X-ryhmä oli hänelle opiskelemaan tultuaan usean vuoden ajan hänen
elämänsä ensimmäinen läheinen
yhteisö, johon hän kuului ja 'kotiutui' ja jossa hänellä oli hyvä
olla ja toimia ja teki paljon vapaaehtoistöitä toimien sihteerinä
ym. - Palaan tähän myöhemmin lisää...
Armeija-aikani jälkeen 1964 pidettiin yhä enemmän Orvokin kanssa
yhteyttä.
Juteltiin tilaisuuksien tms. yhteydessä, mutta kun keskustelu jäi
kesken, niin sitten jatkettiin puhelimessa. Helsingissä oli Helsingin
Puhelinyhdistyksellä tuolloin paikallistaksa, eli yhdistyksen omalla
alueella puhelulla oli kiinteä hinta, olisiko ollut 2 mk (?) kerta
täysin puhelun kestosta riippumatta, vaikka olisi puhunut vuorokauden
tai kaksi samaa puhelua.
HPY:n järjestely oli loistava meille. Kun toinen soitti, niin jätettiin
välillä
puhelin vain pöydälle, käytiin hakemassa syömistä ja juomista välillä
tms.... ja taksa oli vain sen yhden hinnan. Ei ihme, että isäni rupesi
valittamaan,
että kun Jaakkoa ei saa puhelimella kiinni, kun se on aina varattu.
Kun toinen tuli luennoilta tai kirjastolta tai töistä, niin soitti,
kunnes toinen vastasi ja sitten jatkettiin keskustelua. Tällainen
jatkuva pitkä - etenevä keskustelu on mahdollista ihmisten välillä vain
silloin, kun heidän välillään vallitsee avoin, kunnioittava ja
rehellinen yhteys,
jossa voidaan keskustella kaikesta ja kuunnella, jakaa asioita kaikesta
ihmiselämässä.
Näin meni kevätlukukausi 1964. Kesällä olin jälleen kesäyliopistossa
Pohjoismaissa oli nk. raamatullisia yloppilaskokouksia, joihin tuli
ylioppilaita Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Yleisen
kokouksen jälkeen oli jonkin päivän mittaiset johtajapäivät yhdistysten
vastuunkantajille.
Taustaksi yhteiselle matkallemme.
Orvokki oli ollut Pohjoismaiden kristillisissä ylioppilaskokouksissa jo
aikaisemmin mm. 1962 Norjassa Nordmarkassa ja Gjövikenissä
(pitäisi olla norjalainen O ja vinoviiva sen päällä).
Näistä kokoontumisista löytyi Orvokin albumista useita kuvia:


Vasemmalta: Agne Nordlander (?), Orvokki sivusta, ??, ??, Raimo Mäkelä,
Kimmo Juutilainen, selin ilmeisesti Torsten Josephsson.



Torsten Josephsson ja Orvokki




Hakån Breen ja hevosten ystävä. - kuva Antti
Linkola


* * *
Norjasta Nordmarkan johtajapäivien 20. -24. 8.1962 jälkeen oli
Ruotsissa Ljungskilessä
"PÅ BIBLISK GRUND"

Alla olevan ohjelmakuvan oikeassa reunassa on ylhäällä edellinen
Gjövikin kokous....


Kokouksen puhujia: Vasemmalta 3. Risto, 4. Torsten Josephsson...
ISOKOKOINEN KUVA

Torsten Josephsson vaimonsa ja Anders-poikansa kanssa, Risto taaempana.


Saaristoristeilyllä teol.tri, kirjailija Carl-Fredrik Wislöff ja
Orvokki.

Orvokki , Marjo.

Suomalaisten osanottajien ryhmä
ISOKOKOINEN KUVA

Marjo ja Brummerit.

Brummerit kansallispuvuissa.
ISOKOKOINEN KUVA

Päivien puhujia tauolla.

Carl-Fredrik ja Risto.

Risto 2. oikealta.


? ja Malla Käyhty

Kyrkoherde Lasse Victorzon, Marjo, ??, Kerttu.

Kyrkoherde och fru Lasse Vixtorzon
* * *
SEURAAVANA VUONNA 1963
VIKEN - GJÖVIK
1963


Opiskelijapappi Even Fougner lähetti etukäteen eri kanavia varten
alustukset:



Stig-Olof Fernström, Orvokki, Matti Brummer, Raimo Vänskä
Matti Brummer ja Orvokki
Linkolan Antilla tämän kuvan vuosiluvuksi oli merkitty 1963 - kiitos
Antti - sait aikaan aiheelliset
tarkistustoimenpiteet...
* * *

TIETOA KRISTILLISISTÄ YLIOPPILASJÄRJESTÖISTÄ: pdf-tiedostoina

Norges Kristelige
Student- og Gymnasiastlag julkaisi säännöllisesti esirukouspalvelun -
lehteä, jossa oli jokaiselle viikolle rukousaiheet.
LOGO-kuva kertoo havainnollisesti, miten maailmanlaajuisessa
esirukousrintamassa on 'puuttuva rengas' = Din plass - sinun
paikkasi - ja joka päivä klo 8.30 sinä voit täyttää sen paikanketjussa!
NORDISKT STUDENTMÖTE
på biblisk grund
12.- 17.8.1964
Gjeijerskolan, Värmland, SVERIGE

