NELJÄS KERTA SEINÄJOELLA KESÄLLÄ 1967

* * *

SIIRRYTÄÄN TAKAISIN asevelvollisuuden jälkeisen 1964 vuoden alkuun.

PIISPA LAUHAN puheen tekstinä oli Matt 2:1-12 Itämaan tietäjistä, koska loppiaisesta oli vain muutama päivä:
"Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen(1) aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.  He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme."  Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. "Juudean Betlehemissä", he vastasivat, "sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
- Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia."
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä."
Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.
Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Piispan puhetta ei ole tallessa, mutta luin muistiinkirjoitetut kaksi ajatusta:

"Emme saa jäädä vain tienviitoiksi osoittamaan tietä Kristuksen luo, vaan meidän tulee elää Jeesuksen luona ja Hänen yhteydessään. Kirjoitusten osaaminen ja tunteminen ohjaavat oikeaan."

Nämä olivat paljon parjatun piispan kehotukset meille vihittäville!
- - -
Tuomiorovasti  ENSIO KUULA:
Joosua 1:9
"Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'"
- - -
Professori LENNART PINOMAA:
2 Kor 4:5
"Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä."
- - -
Kirkkoherra SAMUEL LEHTONEN:
2 Kor 5:14
"Sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet."
- - -
Asessori IMMO NOKKALA:
1 Kor 4:1
"Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet."
- - -
Kirkkoherra YRJÖ WINTER:
Jes 61:6
"Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista."  

-> Tämä Yrjö Winterin sana on ollut koko papin urani ajan läsnä ja tavoitteena, kirkossa, kodeissa, sairaaloissa, huoltokodeissa, vankilassa, kaatopaikalla jne.
Lapset ovat nauraneet minulle, että paikkaan vaatteita, käsineitä, korjaan vetoketjuja, laukkuja ym.
Olen sanonut heille, että minun elämänkutsumukseni on ollut aina koittaa tukea ja auttaa eheytymään, paranemaan, jaksamaan, selviämään.
Saarnoissani pyrin siihen, että sellainen, joka kokee olevansa kaiken ulkopuolella, voisi kokea kuuluvansa joukkoon, olevansa rakas Vapahtajallemme, jotta lohduton voisi kokea lohdutuksen, sillä Jumala on suurempi kuin me, suurempi kuin meidän hätämme ja ahdinkomme, siksi Hän pystyy meitä auttamaan: "Sillä niin korkealla kuin taivas on  maasta... lisää
- - - -
Kirkkoherra VILHO YLIJOKI:
Jes 55:10
"Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän."

oli Etelä-Haagassa Huopalahden seurakunnassa, josta olen kertonut jo tuolla edella kirkkohistorian seminaarityön yhteydessä.

Saatuani tietää muutamaa päivää aikaisemmin vt.kappalaisen virkamääräyksestä Huopalahteen, iloitsin, että se oli lähellä Kannelmäen srk:taa - Orvokin työpaikkaa, olisi voinut olla jossain Itä-Helsingissä pitkien matkojen päässä. Soitin khra Yrjö Winterille ja sovittiin, että tulen käymään ja tutustumaan kirkkoherranvirastolle. Hän oli kaikinpuolin sanan parhaassa merkityksessä 'vanha rovasti', joka opasti ystävällisesti kaikkiin papin töihin kädestä pitäen, huumorintajulla, viisaudella ja käytännöllisesti, käsikirjan avulla.

Yrjö Winter antoi jopa tämän neuvon, että 'kun sinä joudut usein aloittamaan täytekakun, niin muista leikata - ei välttämättä pitkää -> kakun keskustaan ulottuvaa palaa, vaan LEVEÄ lyhyempi, leveämpi kuin se kakkulapio, sillä muutoin sinä sotket sen kakun, kun koitat kaivaa sitä palasta ulos siitä kakusta. Tosi viisas neuvo, jokainen kinuskikakkua aloittanut tietää, miten onnistuu 'sotkemaan' koko kakun jos koittaa sitkeän päällyksen keskeltä kaivaa kapeata palaa lautaselleen. :D


