitse katua..." ;)
Tämän jälkeen sain olla rauhassa, sen sijaan olen saanut siellä kohdata monia rippikoulaisiani, toimitusten ym. yhteydessä tapaamiani ihmisiä vuosien ja vuosikymmenten takaa.

JÄIN POIS  
Facesta, mutta olen näiden sivustojeni kautta internetissä aina tavoitettavissa. Jäin pois käytännön syistä, koska minulla on monia nettiprojekteja - tämä 'opiskeluvuoteni' on yksi niistä
- Järvenpään ym. historian osalta , isoisäni tuli Tuusulan kunnan Järvenpään kylään yli 100 v sitten
- Orvokin elämän, kuoleman, ja kaiken siltä väliltä ja sotaorpouden projekti ... alkaa olla valmista.
- Sotaorpojen ja laajasti sodan ajan lasten elämään liittyvät asiat ja 12 vuotta www.sotaorvot.fi  webmasterina
- Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Senioriyhdistyksen  www.jykls.net webmasterina (vanha kouluni täytti 90 v) ja ne käsittävät noin 50 - 60 000 tiedostoa internetin ihmeellisessä maailmassa ja odottamassa on 3500 skannausta ja muutamia satoja kuvia edelleen.

Keski-Uusimaa lehdellä oli kesäaikaan puutetta aiheista ja
halusivat haastatella emeritusta
Facebookista pois jäämisen tähden.



PALATAAN PAPPISVIHKIMYKSEEN:

kutsu





PERHE

Kuvan kävi pyynnöstämme kotona ottamassa muistaakseni sama kuvaaja, joka oli kuvannut Alppilan kirkossa häissämmekin - Rissanen?.
Orvokki oli itse kutonut Pauliinalle isän pappisvihkimysjuhlaa varten uuden valkoisen juhlamekon.



vihkimys

PIISPA LAUHAN puheen tekstinä oli Matt 2:1-12 Itämaan tietäjistä, koska loppiaisesta oli vain muutama päivä:
"Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen(1) aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.  He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme."  Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. "Juudean Betlehemissä", he vastasivat, "sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
- Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia."
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä."
Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.
Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.


Piispan puhetta ei ole tallessa, mutta luin muistiinkirjoitetut kaksi ajatusta:

"Emme saa jäädä vain tienviitoiksi osoittamaan tietä Kristuksen luo,
vaan meidän tulee elää Jeesuksen luona ja Hänen yhteydessään.

Kirjoitusten osaaminen ja tunteminen ohjaavat oikeaan."

Nämä olivat paljon parjatun piispan kehotukset meille vihittäville!
- - -
Tuomiorovasti  ENSIO KUULA:
Joosua 1:9
"Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'"
- - -
Professori LENNART PINOMAA:
2 Kor 4:5
"Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä."
- - -
Kirkkoherra SAMUEL LEHTONEN:
2 Kor 5:14
"Sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet."
- - -
Asessori IMMO NOKKALA:
1 Kor 4:1
"Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet."
- - -
Kirkkoherra YRJÖ WINTER:
Jes 61:6
"Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista."  

-> Tämä Yrjö Winterin sana on ollut koko papin urani ajan läsnä ja tavoitteena, kirkossa, kodeissa, sairaaloissa, huoltokodeissa, vankilassa, kaatopaikalla jne.
Lapset ovat nauraneet minulle, että paikkaan vaatteita, käsineitä, korjaan vetoketjuja, laukkuja ym.
Olen sanonut heille, että minun elämänkutsumukseni on ollut aina koittaa tukea ja auttaa eheytymään, paranemaan, jaksamaan, selviämään.
Saarnoissani pyrin siihen, että sellainen, joka kokee olevansa kaiken ulkopuolella, voisi kokea kuuluvansa joukkoon, olevansa rakas Vapahtajallemme, jotta lohduton voisi kokea lohdutuksen, sillä Jumala on suurempi kuin me, suurempi kuin meidän hätämme ja ahdinkomme, siksi Hän pystyy meitä auttamaan: "Sillä niin korkealla kuin taivas on  maasta... lisää
- - - -
Kirkkoherra VILHO YLIJOKI:
Jes 55:10
"Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän."
- - -


ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKANI
oli Etelä-Haagassa Huopalahden seurakunnassa, josta olen kertonut jo tuolla edella kirkkohistorian seminaarityön yhteydessä.