Ylioppilaslähetyksessä
järjesteltiin yhteismatkaa tähän kokoukseen
elokuussa.
Koska Orvokki oli
ollut mukana näissä
pohjoismaisissa kokouksissa, niin vaikka hän oli SKY:ssa työssä, hän
ilmoittautui mukaan tälle ryhmämatkalle, koska siellä oli tuttuja
aikaisemmilta vuosilta. Muutamille Ylioppilaslähetyksessä tuli
probleema, koska Orvokki oli heitetty ulos 'harhaoppisena ja
epäluotettavana', niin jos hän tulee tälle matkalle, hän voi tuoda
vaarallisia vaikutteita ryhmän opiskelijajäsenille.
Hallitus mietti asiaa ja päätti, että minä toimin matkanjohtajana,
mutta Raimo Mäkelä lähtee vahtimaan Orvokkia, niin etteivät osanottajat
saa huonoja vaikutteita hänestä.
(SKY oli ollut mukana aikaisemmin myös mukana näissä yhteyksissä. Lisää gradussani...)
LAIVAMATKA TURUSTA NORTÄLJEEN
Niin sitten ryhmä
lähtijöitä kokoontui ilmoitettuna aikaan illan suussa
Turun satamaan. Minä liftasin Porista käsin (kerron myöhemmin lisää
miksi sieltä) satamaan. Vaikka olin varannut reippaasti aikaa
liftaamiseen, niin jouduin odottamaan useamman tunnin kyytiä Säkylästä
- Turkuun. Viimein kyyti järjestyi.
Siihen aikaan opiskelijat matkustivat aina kansimatkustajina. Kellään
ollut varaa maksaa hyttiä yön yli matkalle. Laivoilla oli myös
kansisalonkeja, joissa oli tuolit niinkuin 'linja-autossa',
korkea selkänoja ja ehkä saattoi hiukan kallistaa selkänojaa,
nukkumista varten.
Koska paljon puhuimme puhelimessa joka päivä ja usein yöhönkin pitkään,
niin istuttiin Orvokin kanssa vieretysten kansisalongissa. Puhuimme
jälleen ummet ja lammet ja meillä oli kauhean hauskaa. Välillä
nauroimme ja käkätimme kippurassa hyville jutuille ja toiset
mulkoilivat, kun koittivat ruveta nukkumaan kansisalongissa.
Lopulta siirryimme ulos kannelle, kun oli kaunis ja lämmin elokuun
iltayö. Siellä jatkoimme keskustelujamme rauhassa tyynehkön meren
loiskeessa kesäyön hämärässä eikä kukaan häiriintynyt keskustelustamme.
Silloin sitten kysyin Orvokilta keskustelujemme joistakin seikoista
johtuen, että "......onko hän menossa kihloihin?"
Orvokki vastasi, että "......on yksi sellainen kiharapäinen". Vastasin
hänelle pokkana, että vai niin, "...on meitä tässä muitakin
kiharapäisiä!" ja sitten naurettiin taas ja jatkettiin keskustelua
johonkin ehkä klo 3 asti aamuyöhön ja sen jälkeen nukuttiin kannen
puupenkillä
makuupusseissa muutama tunti ja kömmittiin aamupalalle laivan
Cafeteriaan, mihin jo muutamat muutkin retkeläiset olivat tulleet
aamupalalle. Laiva saapui joskus n. 9 tienoissa satamaan ja sieltä
siirryttiin junaan.
Ensimmäisenä päivänä laivamatkan
jälkeen. Vasemmalla Orvokki, selin Hilkka Vesala ?, istumassa Kari Vesenterä, kahta oikealla reunalla olevaa en tunnista, koska kuva oli
hyvin tumma, eikä kuvankäsittelyssäkään saanut paremmaksi.
PYSYVÄN YHTEYDEN SYVENTYMINEN
Tuon öisen
keskustelun aikana aukesi sellainen taso, joka lujitti
yhteytemme / ystävyytemme niin, että kun elämän kokonaisperspektiivistä
sitä katselen, niin jonkun kysyessä, että no mikäs teidät on liittänyt
yhteen, niin olemme vastanneet, että "olemme ruotsinlaivatuttavuus',
vaikka olimme sitä ennen keskustelleet ties kuinka paljon jo n. vuoden
verran puhelimessa ym. ja jakaneet paljon asioita.
Niinpä sitten ihan itsestään Ylioppilaslähetyksen hallituksen
suunnittelema tilanne muuttui: Raimo johti matkaa ja
minä pidin huolta Orvokista.
Orvokki uskaltautui kanssani purkamaan sen syvimmän trauman, kun Olavi
Peltola oli heittänyt hänet ulos X-ryhmästä ks.
edellä Olin sen tapahtuessa ollut asevelvollisuutta suorittamassa
ja
kuulin vain jälkikäteen siitä.
Sanoin silloin hänelle, että vaikka hän ei enää ole sen ryhmän jäsen,
eikä varmasti voisi ollakaan,
niin ei ketään saa loukata sillä tavalla. Sanoin, että me puhumme tämän
asian selväksi Olavin kanssa ja hänen on pyydettävä anteeksi
käytöstään.
Niin sitten parin seuraavan päivänä aikana menimme Olavin luokse ja
sanoimme, että meillä on asiaa hänelle. Hän suostui keskusteluun ja
muistaakseni siinä oli joku muukin paikalla, kun hän niin halusi.
Sitten ihan yksinkertaisesti otettiin asia esille ja sanoin, että hänen
on pyydettävä sitä anteeksi Orvokilta...muistan vieläkin hyvin
selvästi, että kun hän kuuli tämän, niin se oli kova paikka, hän
synkistyi silmin nähden....sitten hän myönsi vastentahtoisesti sen ja
sanoi, että "Kyllä minä sen vielä anteeksi pyydän Orvokilta, mutta en
vielä!" Ihmettelimme tätä vastausta, mutta eihän ketään voi pakottaa,
vaan anteeksipyytäminen on toista vastaan rikkoneen itse tehtävä.
Totesimme sitten, että keskustelu on päättynyt tähän - hän tunnusti
asian, mutta ei halunnut vielä pyytää anteeksi??
- - - - -
Kerron asian jatkon....: Sitä anteeksipyyntöä ei koskaan tapahtunut.
Noin
30v myöhemmin Järvenpäässä oli Kylväjän läheteiksi lähdössä
seurakuntalaiset, Pentti ja
Marja-Kaarina Marttilan perhe ollessani kirkkoherrana. Varmaan
jossain 1990-luvun vaiheessa valmistellessaan lähtöään heidän kanssaan
sovittiin, että kotiseurakunnassa oli heidän lähtöönsä saakka kerran
kuukaudessa Kylväjän Raamattutunti. Kylväjä jatkoi tätä sitten heidän
lähdettyään. Näin erään kerran ohjelmassa, että Olavi Peltola tulee
puhujaksi.
Juteltiin Orvokin kanssa ja päätettiin, että aikaa on nyt kulunut ja
kutsutaan Olavi iltakahville / teelle sen luennon jälkeen, jotta
voitaisiin kohdata rauhassa ja toivon mukaan saada asiat kuntoon. Olavi
tuli sitten yhdessä Ritvan kanssa kotiimme sinä iltana ja heti
eteisessä toivottaessamme heidät tervetulleeksi, hän sanoi
painokkaasti, että "menneistä asioista ei sitten puhuta mitään!"
No ei ketään voi väkisin pakottaa puhumaan ja niin sitten juotiin
iltateetä / kahvia ja käytiin 'small talkia'... 'No mutta kyllä aikaa
on kulunut nopeasti... ja miten isoja lapset, lapsen lapset ovat ja
mitä he tekevät jne...' ja se oli siinä.
Löysin kerran selatessani vanhaa vieraskirjaa... tuon Olavi ja Ritva Peltolan käynnin
ja luin sieltä Olavi Peltolan kirjoittamana: "Se oli Jumalan tahto!" - tarkoitti
Orvokin ulos ajamista x-ryhmästä eikä nähnyt enää mitään anteeksipyydettävää, vaikka
sanoi Ruotsin matkalla asiasta keskusteltaessa, että pyytää vielä anteeksi, mutta ei silloin.
Nöyrtyminen ja
anteeksipyytäminen, omien virheidensä tunnustaminen
onkin vaikein asia maailmassa.
Mutta jos sen tekee - Jumala antaa voiman
ja se on suuri siunaksen lähde elämässä.
Orvokki siirtyi taivaan kotiin su 18.4.2010 klo 3.30,
- eikä Raamattu kerro, että siellä vielä pyydeltäsiin mitään
anteeksi.
Käyttäjätunnuksen ja salasanan saa jaakko.harjuvaara(at)gmail.com
Siihen aikaan 2
pienintä lastenlasta 5 v ja 8 v ovat nyt murrosiän
jälkeen toivoneet, että se sivu on laitettu salattuun hakemistoon - ei
siksi, etteikö siellä voisi jokainen halutessaan käydä katsomassa
sivustoa ja lukemassa sen, vaan siksi, että Googlen tms. hakukoneet
eivät voi *levittää* niitä kuvia - koska hakukoneet eivät pääse siihen
hakemistoon.
Sillä sivustolla on tämän tekohetkellä 21 393 kävijää = eniten
erillisellä alasivulla, kun Orvokin ja minun yhteisen sivustomme
etusivulla on 63 881 kävijää / 27.11.2019
- - - - -
PALUUMATKALLA
Palataan
ylioppilaskokoukseen Ransäteriin. Kokous jatkui ja samoin
johtajapäivät ja palattiin Helsinkiin, mutta Orvokin lähdettyä
varsinaisen kokouksen jälkeen Helsinkiin, niin johtajapäivät ja
paluumatka olivat vähän tylsiä.
Nortäljestä - Turkuun laivalla oltiin tietysti taas kansimatkustajina.
Olavi Peltolalla oli hytti. Sitten jotkut opiskelijat tulivat sanomaan,
että Olavi Peltola haluaa mahdollisimman monta sinne hyttiin yöksi,
niin että nyt pitää lähteä sinne. Ihmettelin sitä, mutta menin sitten
ja lopulta hytti oli aivan täyteen ahdettu. Olavi rupesi nukkumaan
sinne yläsänkyyn ja sanoi jättävänsä vielä pyjaman lisäksi jotkut
housut jalkaansa, kun 'on niin vaarallista, että täällä on sekä tyttöjä
että poikia ja täytyy olla varovainen...'
En ymmärtänyt, että jos tämä oli niin vaarallista, että opiskelijat
ovat täysissä pukeissaan makuupusseissaan - yksi alasängyllä ja me muut
kuin 'sillit suolassa' lattialla?? Jos kerran on niin vaarallista,
niin miksi hän sitten halusi ahtaa porukkaa sinne hyttiinsä?
Tuli jälleen se ajatus, että hän ei kestä yksin olemista, vaan aina
pitää olla joukko, lauma kannattajia ympärillään? Yksin olemisessa on
se puoli, että silloin on pakko tutustua itseensä ja sisimpäänsä ja
olla myös kahden Jumalan kanssa.
Olin kuitenkin kuuliaisesti johtajan käskiessä tullut sinne, vaikka
ajatus oli kummallinen ja hankaloitti yömatkaa laivalla.
Ahtaassa hytissä oli kuuma, ja heti kun tuntui, että porukka nukkui,
keräsin hiljaa makuupussini ja lähdin raikkaaseen ilmaan kannelle
yöksi.
NORDISK SÅNG
Löysin hyllystämme
vielä Orvokin punakantisen "Nordisk Sång " -
laulukirjan, joka oli käytössä pohjoismaisissa kokouksissa. Siinä oli
pohjoismaisilla kielillä hengellisiä lauluja ja -virsiä.
SYKSY SAAPUI
Opiskelut,
luentoja, tenttejä, jatkuivat syyslukukaudella 1964.
Minut oli valittu myös Ylioppilaslähetyksen hallitukseen ja Orvokki
sanoi aina, että pysy sinä siellä äläkä välitä, että he heittivät hänet
ulos.
Olin myös Pro Fide-lehden toimituskunnassa ja ylioppilasseuroja ja
aktioita suunnittelemassa.
Joitakin ohjelmia pdf-tiedostoina opiskeluajoilta löytyi minun ja
Orvokin arkistoista
ja nyt aikajärjestyksessä taulukossa:
OPISKELIJAN ARKEA
Syksy 1964 sujui
sitten opintojen ja kristillisen ylioppilastyön
merkeissä ja Orvokin ja minun ystävyyden jatkuessa ja syventyessä
kertomani mukaisesti.
VUODEN 1965 VAIHEITA
Tämä vuosi sisälsi
monia asioita, menin mm. 2 kertaa kihloihin ja
kerran naimisiin.
Ensimmäinen kihlaus oli tammikuussa. Sen tarinan historia on juuri kuin
'Murphyn laki', joka määrittelee jotenkin tähän tapaan - versioita on
monia - mm. että "Jos joku asia voi mennä pieleen, niin se menee
pahimmalla mahdollisella tavalla. Ja jos joku asia ei voi mennä
pieleen, niin se siitä huolimatta menee pieleen."
Ja niin tässä tapauksessa oli ja sen vaiheissa tapahtuivat lähes kaikki
mahdolliset virheet:
1. Kenenkään ei pidä puuttua toisten ihmisten asioiden
järjestelemiseen.
- Minun puoleltani tätä seurustelua ei olisi alkanut ollenkaan,
mutta Vivamon leireillä
'1-? valopäätä' isosten joukosta päätti ruveta järjestelemään toisten
ihmisten asioita. He päättivät luoda jonkinlaisen romanssin poikasen
minun ja erään toisen välillä siellä. Yleensä koitan olla ystävällinen
ihmisille ja niin sitten lopulta suostuin heidän järjestämäänsä
treffeihin ja sen jälkeen sitten olisi pitänyt peruuttaa, mutta näillä
järjestelijöillä oli paljon vaikutusvaltaa enkä osannut pitää varaani.
2. Jos joku asia lähtee alusta lähtien väärälle raiteelle, niin pitäisi
olla riittävästi energiaa pysäyttää eteneminen ja siirtyä kokonaan
toiselle raiteelle.
- Koska asuimme kaukana toisistamme, niin jonkinlainen 'etäkontakti'
riippui elämänmatkassa mukana jossain taka-alalla, eräänlaisesta
velvollisuuden tunteesta koittaen olla aiheuttamatta toiselle
osapuolelle pettymystä ja pahaa mieltä. - Jos olisimme olleet samalla
paikkakunnalla,
niin se olisi loppunut nopeasti, koska olisi selvinnyt, että tämä ei
toimi.
Niin se etäkontakti oli jotenkin olemassa ja tässä viime vaiheessa 1964
- 1965 sitten kävi jälleen Murphyn lain tapaan:
3. Jos joku asia ei toimi, niin sen sijaan, että katsottaisiin totuutta
silmiin ja tehtäisiin realistinen tilannearvio ja ratkaisut, niin
koitetaan epätoivoisesti hehkuttaa lisää ja saada toimimaton yhteys
toimimaan. Tässä tapauksessa se 'hehkutus' merkitsi sitten kihloihin
menoa.
Orvokin kanssa olimme parhaita ystäviä eikä meillä ollut mitään
ajatuksia tai suunnitelmia yhteisestä tulevaisuudesta - Orvokki sanoi
aina, että koska oli minua 5,5 v vanhempi, niin hänellä oli ilman muuta
ajatus, etteihän meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta puolisoina.
Tuohon aikaan 1960-luvulla oli yleinen mielipide, että avioliitossa
miehen pitää olla aina vanhempi puolisoaan.
Orvokki
ei ollut siis ¨'kilpailija', mutta vasta hänen kauttaan minulle
selvisi,
miten syvä, syvenevä ja merkittävä voi olla kahden ihmisen välinen
yhteys, luottamus, avoimuus, sielujen sukulaisuuus samalla, kun
kumpikin on kuitenkin oma itsensä ja erilainen monin osin -
elämänkokemukset ja historiat erilaisia. Sitä ei voi oikein kuvailla,
sen voi vain elää todeksi.
Minulla ei ollut kotonani ollut sellaista 'mallia',
jossa olisin voinut ymmärtää puolisoiden välisen syvän,
molemminpuolisen vuorovaikutuksen.
Olin nähnyt vanhemman veljeni solmivan onnellisen avioliiton ja
toisaalta se herätti toiveita, että jos minäkin...
Olin toisinaan keskusteluissamme Orvokin kanssa sivunneet tätä