Tuolloin kirkossa ja papiston tehtävissä oli kysymys eronneiden avioliittoon vihkimisestä mielipiteitä ja toimintaa jakava asia.
Osa papeista kieltäytyi vihkimistä eronneita uuteen avioliittoon - toiset vihimme. Molemmat toimivat samassa kirkossa, samassa seurakunnassa. Kun aloitin työni, niin kirkkoherranviraston kanslistit kysyivät minulta, että vihinkö eronneita, niin että tietävät toimitusten varauksia hoitaessaan. Oli väärin vihkiparia kohtaan, jos vihkineuvottelussa pappi ilmoittaisi heille ettei hän vihi heitä, vaikka heillä oli laillinen kuulutus ja vihkiminen.
Vihkimisestä kieltäytyvät papit perustelivat kantaansa, että he noudattavat omaatuntoaan... - mutta unohtivat sen, että niin mekin, jotka vihimme eronneita noudatimme omaatuntoamme Jumalan sanan edessä ja pappisvihkimyksessä vannomamme valan mukaisesti.
Jos avioero oli niin 'suuri synti', ettei voi vihkiä uuteen avioliittoon, niin olisi hyvä listata kaikki muutkin synnit, millä perusteella voi tai ei voi. Samasta asiastahan on kysymys eristäydyttyessä toimimasta samassa palveluksessa papin virkaan vihityn naisen kanssa tai ottamaan ehtoollista naispapin jakaessa, koska se on 'opillinen synti', niin olisi hyvä listata kaikki muutkin synnit, joiden vuoksi ei voi olla samassa jumalanpalveluksessa tai ehtoollisella, kun oma pyhyys kärsii siitä.
Fariseukset toivat Jeesuksen luokse aviorikoksesta tavatun naisen ja vaativat tämän kivittämistä Mooseksen lain mukaan. "Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: 'Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.' 8. Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. 9. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä."
Näin toimittiin silloin samassa kirkossa ja seurakunnissa Jumalaan uskoen, toinen toistamme ja ihmisiä kunnioittaen. - Väistämättä tulee mieleen, että monesti Jeesus kertoi tapahtumista, tilanteista, joissa 'papit ja leviitat, fariseukset' menivät ohitse ja halveksittu samarialainen auttoi, samarialainen nainen vei kaivolta viestin ja todistuksen Jeesuksesta, roomalainen sotapäällikkö omasi suuremman uskon kuin muilla Jeesuksen tapaamilla juutalaisilla, Sakkeuksesta puhumattakaan jne...


Minulla oli avoin yhteys Yrjö Winterin kanssa. Olin kertonut hänelle tieni pappisvihkimykseen. Hän oli hyvin väsynyt yli 30v urasta siellä kirkkoherrana aluksi kaksikielisessä srk:ssa (= kaikki viralliset paperit, pyötäkirjat, todistukset piti tehdä kahdella kielellä ja saarnata, hoitaa toimituksia jne.), josta Helsingin nopean kasvun kautta oli lohkottu erilleen Pitäjänmäki, Munkkiniemi, Munkkivuori, Kannelmäki ja Pohjois-Haaga.
Hän oli myös uupunut siitä, että eräs kiihkeä kansanlähetysläinen apupappi oli syyttänyt häntä monista asioista ja moittinut kaikesta tekemisestä.

Meidän oli helppo ymmärtää Yrjön kanssa toisiamme. Usein istuin pitkään hänen työpöytänsä vierellä ja kuuntelin ja kuuntelin, kun hän uskalsi puhua ja purkaa mielipahaansa ja väsymystään. Nuori kiihkeä ja jyrkkä pappi oli syvästi loukannut hänen persoonaansa, kutsumustaan, työtään ja jotkut seurakuntalaisetkin olivat yhtyneet tähän tuomitsevaan toimintaan.
Niissä keskusteluissa toteutui vihkimyksessä saamani Jesajan sana: "Hän on lähettänyt minut...parantamaan ne, joiden mieli on murtunut..."
Ne haavat ja loukkaukset, jotka kohdistetaan ihmisen Jumala-suhteeseen ja uskon yhteyteen ovat niitä, joilla ihminen menee sellaiselle alueelle toisen ihmisen Jumalan ja persoonan väliin, mihin kellään ihmisellä ei ole oikeutta mennä. Mutta jos ajatellaan, että 'tiedetään niinkuin Jumala...' niin sille alueelle tunkeudutaan ja vaurioitetaan pahasti ihmisen sisintä.