Saatuani tietää muutamaa päivää aikaisemmin vt.kappalaisen virkamääräyksestä Huopalahteen, iloitsin, että se oli lähellä Kannelmäen srk:taa - Orvokin työpaikkaa, olisi voinut olla jossain Itä-Helsingissä pitkien matkojen päässä. Soitin khra Yrjö Winterille ja sovittiin, että tulen käymään ja tutustumaan kirkkoherranvirastolle. Hän oli kaikinpuolin sanan parhaassa merkityksessä 'vanha rovasti', joka opasti ystävällisesti kaikkiin papin töihin kädestä pitäen, huumorintajulla, viisaudella ja käytännöllisesti, käsikirjan avulla.

KAKUN LEIKKAUS
Hän antoi jopa tämän neuvon, että 'kun sinä joudut usein aloittamaan täytekakun, niin muista leikata - ei välttämättä pitkää -> kakun keskustaan ulottuvaa palaa, vaan LEVEÄ lyhyempi, leveämpi kuin se kakkulapio, sillä muutoin sinä sotket sen kakun, kun koitat kaivaa sitä palasta ulos siitä kakusta. Tosi viisas neuvo, jokainen kinuskikakkua aloittanut tietää, miten onnistuu 'sotkemaan' koko kakun jos koittaa sitkeän päällyksen keskeltä kaivaa kapeata palaa lautaselleen. :D

KANSANLÄHETYKSEN MURJOMA KIRKKOHERRA
Minulla oli avoin yhteys Yrjö Winterin kanssa. Olin kertonut hänelle tieni pappisvihkimykseen. Hän oli hyvin väsynyt yli 30v urasta siellä kirkkoherrana aluksi kaksikielisessä srk:ssa (= kaikki viralliset paperit, pyötäkirjat, todistukset piti tehdä kahdella kielellä ja saarnata, hoitaa toimituksia jne.), josta Helsingin nopean kasvun kautta oli lohkottu erilleen Pitäjänmäki, Munkkiniemi, Munkkivuori, Kannelmäki ja Pohjois-Haaga.
Hän oli myös uupunut siitä, että eräs kiihkeä kansanlähetysläinen apupappi oli syyttänyt häntä monista asioista ja moittinut kaikesta tekemisestä.

Meidän oli helppo ymmärtää Yrjön kanssa toisiamme. Usein istuin pitkään hänen työpöytänsä vierellä ja kuuntelin ja kuuntelin, kun hän uskalsi puhua ja purkaa mielipahaansa ja väsymystään. Nuori kiihkeä ja jyrkkä pappi oli syvästi loukannut hänen persoonaansa, kutsumustaan, työtään ja jotkut seurakuntalaisetkin olivat yhtyneet tähän tuomitsevaan toimintaan.
Niissä keskusteluissa toteutui vihkimyksessä saamani Jesajan sana: "Hän on lähettänyt minut...parantamaan ne, joiden mieli on murtunut..."
Ne haavat ja loukkaukset, jotka kohdistetaan ihmisen Jumala-suhteeseen ja uskon yhteyteen ovat niitä, joilla ihminen menee sellaiselle alueelle toisen ihmisen Jumalan ja persoonan väliin, mihin kellään ihmisellä ei ole oikeutta mennä. Mutta jos ajatellaan, että 'tiedetään niinkuin Jumala...' niin sille alueelle tunkeudutaan ja vaurioitetaan pahasti ihmisen sisintä.


Oltuaan niin pitkään lähes ainoana pappina alkuvuodet ja sitten kädet täynnä työtä seurakunnan jatkuvasti kasvaessa ja sitten jaettaessa jälleen. Hän ei ollut ehtinyt eikä silloin pidetty tärkeänäkään kehittää johtamistapoja seurakuntatyössä, järjestellä ja jakaa vastuuta , vaan yritti itse hoitaa kaikkea. Jos hänelle halusi sitten olla ilkeä tästä työtavasta, niin se onnistui kyllä.

Kun vt.kappalaisen virkamääräys päättyi huhtikuun lopussa Erkki Kaukorannan voittaessa kappalaisen vaalin, niin Yrjön ansiosta sain jatkaa virallisen apulaisen virassa - johon yleensä Helsingissä vaadittiin useamman virkavuoden kokemus.
Ehkä siihen vaikutti hyvä yhteisymmärrys Yrjön kanssa ja ehkä se, että olin siivonnut ja järjestänyt virallisen apulaisen virkahuoneen (papin päivystyshuone) kirjoituspöydän laatikot ja kaapit - joissa lojui vielä 1940-luvun papereita ja tavaroita koskemattomina.;) Kukaan ei ollut ottanut niitä asiakseen.