monivuotista etätuttavuutta. Kun kerroin Orvokille käyneeni solmimassa
kihlauksen, niin hän onnitteli ja toivotti tervetulleeksi käymään, jos
morsiameni käy Helsingissä. Niin hän sitten kerran kävikin ja
poikkesimme Orvokin luona kahvilla ja kakulla. Kun olin saattanut hänet
junalle - tuli mieleeni, että kakkua jäi vielä jäljelle ja soitin
Orvokille, että voisin tulla jatkamaan kahvin juonnin ja kakun
merkeissä...
Loppukevään 1965 aikana minulle alkoi hahmottua todellisuus ja
uskallus katsoa asioita niinkuin ne ovat. Totesin, että pitkä ja
mutkikas etäsuhde ei ollut muuttunut miksikään 'kihlaushehkutuksen'
jälkeenkään, eikä voinut olla se 'onnellisen avioliiton' mahdollisuus,
minkä olin veljeni kohdalla nähnyt. Siinä mielessä vanhanaikainen
kihlausaika - jolloin tutustutaan vähän enemmän kummankin puolen
perheeseen, sukuun jne... on hyödyllinen, koska silloin ollaan vielä
vaiheessa, josta voidaan peruuttaa suunnitelmat.
Kun jonkun alitajunnassa olevan totuuden uskaltaa katsoa, niin saa
työkalut itselleen tehdä ratkaisuja. Totesin, että minun on oltava
rehellinen ja purkaa kihlaus, koska sillä ei ollut edellytyksiä johtaa
mihinkään hyvään lopputulokseen ... tai alkuun miten vain. Yhteistä
pohjaa ei ollut.
Olin Korpilahdella kesätyöntekijänä (myöhemmmin lisää tästä kesätyöstä)
ja helluntaipyhät olivat siihen aikaan lauantai ja sunnuntai. Nuorilla
ei ollut silloin toimintaa. Pyysin kesätyöpaikkani kirkkoherralta luvan
pitää ne vapaana ja kerroin syyn, miksi tarvitsen vapaan. Kirkkoherra
kuunteli ja kyseli, että 'miten on eletty' ja kerroin ja hän sanoi,
että no kyllähän sen sitten voi purkaa, jos on varma ja sain luvan
lähteä.
Palattuani tältä matkalta totesin, että olin löytänyt itseni ja elämäni
ja seisoin lujalla pohjalla. Siinä toteutui jälleen viisaus:
"Ihmistä ei voi koskaan vahingoittaa se, mitä hän tietää, mutta se voi
vahingoittaa, mitä ei tiedä - tai ei halua tietää!"
- - - - -
Jatketaan nyt tästä kesätyöpaikasta...
KESÄNUORISOTYÖNTEKIJÄNÄ KORPILAHDELLA
Luultavasti
kurssitoverini Risto Ahonen - Korpilahdelta kotoisin - kertoi, että
heidän seurakunnassaan on kahden kuukauden kesänuorisotyöntekijän
paikka auki. Minulla puuttui opintojen 'seurakuntaharjoittelu',
palkallisessa työsuhteessa, vaikka olin vuosikaudet ollut mukana
monella tavalla. Hain kesätyöpaikkaa ja tulin valituksi ja niin
toukokuun viimeisinä
päivinä piti lähteä Korpilahdelle, jossa en ollut koskaan käynyt.
Lähtöä edeltävänä päivänä oli tehtävä vielä monistamalla uusi painos
piskelijatyön piirissä käytetystä lauluvihkosesta 'Hallelujalaulut',
joka oli Ylioppilaslähetyksessä käytössä. Se oli eräänlainen "Sinisen
Laulukirjan' esiaste.
Käytössä ollut ensimmäinen monistepainos oli lopussa ja olin luvannut
jossain vaiheessa Orvokin kanssa yhdessä kirjoittaa vahakset ja
huolehtia uuden painoksen
monistamisen ja kokoamisen. Siinä olikin hommaa suunnitella ne A6
kokoiseksi vihkoseksi aakkosjärjestykseen ja tietenkin kaksipuolisena
monistuksena paperin säästämiseksi: saada oikea säkeet ja laulut
lopullisessa taitossa ja niittauksessa oikeille paikoilleen.
Tuli kiire
hoitaa vielä ennen kesätyöhön lähtöä tehdä se. Kirjoitimme vahakset,
monistimme, niittasimme jne.... ja saimme tehtyä Orvokin työpaikan,
SKY:n toimiston koneilla. Oli pakko saada valmiiksi, kun seuraavana
päivänä oli lähtö Keski-Suomeen. Toukokuun aamuaurinko nousi jo
valaisemaan maisemaa, kun työ oli valmis.
- Sinänsä opiskelijaelämässä monet kirjalliset tehtävät, esitelmät ym,
valmistuivat lähes aina aamuyön tunteina.
LIFTATEN MATKAAN
Matka
Keski-Suomeen tehtiin taas liftaten ylioppilaslakki päässä.
Orvokin boksikaveri Jatta Niittymäki oli töissä psykologina
Jyväskylässä Kinkomaan sairaalassa ja Orvokki lähti samaa matkaa
Jyväskylään käymään hänen luonaan. Liftausmatka sujui kohtalaisen
hyvin, koska 4-tie on paljon liikennöity. Tuntemattomien kuljettajien
kanssa syntyi toisinaan mielenkiintoisia keskusteluja ja joskus vielä
laulettiin joku hengelllinen laulu kiitokseksi matkan lähestyessä
loppuaan.
Jämsässä minä jäin pois kyydistä ja lähdin liftaamaan kohti Korpilahtea
Orvokin jatkaessa Jyväskylään.
PERILLÄ KORPILAHDESSA
Kirkkoherrana oli
kappalaisesta kirkkoherraksi valittu Eino Ojanen.
Kirkkoherralla oli iso siihen aikaan nykyaikainen pappila järven
rannalla. Khran
asunnon toisesta päästä johti ovi kirkkoherranvirastoon ja virastosta
taas edelleen apupapin asuntoon. Se oli hyvä ratkaisu
kesätyöntekijälle, joka sai asunnokseen yhden huoneen papin asunnosta
ja tietysti kylpyhuoneen ja keittiön käyttöoikeus ja oli vielä parveke
järvelle päin. Virastoon ja apupapin asuntoon oli erillinen
sisäänkäynti toisessa päässä.
Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, oli vain lankapuhelimet ja
kaupunkeja lukuunottamatta oli käsivälitteiset keskukset - näin
Korpilahdellakin.
Sain käyttää viraston kiinni ollessa iltaisin viraston puhelinta ja
koska keskus mittasi tarkasti puhelun ajan ja hinnan riippuen oliko
lähipuhelu vai tilattu/välitetty kaukopuhelu, niin minun piti jokaisen
puhelun jälkeen kysyä sen hinta ja kirjata ylös listaan päivämäärä,
kelloaika ja puhelun kesto ja kuukauden lopussa lasku vähennettiin
palkastani.
Orvokki oli pitämässä SKY:n rippikoululeirejä, jonka toiminnan kirkossa
ensimmäisten joukossa oli SKY:ssa aloittanut mm. Irja Kilpeläinen.
Teiniharjulla hän
kirjoitteli minulle öisin kirjeitä, koska siellä ei
ollut puhelinta hänen käytössään.Tätä kirjoittaessani löysin vielä
kansionkin, jossa kirjeenvaihtomme on tallella. En nyt rupea sitä
lukemaan uudestaan - muutoin sivustoni 'ei valmistu koskaan', jos
sukellan aina jonkin yksittäisen tilanteen muistoihin.
YHTEYDENPITOA
Orvokilla oli
erittäin kaunis ja selkeä käsiala. Minulla taas niin
onneton käsiala, että Orvokki sanoi myöhemmin, että "jos olisin
kirjoittanut hänelle kirjeet käsin, hän ei olisi uskaltanut mennä
kanssani naimisiin." MUTTA minä olin saanut yo-lahjaksi
matkakirjoituskoneen ja menin heti ensimmäisenä syksynä 1962 opintojen
alkaessa Helsingin Konekirjoituskouluun siinä Mikonkadun ja
Kaisaniemenkadun kulmassa 5.kerroksessa. Siellä oli mahdollista käydä
10-sormijärjestelmän kurssia maksaen jokaisen erillisen kerran samalla
- eikä koko kurssin hintaa. Lopetin puolessa välissä, kun olin
saavuttanut 10-sormijärjestelmässä n. 3500 merkin /puolessa tunnissa
nopeuden. Se oli tosi viisas ratkaisu, josta olen ollut kiitollinen
niin opiskeluaikani, työvuosinani ja nyt vielä eläkkeelläkin, kun
naputtelen atk-sivuja 10-sormijärjestelmällä.
PUHELIN ON VERRATON
Merikarvialla oli
puhelin eikä tarvinnut kirjoittaa kirjeitä. Minä
soitin Korpilahden kirkkoherranvirastosta iltaisin töistä palattuani,
kun virastossa oli hiljaista.
Puhelinkeskuksen hoitajan piti ilmoittaa 3 minuutin välein ajan
kulumisesta. Kun keskus avasi linjan, niin sen kuuli, koska hänen
pöydällään oleva kello alkoi tikittää kuuluvasti linjalla. Kun kellon
tikitys rupesi kuulumaan aina välillä - eikä ollut aikailmoituksen
paikka - niin sanoin hänelle, 'kiitos me selviämme kahdestaan.." ;)
Kun hän ilmoitti 3 minuutin kulumisista, kiitin ja sanoin, että 'meille
riittää puolen tunnin välein ilmoitus'.
Koska puhelumme olivat pitkiä ja maksoivat tietysti paljon, niin
Merikarvialla levisi huhu, että 'se naisteologi seurustelee
Korpilahdelta kotoisin olevan rikkaan maanviljelijän kanssa, koska
sillä on varaa puhua niin pitkiä puheluita.' :D -
Sentraalisantrahan oli usein paikkakunnan 'tietolähde' niinkuin
vanhoissa suomalaisissa elokuvissa oli aina rooli keskuksenhoitajalle.
Sain palkkaa 400 markkaa / kk ja siitä meni puhelinkuluihin n. 200 mk /
kk ja lopulla sitten maksoin ruokani ym.
KESÄTYÖTÄ
Työni sisältö oli
pitää nuotioiltoja kansakouluilla eri puolilla olevaa
laajaa Korpilahden pitäjää. Iltoihin saattoi kuulua osana myös
lentopalloa, jos koulun yhteydessä oli urheilu- tai pallokenttä. Ja
lopuksi oli aina iltahartaus.
Siihen aikaan 'joka kylällä oli kansakoulu', jossa oli 1-2 opettajaa ja
ainakin toinen heistä - usein myös aviopareja - asui koulun yhteydessä
olevassa opettajan asunnossa.
Opettajat olivat usein ilahtuneita, kun koululla tapahtui jotain
kesäaikaan, sillä koulun yhteydessä ei ollut monestikaan paljoa
asutusta, vaan oppilaat tulivat lähiseudulta maataloista.
Koska heillä kesäaikaan kävi harvoin vieraita koululla, niin jotkut
kutsuivat kahville tai syömään ja juttelivat kuulumisia ja kyselivät,
miten ja miksi olin lähtenyt opiskelemaan teologiaa ja sitä kautta
keskustelut siirtyivät välillä syvemmälle elämän ja uskon aiheisiin.
Joskus lämmittivät vielä saunankin. Kesäloma oli pitkä eikä ollut
paljoa tapahtumia.
Kerran ilta siinä vierähti mukavasti ja alkoi kova sade ja opettaja
sanoi, että hänen vaimonsa on matkoilla ja voin yöpyä heillä, ettei
tarvitse ajaa sateessa parikymmentä kilometriä. Hän lisäsi, että hän
nukkuu sitten vaimonsa sängyssä ja antaa omansa minulle, sillä hänestä
olisi outoa, jos joku vieras mies nukkuisi samassa sängyssä kuin hänen
vaimonsa. :D
Tapasin heidät yhdessä myöhemmin jossain srk:n
kokkojuhlassa tms... ja rouvakin esittäytyi ja nauroi vieläkin miehensä
kommenteille. Opettajien asuntoon
kuuluvat puutarhat oli
yleensä erinomaisesti hoidettuna ja he mielellään esittelivät niitä
vieraalle.
SPEDESHOW
Mustavalkoinen
televisio oli uusi tuohon aikaan. Opin nopeasti
kantapään kautta, että sinä (tiistai?) iltana ei kannattanut
järjestää yhtään mitään!
SUOMALAINEN LUONTO
Matkat
kirkonkylältä sivukylille olivat 15-20 km jopa enemmänkin ja
tiet kulkivat
erittäin kauniita metsäisiä, mäkisiä ja välillä järvien rantoja
kiertäviä Keski-Suomalaisia maisemia. Putkilahdelle mentiin kaunis
lossimatkakin Päijänteen toiselle rannalle.
Kun Järvenpää on hyvin tasaista Uuttamaata ja harvassa järviä, niin
siellä Korpilahdella
ihastuin tähän suomalaiseen kesämaisemaan, niinkuin Keski-Suomen
kotiseutulaulussa lauletaan:
Männikkömetsät ja
rantojen raidat, laaksojen liepeillä koivikkohaat.
Ah, polut korpia kiertävät kaidat, kukkivat kummut ja mansikkamaat!
Keitele vehmas ja Päijänne jylhä, kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen.
Vuorien huippujen kauneus jylhä....
sanat Martti Korpilahti
|
TYÖMATKAT
Nuorisotyöntekijällä
oli käytössään matkoihin polkupyörä, NSU-mopedi,
joka valitettavasti lakkoili välillä. Polkupyörällä matka olisi ollut
(peruspyörä ilman vaihteita) todella saavutus polkea illansuussa
edestakaisin yhteensä n. 40 km ja välillä pitää nuorten nuotioilta.
Korpilahden kyläteitä...
Risto Ahosen isä toimi nuorisosihteerin virassa Korpilahdella. Hänellä
oli Moskvitsh - auto, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta oli
NSU-mopon reistaillessa korvaamaton apu kulkemisiin. Ahosen perhe ja
maanviljelijä Lauri Pietilä ja opettajavaimonsa Elsa olivat
kovin
ystävällisiä ja heiltä sai paikkakunnalla ensimmäistä kertaa olevana
paljon tarpeellista paikallista tietämystä.
Pietilän isäntä lainasi minulle kerran Datsun Bluebirdinsä, että kävin
pikimmiltään pari vapaapäivää yhdistäen katsomassa Orvokkia Juvalla
Hiekkaniemessä, jossa hän piti Helsingin Raamattukoulun
rippikoululeiriä.
Samoin Orvokin liftatessa katsomaan minua, Pietilät ystävällisesti
majoittivat Orvokin.
Orvokki liftasi sateisen päivän Korpilahdelle ja olin kertonut
ruustinnalle, että naisteologi Orvokki
Teini tulee käymään - ja ruustinna oli tietysti heti varmistanut, missä
Orvokki yöpyy?
Orvokki soitti sateisena päivänä märkänä anorakissa ja farkuissa
pappilan ovikelloa, jolloin ruustinna oli tuijottanut ja kysynyt
jotenkin tähän tapaan: 'Kuka te olette?' ja tuli kertomaan, että joku
sateen kastelema farkuissa oleva
nainen kysyy minua ulko-ovella... ja vastasin, että "hyvä, hän on
varmaan
teologian maisteri Orvokki Teini!" :)
LÖYLYKILPAILU
Välillä pidin
muutaman lasten/nuorten/poikien leirin joko
telttamajoituksessa Saakoskella ja toisen leirin yhdellä vanhalla
käytöstä
poistetulla kansakoululla, jossa leirin pojat päättivät haastaa minut
saunassa löylykilpailuun. Olin sen
verran kokematon, etten tajunnut sitä, että heidän olisi pitänyt
ehdottomasti antaa voittaa kilpailu, koska se olisi ollut heille tärkeä
itsetunnon kohotus, voittaa johtajansa.
Päätin, että jos ne pysyvät lauteilla, niin kyllä
minäkin ja hammasta
purren istuin elämäni ensimmäisessä löylykilpailussa - ja viimeisessä.
Lopulta pojat ihmeissään lähtivät lauteilta yksi toisensa jälkeen. Kun
minä sitten tulin sieltä ulos, niin käsivarret olivat tulipunaiset ja
vielä seuraavana päivänäkin arat ensimmäisen asteen palovamman
jäljiltä, mutta niinhän se on että 'tyhmyydestä sakotetaan.'
Albumistani