Oltuaan niin pitkään lähes ainoana pappina alkuvuodet ja sitten kädet täynnä työtä seurakunnan jatkuvasti kasvaessa ja sitten jaettaessa jälleen. Hän ei ollut ehtinyt eikä silloin pidetty tärkeänäkään kehittää johtamistapoja seurakuntatyössä, järjestellä ja jakaa vastuuta , vaan yritti itse hoitaa kaikkea. Jos hänelle halusi sitten olla ilkeä tästä työtavasta, niin se onnistui kyllä.

Kun vt.kappalaisen virkamääräys päättyi huhtikuun lopussa Erkki Kaukorannan voittaessa kappalaisen vaalin, niin Yrjön ansiosta sain jatkaa virallisen apulaisen virassa - johon yleensä Helsingissä vaadittiin useamman virkavuoden kokemus.
Ehkä siihen vaikutti hyvä yhteisymmärrys Yrjön kanssa ja ehkä se, että olin siivonnut ja järjestänyt virallisen apulaisen virkahuoneen (papin päivystyshuone) kirjoituspöydän laatikot ja kaapit - joissa lojui vielä 1940-luvun papereita ja tavaroita koskemattomina.;) Kukaan ei ollut ottanut niitä asiakseen.

Koska virallinen apulainen myi virastosta bussilippuja Huopalahden srk:n kesäkodille Lohjan lähellä, Lohirantaan... niin Yrjö opetti siinä sivussa minulle 'italialaisen kirjanpidon', isossa kirjanpitovihkossa... siitä oli hyötyä moneen asiaan. :)

Yrjö Winter oli myös erittäin huumorintajuinen. Kertoi, miten hän oli kysynyt vaimoltaan Ella-Lisalta, että "Miksiköhän minulla tukka on vielä musta, mutta parta harmaa?"
Ella-Lisa oli vastannut: "Rakas Yrjö, sinä puhut niin paljon enemmän kuin ajattelet!"


Hän kertoi myös omasta isoäidistään, joka oli aikoinaan menettänyt yli 100v sitten sairauksille miehensä ja 2-3 (?) lastaan. Silti tämä isoäiti oli sanonut Yrjöllekin: "Meidän ei pidä etukäteen surra ja huolehtia niistä asioista, jotka *saattavat* meitä kohdata, sillä siinä tapauksessa me käytämme jo etukäteen ne voimavarat, jotka me tarvitsemme *jos* ne meitä kohtaavat!"
Vuosia myöhemmin, kun Orvokin kanssa vierailimme Yrjön ja Ella-Lisan eläkeläiskodissa - Ella-Lisa kertoi siitä, miten paljon Yrjöä oli auttanut viimeisten vuosien väsymyksessä, kun saattoi tukeutua minuun. Tämän asian luin sitten kappalaisen virkaanasettamisen lehtijutusta Yrjön itsensä kertomana...

Olin kokenut vapautumisen suljetusta ja itseriittoisesta hengellisestä yhteisöstä hyvänä asiana. Oli mieluista palvella 'tätä jumalatonta ja luopunutta kirkkoa', joka ei ole tietenkään täydellinen - niinkuin ei mikään yhteisö täällä maan päällä, mutta on elänyt 'Herran armosta' sieltä ensimmäisestä helluntaista Apostolien tekojen  2. luvusta ... tähän päivään asti - koska se ei ole meidän ihmisten varassa.

Seurakuntapapin työssä, viranhoidossa, toimitusten, kasteiden, hautausten, vihkimisten ym. yhteydessä olin aina tavallisten ihmisten kanssa tekemisissä. Silloin he myös kertoivat paljon asioita elämän varrelta ja niistä elämän - ja kuoleman tilanteista - ja kaikista siltä väliltä, mitä he olivat kohdanneet, miten selvinneet, mitä heille oli tapahtunut - ja elämässä voi tapahtua aivan mitä tahansa.
He kertoivat myös monesti, miten selvisivät, miten jaksoivat jne... mihin turvautuivat.