HUUMORINTAJUISUUS
Yrjö Winter oli myös erittäin huumorintajuinen. Kertoi, miten hän oli kysynyt vaimoltaan Ella-Lisalta, että "Miksiköhän minulla tukka on vielä musta, mutta parta harmaa?"
Ella-Lisa oli vastannut: "Rakas Yrjö, sinä puhut niin paljon enemmän kuin ajattelet!"

KOETELTU ELÄMÄNOHJE
Hän kertoi myös omasta isoäidistään, joka oli aikoinaan menettänyt yli 100v sitten sairauksille miehensä ja 2-3 (?) lastaan. Silti tämä isoäiti oli sanonut Yrjöllekin: "Meidän ei pidä etukäteen surra ja huolehtia niistä asioista, jotka *saattavat* meitä kohdata, sillä siinä tapauksessa me käytämme jo etukäteen ne voimavarat, jotka me tarvitsemme *jos* ne meitä kohtaavat!"


Vuosia myöhemmin, kun Orvokin kanssa vierailimme Yrjön ja Ella-Lisan eläkeläiskodissa - Ella-Lisa kertoi siitä, miten paljon Yrjöä oli auttanut viimeisten vuosien väsymyksessä, kun saattoi tukeutua minuun. (Lisää Järvenpään kappalaisen virkaanasettamisen yhteydessä.)

ILOISIN MIELIN PAPIN TYÖSSÄ
Olin kokenut vapautumisen suljetusta ja itseriittoisesta hengellisestä yhteisöstä hyvänä asiana. Oli mieluista palvella 'tätä jumalatonta ja luopunutta kirkkoa' , joka ei ole tietenkään täydellinen - niinkuin ei mikään yhteisö täällä maan päällä, mutta on elänyt 'Herran armosta' sieltä ensimmäisestä helluntaista Apostolien tekojen  2. luvusta ... tähän päivään asti - koska se ei ole meidän ihmisten varassa.

Seurakuntapapin työssä, viranhoidossa, toimitusten, kasteiden, hautausten, vihkimisten ym. yhteydessä olin aina tavallisten ihmisten kanssa tekemisissä. Silloin he myös kertoivat paljon asioita elämän varrelta ja niistä elämän - ja kuoleman tilanteista - ja kaikista siltä väliltä, mitä he olivat kohdanneet, miten selvinneet, mitä heille oli tapahtunut - ja elämässä voi tapahtua aivan mitä tahansa.
He kertoivat myös monesti, miten selvisivät, miten jaksoivat jne... mihin turvautuivat.

HEITÄ KUUNNELLESSA totesin lähes joka kerta, että "oikeaoppiset" eivät olisi kelpuuttaneet näitä ihmisiä uskovaisiksi, heidän uskoaan, toivoaan, rukouksiaan...
- KOSKA he eivät olleet kokeneet sen kaavan mukaista uskoontuloprosessia
- KOSKA he eivätkä ajatelleet kaikista asioista, niinkuin 'kuuluu ajatella ja toimia, kun tietää niinkuin Jumala...'

ERISTÄYTYMINEN KOHTAAMISESTA
Tuolla tavalla ajatellen ja toimien 'oikeaoppiset' eristävät itsensä kohtaamasta ihmisiä avoimesti ja persoonallisella tasolla, olemasta vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, koska he eivät ole 'luotettavia ja oikealla tavalla uskovia...'
Ihmisen kohtaaminen persoonallisesti samalla tasolla on aina ainutkertainen tapahtuma, joka pelottaa 'tuntemattoman' uuden ihmisen kanssa - ja vain persoonallisessa kohtaamisessa on mahdollista päästä kontaktiin.
Lasse Heikkilä pukee tämän sanoiksi ja säveliksi Suomalaisen messun, rukouksessa:
"Suo meille rohkeutta ihmisen verran - sielulla sielua kohtaamaan..." Tässä kohtaamisessa on kuitenkin läsnä kolme - kahden ihmisen lisäksi Taivaallinen Isämme. Sillä Jeesus lupasi Matt 18:20 "Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."