löytyi yksi kuva Korpilahden ajoilta:
Kuvan on napannut
näköjään joku leiriläinen, koska taustalla näkyy telttoja. Toisessa
tuolissa istuu Risto Ahosen veli Pekka.
Kun kirkkoherra Eino Ojanen lähti lomalle ja Herättäjäjuhlille, niin
hänen sijaisenaan oli koulun uskonnonopettaja, vanhoillislestadiolainen
Hannes Torkki.
OSKAR SALOSEN SÄÄTIÖ JA LEIRIKESKUS
Lähellä
Korpilahtea Koskenpäähän oli Sahloisten kylään juuri silloin rakennettu
kristillinen toimintakeskus, liikemies Oskar Salosen Säätiön toimesta.
Siellä päin Suomea ihmetystä herätti, että miksi hyvin
syrjäiselle paikalle tällainen keskus rakennettiin.
Toiminnanjohtajana oli rakennusmestari Mauri Sarkkamaa. Siellä oli
joitain hengellisiä tilaisuuksia, mutta minulle ei selvinnyt oikein,
että mikä viitekehys sillä oli, toisaalta vapaakirkon suuntaan ja
toisaalta kirkkoon päin.
MOT-ohjelma kertoi jokin aika sitten Salosen Säätiön rahojen
katoamisesta lopullisesti adventtikirkon toimesta. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2000/11/20/rahat-tai-henki-kuinka-lahkot-rahastavat-jaseniaan-kasikirjoitus
Elokuussa kävimme Pohjoismaisessa ylioppilaskokouksessa Lahdessa.
* * *
SYKSYKSI HELSINKIIN
Kesä kului
nopeasti ja syksyllä opinnot jatkuivat Helsingissä. En ole
löytänyt vielä opintokirjaani, josta olisi helppo vähän katsella, mitä
on tehnyt lukukausina. Olen sen kyllä nähnyt jossain ja on tallella
odottamassa tavaroiden, paperien, valokuvien, kansioiden, kirjojen
selvittelyä, lajittelua ja järjestämistä, jonka aloitin Orvokin
kuoleman jälkeen hänen papereidensa ja kansioidensa parissa ja sitä
ennen jo isäni jäljeltä...
ELÄMÄ ETENI
opiskeluni
merkeissä ja Orvokin työssä SKY:ssa. Nyt oli mukava, kun ei
ollut iltaisin enää sentraalisantraa laskemassa minuutteja, vaan HPY:n
paikallistaksa ja hyvä kuuluvuus. Aito vuorovaikutus kasvaa ja syvenee
ja elää. Vanhempani arvasivat, kun eivät puhelimella pystyneet
tavoittamaan, että jotakin elämässäni on tapahtumassa. Niin sitten
kerran poiketessani Järvenpäässä kerroin, että olen löytänyt hyvän
ystävän ja he toivottivat meidät käymään luonaan.
Joskus syys-lokakuulla sitten poikkesimme yhdessä Järvenpäässä ja oli
hyvä heidänkin tutustua Orvokkiin.
IHANA OIVALLUS
Joulukuun
alkupäivinä kerran Orvokin kanssa jutellessamme minulle
valkeni - muistan sen hyvin selvästi:
"...hetkinen, mehän tunnemme Orvokin kanssa toisemme nyt hyvin syvästi,
kaipaamme jatkuvasti toistemme seuraa, asioiden menneisyyden, tämän
päivän ja tulevaisuuden asioiden jakamista ja meillä on hyvä olla
yhdessä...miksi siis jatkaisimme enää näin, mehän voimme mennä
naimisiin, eikä tarvitse enää soitella tuntikaupalla ja pitää kahta
kotia...!"
Tämä oivallus tuli selkeänä ja siksi voimakkaana löytönä, kun emme
olleet sieltä Ruotsin laivalta asti koskaan ajatelleet avioliittoa...
olimme parhaita ystäviä yhä syvemmin.
Oivalluksen saadessani olin silloin käymässä Orvokin luona taas
kahvilla, kun tämä valkeni
minulle ja keskeytin sen hetken
keskustelumme ja sanoin Orvokille: "Minä menen sinun kanssasi
naimisiin!" Orvokki hämmästyi ja sitten jatkoimme tästä aiheesta......
ja olimme lopulta yhtä mieltä.
IKÄERO
Orvokki sanoi,
ettei ikäeromme tähden ollut ajatellut mitään
avioliittomahdollisuutta, sen ajan asenteiden mukaisesti. Kun silloin
tällöin saimme 'kuittausta' ikäerosta, niin meillä oli pari
vakiovastausta:
"Orvokki sanoi, että minkäs hän sille voi, että kelpaa nuoremmallekin!"
Minä taas totesin, että "Minkäs minä sille voin, että olen näin
varhaiskypsä!"
Lisäksi vanha viisas esimieheni Yrjö Winter sanoi ihan muussa
yhteydessä tärkeän toteamuksen:
"Nuoruus ei ole ikäkausi - vaan ominaisuus"!
Toimii yleensäkin meillä ihmiselämässä.
ELÄMÄN LOPPUSUORALLA
Kun valitsin
kukkaseni Orvokin arkulle hänen hautajaisiinsa,
hautaustoimiston tuttu virkailija kysyi, että mitä kirjoitetaan
nauhoihin? Vastasin hänelle aivan spontaanisti enempää miettimättä,
että ei kirjoiteta mitään, minulla on siihen omat sanani.
Virkailija tuijotti ihmeissään ja sanoi, että tehdään niin ja tuot
sitten itse ne sinne kirkkoon.
Kiteytin niihin sanoihin täältä opiskeluvuosiltani kaiken aina siihen
saakka, kun ambulanssi vei hänet iltayöllä viimeisen kerran, jonne en
päässyt mukaan saattamaan, koska 5 ja 8 vuotiaat lapsenlapset olivat
luonani yökylässä...
Myöhemmin Orvokki
onkin sanonut minulle, etten ole koskaan kosinut
häntä ja kysynyt, että tahtooko hän mennä kanssani naimisiin? Olen vain
ilmoittanut, että menen hänen kanssaan naimisiin. :D
Olen siihen
aina vastannut, ettei hän myöskään torjunut 'ilmoitustani'.
Häittemme sivulla kerron, että Martti E.Miettisen kysyessä meiltä
vihkikaavan mukaisesti ...tahdotko ottaa..., niin Orvokki vastasi:
"Tahdon."
Minä vastasin, "Otan". :D
(sivun linkki on myöhemmin täällä)
KÄYNTI JÄRVENPÄÄSSÄ
En muista
tarkasti, oliko samana iltana, vai seuraavana, kun soitin
sitten isälleni sen verran jännittyneenä, että esittelin itseni: "Hei
täällä on Harjuvaaran Jaska ja soitin sitä, että me menemme Orvokin
kanssa naimisiin!" Isäni hämmästyi hiukan ja kertoi samalla äidilleni
ja pyysivät meidät illalla kahville. Niin menimme ja heillä oli jostain
ruusut hankittuna ja kakkua...ja sanoivat, että kyllä he syksyllä
sitä jotenkin jo arvelivat meidän käydessämme siellä...
AIKATAULU
Olemme Orvokin
kanssa olleet niin halutessamme
nopeita liikkeissämme ja
minä olisin halunnut, että meidät vihitään jo ennen joulua, sillä
halusin viettää joulun yhdessä, mutta kun siihen aikaan kuulutusaika 7
vrk alettiin laskea
vasta siitä sunnuntaina lukemisesta, vaikka kuulutus olisi tehty
kirkkoherranvirastossa jo edellisenä maanantaina, niin totesimme että
kuulutussunnuntai ja joulunpyhät laskettuna tuon kaavan mukaan eivät
mahdollistaneet vihkimistä ennen joulua.
Niin päätimme sitten, että meidät vihitään uudenvuoden aattona
31.12.1965. Ja rupesimme suunnittelemaan asioita tästä näkökulmasta.
KIHLAUS
Sitten muistimme,
että - hetkinen - meidänhän pitää mennä
kihloihin...niinkuin on tapana ennen avioliiton solmimista, olimme niin
innoissamme uuden lehden kääntymisestä elämässämme pitkän ystävyyden
jälkeen.
Niin sitten kävimme 11.12.1965 Orvokin ruokatunnin aikana Oskar
Lindroosin liikkeessä ostamassa sormukset ja minä annoin entisen
sormukseni osamaksuksi.
Sormukset saatuamme menimme tapamme mukaan syömään Kolmen Sepän
lounasravintolaan Marskin kenkäkaupan yläkerrassa .... kadun
risteyksessä. Mietimme, että miten hoidamme sormusten vaihdon, koska
halusimme ne sormeemme, kun Orvokki menee takaisin työpaikalleen.
Meillä oli tuolla lounastunneilla tavatessamme aina niin paljon hauskaa
juteltavaa, että lähipöydissä oli silloin tällöin seurattu
rakastavaisten ruokailua.
Niin sitten 'romanttisesti' vaihdoimme sormukset Kolmen Sepän pöydän
alla - siis vain kädet pöydän alla - :D ja ne kiiltelivät uusina
ruokailun
loppuajan... ja meillä oli
hauskaa - ehkä naapuripöydissäkin ruokailevilla, että kaikkea se
rakkaus teettää?
Orvokki meni sitten työpaikalleen SKY:oon ja asia oli siellä huomattu.
Minulla oli Ylioppilaslähetyksen yhteiset joulukahvit tms...
kokoontuminen Pohjois-Rautatienkadun huoneistolla ja siellä asia myös
huomattiin... ja joku yhteisissä työryhmissä ollut nainen totesi
happamasti jotenkin 'jaa, ne on toiset, joiden kanssa tehdään töitä ja
toiset, joiden kanssa mennään kihloihin/seurustellaan'.
JÄRKEÄ TARVITAAN
Näissä
aviopuolison valinnan kysymyksissä on syytä käyttää tervettä
tuntemusta ja rehellistä tunteiden ja tosiasioiden tarkastelua, sillä
jossain vaiheessa ainakin viisi naisopiskelijaa oli 'saanut profetian
Herralta, että eräs tietty naimaton miesopiskelija on Jumalan
tarkoittama puoliso hänelle'.
Paavalihan kehottaa kyllä profetoimaan, mutta toisten pitää arvostella,
arvioida (diakrinoo) sisältö ja omat tunteet oli varmasti tulkittu
'Jumalan ääneksi', kun ei Jumala voinut tarkoittaa tätä miestä viiden
naisen puolisoksi samalla kertaa.
Orvokki muisti,
että hänen kotiseudullaan Kokemäellä oli eräs ompelija
Kosken Saima, joka saattaisi ehtiä vielä ehtiä ommella hääpuvun.
Käytiin valitsemassa kaunis valkokuvioinen kangas ja sitten ajettiin
ensin Yläneellä Orvokin äidin luona 'pyytämässä Orvokin kättä'. Kun
esitin tämän pyynnön Aili Teinille, niin hän vastasi, "Että kyllä se
vaan soppii, vaikka eihän Orvokki paljon ole täällä ollutkaan..."
Päätimme kuitenkin luoda mahdollisimman normaalit suhteet hänen
kanssaan.
Sitten ajettiin Kokemäelle ja Risteellä poikettiin ompelijan luona Hän
otti mitat ja lupasi joulun jälkeisellä viikolla valmistuvan. Ja niin
tuli aikatauluun vielä joulun jälkeen yhden päivän ajo edestakaisin
Kokemäellä.
Minulle vuokrattiin musta puku, koska opiskelin enkä vielä tarvinnut
mustia papillisia vaatteita.
KUULUTUKSET
haettiin Kallion
seurakunnasta, koska Orvokin Käenkujan 4 B asunto oli
Kallion aluetta. Muistelen kirkkoherranvirastossa kuulutuksemme
hoitaneen Eestistä tms. tulleen papin Aatami Kuortin (?), joka
huomatessaan, että olemme molemmat teologeja, selvästi lyhensi
kuulutuspareille valmistelemaansa keskustelua ja siirtyi toivottamaan
meille Jumalan siunausta suunnitelmillemme.
Olimme toivottaneet vanhempani tervetulleeksi silloin Kallion kirkkoon
ja he halusivat tarjota meille Hospizissa kirkon jälkeen
kuuliaisaterian ja äiti toi 5 kpl käsipyyhkeitä kuuliaislahjana.
Em. kiireet, järjestelyt ja välttämättömät opintoihin liittyvät
viimeiset sen
lukukauden asiat olivat valvottaneet niin paljon, että minua rupesi
huimaamaan siellä kirkossa. Istuimme ylhäällä parvella ja kävin
ehtoolliselle
mennessämme hetkisen haukkaamassa happea ulko-ovella... ja Orvokki
nauroi, että 'ottaapa tämä sinulla koville, kun meinaat pyörtyä
kuulutuksia luettaessa' :D
JOULUNVIETTO
Joulunpyhät olisin halunnut viettää Orvokin kanssa Helsingissä, mutta
Orvokki pelkäsi, että vanhempani pahastuisivat, ettemme tule sinne
heidän luokseen - jo avioliiton alkuvaiheissa - ja suostuin sitten
lopulta siihen, että mentiin Järvenpäähän.
Myöhemmin pidin sitten pääni itseni ja meidän tähtemme, kun varmaan
jossain vaiheessa olen kertonut isoisäni Tyyne Walfridin
elämänohjeesta:
"Jokaisen lapsen pitää muuttaa pois kotoa ja luoda oma elämänsä."
Ja
tätä olen joutunut lähes joka vaiheessa toteuttamaan, sillä isäni
aina ajatteli ja halusi jotain muuta ja yritti määrätä toisin kuin
minkä minä ja sitten myöhemmin Orvokin kanssa valitsimme ja toteutimme
ja ne
olivat hyviä ratkaisuja.
Isäni moitti minua naimisiin mentyämme ja perheen kasvaessa, että tein
kotitöitä, laitoin ruokaa, siivosin,
hoidin lapsia - kun Orvokki oli työssä, minä opiskelin ja kumpikin
teimme kaikkea mitä kulloinkin tarvittiin perheen eteenpäin
pääsemiseksi ilman päiväkoteja, päivähoitoa, kun opiskelijalla ja
papeilla ja lehtoreilla ei ollut
1960-luvulla mitään viikkovapaapäiviä ja yhden viikkovapaan tultua,
tietysti viikonloppuisin töitä jne...
Isäni esitys elämämme järjestämiseksi esikoisen syntymän vuoksi oli,
että Orvokin pitää 'jäädä kotiin hoitamaan lasta' (vaikka hänellä oli
virka ja palkka perheen taloudessa) ja minun pitää ottaa joku 'toimi' -
ansaitakseni perheelle toimeentuloa (vaikka oli opiskelut
loppusuoralla). Totesin hänelle jälleen kertaalleen, että me
hoidamme itse
asiamme ja tuo ajatteluhan oli jostain 100-vuoden takaisista asenteista
lähtöisin. :D
ELÄMÄ OPETTAA, JOS EI MUUTA, NIIN HILJAA KULKEMAAN
Kun sitten 30 v
myöhemmin äitini oli pitkälle dementoitunut ja
poikkesin vanhempieni luona, niin isä alkoi heti laittaa kahvia ja
tekemään 'huushollia', koska äiti ei pystynyt... en kysynyt häneltä,
että miksi hän nyt on ruvennut tekemään naisten töitä...?, kun näin,
millaista hänellä on elää dementoituneen puolison kanssa, joka on
muuttunut aivan toisenlaiseksi, ei edes tuntenut aviomiestään... ja
jonka muuttumista hän kuitenkaan
halunnut myöntää eikä hakea apua äidin tilanteeseen.
Vihkimisestä ja häistä on oma sivusto,
jonka tein jo Orvokin kuolinvuonna 2010 surutyöni edetessä:
Häätilaisuuden jälkeen Orvokin sukulaiset olivat vielä vähän aikaa
luonamme - olivat jo meillä, kun 'kannoin Orvokin kynnyksen yli...' :)
Vihkipappinamme
oli kouluneuvos Martti E.Miettinen, joka oli varsin
kärkevä kirjoituksissaan, mutta pitkän kristityn taipaleen kulkijana
hänellä oli myös herkkä puoli, jonka tähden häntä pyysimme ja hän
ymmärsi esim. Orvokin sotaorvon elämänvaiheiden 'ikuisen isänikävän' ja
hoiti lämmöllä ja kauniisti vihkimisen.
Kun sanoin, että olimme tarvittaessa nopeita käänteissämme, niin
Orvokki summasi, että tunsimme monta vuotta, seurustelimme 3 päivää,
olimme kihloissa 11 päivää ja sitten meidät vihittiin.
UUSI TIE LEHTI