HEITÄ KUUNNELLESSA totesin lähes joka kerta, että "oikeaoppiset" eivät olisi kelpuuttaneet näitä ihmisiä uskovaisiksi, heidän uskoaan, toivoaan, rukouksiaan...
- KOSKA he eivät olleet kokeneet sen kaavan mukaista uskoontuloprosessia
- KOSKA he eivätkä ajatelleet kaikista asioista, niinkuin 'kuuluu ajatella ja toimia, kun tietää niinkuin Jumala...'

Tuolla tavalla ajatellen ja toimien 'oikeaoppiset' eristävät itsensä kohtaamasta ihmisiä avoimesti ja persoonallisella tasolla, olemasta vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, koska he eivät ole 'luotettavia ja oikealla tavalla uskovia...'
Ihmisen kohtaaminen persoonallisesti samalla tasolla on aina ainutkertainen tapahtuma, joka pelottaa 'tuntemattoman' uuden ihmisen kanssa - ja vain persoonallisessa kohtaamisessa on mahdollista päästä kontaktiin.
Lasse Heikkilä pukee tämän sanoiksi ja säveliksi Suomalaisen messun, rukouksessa:
"Suo meille rohkeutta ihmisen verran - sielulla sielua kohtaamaan..." Tässä kohtaamisessa on kuitenkin läsnä kolme - kahden ihmisen lisäksi Taivaallinen Isämme. Sillä Jeesus lupasi Matt 18:20 "Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."

Koin, että saan vapaasti tällaisenani tehdä papin työtäni, kohdata ihmiset sellaisina kuin he ovat persoonallisella tasolla ja *Jumala rakastaa meitä molempia* ja toimii ja vaikuttaa kohtaamisessamme, niinkuin Luther sanoitti tämän uskontunnustuksen 3. osan "Minä uskon Pyhään Henkeen", selitykseen:


Eläkkeelle siirtyminen oli Yrjölle toisaalta suuri muutos ja raskas asia siinä mielessä, että hän oli asunut nykyisen kerrostalon paikalla olleessa pappilassa varhaisvuosiltaan asti, perhe kasvanut ja lapset lähteneet kotoa ja vanhin hyvin vaikeasti astmaa sairastava poika oli heidän kanssaan ja heillä oli vielä huoli, hänestä, kun heistä Ella-Lisan kanssa aika jättää.
Hän kuitenkin halusi väsymisen tähden jäädä heti, kun se oli mahdollista ja paria kuukautta ennen eläkeikää alennettiin 63 vuoteen.

Yrjön läksiäiset olivat uudenvuoden aattoiltana Huopalahden kirkossa - viimeisenä työpäivänä ennen vuoden vaihtumista.



Silloin kirkon penkit olivat korkeaselkänojaiset ja kapeat välit. Kaikkien työntekijöiden piti olla koko perheen voimalla läksiäisissä. Oli kova pakkanen ulkona. Lapsilla oli paksut talvivaatteet. Tilaisuus kesti, ja kesti, koska Yrjö oli ollut yli 30v ja avoimena persoonana tavannut valtavan määrän ihmisiä ja hyvin monet halusivat kertoa muistoja - hyvin pitkään - näiltä vuosilta.

Lapset olivat siellä penkin välissä istumassa tai lattialla asentoa vaihtaen. Pienempi heistä oli n. 3 vuotias ja huomasin, että juhlan jatkuessa  hän 'supisi' jotain siellä penkin välissä. Kumarruin vähän alemmaksi korvat höröllä ja kuulin kuinka hän toisteli: "Päästä meidät tästä pahasta...!"
Ja sitten vielä väitetään, ettei lapsi ymmärrä, keneltä ja millaista apua meidän on lupa pyytää!
Kuiskasin hänelle, että otetaan vielä se yksi villapaita pois jne... ja kyllä tämä varmaan kohta päättyy.