Koin, että saan vapaasti tällaisenani tehdä papin työtäni, kohdata ihmiset sellaisina kuin he ovat persoonallisella tasolla ja *Jumala rakastaa meitä molempia* ja toimii ja vaikuttaa kohtaamisessamme, niinkuin Luther sanoitti tämän uskontunnustuksen 3. osan "Minä uskon Pyhään Henkeen", selitykseen:

Minä uskon Pyhään Henkeen, yhden, pyhän, kristillisen seurakunnan, pyhien ihmisten yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
Mitä se on?
Minä uskon, etten minä oman järkeni voimasta voi Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa eli hänen tykönsä tulla, vaan PYHÄ HENKI on kutsunut minut evankeliumilla, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa. Samoin HÄN kutsuu koko kristikuntaa maan päällä, kokoaa, valaisee, pyhittää ja varjelee sitä ainoan oikean uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä kristikunnassa HÄN joka päivä runsain määrin antaa minulle ja kaikille uskoville kaikki synnit anteeksi, ja herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet sekä antaa minulle ja kaikille Kristukseen uskoville iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.

JOITAIN MUISTOJA HUOPALAHDESTA...

YRJÖN ELÄKKEELLE LÄHTÖ
Eläkkeelle siirtyminen oli Yrjölle toisaalta suuri muutos ja raskas asia siinä mielessä, että hän oli asunut nykyisen kerrostalon paikalla olleessa pappilassa varhaisvuosiltaan asti, perhe kasvanut ja lapset lähteneet kotoa ja vanhin hyvin vaikeasti astmaa sairastava poika oli heidän kanssaan ja heillä oli vielä huoli, hänestä, kun heistä Ella-Lisan kanssa aika jättää.
Hän kuitenkin halusi väsymisen tähden jäädä heti, kun se oli mahdollista ja paria kuukautta ennen eläkeikää alennettiin 63 vuoteen.
Eläkeasunnon hankkiminen Myllypurosta - toiselta puolelta Helsinkiä oli viisas ratkaisu siirtymiselle, muttaa muutto uuteen asuntoon oli niin raskas, ettei hän jaksanut meille Erkki Kaukorannan kanssa kertoa mitään vastuullaan olevista työasioista, jotka siirtyivät automaattisesti kappalainen Erkille.
Kun Yrjön ensimmäinen eläkeaamu koitti, niin menimme Erkin kanssa tutkimaan khran huoneen mappeja, laatikoita asiakirjoja, jotta kiireellisimmät tulevat hoidetuksi.


"HIKISET" LÄKSIÄISET
Yrjön läksiäiset olivat uudenvuoden aattoiltana Huopalahden kirkossa - viimeisenä työpäivänä ennen vuoden vaihtumista. Silloin kirkon penkit olivat korkeaselkänojaiset ja kapeat välit. Kaikkien työntekijöiden piti olla koko perheen voimalla läksiäisissä. Oli kova pakkanen ulkona. Lapsilla oli paksut talvivaatteet. Tilaisuus kesti, ja kesti, koska Yrjö oli ollut yli 30v ja avoimena persoonana tavannut valtavan määrän ihmisiä ja hyvin monet halusivat kertoa muistoja - hyvin pitkään - näiltä vuosilta.
Lapset olivat siellä penkin välissä istumassa tai lattialla asentoa vaihtaen. Pienempi heistä oli n. 3 vuotias ja huomasin, että juhlan jatkuessa  hän 'supisi' jotain siellä penkin välissä. Kumarruin vähän alemmaksi korvat höröllä ja kuulin kuinka hän toisteli: "Päästä meidät tästä pahasta...!"
Ja sitten vielä väitetään, ettei lapsi ymmärrä, keneltä ja millaista apua meidän on lupa pyytää!
Kuiskasin hänelle, että otetaan vielä se yksi villapaita pois jne... ja kyllä tämä varmaan kohta päättyy.


KIRKKOHERRAN VAALI
Yrjö Winterin mentyä eläkkeelle vaalissa oli läheinen verraton työtoverini kappalainen Erkki Kaukoranta ja Matti Hakkarainen valtaisan vaalikampanjan kera. Hakkaraisesta tuli kirkkoherra - ja Kaukorannan koti täyttyi kävijöistä ja kukkasista.
Matti Hakkaraisella oli hyvin vähäinen kokemus srk-työstä oltuaan Hgin srktien erityisvirassa ja mediapappina ym. ym. paljon ja laajaa uraa tehden. Perhe vähän jäänyt hänen omien sanojensa mukaan sivuun.