Vuonna 1964
oli perustettu Uusi Tie - lehti, jonka näytenumero
ilmestyi 29.10.1964 jota jota ruvettiin julkaisemaan kerran viikossa
vuoden 1965 alusta alkaen. Näytenumeron päätoimittajana oli Martti
Kaipainen ja toimituskunnassa Martti Häkkinen, Martti Kaipainen, Elja
Penttilä, Pentti Rajala, Arvo Silventoinen ja Hannu Väliaho.
Tammikuun
ensimmäisessä numerossa 8.1.1965 ilmoitettiin, että
poikkeuksellisesti seuraava numero tulee 18.1.1965 ja sen jälkeen joka
viikko ja päätoimittajaksi oli siirtynyt khra Elja Penttilä
Sääksmäeltä, joka ei tietenkään sieltä käsin ja työnsä vuoksi pystynyt
enempää osallistumaan toimitustyöhön, mutta hänestä oli saatu
'kirkollinen keulakuva' niitä varten, jotka miettivät lehden roolia ja
sisältöä ja Helsingissä varsinaiset vallankäyttäjät voivat toimia
niinkuin halusivat.
TOIMITUSSIHTEERI
Sen ensimmäinen
toimitussihteeri/toimittaja oli kurssikaverini
Per-Olof Malk. Hänet oli siihen pyydetty ainoana, joka suostui
mahdottomaan tehtävään:
- kerran viikossa ilmestyvän lehden ainoaksi
toimittajaksi, lehden, jolla ei ollut uutena mitään kanavia valmiina
toimimassa, vaan kaikki piti luoda alusta asti. Oli tietysti joitakin
perustamassa olleita henkilöitä, jotka kirjoittivat joitain asioita ja
toimittivat varmaan jonkun kuvankin, mutta säännöllisesti viikottain
ilmestyvä lehti vaatii säännöllisen avustajakunnan ja toimivat yhteydet
erilaisiin lähteisiin ja yhteistyökumppaneihin.
Per-Olof selvisi tästä mahdottomasta tehtävästä 'hengissä' sen vuoden
1965, mutta oli ilmoittanut, että on pakko ruveta jatkamaan opintojaan
perheen ohella.
Lehdellä oli taas kova työ etsiä seuraavaa toimitussihteeriä ainoan
työntekijän hommaan, josta jokainen vähänkin lehtityötä tunteva tiesi,
että on selviämisen äärirajoilla oleva tehtävä.
ORVOKKIA PYYDETTIIN
Martti Kaipainen soitti 22.1.1965 illalla Orvokille ja pyysi häntä
Uuden Tien toimitussihteeriksi, mutta Orvokki ei suostunut pyyntöön.
Myöhemmin maaliskuussa pe 19.3.1965 Lassi Stenman ja Olavi Ronkainen
tulivat yhdessä tapaamaan Orvokkia ja koittivat saada hänet
irtisanoutumaan SKY:n naissihteerin virasta tulemaan töihin 'Uuden Tien
toimitukseen...' syyskuun alusta 1965. (Orvokin
päiväkirjamerkinnät)
ORVOKKI TOIMITUSSIHTEERIKSI
Per-Olof
Malk oli alunperin lupautunut toistaiseksi ensimmäisen toimintavuoden
toimitussihteeriksi, mutta sanonut jatkavansa taas opiskelujaan.
Orvokkia pyydettiin taas vuoden 1966 alusta toimitussihteeriksi ja
siinä vaiheessa hän oli jäänyt pois SKY:n naissihteerin virasta ja
mietti aikansa ja päätti ottaa vastaan toimitussihteerin
tehtävät. Hän oli toiminut X-ryhmän sihteerinä ja 1962
aloitetun Ylioppilastyön Tiedotuslehden
toimittajana vuodet 1962 ja
1963. Kääntänyt norjan kielestä kirjallisuutta ym.
Orvokilla oli vähän sama tilanne kuin Per-Olofilla, että tehtävään ei
ollut toistaiseksi saatu ketään toista. Orvokki mietti tajuten tehtävän
vaatimukset. Sitten hän päätti suostua siihen - varmaan koska oli
tottunut jo nuoresta lähtien lähes ylivoimaisiin haasteisiin elämässä.
Muistan kuinka kävimme yhdessä Iso Roobertinkatu 3-5 D 46
Helsinki, Nuorisolähetyksen toimi- ja kokoustilassa, jonka yksi
huone - keittiö oli toimitussihteerin työhuoneena Ja
Per-Olof esitteli hänelle viimeisinä työpäivinään toimitussihteerin
työtä. Muistan miten Per-Olofin äänessä kuvastui hieman osaaottava ja
melkein säälivä vivahde, että tässä on tämä ja täältä löytyvät nämä
jne...., kun hän tiesi käytännössä, millainen ruljanssi se homma oli :)
VUOSI 1966
Vuoden 1966 ensimmäisessä numerossa oli etusivulta alkaava Raimo
Mäkelän kirjoitus "Jumala etsii hedelmää":
Kirjoitus jatkuu takasivulla, mutta siellä on niin monipalstainen,
ettei onnistu kuvatiedostona tähän, mutta voit lukea alla olevan
pienennetyn kuvan alla oleva pdf-tiedostolinkkiä
Koska lehti
ilmestyi joulun jälkeiseen aikaan, niin kuvituksena oli
käytetty Tuomaanristiä, joka on minun ottamani kuva, mutta kuvaajan
nimeä ei ole. Annoin sen Orvokin käyttöön, koska lehti tarvitsee
luettavuuden ja hyvän layoutin vuoksi kuvia. - Eikä lehdellä ollut
vielä varsinaista omaa kuva-arkistoa.
Tuon viimeisen sivun artikkelin oikeassa reunassa = aivan sivun
viimeisessä alakulmassa oli tällainen pikkuilmoitus:
Tieto oli varmaan siksi, että Martti E.Miettinen oli lehden
toimituskunnassa?
UT:N VALOKUVAAJANA
Nimittäin tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minun nimeni
mainittiin Uusi Tie-lehdessä. Kun näin sen paineen, mikä
toimitussihteerillä oli tekstien ja kuvien keräämisessä, niin sanoin
Orvokille, että voisin auttaa häntä valokuvilla, koska olin lapsuudesta
saakka kuvannut paljon ja myöhemmin sitten itse kehittänyt ja
valmistanut kuvat.
Nuorisolähetyksen
tiloissa WC:ssä oli kuvien tekemiseen tarvittava välineistö - ehkä toin
omani kotoa... ja Uuden Tien
käytössä oli kamera salamavalolaitteineen.
Hannu Väliaho kertoi, että UT:llä ei ollut juuri mitään omaisuutta.
Kirjoituskonekin oli lainassa. Siihen oli dymoteipillä laitettu viesti:
"Jos kone ököttää, paina Tab-näppäintä" (ököttää = on jumissa).
LUPA HELTISI
Orvokki esitti
asian toimituskunnalle ja koska olin Olavi
Peltolan ja Martti Kaipaisen 'pannaan julistama' ja
epäluotettava ja vaarallinen, niin toimituskunta päätti, että saan UT:n
välineillä
kuvata ja valmistaa kuvia ja tarvikkeita voi hankkia lisää Bögelundin
(?) valokuvausliikkeestä Pohjois-Esplanadilla, mutta minun nimeäni ei
saa missään mainita lehdessä ei edes kuvaajana, koska se on vahingoksi
lehdelle.
Toimitussihteeri kulki lehtiö ja kynä mukanaan aineistoa keräämässä.
Niin sitten opiskelun ohella kuvasin ja tein kuvia, jotta saatoin
helpottaa toimitussihteerin työtaakkaa, kun Orvokki monesti kävi
joissakin tilaisuuksissa, päivillä, jotta saattoi kirjoittaa
kokousselostuksia.
Keväällä kävimme yhdessä - Orvokki haastattelemassa -
ja minä kuvaamassa äskettäin valittua Tampereen piispaa, Erkki
Kansanahoa.
Toimituksen tiloissa työskenteli mm. kirjanpitäjä Lempi-Maria Airila...
TOIMITUSKUNNAN KOKOUS 19.1.1966
Vieraskirjassamme oli kuva ja nimikirjoitukset toimituskunnan
kokouksesta kodissamme:

Vasemmalta Arvo
Silventoinen, Martti Kaipainen, Hannu Väliaho, Juhani Lindgren,
Martti E.Miettinen ja vähän Orvokin kädet ja papereita ja selin Martti
Häkkinen.

Pirkko Ikonen ja Gunnel Kull olivat tilauksia, kortistoja ym.
hoitamassa.

Ritva Peltola oli aina
tavattoman ystävällinen ja sydämellinen ihminen
ja kutsuimme myös hänet samassa yhteydessä Erja-tyttären kanssa uuteen
kotiimme.
- Ritva kävi myös lasten kanssa onnittelemassa ja siunausta
toivottamassa
esikoisemme syntymän jälkeen 1.12.1966 niin sydämellisellä tavalla -
'koko elämän ajan', että halusin sen tähän, sillä siunaus koskettaa
tekstiä lukiessa sydämessä vielä 54 vuotta myöhemmin...loppuun
asti

YLIOPPILASLÄHETYKSEN
HALLITUS 31.1.1966
Pari viikkoa myöhemmin olimme kutsuneet Ylioppilaslähetyksen
hallituksen kotiimme kokousta pitämään:

Vasemmalta Yrjö K.
Lehtonen, Antti Linkola, Stig-Olof Fernström, Arno Toivanen, Kari
Törmä, Anja Sainio, Ritva Uosukainen, ja selin Veikko Sahla, Ilpo
Perttilä istui näköjään sivummalla tai ei ollut paikalla kuvan
ottamishetkellä.