Yrjö Winterin mentyä eläkkeelle vaalissa oli läheinen verraton työtoverini kappalainen Erkki Kaukoranta ja Matti Hakkarainen valtaisan vaalikampanjan kera. Hakkaraisesta tuli kirkkoherra - ja Kaukorannan koti täyttyi kävijöistä ja kukkasista.
Matti Hakkaraisella oli hyvin vähäinen kokemus srk-työstä oltuaan Hgin srktien erityisvirassa ja mediapappina ym. ym. paljon ja laajaa uraa tehden. Perhe vähän jäänyt hänen omien sanojensa mukaan sivuun.

Minä olin välillä lasten kanssa pihalla tai puistossa -  vuorotellen Orvokin kanssa, niin hän huomautteli aina, että pappi ei saa käyttää aikaansa lasten hoitoon (ei saatu silloin päivähoitoa - kun oli viikonlopputyötäkin), vaan papin pitää antaa kaikki aikansa seurakunnalle.

Meitä oli muuten kaksi pappia siellä lasten kanssa, sillä olimme samassa vihkimyksessä Mikko Heikan kanssa. Hän oli työssä Meilahden srk:ssa ja asui perheineen Etelä-Haagassa samassa srk:tien talossa ja hoidimme siellä välillä lapsiamme ja joskus yhdistettiin asiat ja käytiin yhdessä lastemme kanssa uudessa Leppävaaran uimahallissa.
 
Lopulta jätin vapaapäivinä autonikin pois pihan parkkipaikalta kadun varteen, koska Matti Hakkarainen tuli muuten soittelemaan ovikelloa ja 'jakamaan töitä'.

Hän oli moittinut pappia lasten hoidosta, mutta kun virastosta tilattiin kasteita ja virasto kysyi onko toivomusta kuka pappi tulee, niin monet sanoivat että saisko sen papin, joka oli lastensa kanssa puistossa? :)
Erkin kanssa kävimme myös kastamassa niitä lapsia, jotka Matti oli ennen vaalia luvannut kastaa eikä  aikaa sitten järjestynytkään vaalin jälkeen.

Olisi paljonkin muisteltavaa, mutta vielä yksi hauska juttu siitä, miten melkein rupesin uskomaan viikkohoroskooppeihin. Loppukeväällä Matti sanoi Erkille ja minulle, että laittakaa kesälomatoivomuksenne hänelle, niin hän katsoo ne ja ottaa sitten mitä 'jää jäljelle'?
Kun lomalista tuli ilmoitustaululle, niin hänelle jäi aina jäljelle juhannuksesta 4-5 viikkoa ja kirkkoherranviraston Hesarikin kääntyi siksi ajaksi Halikon kesäasunnolle.

Erkki halusi pitää oman kesäasuntonsa lähellä olevalla Päivölän kansanopistolla rippikoululeirejä ja minä jäin sitten eräänä kesänä 3 viikon ajaksi ainoaksi papiksi n. 15 000 hengen seurakunnassa, kirkkoherranvirasto, toimitukset, jumalanpalvelukset - joka päivä töissä...

Menin ensimmäisenä maanantaiaamuna virastolle ja vilkaisin kahvio-keittiön pöydällä jotain viikkolehteä ja horoskooppisivu oli avoinna ja Kauriin kohdalla sanottiin: "Vastuu kasvoi, mutta työ keveni!" :D
Lauantaisin oli 2-3 hautausta, 1-3 kastetta ja joku vihkiminen. Selvisin yleensä kaikesta, paitsi
- kerran Krematoriossa hautauksen jälkeen leski sanoi, että hän haluaa minulta sen siunauspuheen ihan paperilla, johon vastasin, että tietenkin, mutta täytyy kirjoittaa se koneella puhtaaksi ja lähetän sitten...!
- toisen kerran lauantai-iltana viimeisenä oli kappelissa kaste. Olin juuri ottamassa vettä maljasta ja kuulin itseni aloittavan: "Maas...(ta sinä ...) ja sen ensimmäisen tavun kuullessani rykäisin ja sanoin kuuluvasti. "Minä kastan sinut...." ja valelin kastevettä... ;)

* * *

PALUU OPINTOVUOSIENI KOONTISIVULLE

Paluu etusivullemme