PAPPI HOITI LAPSIAAN
Minä olin välillä lasten kanssa pihalla tai puistossa -  vuorotellen Orvokin kanssa, niin hän huomautteli aina, että pappi ei saa käyttää aikaansa lasten hoitoon (ei saatu silloin päivähoitoa - kun oli viikonlopputyötäkin), vaan papin pitää antaa kaikki aikansa seurakunnalle.
Meitä oli muuten kaksi pappia siellä lasten kanssa, sillä olimme samassa vihkimyksessä Mikko Heikan kanssa. Hän oli työssä Meilahden srk:ssa ja asui perheineen Etelä-Haagassa samassa srk:tien talossa ja hoidimme siellä välillä lapsiamme ja joskus yhdistettiin asiat ja käytiin yhdessä lastemme kanssa uudessa Leppävaaran uimahallissa.
 
hpl Nostalgia kuvia
2016 Haagan pihalta...

Lopulta jätin vapaapäivinä autonikin pois pihan parkkipaikalta kadun varteen, koska Matti Hakkarainen tuli muuten soittelemaan ovikelloa ja 'jakamaan töitä'.

Hänen mielestään pappi ei saanut hoitaa omia lapsia srk:n tähden, mutta kun virastosta tilattiin kasteita ja virasto kysyi onko toivomusta kuka pappi tulee, niin monet sanoivat että saisko sen papin, joka oli lastensa kanssa puistossa? :)

Erkin kanssa kävimme myös kastamassa niitä lapsia, jotka Matti oli ennen vaalia luvannut kastaa eikä  aikaa sitten järjestynytkään vaalin jälkeen.

Olisi paljonkin muisteltavaa, mutta vielä yksi hauska juttu siitä, miten melkein rupesin uskomaan viikkohoroskooppeihin. Loppukeväällä Matti sanoi Erkille ja minulle, että laittakaa kesälomatoivomuksenne hänelle, niin hän katsoo ne ja ottaa sitten mitä 'jää jäljelle'?
Kun lomalista tuli ilmoitustaululle, niin hänelle jäi aina jäljelle juhannuksesta 4-5 viikkoa ja kirkkoherranviraston Hesarikin kääntyi siksi ajaksi Halikon kesäasunnolle.

Erkki halusi pitää oman kesäasuntonsa lähellä olevalla Päivölän kansanopistolla rippikoululeirejä ja minä jäin sitten eräänä kesänä 3 viikon ajaksi ainoaksi papiksi n. 15 000 hengen seurakunnassa, kirkkoherranvirasto, toimitukset, jumalanpalvelukset - joka päivä töissä...

Menin ensimmäisenä maanantaiaamuna virastolle ja vilkaisin kahvio-keittiön pöydällä jotain viikkolehteä ja horoskooppisivu oli avoinna ja Kauriin kohdalla sanottiin: "Vastuu kasvoi, mutta työ keveni!" :D
Lauantaisin oli 2-3 hautausta, 1-3 kastetta ja joku vihkiminen. Selvisin yleensä kaikesta, paitsi
- kerran Krematoriossa hautauksen jälkeen leski sanoi, että hän haluaa minulta sen siunauspuheen ihan paperilla, johon vastasin, että tietenkin, mutta täytyy kirjoittaa se koneella puhtaaksi ja lähetän sitten...!
- toisen kerran lauantai-iltana
viimeisenä oli kappelissa kaste. Olin juuri ottamassa vettä maljasta ja kuulin itseni aloittavan: "Maas...(ta sinä ...) ja sen ensimmäisen tavun kuullessani rykäisin ja sanoin kuuluvasti. "Minä kastan sinut...." ja valelin kastevettä... ;)

PYSÄHDYN NYT TÄHÄN JA JATKAN SEURAAVASSA OSASSA JÄRVENPÄÄN AIKAA
ja lyhyt yhteenveto Lutherin Isä Meidän rukouksen 3.rukouksen selityksestä.
- - - - -
JATKO-OSA avautuu tuonne opintovuosien koontisivulle - missä tämänkin linkki avautuu.

* * *
PALUU OPINTOVUOSIENI KOONTISIVULLE

Paluu etusivullemme










Sivustolla käyty 1.12.2022 mennessä 2300 kertaa
ja sen jälkeen
kertaa.