VAPPUJUHLAKOMITEA 24.3.1966
Vieraskirjastamme
löytyi myös Ylioppilaslähetyksen vappujuhlan
30.4.l966 Bergvikin kartanossa (?) järjestelykomitean kirjaus:
Vapaa
Evankeliumisäätiö / Riitta Pätiälä omisti Turuntien varrella Bergvikin
kurssikeskuksen, jossa oli joitakin kokoontumisia. Löytyi yksi kuva
keväältä 1966.
Luentoa kuuntelemassa vasemmalta
Marja-Leena Tiainen, Eeva Kelvelä?, Lea Koivusaari, Orvokki, Ahti
Peltonen, Risto Ahonen ja Veikko Malk.
* * *
TÄMÄN JAKSON LOPPUKEVÄT JA KESÄ 1966
SEINÄJOEN KESÄYLIOPISTOSSA
OLEN KERTONUT ALKUPUOLELLA SEINÄJOEN NELJÄN KESÄN YHTEYDESSÄ
PÄÄSET LUKEMAAN TUOTA KOHTAA TÄTÄ LINKKIÄ KLIKATEN
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/jaska_opiskeluajat1.shtml#SEINAJOKI1966
Linkki avautuu UUTEEN ikkunaan - sen osuuden katsottuasi voit SULKEA
avautuneen välilehden ja olet jälkeen tällä sivulla tässä samassa
kohdassa jatkamassa heinäkuulta kohti syksyä 1966.
HEINÄKUUN 1966 LAHDEN
YLIOPPILASKOKOUKSESTA
leikekirjani kertomaa
SANA-LEHDEN ARTIKKELI YLIOPPILASKURSSISTA
Leikekirjastani löytyi myös Nuorten Sanan 29.9.1966 juttu kuvan kanssa (kuva oli valokuvana jo sivuston alussa)
syyskuun alussa 1966 olleelta Ylioppilaskurssilta otsikolla "Työllä on
kiire" .
Artikkelin lopussa ovat nimikirjaimet J.H., mutta minulla ei ole
muistikuvaa, olisinko ollut kirjoittaja, voi yhtä hyvin olla joku
muukin, mutta kuva on minun ottamani.
KANNELMÄESSÄ SYKSYSTÄ 1966
Kesän aikana Orvokki etsi työmahdollisuuksia syksystä, kun kirjan
käännös oli valmistunut.
Hän kuuli kurssitoveriltaan Paula Mäkipetäykseltä, että tämä on
Huopalahdesta erotetun uudehkon Kannelmäen srk:n naisteologina ja
siirtymässä uskonnonopettajaksi. Paula oli keskustellut seuraajastaan
kirkollisten asioiden hoitajan Aarre Ailaksen kanssa kirkkoneuvostoa
varten... ja käytiin tapaamassa yhdessä Ailasta kirkkoherranvirastossa.
Tietysti kerrottiin, että Orvokilla on edessään lokakuussa äitiysloma,
mutta minä voin hoitaa sen tehtävät sijaisena ja Orvokki palaisi taas
joulukuusta työhön.
Kirkkoneuvosto oli
hyvin perhemyönteinen. Orvokki valittiin Kannelmäen
lehtoriksi syyskuun alusta ja samalla
käsittelivät äitiysloman ja sijaisuuden. Orvokki jäi 2 kk äitiyslomalle
lokakuun alkupäivinä, ilmeisesti 5. päivä, koska vauvan laskettu aika
oli 19.10. - tosin hän syntyi vasta 26.10.
Olimme onnistuneet saamaan asunnoksi 'naisteologin kaksion'
Pajupillintie 28 B 14 seurakuntien talosta ja pääsimme muuttamaan tuon
lasketun ajan jo tultua.
Kun laskettu aika oli jo mennyt, niin
Orvokki koitti nostella raskaita muuttotavaroita ja käydä vielä uuden
kerrostalomme saunassa, koska kaikkien tällaisten toimien tekemisestä
varoitettiin, että voivat käynnistää synnytyksen, mutta se tapahtui
vasta muutama päivä myöhemmin.
NAISTEOLOGIN VIRANSIJAISENA
Minä hoidin teologian ylioppilaana naisteologin viransijaisuutta
äitiysloman ajan. Kannelmäen kirkkoneuvosto oli hyvin perhemyönteinen
niinkuin sanoin, sillä koska opiskelin, niin Orvokki oli ainoa, joka
toi palkkatuloja perheeseen ja minulla oli sitten sijaisen palkka
äitiysloman ajan (huom. vain 2 kk äitiysloma - vrt. 2000-lukua,
nykyiset äidit pyörtyisivät...!) lisäksi sijaisena sain
helposti tiedot Orvokilta keskeneräisistä työasioista sijaisuutta
hoitaakseni.
ENSIMMÄINEN RIPPIKOULUNI
En ollut pitänyt opettajana vielä yhtään rippikoulua lukuunottamatta
muutamaa tuntia käytännöllisissä harjoituksissa Seinäjoen
kesäyliopistossa.
Kannelmäen seurakunnassa oli naisteologilla pienehkö ryhmä, 14
nuorta, Vakkatie 27 - omakotitalon siiven kerhohuoneessa, jossa
jonain iltana kokoontui ompeluseura ja sunnuntaisin pyhäkoulu.
Ompeluseuran vuoksi siihen huoneessa leijaili aina sumpin haju. Ryhmä
oli sen kokoinen, että yhtenä kertana kutsuin sen kotiimme kaksiomme
olohuoneeseen vähän erilaiseen kertaan:
Kristinopin asiat ym. opetustunnit
kuluivat niin, että aineisto oli nopeasti käsitelty ja vielä olisi
ollut aikaa. Myöhemmin mitä useampia rippikouluja oli pitänyt, niin
opetusaineisto laajeni niin ja monipuolistui, että joutui aina
karsimaan paljon pois, jotta ehti käsitellä pääasioita iltarippikoulun
1,5 tunnissa, josta 15 min meni aloitukseen, 15 min kontaktin luomiseen
ja mielenkiinnon herättämiseen, n. 15-25 min korkeintaan saattoi
opettaa jotain uutta, koska nuoret olivat olleet jo koulussa ja sitten
17 aikaan taas rippikouluun.
Joskus rippikoulun opettaja tunsi itsensä 'taikuriksi', kun piti
kahdessa illassa/kerrassa opettaa havainnollisesti, mielenkiintoisesti
koko Raamattu, sanoma, sisältö (Vanha Testamentti + Uusi Testamentti),
aihe, jota opetetaan pari lukukautta tai useampia kursseja
työntekijäkoulutuksessa :)
Ryhmän konfirmaatiokuva löytyy työvuosieni rippikoulujen koontisivulla:
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/jaakko_rippikoulut.shtml#VAKKATIE
Vieraskirjastamme löytyy
Ylioppilaslähetyksen hallituksen kokous vauvan
syntymän jälkeen ja päivämäärät kertovat, että peräkkäisinä iltoina
olivat rippikoulu - nämä molemmat - joten vieraita on käynyt kotonamme
ryhmiä ja tämän lisäksi sitten muita tuttuja. Ilmeisesti onnelliset
vanhemmat halusivat esitellä mahdollisimman monelle ensimmäisen
pienokaisemme.
RISTIÄISET
Rovasti Risto Santala kävi
kastamassa Pauliina Orvokin 21.11.1966
Oli helppo pyytää Ristoa
kastamaan, sillä Orvokki tunsi Santalat jo viimeisiltä
opiskeluvuosiltaan Norjasta kerätessään aineistoa Hallesbytä
käsittelevään laudatur-työhönsä sekä Akademikermöte'ssä.
On
hyvin ymmärrettävää, että minulla tämän syksyn 1966 aikana opiskelut
eivät saaneet kovin paljoa aikaa - eivätkä edenneet.
KEVÄTKAUSI 1967
Nyt täytyi ruveta
työstämään opintoja perheen ohella. Koska mitään
lasten päivähoitoa ei ollut, niin minä hoiden Pauliinaa ja Orvokki oli
töissä ja sitten taas vaihdettiin ja sain niin paljon aikaiseksi, että
pääaineeni käytännöllisen teologian seminaarityön sain tehtyä. Martti
Parvio oli professori ja apulaisprofessorina Jouko Sihvo. Seminaarityö
oli tietysti jo osa laudaturtyön suunnitelmaa ja olin keskustellut
Parvion ja Sihvon kanssa, että tekisin muutoksessa olevasta
kristillisestä ylioppilasliikkeestä laudaturtyöni ja sen aiheeksi
hahmoteltiin Kristillinen Ylioppilasliike toisen maailmansodan jälkeen
1944 - 1964, koska tuolloin perustettiin Ylioppilaslähetys.
Tutkimuksellisesti tuo loppuajankohta oli ehkä hiukan lähellä
'tekoaikaa', mutta todettiin, että se on hyvä päättää tuohon uuden
järjestön perustamiseen.
Rinnakkain opiskelujen ja perheen kanssa olin mukana edelleen
Ylioppilaslähetyksen toiminnassa ja vieraskirjasta löytyi
aktiotoimikunnan helmikuulla kokous kotonamme Kannelmäessä:
Tänä keväänä -
4.4.1967 valmistui jo edellä kertomani
seminaarityöni. Sen kertomien vaiheiden vuoksi se oli jo esillä vuoden
1964 kohdalla ja nyt tässä uudelleen.
Leikekirjasta löytyi keväältä 1967 Kyriirin = Kauppakorkean
oppilaskunnan lehti.
Sen haastattelun teksti kertoo hyvin
selvästi sitä, miten 'ainoa oikeassa oleva' ylioppilastyö oli
Ylioppilaslähetyksen toimesta tapahtuvaa ja sen mukaisesti sitten
toimivat myös yhteydetkin.
Palstojen lukumäärästä johtuen teksti on pientä, mutta
voit
klikata suurikokoisen pdf-tliedoston
Vieraskirjamme mukaan Ylioppilaslähetyksen hallitus kokoontui
myös toukokuulla 1967 kodissamme
Koska edellinen
vuosi 1966 oli ollut niin monien muutosten vuosi, tein
laskelmaa
paperille, että mitä suorituksia vielä puuttuu, miten on tenttipäiviä
ja mahdollisuuksia lukea ja tässä mielessä hyödynsin tuon edellä
kerrotun 1967
Seinäjoen kesäyliopiston teologian kesätentin.
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/jaska_opiskeluajat.shtml#KESA1967
(Linkki avautuu uuteen ikkunaan. Jos katsot sen, niin voit sulkea
ikkunan ja olet takaisin tällä kohdalla.)
TIUKALLE MENEE
Tuohon aikaan ei
ollut yliopistolla kesätoimintaa niinkuin nykyisin.
Kun tämän laskelman olin tehnyt, niin se näytti, että olisi
mahdollisuutta valmistua 1967 joulukuun publiikkiin, mutta
laudaturtyölle jäi aikaa syksyllä vain muutama kuukausi.
Syksyn alussa toinen lapsemme ilmoitteli tulostaan ja silloin otin
tavoitteeksi, että joulukuun publiikkiin, jolloin oli mahdollista saada
pappisvihkimys tammikuussa 1968 ja saada papin asunto Helsingin
seurakunnissa, joka oli 3-4 huonetta nykyisen kaksion sijasta
nelihenkiselle perheelle.
TIIVISTÄ OPISKELUA
Syksyn alusta
haimme, ja saimme lastenhoitajaksi erään
kosmetologiopiskelijan Eeva-Liisan, jonka koulutunnit päättyivät klo 12
ja sen jälkeen hän klo 13 mennessä tuli meille hoitamaan Pauliinaa
siihen saakka, kunnes illalla jompikumpi Orvokki tai minä tultiin
kotiin.
Minä lähdin
Valtionarkistoon tutkimaan lähdemateriaalia, koko SKY:n
arkisto oli siirretty sinne ja palasin arkiston sulkeutuessa
illalla. Valtion arkisto oli siinä Suomen Pankin vieressä rauhallinen,
kaunis
rakennus.
YLIOPPILASTYÖN PARISSA
Edellä löysin
kansioistani erilaisia ohjelmia, merkintöjä
vieraskirjasta kokouksista, joissa olin mukana perheen ja opintojen
ohella. Uuden Tien yhteydessä minut oli jo tuomittu vaarallisena ja
epäluotettavana ihmisenä ja nimeäkään ei saanut näkyä missään.
Jännitteitä
oli myös Ylioppilaslähetyksen hallituksessa, kun selailen
muutamia tallella olevia muistiinpanoja kevään ja kesän ajalta, niin
kesäkuussa oli 13.6.1967 hallituksen kokouksessa oli yksi asia, jossa
oli erilaisia näkemyksiä ja
siitä oli äänestetty, mutta ilmeisesti tulos ei ollut kaikkien
mieleinen ja se
päätettiin äänestää uudestaan syksyllä.
Henkisen ja hengellisen väkivallan periaatteeseenhan kuuluu se,
että on vain yksi oikea mielipide, jonka määrätyt johtajat tietävät ja
mitään muita ajatuksia ja näkemyksiä ei voi olla eikä saa olla
ja niitä pitää vastustaa ja taistella. Uskolla omaan
erehtymättömyyteen on
vaikea sopeutua äänestyksiin ym. demokratian menettelyihin.
RATKAISEVA YLIOPPILASLÄHETYKSEN HALLITUKSEN KOKOUS
Ylioppilaslähetyksen
hallituksella oli kokous 13.9.1967, jossa kesäkuun
äänestys uusittiin. Olin kirjoittanut muistiinpanoihin ennen
äänestystä: "..yksi
lähti
pois, koska ei kestänyt painetta."
Sitten asiasta äänestettiin ja tulos
oli 6 - 4 ja ehdottamani ratkaisu hävisi. Sen jälkeen olin
kirjoittanut, "...Pekka sanoi mulle, ettei ole
huolestunut, koska se (4 tulos) oli vain minun yksityishenkilön
mielipide."
Äänestys haluttiin tulkita yhden ihmisen syyllistämiseksi = minun.
Kuten edellä sanoin oikeaoppisten vaikeudesta ja haluttomuudesta
ymmärtää demokratiaa.
Tämän jälkeen muistiinpanoni päättyvät, sillä tilanne jatkui niin, että
kun minä oli toista näkökantaa ehdottaneena syyllinen 3 äänestäjän
kannanottoon, niin
Pekka jatkoi puheenvuoroaan ja sanoi minulle: "...kun minä olen niin
epäluotettava...".
Vastasin hänelle, että "Merkitseekö tämä sitä, että minun pitää lähteä
pois tästä hallituksesta?"
Pekka vastasi, että "Kyllä."
Minä nousin ja keräsin paperini salkkuuni ja sanoin, että "Hyvä on,
minä lähden nyt sitten!"
Otin eteisestä takkini mukaani ja lähdin ulos lämpimän syysauringon
paisteiselle Vuorimiehenkadulle. Kokous oli Vapaan Evankeliumisäätiön
/Riitta Pätiälän huoneistossa Tähtitorninkadun ja Kasarmikadun
kulmassa. Mieleeni tuli kadulla,
että kylläpäs sitä nopeasti ja kevyesti
heitetään ihminen ulos 'oikeiden uskovien' joukosta.
ELÄKÖÖN VAPAUS
Sitten
auringon lämpö ja kirkkaus, maiseman kauneus tuntui hyväilevän
olemustani kävellessäni kohti
meren rantaa. Tuntui rauhalliselta ja hyvältä. Totesin iloisena ja
helpottuneena, että voin nyt
hengittää rauhassa,
voin ajatella vapaasti, sillä kukaan ei kyttää minua eikä vahdi, että
olenko oikea
uskovainen tai oikeilla linjoilla hänen/heidän mielestään.
Tätä on kristityn vapaus, josta
Paavali kirjoitti Gal 5:1 "Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää
siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen." - Voin
toimia ja elää niinkuin oikeaksi ymmärrän suhteessa Jumalaan ja
lähimmäisiini, voin käyttää järkeäni ja ymmärrystäni, havaintojani niin
Raamatun sanasta kuin ympäröivästä maailmasta - ei tarvitse ahtautua
tietynlaiseen kuplaan.
Silloin tiesin, että tilanteen tuomitsevasta ja exlusiivisesta
lopputuloksesta huolimatta minulle on käynyt hyvin ja olin kiitollinen
Jumalalle siitä, että hän on kaiken läpi johdattanut minut tähän
vaiheeseen. (Lopussa kerron vielä lisää tästä huomiosta vuosikymmeniä
myöhemmin - keväällä 2018.)
SOITIN ORVOKILLE
ja kerroin,
mitä minulle oli tapahtunut. Orvokki oli ensin aivan pelästänyt, koska
- olivat
heittäneet hänet ulos aikaisemmin, ja se oli syvästi aktivoinut hänen
lapsuuden ja nuoruuden hylkäämisen traumansa. Minulla oli
turvallisempi elämän pohja. Kun Orvokki
oli varmistunut, että voin hyvin, minun on hyvä olla vapaana ja
iloisena, niin hän ei ollut enää huolissaan, totesi vain, että jaaha,
niin siinä siis taas kävi.
GRADUN TEKEMISTÄ
Olin päässyt
kiinni gradun aineiston
tutkimiseen ja kokoamiseen. Tieto toisen lapsemme tulosta antoi lisää
pontta työhön Valtionarkiston uumenissa, keräämään muita lähteitä ja
joitain haastatteluja.
Täytyy tehdä kaikki, minkä
voi, että saisin sen valmiiksi ajoissa.
UUSI KAMPITUS YLIOPPILASLÄHETYKSEN HALLITUKSELTA
Kesken gradun
työstämisen, sain ilmoituksen, että Ylioppilaslähetyksen
hallitus on 15.11.1967 kieltänyt minulta =
varapuheenjohtajaltaan,
pöytäkirjojen käyttämisen laudaturtyön lähdeaineistona.
Vaikka Pekka Jokiranta oli käskenyt minun poistua hallituksen
kokouksesta, niin juridisesti yhdistyksen kokous valitsee hallituksen
jäsenet ja tarvittaessa myös erottaa. Mutta säännöt ja lait eivät sido
mielestään oikeassa olevia. Samoin heidän mielestään on oikeus vihata
ja purkaa vihaa toisinajattelevia kohtaan, sillä lähteiden käyttökielto
oli häikäilemätön teko minua kohtaan,
kun kaikki tiesivät, että koetan perhetilanteemme tähden saada gradun
nopeasti valmiiksi ja tutkintoni samoin.
Tuosta päivämäärästä oli vähän
yli 3 viikkoa aikaa työn jättämiseen tarkastajille.
PROFESSORI YMMÄRSI
Menin professori Parvion luokse ja kerroin tilanteen ja miksi
Ylioppilaslähetyksen hallitus kohtelee minua tällä tavalla. Sanoin
myös, että minulla on muistiinpanot niistä kokouksista, joiden
päätöksiä joudun käyttämään lähteinä, nootteina. Kysyin voinko
poikkeuksellisesti käyttää niitä. Parvio kuunteli tarkasti sanoi, että
tilanne on
erikoinen, mutta koska olen ollut niissä kokouksissa läsnä ja minulla
on muistiinpanot, niin voin käyttää niitä,
mutta minun pitää selvittää syy niiden käyttöön työni tekstissä - ja
siksi tässä on sivuilta 75
ja 76 nootit tästä asiasta:
Perustelu oli
tekaistu ja 'puskaradion' kautta kuulin, että niitä ei
haluttu antaa tutkimuksen lähteiksi, koska sieltä saattaisi paljastua
jotain sellaista, joka on vahingollista heille ja heidän maineelleen.
Tämä perustelu oli sitä ihmeellisempi, kun on ollaan 'oikeita
uskovaisia, raamatullisia ja esimerkillisiä' ja muut ovat väärässä. Jos
kerran ollaan oikeita ja raamatullisia ym. niin siinä nyt ei pitäisi
silloin olla mitään salattavaa.
(TÄMÄ TOTUUS-käsitys on aika ongelmallinen, sillä nyt eläkevuosinani
minulta pyydettiin 'viidennen. liikkeen historiaa varten Orvokin
muistiinpanoja, kun 'pitäisi tarkistaa, ettei siellä ole mitään
vahingollista'.
Ihmettelin että oli pokkaa kaiken tämän jälkeen pyytää niitä minulta.
Sanoin, kun esim. Raimo Mäkelän väitöskirja oli niissä tienoissa
valmistunut, että mitähän Raimo olisi pitänyt siitä, että kesken hänen
väitöskirjaansa Norjasta olisi ilmoitettu, että lähteitä ei anneta
tutkimukseen? En saanut vastausta tähän.
Sanoin, että kunhan aika menee ja 'arkistojeni' järjestely etenee, niin
voin kyllä antaa ne oikeille tutkijoille, mutta en sensuuriryhmälle. :D
)
RAJATON PERSOONA
Laillista
pöytäkirjanotetta ei ollut. Ihmettelin, että
oikeustieteilijä, puheenjohtaja
allekirjoitti tällaisen ilmoituksen. Lisäksi se oli henkilökohtaisesti
suunnattu minua kohtaan, koska opiskelutoverilleni ja hallituksen
jäsenelle Ilpo Perttilälle ne luovutettiin.
Laittoman menettelyn ja toimenpiteen oikeutti tämä
vakaumus... ' te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan...'
ja jälleen asetuttiin lakien ja
kaiken logiikan yläpuolelle. Joskus puhutaan 'rajattomasta
persoonallisuudesta yksilön kohdalla, mutta tämä 'rajaton' ilmaisu
kuvaa määrätyissä tilanteissa myös suljettua ryhmää ja sen toimintaa.
Luulisin, että laillisen pöytäkirjanotteen kirjoittamisen esti
ilmeisesti se, että
ehkä kaikki kokouksen päätöksen tehneistä hallituksen jäsenistä
eivät kehdanneet antaa nimeänsä näkyviin tuohon päätökseen. Koko asia
olisi ollut yhdistyksen lailliselle jäsenkokoukselle mielenkiintoinen
asia ratkaistavaksi?
NOOTIN SAAMINEN SISÄLÄHETYSSÄÄTIÖN HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJASTA
Kaoottista
tilannetta, mikä vallitsi tämän ylioppilaslähetyksen, Uuden
Tien ja Kansanlähetyksen toiminnan ympärillä kohtasin taas erikoisella
tavalla. Tarvitsin graduun nootin milloin Sisälähetyssäätiön hallitus
oli virallisesti päättänyt ruveta
järjestämään ylioppilaskursseja Raamattuopistolla. Tämä nootti täytyi
saada em. hallituksen pöytäkirjasta.
Soitin säätiön
hallituksen sihteerille - rovasti Yrjö Nummelle. Kerroin
tutkimuksestani ja tämän nootin tarpeellisuudesta. Hän kieltäytyi
ensin ja sanoi, ettei niitä pöytäkirjoja saa tutkia. Selvitin hänelle,
että jos näin on, niin minun ei tarvitse nähdä sitä pöytäkirjaa, mutta
hänen täytyy kertoa minulle sen kokouksen päivämäärä ja pykälän numero.
ERIKOINEN TILANNE
Silloin hän suostui, että tulen tapaamaan häntä hänen kotiinsa. Tilanne
oli avain uskomaton:
- Hän avasi minulle oven, vei minut istumaan olohuoneen oven pielessä
olevalle tuolille ja kielsi likkumasta siitä mihinkään.
- Hän meni isohkon olohuoneen vastapäiseen nurkkaan, selin minuun ja
piti papereita nurkkaa kohden, etten minä vain vahingossa voisi nähdä
huoneen toiselta puolelta sitä ja sitten ilmoitti minulle päivämäärät
ja pykälien numerot
muistiinpanoistaan.
Sihteeri Yrjö
Nummen erikoinen käyttäytyminen selittyy osittain
sillä kohulla, mika Sisälähetyssäätiön sisällä oli syksyn alussa
tapahtunut, kun sen omat työntekijät olivat olleet perustamassa
Kansanlähetystä ja Uusi Tie -lehteä ja samalla nauttineet palkkaa
Sisälähetyssäätiöltä ja toimineet osittain sitä vastaan.
Siis näiden
prosessien jälkeen olin lähestynyt hallituksen sihteeriä,
tiedustellen päätöksiä, jotka liittyivät mm. edellä mainittuihin
henkilöihin. Siltä pohjalta voi jotenkin ymmärtää, että hän oli kovin
hermostunut, mikä purkautui reippaaseen ylireagointiin.
Se osoittaa, miten raskaita ja vaikeita riidat, valtataistelut ja
henkilösuhteet voivat olla
kristillisissä yhteisöissä.
GRADUN KIRJOITTAMINEN
Kun tutkittavan
asian aineisto oli koossa ja professorin kanssa oli
käyty läpi tutkimussuunnitelma, dispositio, sain luvan ruveta
kirjoittamaan gradua puhtaaksi.
Asuimme kaksiossa. Laitoimme illalla tyttäremme nukkumaan
kaksion makuuhuoneeseen. Sitten olohuoneessa minä kirjoitin gradun
käsikirjoitusta toisella koneella ja Orvokki kirjoitti toisella
koneella puhtaaksi sitä mukaa kuin sai
minulta valmiita arkkeja. Käsikirjoituksessa oli mahdollista tehdä
viimeisiä korjauksia, päällevetoa, poistoja ym... sen mukaan kuin asian
sisältö, kieliasu ym. vaativat ja sitten näiden muutosten -
käsinkirjoitettujen korjausten, merkintöjen, yhdistelemisten ym.
jälkeen oli puhtaaksikirjoitus, jolloin stilisoitu teksti kirjoitettiin
lopulliseen muotoonsa.
TIUKAN AIKATAULUN HYÖTY
Vaikka aikataulu
oli tiukka, niin huomasin, että gradu kannattaa
koittaa keskittää aineiston keräämisen jälkeen mahdollisimman tiiviiksi
jaksoksi, jolloin aineisto on aktiivimuistissa ja alitajuntakin
järjestää ja yhdistelee sitä prosessin aikana. - Huomasin, että jopa
tässäkin ajassa joutui jotain asioita tarkistamaan materiaalipinoistaan
alkuvaiheesta.
Monet tekivät gradua pitkän aikaa vähän kerrassaan - välillä opiskellen
muuta. Siinä joutuu käyttämään paljon aikaa
palauttaakseen muistiin varhaisempia muistiinpanoja ym. ja työ etenee
taas hitaammin.
ENTISAJAN TEKSTINKÄSITTELY
Nykyisenä
tietokoneiden ja tekstinkäsittelyn aikana, on vaikea - lähes
mahdotonta -
kuvitella tällaista neljän kappaleen kirjoittamista tavallisella
kirjoituskoneella - kalkkeeripapereiden / hiilipapereiden kanssa.
Kirjoituskoneeseen kierrettiin sisään neljä paperia ja niiden jokaisen
välissä oli kalkkeeripaperi. Päällimmäiseen paperiin tuli selkein
kirjoitus,
sitten näppäimen 'isku' teki alla oleviin papereihin hieman himmeämmän
jäljen ja JOS teki lyöntivirheen, niin piti pyörittää kirjoituskoneen
telalla paperia takaperin ulospäin, niin että konekirjoituskumilla sai
hangattua virhelyönnin jokaisesta arkista pois ja sitten
paperit käännettiin takaisin sille kohdalle ja lyötiin oikea
kirjain/numero sille kohdalle.
Korjaaminen oli tavattoman hidasta.
Näin syntyi
vähintään 3 kappaletta samalla kertaa
2 = professorille ja toiselle lukijalle (opettajalle)
1 = itselle
lisäksi yhden = 4. olin ajatellut antaa Ylioppilaslähetykselle,
mutta tällä kertaa en tietenkään antanut, koska he tekivät kaikkensa
estääkseen minun työni valmistumisen. En tarvinnut sitä itse ja kävin
luovuttamassa sen Kansan Raamattuseuran johtaja Mauri Tiilikaiselle /
heidän samoihin
aikoihin käynnistyneelle ylioppilastyölleen, jos sieltä vaikka
löytäisivät jotain varteenotettavia seikkoja kristillisen
ylioppilastyön sodanjälkeisistä vaiheista.
TYÖ VALMISTUI
Edellä kuvatulla tavalla gradu valmistui ilta- ja yöaikaan Orvokin
toimiessa
puhtaaksikirjoittajana. Gradun valmiit kappaleet täytyi käyttää
kirjapainossa,
sitomossa, jossa erilliset arkit nidottiin pahvikansiin.
Aika
kirjansitojalle piti varata etukäteen. Varsinainen sidonta heidän
koneillaan niitaten kesti hetken ja valmistui odottaessa. Kireän
aikataulun vuoksi olin varannut sitomisen ajan viimeiseen mahdolliseen
hetkeen
klo 8 aamuksi, jolloin työn 2 kpl piti jättää klo 10 (?) yliopistolle.
Minulla ei ollut autoa käytössä ja niinpä vasta bussissa sitomosta
yliopistolle, ehdin ensimmäisen kerran lukea kerralla läpi valmiin
työn. Työn
laajuus oli määritelty max 100 sivuun. Kun luin, huomasin,
että joitain kappaleita oli jätetty pois = jotain yksityiskohtaa ei
kerrottu hyvin perusteellisesti, sen ydin selvisi jo pienemmällä
määrällä kappaleita.
Tulin kotiin ja sanoin Orvokille, että " puhtaaksikirjoitusvaiheessa
olit jättänyt pois sen tai tämän kappaleen...?" Orvokki sanoi, että "no
kun se olisi tullut muuten liian pitkäksi!" :D
TYÖN ARVOSTELU
Työn lukijoina
olivat prof. Martti Parvio/käytännöllinen teologia ja
prof. Mikko Juva/kirkkohistoria. Mikko
Juva sanoi, että hän oli valmis hyväksymään sen
myös kirkkohistorian laudatur-arvosanan työksi = kelpasi kahteen
aineeseen.
Minulla oli
kuitenkin kirkkohistoriasta tentittynä vain approbatur. Jos
haluaisin sen laudatur-arvosanan nk. sivulaudaturin kirkkohistoriasta,
minun olisi pitänyt tenttiä kirkkohistorian perusteos
Kirkkohistoria
I-III. Tekijä: Hjalmar Holmqvist. WSOY. 1928-1932.
Lundin yliopiston kirkkohistorian ja symboliikan professori Hjalmar
Holmqvistin kolmiosainen kirkkohistoria, jonka ensimmäinen osa
käsittelee Vanhaa aikaa ja Keskiaikaa (noin vuodesta 30 vuoteen 1517),
toinen osa Uutta aikaa (vuodesta 1517 vuoteen 1800) ja kolmas osa
Uusinta aikaa ja nykyaikaa (1800-luvulta 1910-luvun loppuun). Teoksissa
henkilöhakemistot.
|
Tämä oli yleisen
kirkkohistorian perusteos tuohon aikaan. Approbaturia
varten riitti normaalitekstillä painettujen osien
tenttiminen ja korkeampaa arvosanaa varten piti tentissä hallita myös
petiitillä kirjoitetut laajat tiedot. Yleensä opiskelijat 'koittivat
kepillä jäätä' ja ilmoittautuivat tenttimään laajat tiedot, jos olisi
sattunut sopivat kysymykset, joihin olisi pystynyt vastaamaan
vaativamman tason mukaisesti, mutta jos ei niin sitten sai kuitenkin
sen approbatur arvosanan.
'KIERTÄVÄ OPISKELIJALEGENDA'
Tuo tentti oli
varsin vaativa - laaja aineisto. Monet lukivat sitä
hyvin pitkään... Kerrotaan 'kaupunkilegendaa' vai olisiko parempi
ilmaus 'opiskelijalegendaa', että eräs lahjakas naisopiskelija luki 2
viikossa 'Holkkarit' ja meni tenttiin ja sai kolmosen laudaturin
tiedoilla. Sen jälkeen hän oli mennyt leikkikalukauppaan ja ostanut
kaikilla rahoillaan leluja ja ruvennut leikkimään niillä ja jatkaa
vieläkin -
ellei ole kuollut?
HOLMQVISTIN TENTTINI
Koska en ollut ajatellut muuta laudaturia kuin käytännöllisen
teologian, niin ilmoittaudun tenttiin vain approbtur-arvosanaa varten.
Kun menin tentin jälkeen hakemaan merkintää opintokirjaan, kun
listassa oli, että on hyväksytty, niin prof. Kauko Pirinen sanoi, että
näillä tiedoilla olisi saanut cumlauden, mutta koska olitte
ilmoittautuneet aprobaturia varten, niin kirjoitan teille sen tason
merkinnän. :)
JATKOKSI KERRON
Saman tien, että
kun olin jo työssä Huopalahdessa, niin
ajattelin, että voisihan sitä korottaa tuon kirkkohistorian, koska
työni olisi kelvannut siihenkin. Tuohon aikaan 1960-70 luvun vaihteessa
papeilla ei ollut viikkovapaata. Khra saattoi vuosiloman lisäksi antaa
3 kertaa 5 pv jakson vapaata henkilökohtaisista syistä vuoden aikana.
Anoin khraYrjö Winteriltä 1 jakso vai olisiko ollut 2 jaksoa, hoidin
lapset
ja luin Holkkareita korotustenttiä varten. Sitten menin tenttiin ja
istuin Yliopiston ala-aulassa niissä tuoleissa, joissa oli alaspäin
kaartuva leveä nahkainen istuinosa siinä sisääntuloaulan seinustalla.
Odottelin tentin alkua ja mietin, että "jos nyt reputan sen tentin,
jonka olen jo kerran suorittanut, niin sehän on täysi vitsi..."
Niinpä sitten nousin ja lähdin takaisin Rautatieasemalle ja
sähköjunalla Huopalahteen. Orvokki kysyi, että miksi sinä näin pian
tulit? Sanoin, etten kestäisi sitä, että reputan jo kertaalleen
suorittamani tentin.... ja 'tieteellinen ura on muita kuin minua
varten...ja nostan hattua kaikille, jotka sen uran suorittavat!" :D
KIRKKOHISTORIAN SEMINAARI
Olin käynyt siinä
sivussa jo kirkkohistorian seminaarin ja
seminaarityönä olin tehnyt lyhyen koonnin Huopalahden seurakunnan
synnystä, jonka Etelä Haagassa asuva serkkuni mies halusi Haaga-seuran
käyttöön. Sinänsä mielenkiintoinen historia Haagan Kauppalasta
Helsingin kaupunginosaksi ja Huopalahden seurakunnasta, josta jaettiin
Pitäjänmäen, Munkkiniemen, Munkkivuoren, Pohjois-Haagan ja Kannelmäen
seurakunnat ensimmäisen esimieheni rov. Yrjö Winterin aikana.
Nyt jo Pohjois-Haaga ja Huopalahti on yhdistetty Haagan seurakunnaksi
ja Huopalahden kirkko, jonka alttarikalustuksen - myöhemmin piispa Eino
Sormunen oli veistänyt itse.
JATKETAAN VALMISTUMISEN JA
PAPPISVIHKIMYKSEN AIKAAN:
ONNELLINEN PÄIVÄ - se onnistui sittenkin....Kotimaa-lehden leike
kertoo:
KAPITULIN PAPPISTUTKINTO
Helsingin piispana
oli professori Aarre Lauha, jota Ylioppilaslähetys
& co olivat paljon moittineet liberaaliteologian
esimerkkinä ja Olavi Peltolan kiihkeitä sanoja lainatakseni 'Lauha on
niin vaarallinen, kun hän on vielä niin ystävällinenkin, ettei kukaan
huomaa, miten vaarallinen hän on!" (kerroin aikaisemmin pelolla
joukkojen hallitsemisesta).
TUOMIOROVASTI KUULA
Tuomiorovastina
oli Ensio Kuula, joka teki koko elämäntyönsä
Helsingissä ja kertoi meille, miten oli pitämässä Katajanokan
vankilassa jumalanpalvelusta ja aloitti sen toteamuksella, että "on ilo
nähdä rippikoulupoikansa näin suurella joukolla sanan kuulossa."
Mikko Heikka oli kanssani samassa pappistutkinnossa. Siihen kuului mm.
lyhyt raamatuntulkinta ennakolta saadusta tekstistä asessorin
kuunnellessa ja arvioidessa. Mikko piti omaa raamatuntulkintaansa ja
viittasi välillä kreikankielisen alkutekstin johonkin sanaan ja käänsi
sen myös suomeksi.
Kuula kuunteli ja sivusta huomasin pienen vilahduksen hänen
silmäkulmassaan, kun hän kysyi Mikolta. "Kandidaatti Heikka, kummalle
te ajattelitte pitävänne tämän raamatuntulkinnan, seurakunnalle
kirkossa vai meille täällä tuomiokapitulissa?" Mikko mietti nopeasti ja
vastasi: "Herra tuomiorovasti, täällä tuomiokapitulissa!"
Silloin Kuula jatkoi: "Vai niin, no siinä tapauksessa te olisitte
voineet jättää kääntämättä suomeksi ne kreikan kielen
sanat!" ;)
PIISPA LAUHA
Aarre Lauha keskusteli sitten meidän vihittävien kanssa, että
minkälaisia suunnitelmia
meillä on papin työssä eteenpäin? Kun hän tuli minun kohdallani, niin
sanoin Lauhalle, että "olen opiskeluaikoinani ollut aika paljon mukana
näissä kristillisissä yhdistyksissä, mutta nyt olen päättänyt palvella
tätä jumalatonta ja luopunutta kirkkoa koko elämäni!"
Piispan leuka loksahti auki ja hän totesi: "Jaaha, jaaha, no tuota,
tuota, tämähän on mukava kuulla!"
NYKYPÄIVÄN NÄKÖKULMASTA
Tässä yhteydessä on hyvä tehdä hyppäys
tänne eläkeaikaan ja
Facebookiin. Kun lasteni kehotuksesta liityin sinne joku vuosi
eläkkeelle siirtymiseni jälkeen, niin vieläkin samat tahot, jotka
olivat minut tuominneet ja heittäneet ulos ym... Kävivät jälleen
facessa kimppuuni, kyllästytti, ajattelin, että jään pois, mutta sitten
totesin mielessäni, etten heidän tähden jää pois.
Jos heille ei sovi eikä heidän kristillisyyden näkemykseensä ja
rauhaansa, että olen siellä, niin se on heidän ongelmansa - ei minun.
Ei ollut myöskään mitään syytä provosoitua heidän painostuksestaan ja
syytöksistään enkä jatkanut keskustelua heidän kanssaan, VAIN yhden
kommentin kirjoitin:
KOLME ASIAA
" Minulla on tässä
elämänvaiheessani kolme asiaa, joista voin hyvällä
omalla tunnolla todeta, etten kadu niitä:
1. AMMATINVALINTANI pappina tässä kirkossa. Olen jo siirtynyt
eläkkeelle ja siksi voin todeta, mitä valintani on elämässäni merkinnyt
- ei tarvitse katua!
2. PUOLISON VALINTANI. Olen saattanut hänet jo haudan lepoon -
taivasmatkalle 44 vuoden avioliiton
(= 16 179 päivää, 12 tuntia ja 32 minuuttia) jälkeen
ja siksi tiedän, mitä avioliittomme on ollut alusta loppuun asti - ei
tarvitse katua!
3. USKONVAKAUMUKSENI ja koska elämä on jo loppusuoralla - niin alkaa
näyttää siltä, ettei tätäkään tarvitse katua..." ;)
Tämän jälkeen sain olla rauhassa, sen sijaan olen saanut siellä kohdata
monia rippikoulaisiani, toimitusten ym. yhteydessä tapaamiani ihmisiä
vuosien ja vuosikymmenten takaa.
JÄIN POIS
Facesta, mutta
olen näiden sivustojeni kautta internetissä aina
tavoitettavissa. Jäin pois käytännön syistä, koska minulla on monia
nettiprojekteja - tämä 'opiskeluvuoteni' on yksi niistä
- Järvenpään ym. historian osalta , isoisäni tuli
Tuusulan kunnan Järvenpään kylään yli 100 v sitten
- Orvokin elämän, kuoleman, ja kaiken siltä väliltä ja sotaorpouden
projekti ... alkaa olla valmista.
- Sotaorpojen
ja laajasti sodan ajan lasten elämään liittyvät asiat ja 12 vuotta
www.sotaorvot.fi
webmasterina
- Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Senioriyhdistyksen www.jykls.net
webmasterina (vanha kouluni täytti 90 v) ja ne käsittävät noin 50 - 60
000 tiedostoa internetin ihmeellisessä maailmassa
ja odottamassa on 3500 skannausta ja muutamia satoja kuvia edelleen.
PALATAAN PAPPISVIHKIMYKSEEN:
Kuvan kävi
pyynnöstämme kotona ottamassa muistaakseni sama kuvaaja,
joka oli kuvannut Alppilan kirkossa häissämmekin - Rissanen?.
Orvokki oli itse kutonut Pauliinalle isän pappisvihkimysjuhlaa varten
uuden valkoisen juhlamekon.